Kanerva sai kovan (?) tuomion. Mikä on median ja muun eliitin reaktio?
Kokoomuksen Ilkka Kanerva sai yhden vuoden ja kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä lahjuksen vastaanottamisesta ja virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.
Odotan mielenkiinnolla median ja poliittisen eliitin reaktiota, sillä onhan kyseessä politiikan pitkäaikainen raskaan sarjan toimija.
Veikkaan, että Kanerva selviää päänsilityksellä ja pahoitteluilla, että pitikin käydä näin... sattuuhan sitä...
Kepulainen kunnanvaltuutettu sai myös yli vuoden mittaisen ehdollisen tuomion törkeästä pahoinpitelystä. Huomasin, että joissakin lehdissä siitä oli muutaman sentin korkuinen uutinen yhdellä palstalla.
Hirvisaaren tapauksesta oli tänään iltapäivälehdessä koko aukeaman juttu.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Vaihda hyvä kaima otsikointia. Tai taitaa olla jo Turun sanomissa.
Perussuomalaisten kansanedustaja nousi puolustamaan Kanervaa!
Niinhän se menee Reijo, rehelliset saa eniten!
supizeniläinen kotiäiti, Harmaasusi™
Kanervan tuomio on lainvoimaa vailla ja kepuli Kangasalta teki sen, minkä kyläläiset halusivat poliisin tekevän eli poisti kylän nuorisolle mömmöjä myyneet hampuusit.
Mutta media hellii kyllä yhtä puoluetta näinä vaikeina aikoina eikä enää ole merkkiäkään siitä, että Teitä yritettäisiin vaieta kuoliaiksi.
Ei huono.
"“First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win.” Mahatma Gandhi
Mikähän vaihe mahtaa olla nyt menossa ja ennen kaikkea miksi?
Meistä useimmat haluavat saada velkansa sovitusti,siis mitä pahaa siinä on,jos "liivijengiläiset"käyvät siitä ystävällisesti muistuttamassa?
Media näyttää kyynelehtivän ja katuvan Ilen. Ja keksii jonkun Perussuomalaisen kirjoituksen jonka saa etusivulle otsikolla NATSI.
On äärimmäisen valitettavaa, että oikeuslaitos Suomessa on selvästikin ajautumassa populistiseen suuntaan ja luopumassa perinteisestä perustuslain edellyttämästä riippumattomuudesta.
Kanerva on pitänyt synttäribileet ja hyväntahtoiset tahot ovat niitä osin sponsoroineet, mikä asetelman ja hänen statuksensa huomioiden ei ole poikkeuksellista eikä epäilyttävääkään. Hänen ei myöskään voida osoittaa syyllistyneen minkäänlaiseen sellaiseen suosimiseen päätösten teossa, joka olisi jollain tavoin linkitettynä sponsoroijien etuihin.
Tuomiota tuli varmuuden vuoksi kaksinkertainen määrä väkivaltaisten ryöstöjen tai raiskaajien saamiin ensikertalaisten tuomioihin verrattuna. Käräjäoikeudet eivät perinteisestikään aina ole tehneet laadukkaita päätöksiä, mutta joku tolkku niillekin pitäisi vaatia.
Entäpä Merisalo? Varmaan syyllistynyt suurempiin puliveivauksiin muissa asioissa, mutta että kuusi vuotta vankeutta? Eihän edes murhaajat Suomessa välttämättä saa samaa. Nyt on menty liian pitkälle tässä rötösherrajahdissa!
Suomalainen yhteiskuntarakenne pohjautuu Ranskan vallankumouksen aikoihin hahmoteltuihin vallan kolmijakoperiaatteisiin, jossa asiantuntijoista koostuvat oikeusistuimet tekevät riippumattomia päätöksiä.
Jos niitä halutaan populisoida kansan kulloistenkin tuntojen tai nykyään pikemminkin nettivirtausten mukaisiksi, ollaan musertamassa pohjaa koko yhteiskuntajärjestykseltä. Tilanne on silloin verrattavissa Kiinan kulttuurivallankumouksen aikaisiin "massojen vaatimiin" eliittiedustajien ja koulutettujen kansalaisten mestauksiin.
Gagarin: "Suomalainen yhteiskuntarakenne pohjautuu Ranskan vallankumouksen aikoihin hahmoteltuihin vallan kolmijakoperiaatteisiin, jossa asiantuntijoista koostuvat oikeusistuimet tekevät riippumattomia päätöksiä."
Eri asia on toteutuuko tuo todellisuudessa Suomessa. Oikeusprosessissa on osallisina sekä tuomioistuimet että syyttäjälaitos. Noiden politisoituminen on todellinen vaara. Sitä on edistänyt se, että Halonen on nimittänyt pilvin pimein noiden johtoon entisen stalinistisen lakimiesjärjestön Demlan jäseniä (jollainen Halonen itsekin on). Tuo järjestö on itsekin historiikissaan arvioinut, että sen edeltäjä sai rahoitusta Neuvostoliitosta (KGB:ltä).
Tuon jengin jäsenille on ilmeisen vieras ajatus, että tuomioistuimien on syytä varoa sekaantumasta poliittiseen peliin. Esimerkiksi valtakunnansyyttäjä Nissinen on asettanut työryhmän miettimään tuomiolinjaa vihapuhekirjoittelussa. Siinä on mukana vain syyttäjiä ja poliisena puheenjohtajanaan Mika Illman.
Syyttäjät ja poliisit miettimässä sanavapauden rajoja! Syyttäjillä ei ole ilmeisesti mitään käsitystä toimivaltansa rajoista ja mikä on asiallista. Suomen tekemien valtiosopimusten mukaan linjan ratkaisee lopulta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Sitten kun oikeuslaitos tällä tyylillä menettää uskottavuutensa, ei asiat Suomessa ole hyvin.
Hassua, mutta olen sekä Leskisen että Gagarinin kanssa samaa mieltä, vaikka nämä ovat miltei vastaikkaisten kantojen edustajia.
Toisin sanoen pidän tärkeänä sitä, että lait pyritään tekemään yleisen oikeistajun mukaisiksi ja että niitä sovelletaan samaisen yleisen oikeustajun mukaisesti. Eli tietty populistinen elementti mielestäni kuuluu kuvaan. Mutta yhtä lailla on tärkeää, ettei yksittäinen oikeudenkäynti ratkea sen perusteella mitä mieltä kansa milloinkin sattuu olemaan. Eli yleisellä tasolla kansan arvoilla pitää olla vaikutusta, mutta lakien pitää olla kaikille sama. Eli ei kansantuomioistumia.
Kanervan tuomiohan on vasta alioikeudesta. Toki tuli tuomio tai ei, tapaus paljastaa poliittisen toiminnan ruman puolen, joka on paljon laajempi kuin Kanerva ja Merisalo kumppaneineen.
Onhan sekin mahdollista, että kokoomuksen nykyinen johto haluaa raivat pysyvästi Kanervan pois. Hänhän kilpailee roolista ulkopolitiikan osaajana esimerkiksi Kataisen kaverin Stubbin kanssa. Tämä vain tarjoaisi hyvän tilaisuuden päästä Kenervasta eroon.
Hyviä huomioita. Kanervan ulkoministerikauteen osui Pronssisoturi-patsaan kiista Tallinnassa. Mielestäni Kanerva toimi asiassa Suomen kannalta järkevästi olemalla nostamatta sitä framille. Henkilökohtaiseen elämäänsä kuuluvat ihmissuhdeongelmat pois lukien - eiväthän ne itse viran hoidosta olleet pois - en nähnyt mitään moitittavaa Kanervan pestin hoitotavassa. Uuden sukupolven johto saattaa haluta Kanervasta eroon. Se näyttäisi kieltämättä tasapuolisemmalta, että Kokoomuksenkin jäsen saa tuomion. Olematta Keskustankaan kannattaja en voi välttyä huomaamasta, että siinä missä toisen porvarillisen puolueen tekijöitä, lähinnä pässejä, on viety teuraalle vaaliraha-asioista, samaan aikaan Kokoomuksen tekijät ovat päässeet miltei livahtamaan, poikkeuksena yksi kana (Tiura) ja kukkopoika Sampsa Katajaa uhanneet rikostutukinnan jatkotoimet hautautuivat jonnekin. Kanerva tuomiolle tasoittaisi peliä (peliähän tämä on). Oikeuden on toteuduttava ja lahjuksen otosta alioikeuden päätös vaikuttaa pään silittämiseltä.
Eikö kaikien pitäisi olla samanarvoisia lain edessä, eikä toista tuomita jonkun toisen tekemisistä ?
Vai emmekö me tieddä kaikkea.
"Median kenttäoikeus antoi tuomion. "Hovioikeus" joutui vain vahvistamaan asian..."
Onpa selkärangatonta tekstiä Tossavaiselta.
Ennenvanhaan oli yksi lentävistä lauseista, että "Tuomio muuttui hovissa".
Jyrki Virolaisen blogin otsikko:"Käräjäoikeuksien tuomiot kuulemma muuttuivat hovissa niin usein, että kolikolla päästäisiin oikeastikin keskimäärin yhtä hyvään tulokseen."
Näinhän se menee - aika ajoin nousee keskustelua että maallikkojäsenet pitäisi poistaa käräjäoikeuksista. Kansanedustajat ja muut poliitikot tätä varmasti haluaisivatkin, jotta rahalla pääsisi vaikuttamaan mahdollisimman paljon alimman tuomioistuimen päätöksiin. Tossavainen entisenä toimittajana on aika lapsellinen kun syyttää omiaan totuuden puhumisesta. Tossavaisen ja persujen totuus ei kelvannut yli 80% kansasta ja heille tämä 80% on väärässä ja jos koko kansan totuutta kerrotaan muille, niin herra Tossavainen loukkaantuu siitä syvästi, kuten koko persulauma ...
Äkkiä se otsikon aihe sitten muuttuikin.
Saas nähdä, että kokoomusta ei vaadita IRTISANOUTUMAAN kanervan rikoksista. Tai sitten kokoomus tekee sen ihan omasta tahdostaan. Yksi kiinni jäännyt uhrataan vielä piilossa olevien pelastamiseksi.
yhtä kaikki tämä antaa pientä osviittaa siitä , kuinka nämä "vanhat luotettavat puolueet" toimivat.
Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, joka ei ole rahoittanut toimintaansa minkäänlaisilla lahjusrahoilla missään vaiheessa.
Kenttäoikeus.
Oikeus ei saa toimia vallankäytön välineenä ' pärstäkertoimen' mukaan, vaan kuten aikaisemmin sanoin lain edessä jokaisen tulee olla samanarvoinen olipa ihminen pidetty, tai vähemmän pidetty henkilö.
Edes aikaisemmat tuomiot eivät saa vaikuttaa, vaan oikeuden tulee toimia tapauskohtaisesti.
Oikeuden pitää olla puolueeton.
Kuten esimerkiksi kaikki rikkaat eivät ole pahoja ihmisiä, eivätkä kaikki köyhät ole hyviä ihmisiä.
Teot ratkaisevat.
Osaisiko kansanedustaja Tossavainen arvioida, onko Kokoomus hajoamassa kahtia? Kanervalaiseen jo tuomittujen leiriin ja toiseen, joita ei vielä ole tuomittu? Vai säilyykö linja yhtenäisenä, kuten tähänkin asti?
heh jossain mainittiin Voiman olevan tuomiosta eri mieltä. Että jopas nyt, onko Kuparinen viehättynyt porvarin hillittömään charmiin. Onneksi en ole Turun Sanomien toimittaja, olisin repäisssyt kunnon otsikot. Oikeasti luulin Voima-lehden puoltavan Kanervaa, ihan perustellusti:
- Arvioitaessa, mitä Kanervan on täytynyt hankkeista tietää, on niiden yhteyttä hänen toimintamahdollisuuksiinsa pidettävä epämääräisenä ja osin hypoteettisena.
- Lisäksi on otettava huomioon, että Kanerva on saattanut perustellusti mieltää, että hänelle tarjotut edut ovat olleet hyväksyttävää vaalitukea, hyväksyttävää vieraanvaraisuutta tai hyväksyttäviä huomionosoituksia, joiden motiivina on ollut hänen uransa painopiste eli hänen toimintansa valtakunnan politiikassa.
Mainittu Voima onkin äänestyksessä naisille 2-1 hävinnyt käräjätuomari Petri Voima.
"Mikä on median ja muun eliitin reaktio?"
Eiköhän tuo lööpeissä ole.
Eliitin reaktiota on myös tämä blogaus, sillä sinä, Reijo, olet nykyään osa sitä paljon puhuttua "eliittiä".
Kokoomus ulos hallituksesta!
Käteinen valehtelee:
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY
Ihme selittelijä. Uskooko ton vaimo sen satuja?
"Kokoomus ei ole saanut senttiäkään Novalta tai KSM:ltä(?)"
Kanerva ei ole Kokoomus, mutta Kanerva on Kokoomuksen jäsen!
Ja sitten odottamaan kokoomuksen ilmoitusta Kanervan erottamisesta eduskuntaryhmästä kesän ajaksi... jota ei tietenkään tule!
Kanervan syyllisyys tai syyttömyys ratkaistaan vasta ylemmissä oikeusasteissa. Siihen asti Kanervalla on oikeus puolustella itseään pitämällä itseään syyttömänä käräjäoikeuden määrittelemiin rikoksiin.
Tällä tavalla hoidellaan asiat Kokoomuksessa. Jospa Perussuomalaisetkin olisivat vaan todenneet vitsikohussaan että Perussuomalaiset eivät ole tätä vitsiä kirjoittaneet. Mutta ei, siinä se virhe tulikin. Lähdettiin median mukana lillumaan.
Noloa?
Katainen ei pidä asiaa nolona kokoomuksen kannalta.
- Minä en tätä osaa pitää nolona, koska ei kokoomus tätä asiaa ole mitenkään tehnyt.
Niinpä tuossa toteamuksessa on se ero kun asiat osataan verratuna siihen kun asioita ei osata (perussuomalaiset)
Ilkka Kanerva toimi kokoomuslaisena ulkoministerinä kun tutkinta lahjusjutuissa
lähti päälle. Asiaa ei kukaan huomannut tuolloin, koska media nosti ns.
tekstiviestikohun kaikkien tietoisuuteen. Ovela sumuverho, johon suurin osa
kansalaisista meni kokonaan. Itse välittömästi silloin ihmettelin, että
mikä oli se asia, minkä takia ko. kohu käskettiin laittaa päälle.
Kokoomus. Ulkoministeri. Lahjontaa.
Kanerva oli ulkoasianministerinä 3.4.2008 saakka, Kalli lausui kuuluisat sanansa vaalirahoitusilmoituksensa täyttämättä jättämisetä vasta toukokuussa 2008.
Mielenkiintoista tosiaan verrata miten eri tavalla puolueet käsittelevät näitä kohuja. Perussuomalaisten tyyli juosta kuin päättömät kanat paniikissa vs kokoomuksen kylmän viileä suhtautuminen tyyliin Paavo Lipponen: So what !
Olisikohan kyse uutisoinnista. Siitä miten asiat esitetään (vrt lehtien otsikoinnit).
Lehdistöllä on yllättävän suuri valta siihen miten asioita julkisuudessa lähdetään ruotimaan.
Jo nyt on ilmestynyt Ilkka Kanervaa "sääliviä" juttuja lehtiin. Tyyliin ei kai nyt hyvää miestä hutkita. Vaikka tuomio on jo annettu.
Olipa kyse mistä hyvänsä, niin aikamoinen ero on puolueissa ja puolueiden johtohenkilöiden ulostulossa kohujen tiimoilta. En ole havainnut minkäänäköistä paniikkia kokoomusleirissä.
Yle on kyllä satsannut toimittajia ja ruutia muutenkin Ilkka Kanervan ehdollisen vankeustuomion peijaisiin.
Jotenkin tulee mieleen Ylestä tämä Matti Vanhasen tuppesahatut lautakasat. Ettei vain lopputulos olisi sama tässä Ilkka Kanervan jutussakin ylempien oikeusasteiden käsittelyn jälkeen. Jää vain tikkuja käsiin ja syyliä kieleen.
Yle-veroa odotellessa seuraillaan Ilkka Kanervan taivallusta Ylen kanavilta ja radiosta. Tarjontaa on joka lähtöön.
Media houkuttelee esiin piilevät pyövelit, jotta noituuteen syyllistyneiden verta saadaan riittävästi kentälle tasoittelemaan kansalaisten pahaa oloa.
Perussuomalaiset ryhtyivät pyöveliksi yhtenä miehenä ja naisena uhratessaan noituudesta yhden edustajansa avustajineen. Täysin naurettavassa asiassa.
Aika vähän oli julkisilla teloituksilla pitkässä juoksussa vaikutusta edes Ranskan vallankumouksen aikoihin. Nyt ei päästäne sen pidemmälle, mutta verta kentälle kun sitä kerran vaaditaan.
Jos nämä maan tapaa noudattaneet henkilöt marssitetaan kaikki oikeuden eteen ja annetaan vastaavat tuomiot, niin ei sinne montaa jää huipulle vapaana kuljeksimaan. Työllisyys tosin paranee kun uusia vankiloita rakennetaan joka kuntaan.
Toisaalta, jos yhteiskunnan huipulta laitetaan 500 henkeä vankilaan, niin vastaavasti alempien sosiaaliryhmien tarve rikoksiin vähenee.
USA:ssahan talousrikolliset kävelevät edelleen pääosin vapaana, mutta yli 2 miljoonaa heikompiosaista on tungettu vankiloihin viimeisten 10 vuoden aikana. Heidät on rikoksiin ajanut useimmiten pakko tai syrjäytyminen, jotka meilläkin ovat hyvässä vauhdissa.
Tarkennuksena vielä, että vuotuinen vankien määrä on noussut nopeasti 300 000 -> 2000 000 +, tuomittuja on siten moninkertainen määrä.
Heikompiosaisten toimittaminen vankiloihin tuottaa työllisyyttä vankeinhoitolaitokseen ja uusien laitosten rakentamisen kautta rakennusteollisuuteen. Talousrikollisten vangitseminen tuottaisi minimaalisesti näillä kriteereillä. He itse tuntuvat olevan sitä mieltä, että heidän verottamisensa ei tuottaisi mitään, joten siihen ei heistä pitäisi ryhtyä lainkaan. Kuten ei ole ryhdyttykään.
Ainakin Hesarissa saa selata politiikka-osiota varsin pitkälle, ennen kuin tulee jotain muuta kuin Kanervaa. Ennen Hirvisaarta väliin mahtuu vielä Niinistön muotokuvaa, Kimmo Tiilikaista ja gallup-lukuja.
Eliitti hautaa Hirvisaaren Kanervan alle?
Media on uutisoinut asian näkyvästi ja mm. tivannut puheenjohtaja Kataiselta Iken mahdollisuuksista jatkaa tehtävissään Kokoomuksessa.
Persulogiikkaa noudattaen lehdistö on nyt siis salaliittossa myös Kokoomusta vastaan. Oikeuslaitoksesta puhumattakaan.
Pankaa nyt oikein ranttaliksi siellä ja kaivelkaa loppukin vaalikausi näitä rötöksiä esille, niin sinne saattaisi jäädä noin 12 viisasta miestä ja naista. Niillä kyllä pärjättäisiin monin verroin paremmin.*
Jos oikeat asiat ovat olleet lähes hoitamatta tai kosmetologin hoteissa viimeiset 20 vuotta, niin kai tässä vielä tovi selvitään.*
Poliittisesti korrektit ilmaisut voisi eduskunnassa edes toviksi vaihtaa kansallisiin puukkoihin ja puntareihin. Jospa ilma puhdistuisi sen verran että asiasisällötkin alkavat kiinnostaa, eikä vain toistensa sättiminen.*
Mediaihmiset taitaisivat tarvita vuotuiset maakuntapuukkohippaviestit, jotta jahtiangsti hellittäisi edes hieman.*
*Sarkasmivaroitus! Kirjoitettu selvin päin ja syyntakeellisuus tunnustaen oikeudenkäyntikulujen alentamiseksi. Yritän tässä kantaa osani yhteiskuntavastuusta, mutta huonosta huumorista en luovu.
Mitäs veikkaat, onko aiheesta huomenna aukeaman juttu?
Tuomiohan oli ehdollinen.
Mitä "kovaa" tuossa nyt sitten on?
Kyllä lahjuksen ottajan pitäisi saada vähiintäin puolet jos ei samt kuin lahjuksen antajat.
Häkkiin pitäisi lahjuksenottajat laittaa. Oppisivat, ...tanat.
Henry
Kun muodostetaan rinki missä otetaan ja annetaan, niin eikö siinä toteudu järjestyneen rikollisuuden tunnusmerkit?
Jos tarkoitat Kepun Kangasalalaista valtuutettua, niin hän sai juuri muutama päivä sitten valtuustosta kenkää. Kiviniemi ei missään vaiheessa ryhtynyt häntä puolustamaan.
Kanervan kohtalo on vielä oikeudessa avoinna. Jos ja kun lainvoimaiseksi tuomioksi jää vankeusrangaistus, eduskunnan tulisi ilman muuta erottaa hänet. Kokoomus on jo kerran osoittanut suoraselkäisyytensä, kun Kanerva sai potkut ministerinpaikalta sopimattoman yksityiselämänsä vuoksi.
Joten maltetaan nyt odottaa kuinka Kokoomus hoitelee tämän uusimman Kanerva-casen. Ja hutkitaan vasta sitten, jos aihetta on.
Mediasta vielä. Se ryöpyttää tasapuolisesti kaikkia mokailevia poliitikkoja. On valheellista (ja säälittävääkin) jatkuvasti vihjailla, että media olisi muka yksinomaan persujen kimpussa. Te tekeydytte uhreiksi kun ette kestä julkista arvostelua. Muistelehan Reijo, millaiseen pyöritykseen Kanervan tekstarikohu johti. Tai Vanhasen lautakasat, vaalirahakohu, Suvi Lindenin koplaukset, Juhantalon koplaukset, Ulf Sundqvistin kähminnät, Matti Ahteen väitetty seksuaalinen häirintäkohu Veikkauksessa, Paavo Lipposen väitetty Suomen liittäminen Irakin sodan tukijoukkoihin, Lipposen nuiva suhtautuminen mediaan, Jäätteenmäen valehtelu eduskunnalle, Jarmo Korhosen KMS-kytkökset, jne.
Noissakin on melko epäselviä tapauksia ja kohtuuttomia ajojahteja ja so what. Se ero on kirkas caset tunteville että kaikki nämä persut oli ja on varmasti täysin syyttömiä. Halla-aho monta kertaa, Hirvisaari, Eronen, Eerola, Freddy, James, Helena. Samalla kaavalla: tahallaan väärinymmärtämällä + väärin lainattuna + kontekstista irrotettuna + mukamasmoraalista pöyristystä teeskennellen. Suoranainen valehtelu ja "unohtelu" on ok kun kyseessä on perussuomalaiset. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, JSN ei käsittele.
Nyt ollaan jo vaiheessa jossa Puolue koulukiusaa. Soinille lie ilmeisesti ihan sama vaikka 2015 olisi 20-30 edustajaa vähemmän.
ReijoKamula kirjoitti:
".Jorma Simola
Kun vastaehdotusta ei tehdä, niin ei ole mistä äänestää"
Tietysti voi kysyä miksi ei sitten tehty vastaesitystä jos nyt sitten Tossavainenkin antaa ymmärtää että ei muka ollut muuta vaijtoehtoa?
ja voi kysä sitäkin kertooko tuo sitten persujen tavasta toimia eli siellä ei jostain syystä uskalleta toimia vastoin niikuin johto käskee..
Onko siis persut edelleen sama sisäpiirin juttu kuin ennekin?
Jyrki Katainen puhui Ilkan tuomion kuullessaan jotain tolkusta.
Yritin sanan sisältöä etsiessäni katsoa sivistyssanakirjasta http://suomisanakirja.fi/tolkku ja sieltä löytyi myös tolkku sanan kanssa rimmaavia sanoja kuten:
"häpeäpilkku, julkku, ministerinsalkku, mulk*u..."
Mietein tässä että valitsiko Jyrki tarkoituksenmukaisesti koodisanaksi tuon tolkun jotta jokainen voisi sen kautta etsiä merkityksiä Ilkan toiminnalle ja tulevaisuudelle?
Nykyinen käräjäoikeus on ainoastaan ja vain pelkkä turhanpäiväinen kustannus. Sillä ei ole mitään arvoa, eikä pidäkään olla, sillä jos lähes kaikki tuomiot muuttuvat Hovissa tai Kko:ssa niin käräjäoikeudet ovat henkisen varattomuustodistuksensa ja oasaamattomuutensa todistaneet.
Jos joku tuomitaan syylliseksi rahojen kahmimisesta itselleen ja tuomio on ehdollinen, niin sehän on sama kuin heristäisi sormiaan sanoen että soo, soo ei noin saa tehdä mutta pidä nyt kuitenkin saamasi rahat.
Käräjäoikeudet joutaa lakkauttaa jo pelkästään taloudellisita syistä.
Mihin muuhun kuin omien etujen ajamiseen tarvitaan nykyisiä käräjäoikeuksia? Ei mihinkään.
Niin kauan kuin kellä tahansa on valitusoikeus saamastaan tuomiosta niin hän on seuraavaan tuomioon saakka syytön. Tosin Media ei pidä tätä argumenttia arvossaan, ilmeisesti pelkästä tyhmyydestään ja lööppien puutteesta.
Ottamatta kantaa siihen, oliko nyt käräjäoikeuden jakamat tuomiot oikeita, vääriä, oikein vääriä vai arvalla ratkaistuja niin eiköhän ole järkevää odottaa lopullisia tuomioita ennekuin ketään leimataan.

Kommentoi 57 kommenttia