Saatanan tunarit! Rahan lapiointi on lopetettava...
- Saatanan tunarit, sanoisi Urho Kekkonen jos eläisi. Saman sanon minä, Soini lausui eilen illalla. - Suomalaisen veronmaksajan ei pidä maksaa espanjalaisten pankkien asuntokuplaa.
Suomen on Soinin mielestään jättäydyttävä tämän tukiratkaisun ulkopuolelle, jossa pelastetaan yksinomaan pankkeja. Pankkien pelastamisesta oli kysymys myös Kreikan osalta. Siis saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamisesta suomalalaisten veronmaksajien rahoilla.
Tästä asiasta on helppo olla samaa mieltä Soinin ja monien muiden kotimaisten ja ulkomaalaisten asiantuntijoiden kanssa. Enää vain kaikkein eurouskovaisimmat puolustavat vääräksi osoittautunutta toimintalinjaa.
Ongelman ydin on siinä, että miten saada Alexander Stubb, Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen ymmärtämään sama asia. Toki nimilistaa voisi jatkaa myötäjuoksijoilla, kaikensorttisilla pekkasiikaloilla.
Lienee jälleen hyvä syy toistaa mitä Stubb totesi noin vuosi sitten ensimmäisen Kreikan apupaketin jälkeen: "Nyt on tilanne hallinnassa niin Kreikassa kuin muissakin maissa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti." Katainen puolestaan loihe sormi pystyssä lausumaan, että "nyt on saatu niskalenkki markkinavoimista". Ja kaikensorttiset pekkasiikalat ovat täällä blogimaailmassa papukaijalauman tapaan solvanneet Suomea ja suomalaisia puolustavia.
Espanjan tässä vaiheessa tarvitsemat sata miljardia euroa on iso repullinen rahaa. Varsinkin silloin, kun rahat mitä ilmeisemmin valuvat jälleen Kankkulan kaivoon. Liian suuri osa siitä summasta on revitty suomalaisten selkänahasta. Sinun ja minun.
Urpilainen kertoi tänä aamuna, että tällä kertaa "vakuuksia" ei tarvita. Joopa joo. Eihän niitä tarvita, koska niitä ei ole edes muodollisesti saatavissa kuten tässä hieman aikaisemmin. Sumuverhon käyttö ei ole enää mahdollista.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kuuleppas nyt Reijo Tossavainen.
Kekkonen, mikäli tarkoiteaan Urho-nimistä Kekkosta ei olisi esteenä rahan lapioimiselle eteläeurooppaan, kuten nyt tehdään.
Urho Kekkosen luona Tamminiemessä ravaisi semmoinen määrä vuorineuvoksia ohjeistamassa, että pankkijärjestelmän kaaduttua, kaatuu koko Suomi.
Suomen on osallistuttava Euroopan pelastamiseen, se on länsimaana meidän velvollisuutemme hokisivat vuorineuvokset Kekkosen korvaan.
Kekkonen piipahtaisi poskisuudeltavana itänaapurissa, kuten aina isojen sisäpoliittisten asioiden edessä kävi,- ja Suomi aloittaisi rahan lapioinnin, kuten nyt tapahtuu.
Rikosoikeudellista vastuuta sovellettiin Brasiliassa ja kuului osaltaan tehonneen, myös taantuvasti.
Brasiliassa pankin ylin johto, pankin hallituksen jäsenet ja jopa suuret osakkeenomistajat voivat joutua vastaamaan pankkinsa tappioista jopa koko omaisuudellaan. Jos brasilialainen pankki kaatuu viranomaisten syliin, voivat maan pankkivalvojat saman tien jäädyttää pankin toiminnasta vastanneiden henkilöiden yksityisen varallisuuden.
Jos pankin tappioita olisi lopulta paikattava julkisilla varoilla eli veronmaksajien kustannuksella, käyttävät pankkivalvojat tappioiden tilkkeeksi ensin pankin toiminnasta vastanneiden johtajien omaisuuden jopa kokonaisuudessaan asuntoja, autoja ja koko henkilökohtaista sijoitusvarallisuutta myöten.
Brasiliassa vaakalaudalla eivät ole siis ainoastaan pankinjohtajien palkat tai bonukset, vaan koko henkilökohtainen omaisuus.
Ei liene pelkkää sattumaa, että kaikista maailman maista juuri Brasilian pankit eivät ole menettäneet omien toilailujensa takia viimeaikaisessa finanssikriisissä killinkiäkään. Sekään ei liene pelkkää sattumaa, että Brasilian veronmaksajat eivät ole vuosikymmeniin joutuneet pelastamaan maansa pankkeja pienimmästäkään pinteestä.
Yhdysvalloissa tai EU-maissa pankinjohtajien henkilökohtainen riski on rajoittunut tyypillisesti kriisivuodelta (mahdollisesti) nostamatta jääneisiin bonuksiin.
Mitä Suomen Perussuomalainen puolue aikoo tehdä lopettaakseen tämän hulluuden? Tässä ei taida adressit auttaa. Mistä löytyy se etujoukko ja johtajat?
Parlamentarismi on osoittanut tässä tilanteessa voimattomuutensa, kun miljardiluokan kaappauksia voidaan tehdä puoluekurin voimalla, rangaistusta ja henkilökohtaista vastuuta pelkäämättä.
Ministerien vastuun tulisi olla myös henkilökohtainen. Samalla voitaisiin säätää laki, että puoluekurin käyttämisestä vastoin maamme perustuslakia muodostuu erottamisperuste eduskunnasta sekä seuraa muukin sanktio.
Voisiko tässä asiassa myös vedota vaikkapa Vihreiden järkeen ja omaantuntoon? Puoluehan on paljonkin panostanut siihen, ettei jälkipolville jätetä nykypolven ongelmia. Ja tässähän juuri kaadetaan ongelmia tuleville suomalaissukupolville.
Vihreät saavat hallituksessa eteenpäin montaa heille tärkeää suomalaisten elintasoa kurjistavaa hanketta ja lisäksi vaalipiiriuudistuksen myötä 2 varmaa kansanedustajan paikkaa Itä-Suomen piireistä (entisen 4 lähes mahdottoman sijaan).
Siinä pähkinänkuoressa on heidän "järkensä ja omatuntonsa", kuten myös KD:n ja Vasemmistoliiton. Se on hinta, jolla kyseisten puolueiden vankkumattoman tuen pystyy ostamaan. Pienpuolueet ovat (surullista kyllä) ratkaiseva osa ongelmaa. Ilman niitä ei olisi hallitusta.
Panostanut on, nimittäin tekopyhyyteen. Ei taida tolkkua olla luvassa siltä puolelta.
Kysymys kuuluukin, ehditäänkö EVM perustaa ennen kuin Epsania tarvitsee muchos dinero. Jos ei, odotan Jutan selittävän kuinka hän aikoo saada täydet takuut Epsanian préstamolle.
Eikös se PM Katainen sanonut pari kolme päivää sitten, muistaakseni USA:ssa, että Espanja ei tule tarvitsemaan tukea?!
Urpilainen: Annamme tukea vain Espanjan valtiolle, emme espanjalaisille pankeille! Espajan valtio saatuaan rahat antaa ne sitten pankeilleen, ja pankit taas lainaavat niitä rahoja ties keille kaikenmaailman pelureille, eli eikö tämä ole tämän vuosisadan suurin puhallus, ja suomenkansa maksaa?
Tässä on nyt uhkakuvat sen näköiset ja kokoiset, että tämä asia ei enää ole minkään puolueen tai aatteen sitomaa. Jokaisessa puolueessa on nyt poliittisesti koditonta väkeä, joille eivät nykyiset tarjokkaat (puolueet) käy, johtuen äkkivääristä kannoistaan muissa asioissa. Itse komppaan PS:ää suhteessa taloudelliseen tulevaisuuteen ja EVM:ään, Vihreitä fyysisen ympäristön tulevaan, Vasemmistoa monissa näkemyksissä yhteiskunnan toiminnassa ja Kokoomusta yrittäjyyden merkityksissä.
"Hajoita ja hallitse" - puoluekurin ja vaihtoehdottomuuden liekat sitovat meidät kaikki, joille ei ole kanavaa ottaa maan kohtalonkysymyksiin kantaa.
Nyt ollan hukkaamassa Suomen itsemääräämisoikeutta ja langettamassa velkavankeutta kansainvälisten pankkiirien alaisuuteen lapsillemme seitsemänteen sukupolveen...
Tämä ei ole yhteisvastuullista toimintaa, vaan poliittinen johtomme ostaa itselleen paikat Isojen Poikien pöydissä. Kova on hinta.
Nyt on sitten vuorossa Espanja - väestöltään ja bruttokansantuotteeltaan viisi kertaa suurempi taattava ja tuettava kuin Kreikka.
Espanjan parin lähivuoden apurahatarve on ainakin 600 miljardia euroa:
"Kuningaskunnan ja maan pankkien parin lähivuoden rahoitustarve on pelkästään vanhojen velkojen kuoletuksista ja koroista yhteen laskien noin 600 miljardia euroa, ja sen päälle tappioista ja talletuspaosta syntyvä ylimääräinen rahoitustarve."
Näin arvioi Taloussanomien Jan Hurri 10.6.2012 'Espanjan vuoro – toivoton taisto tuulimyllyjä vastaan' analyysissään, http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/10/e...
Yhteiskuntarauhan tae on monessa valtiossa etenkin suhteellisen tyytyväinen työtätekevä keskiluokka vai onko asia toisin? Aattelin vaan, jos espanjalaisten rahat palavat yhteiskunnallisessa konkurssissa, niin onko kansa sitten enää tyytyväistä?
Markku Tyry: - "Suomen on osallistuttava Euroopan pelastamiseen, se on länsimaana meidän velvollisuutemme hokisivat vuorineuvokset Kekkosen korvaan."
Miksi Ruotsilla, Norjalla, Tanskalla, ja Iso-Britannialla ei ole tuota velvollisuutta? Eivät liene niin länsimaita kuin Suomi.
Suomen on kertakaikkiaan sanouduttava irti tästä eurohulluudesta, kun vielä voidaan.
Timo Soini on ollut oikeassa kaiken aikaa. Soini tiesi jo vuosi sitten, että Espanja on seuraava rahanpyytäjä ja näin kävi.
Reijo, kiitos. Täyttä asiaa pahasta, valtakuntamme hävittävästä toiminnasta, jossa Suomi ja suomalaiset eivät ole se, jonka vuoksi näin menetellään. Me emme voi eikä meidän pidäkään kantaa koko maailmaa eikä edes Eurooppaa, kuten Unionin perussopimuskin säätää. Kysymys on myös siitä, mikä kestää, jos sopimus ei kestä ja voidaan toimia 180 asteen kulmassa sopimuksen sallimaan nähden. Silloin on kysyttävä, mitä on demokratia ja millä ehdoin sellaisesta voidaan puhua.
Sata miljardia on ilmeisesti se summa, josta puhutaan nyt, sisäänheittotarjous, jonka jälkeen seuraa jatkoa.
Kun EVM-äänestys tuodaan pöytään, paljonko kansanedustajissamme on kansan edustajia? Perussuomalaiset, Vasenryhmä, ainakin osa Keskustan edustajista. Vaan muut: tässä mitataan edustajien riippumattomuus, ainoastaan lain noudattaminen ja äänestäjien kuunteleminen, vapaus puolue- ja ryhmäkurista.
Siinä ilmoituksessa ei ollut kyllä sanaakaan ratkaisuvaihtoehdosta. Missä se viipyy vai onko niin, että kaikki on jo sanottu Soinin toimesta - "saatanan tunarit!" :-) Kysymyksiä kyllä oli monta.
Vanha sanontahan tosin on, että kymmenenkään viisasta ei ehdi vastata yhden hullun kysymyksiin!
Mihinkään muuhunhan ei persujen porukka vielä ole jytkystä huolimatta kyennyt!
Ja tämä kehumasi Luukkaisen blogi nyt taisi alittaa riman kaikilla mittareilla mitattuna;-D
Niinpä eihän se ole uutinen että persut tekee välikysymyksen ....
Mutta tietyllä tavalla herättää hilpeyyttä se että eikös teille sittenkään riitä se uusiuljas persumedia josta sinä olet niin kehunut
Muttamites se nyt silleenkävi että piti sitten mennä "erkko median "pekeille ja vielä rahatukun kanssa just...
Maailman eliitin Bilderberg-tapaaminen nousi suureksi kohuksi Suomessa. Etenkin Jutta Urpilaisen valehteluksikin luonnehditut lausunnot ovat aiheuttaneet kansanedustajissa asti keskustelua ja paljon kysymyksiä on herännyt hallituksen toimista viedä Suomi kohti totalitarisista Uutta Maailmanjärjestystä.
10.06.2012 Hallituksen Korruptio: Bilderberg ja Eurokriisi - Mitä tapahtuu suljettujen ovien takana? http://hallituksenkorruptio.blogspot.fi/2012/06/bi...
06.06.2012 Hallituksen Korruptio: Eurokriisi pahenee ja Espanjalaiset kerjäävät nyt rahaa http://hallituksenkorruptio.blogspot.fi/2012/06/eu...
04.06.2012 OM-Uutiset - Osa 25: Facebook, Internet, Eurokriisi ja Talous, Bilderberg, Earth Changes) http://om-uutiset.blogspot.fi/2012/06/oravanpyora-...
11.05.2012 OM-Uutiset - Osa 18 (Hallituksen korruptio, Saturnus Black Cube Kultti, Eurokriisi, Pörssimanipulaatio)
http://om-uutiset.blogspot.fi/2012/05/oravanpyora-...
Sauli Niinistö - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati
http://www.youtube.com/watch?v=NTM57NS5_DM
Jutta Urpilainen - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati
http://www.youtube.com/watch?v=hCY6cSdY1gE
Kansanedustaja Tossavainen, miten arvioisitte Espanjan tilannetta,
onko köyhien yhä turvallista muuttaa suosituksenne mukaan talveksi Espanjaan?
Seija!
Tässä kyllä nyt väänsit puukkoa Tossavaisen haavassa! Loistava kysymys. Suosittelenkin jokaista lukemaan tosiaan tuon Tossavaisen vuonna 2010 kirjoittaman blogin;-)
Tulee tyhmemmällekin selväksi, miten käytetään hyväksi espanjalaisten alempaa elintasoa! Tossavainenhan se taitaa ollakin yksi syyllinen Espanjan ongelmiin omalta pieneltä osaltaan?
Millähän perustein väität että viettämällä aikaa halvemman elintason maassa, maassa jonka yksi suurimpia tulonlähteitä on turismi, niin siellä käyvä aikaansa viettävä turisti on taloudellinen uhka maalle.
Täällä Suomessa valitellaan ja kiukutellaan siitä, että Reijo ja muutkin Teneriffalla talvensa viettävät vievät rahansa pois Suomesta ja suomalaisesta kulutuksesta.
Ota sitten teistä kateellisista selvää.
Nyt kannattaa ostaa asunto Espanjasta. Sen sijaan, että antaisimme vastikkeetonta pankkitukea, saamme edes kiinteää omaisuutta. Varallisuuden uusjako?
Kansanedustaja Tossavaisella on ilmeisesti kokemusta siitä miten kivuttomasti nykyään käy rahojensiirto kotimaan kulutuksen sijaan ulkomaille.
Reijo Tossavainen,
voihan sitä rahansiirtoaan ja kulutustaan ulkomaille noinkin perustella.
Reijo Tossavainen suositteli suomalaisille eläkeläisille Espanjaan muuttamista, koska siellä elinkustannukset ovat selvästi Suomea pienemmät! Olli olet oikeassa siinä, että Tossavaisen oppien mukaan nyt eläkeläisten kannattaisi ostaa asuntonsa Espanjasta, jossa niitä saa kohtuu hintaan.
Asumiskustannuksetkin menisivät alas, jolloin rahaa jäisi kuluttamiseen enemmän, Espanjassa. Samalla voisi auttaa Espanjan kansantaloutta pelastumaan ja saada hyvän mielen.
Älä muuta virka. Rahanlapionti ulkomaille on lopetettava, paitsi jos kyseessä on esim. kansanedustaja, jolle oma suu on lähempänä kuin pussin suu.
Sillä rahalla varmaan rakennettaisiin koko Suomen sivutieverkosto priimakuntoon, nykyisen perunapelto-mallin sijaan, ja nopeat laajakaistat myös pitkospuiden varsille, nykyisen pätkivän tai täysin toimimattoman ja kalliin version sijaan. Sen lisäksi sillä rakennettaisiin suora moottoritie läpi Suomen, pohjoisesta etelään. a varmaan jäisi vielä paljon päälle sitä "disko-rahaakin".
Suomen vuotuiset Eu nettojäsenmaksut lienevät lähes 670 miljoonaa eur eli kerrotaan vaikka kuudella niin saadaan mummonmarkkoja. Silläkin rahalla saisi päällystettyä monta kilometriä sorateitä.. Maksaako se edes miljoonaakaan kilometriltä? Tuskin,? Satatuhatta korkeintaan, en tiedä, pitää kysellä.
Merja Heikalle. Olen kuullut arvioin, jonka mukaan moottoritien rakentaminen Turusta Tukholmaan Ahvenanmaan kautta maksaisia 20 miljardia.
...ja Suomen valtion KOLMEN vuoden verotulot. Budjetistahan katetaan suuri osa lainanotolla ja valtion omaisuuden myynnillä.
Kummallista. Kreikan viimeisintä tukipakettia perusteltiin nimenomaan sillä, ettei tauti pääse leviämään Espanjaan. Nyt sitten Espanjan tukipakettia sillä, ettei tauti leviä meille Suomeen... Taitaa olla semmonen rutto, ettei toimivaa lääkettä löydy miltään taholta - edes teiltä.
Brasilian malli luottokavallusten estämiseksi olisi saatava myös Suomen lainsäädäntöön. Mutta ei vain pankinjohtajien ja pankkien omistajien osalta, vaan:
- Myös ministerit ja kansanedustajat vastaavat henkilökohtaisella omaisuudella ja tuloillaan Suomen kansan luottotappioista, siltä osin kuin ovat vakuudettomia lainoja ulkomaisille pankkiireille suomalaisten piikkiin kannattaneet.
- Myös pankkitukea suomalaisten puolesta myöntäneiden puolueiden sekä niitä lähellä olevien järjestöjen ja säätiöiden varallisuus on takavarikoitava tappioiden kattamiseksi. Siis jos/kun näillä Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan jne... lainoilla ei tienatakaan.
Kun nyt ensin saadaan se 100 miljardia, sitten onkin jo velallisen ongelmista tullut velkojan ongelmia eli ei voi mitenkään kieltätyä kaatamasta lisää rahaa konkurssipesään. Muutenhan vaarantuu se 100 mrd takaisin saaminen!
Oisko vastausta yksinkertaiseen kysymykseen? Jos Espanjan annetaan kaatua, kuten Kreikan ja Irlannin. Mitä siitä seuraa?
Vastaus EI kuulu, että me rikastumme.
Niin, miten siitä eteenpäin, kun pankkisekstori dominoefektin tavoin kaatuu. Se ulottuu asiantuntijoiden mukaan alle 2 kuukaudessa Suomeen ja Suomen pankkeihin. Suomella on velkaa???? Mitä niillä tehdään?
Missä on vaihtoehtoinen suunnitelma tähän vaikeaan tilanteeseen?
Ei niin, että palataan V.Vennammon ajan Suomeen jossa Kekkonen huseerasi ja muutamat kommarit olivat jo ruplaa tyrkyttämässä valuutaksi ja liittämässä Suomea Neuvostoliittoon, koska se järjestelmä tulee valtaamaan maailman ylivoimaisesti parhaana ja jokaiselle hyvää tuovana järjestelmänä. (Rupla ja NL:oon liittäminen löytyy YLE Arkisto. Vappupuhe.)Älkää säikähtäkö kuka sen puheen piti.
Voisikos edustaja ja liikennevaliokunnan jäsen Tossavainen muuten valottaa eduskunnan salatietoa?
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...
Terveisin Kalevi Kämäräinen
No josko Tossavainen sitten lähtisi vaatimaan Pisaran vaihtoehtojen avointa selvittämistä?
http://www.rautatiematkustajat.fi/Pisara2011_5.pdf
http://www.rautatiematkustajat.fi/Ruralia.pdf
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Eiköhän nuo kaikki ratahankkeet jäädytetä vuosikymmeniksi, kun kymmenien miljardien takaustappiot tulevat sylin.
Voisi tosin toivoa, että jäädyttämiset perustuvat rationaaliseen ajatteluun eikä toisten aiheuttamiin sotkuihin.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Hallitus ja varsinkin Kokoomus, RKP, SDP, Vihreät, KD, ja Keskusta ovat Liittovaltion kannalla ja ovat siirtäneet/ulkoistaneet päätösvallan rajojemme ulkopuolelle. He eivät ajattele Suomen etuja vaan EU:n.
Katsotaan mihin tilanne menee ja kaadetaanko taas meidän rahojamme, jotta EU unelma ei kaadu. Minusta Kansan olisi aatteesta ja puoleesta riippumatta alettava heräämään todellisuuteen, eikä enään ottaa vastaan ilman kritiikkiä valmiita selitymalleja, joita politiikot syöttävät ja pelottelevat kansaa.
Suomi viime vaaleissa toivoi muutosta, ei saanut valitettavasti.

Kommentoi 74 kommenttia