Kaatuneitten muistopäivä muistuttaa sankareista
Eilen vietettiin kaatuneitten muistopäivää. Silloin muistimme kunnioituksella noin 80 000 miestä ja naista, jotka antoivat henkensä sinun ja minun puolesta, tämän maan puolesta. Noiden tekojen merkitys tahtoo tämän päivän yltäkylläisyyden keskellä unohtua.
Jos olisimme menettäneet itsenäisyytemme, lopputulema olisi ollut vieläkin pahempi. Neuvostoliitolla oli valmiit suunnitelmat suomalaisten varalle.
Puna-armeijan marssioppaaseen oli valmiiksi merkitty reitit Helsinkiin. Yksi valmiiksi tiedustelluista reiteistä olisi kulkenut nykyisen asuinpaikkani vierestä.
Kremlissä oli suunnitelmat Suomen armeijan upseerikunnan teloittamiseksi. Katynin metsä odotti puolalaisten jälkeen suomalaisia.
On todennäköistä, että "kulakit" ja muut "porvarit ja kapitalistit" olisi siirretty Siperiaan tai tapettu jo sitä ennen. On perusteltua olettaa, että se mikä tapahtui Baltiassa olisi tapahtunut myös Suomessa. Kolkko kohtalo olisi siis kohdannut satoja tuhansia suomalaisia.
Ja kaiken edellä mainitun jälkeen olisimme saaneet kärsiä kommunismin ikeen alla useita vuosikymmeniä. Nyt yrittäisimme tehdä parhaamme päästäksemme muun Euroopan tasolle.
Sodan vääryyksien korjaaminen on vielä kesken. Siksi tein Eduskunnassa lakialoitteen, jonka mukaan sodan jälkeen ns. sotasyyllisenä tuomittujen Suomen johtavien poliitikkojen sotasyyllisyystuomiot purettaisiin. Kansan silmissä he eivät ole koskaan olleet syyllisiä, mutta tuomiot ovat joka tapauksessa häpeätahra, joka on syytä pyyhkiä pois.
Tapasin toissapäivänä sotaveteraanin. Hän esitteli minulle luotia, joka oli viedä häneltä hengen. Hänen onnekseen luoti tuli riittävän kaukaa ja onnistui päässä löytämään paikan, jossa se ei aiheuttanut kuolemaa. Liian monella ei ollut yhtä hyvää tuuria.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hoivatkaa, kohta poissa on veljet...
Venäjällä vietetyssä Stalinin terrorin verisimmän vuoden 70-vuotismuistojuhlassa 26.9.07 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Gorbatshov varoitti Venäjää Stalinin rikosten valkaisemisesta ja painotti, että Venäjä ei voi edistyä, jos se ei katso silmästä silmään veristä menneisyyttään: ”Meidän on muistettava heitä, jotka joutuivat kärsimään, siksi että se on opetus meille kaikille – opetus, jota moni ei ole vielä oppinut. On mahdotonta elää tässä päivässä ja tehdä tulevaisuudensuunnitelmia, jos muistinmenetys vaivaa valtiota ja yhteiskuntaa, tai ainakin osia siitä.”
Vaikka isäni punakaartiin kuulunutta ja Suomenlinnan vankileirin seurauksena nälkään alkusyksystä 1918 menehtynyttä "Sortavalan poikiin" kuulunutta isoisää ei pidetä sankarina eikä ilmeisesti heitä arvomaailmallaan jossakin vaiheessa johtanutta Edvard Gyllingiäkään, tahdon muistaa myös heitä vakaumuksensa puolesta menehtyneinä.
Arvo (Poika) Tuomisen mukaan Gylling oli outo lintu silloisessa stalinistisessa neuvostomaailmassa. Kiristymistään kiristyvän diktatuurin ja sen mukana kasvavan byrokratian keskellä hän osoitti, miten vapaasti erikoislaatuinen henkilö voi niissäkin oloissa liikkua ja miten pitkälle hän voi demokraattisia menetelmiä soveltaa. Mutta jo tuollaisena outona lintuna hänet oli tuomittu tuhoon. (Tuominen: Kremlin kellot)
Wikipedian mukaan ”puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim määräsi päiväkäskyssään talvisodan jälkeen keväällä 1940, että toukokuun kolmatta sunnuntaita vietetään "nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä".
Heidät armahdettiin jo Tarton rauhansopimuksessa 14.10.1920. Heidän kaikkien muistolle:
”En rukoile, en pyydä,
vain tuohus säteilee,
kuin rukous puolestanne,
kunnes se raukenee.”
(SK 1943/Aari Surakan runoa mukaillen)
Kirjoita kommentti
Kommentoi 2 kommenttia