Moraali Kreikan suurin ongelma. Muutos sukupolvien mittainen.
Moraalin rappiota ei korjata hallinnollisilla päätöksillä. Siksi Kreikan perusasiat voidaan oikaista vain sukupolvien mittaisella työllä. Jos sittenkään. Ainakin on varmaa, että ajankohtaisiin ongelmiin ei moraalin osalta löydy ratkaisua.
Kolme esimerkkiä väitteeni tueksi:
Kreikan valtion budjetti olisi tasapainoinen ja ongelmat tipotiessään, mikäli verot maksettaisiin yhtä jämptisti kuin Alppien pohjoispuolella. Veronkierto rokottaa noin kolmanneksen mahdollisista verotuloista. Kyse ei siis ole yksittäisistä veronkiertäjistä. Kyse on maantavasta, yleisestä asenteesta, moraalista.
Aikoinaan kohistiin kreikkalaisten pitkäikäisyydestä. Suomenkin mediassa pohdittiin syitä. Runsas oliiviöljyn käyttö ja terveellinen ilmasto olivat yleisimmät selitykset. Nyt on kuitenkin selvinnyt, että kuolleita ei ilmoitettu kuolleiksi, ja jälkipolvet nostivat edelleen eläkkeitä...
Kolmas juuri julkisuuteen putkahtanut uutinen kertoo jälleen yhden esimerkin moraalin rappiosta yhteiskunnan huipulla. Helsingin Sanomat kertoo näin:
"Tiedot entisen ministerin hulvattomasta rahankäytöstä ovat raivostuttaneet kreikkalaisäänestäjät. Sosialistisen Pasok-puolueen sisäpiiriläinen, ex-puolustusministeri Akis Tsochatzopoulos odottaa vankilassa oikeudenkäyntiä, jossa häntä syytetään muun muassa veropetoksesta, vallan väärinkäytöstä ja lahjuksista.
Hänen vaimonsa on muun muassa ostanut verhotangot, joiden hinta oli 20 000 euroa. Lisäksi ex-ministeri hankki luksuskartanonsa veroparatiisissa sijaitsevien yhtiöidensä kautta.
Tapauksesta on muodostunut entisten valtapuolueiden Pasokin ja Uuden demokratian vuosikausia jatkuneen korruptoituneen vallan symboli."
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Totta puhuu Reijo. Nyt Kreikassa tarvitaan Syrizan ja KKE:n JYTKYÄ.
Heh, uutislähetyksessä Syrizan "pomo" tosiaan taisi tokaista vapaasti suomennettuna kyllä kansa tietää (ja hän jos kuka on tehnyt jytkyn eli puolueensa kannatus todellakin räjähti nousuun). Ei mikään ihme että mies jatkuvasti hymyilee, vielä. Tosin hän taitaa ehdottaa (veikkaisinpa että vilpillisesti) että pysyvät eurossa ja neuvottelevat tuosta vain paremmat sopimukset ja ei niin kamalasti tarvitsisi muka tehdä muutoksia.... tietenkin kansasta kuulostaa hauskemmalta, jos ei tarvitse muuttaa kuvioita... vaan mahtaako olla totta. Ei kelvanne oikein kenellekään euroopassa, mutta niin vain Syriza kokeilee tuota vakuutella.
Ei "kansa" aina tiedä kertoo jo historiakin monissa kohdin. Tosin huonoista vaihtoehdoista on aika kehnoa lähtä valitsemaan eikä tuollakaan maassa oikein kukaan vakuuta.
Kertomuksesi kreikkalaisten pitkäikäisyyden salaisuudesta oli illan paras. Onneksi joskus voi myös nauraa.
- Kansanedustajatkin joutaisi välillä ulkotöihin.
- Jos kansanedustaja myöhästyy töistä niin hän voi lähteä pois saman
verran aikaisemmin.
- Kansanedustajalle voisi maksaa vähän ekstraa siitä kun hän joutuu
kirjoittamaan tietokoneella työaikana(varsinkin täysistunnon aikana).
Pata kattilaa soimaa.
- "Metsureille maksetaan siitä, että joutuvat työskentelemään ulkona".
Vastaavanlaisia olosuhdelisiä on Suomessakin pilvin pimein, naurettaviakin.
- "Työntekijöille maksetaan siitä, että tulevat ajoissa työhönsä".
Meillä on maksettu lomaltapaluurahaa iät ja ajat.
- "Toimittajille maksetaan ekstraa siitä, että joutuvat käyttämään näppäimistöä".
Meillä oli aikanaan ihan vastaava lisä - ja toimittajat saivat 1-3 viikon koulutuskurssit, että oppivat käyttämään päätettä. Eivät oppineet siellä kurssilomalla, se oli puhdasta työnantajan rahastusta.
Ei tarvitse kuin lukea suomalaisia työehtosopimuksia, niin nauraa saa.
Niiden kustannusten ostajat vain loppuvat, ja samalla työt. Ahneus on tuottanutpään vetävän käteen.
Hulluinta oli kyllä se, että kuolleiden virkamiesten tyttärille maksettiin edellleen isän eläkettä.
Se on sitä etelän maiden kulttuurin rikkautta. Ehkäpä opimme täälläkin,
kun kulttuurimme edelleen rikastuu.
Isoissa ongelmissa tosiaan kestää joskus sukupolven tai parinkin verran. Mutta tuo "Jos sittenkään." lausahduksesi on jo turhan negatiivinen :D
Ei juuri mikään ongelma sentään kestä ikuisesti, vaikka siltä vaikuttaisi.
Kreikassa on nyt niin suuri ahdinko, että oikean ja rehellisen johtajan johdolla paljon asioita saa muutetuksi.
Toivon Tsiprasin voittoa.
Perussuomalaiset kerskaavat omalla moraalilla ja samanaikaisesti vittuilevat korkeimman oikeuden tuomareille???
No kyllä kai sitä vittuilla saakin, kun kyse oli todistettavasti yhden miehen, jos sellaista pikkusieluista demlalaista voi edes mieheksi kutsua, yksityisestä kostoretkestä.
Miksei noille nilkeille voisi "vittuilla"? Onko demlalaisten osuus joukosta niin suuri että kommarilla pyörii sukat jalassa?
Hei ystävät hyvät.Tässä on kyse jo vuosikymmeniä jatkuneesta korruptiosta vallassa vuorotellen pitävistä Papandreun ja Karamanlisin sukudynastiasta,milloin vasimmistosta milloin oikeistosta, nuolijoista vallan ja rahan perään.Asiahan on vuosikymmeniä ollut tiedossa. Minulle ja osalle tavallisia kreikkalaisia.Pitääkö meidän vartioida koko Eurooppaa ja maailmaa?
Eihän siihen ole mahdollisuuksia.Paskat kun housuissa ovat olleet jo kauan.Ainikin tavallisille kreikkalaisille.
Mikä on tie,totuus ja elämä,jatkossa?
Erikoista on lukea edellämainittuja kommentteja, joihin te ns.jälkiviisaat lehtitietojen perusteella kantaa ottavat,ratkaisette isot ongelmat.
Meillä Suomessa varsinkin maaseudulla osataan käyttää ns. etuisuuksia härskisti ainakin "valtaapitävien" kunnallispolitiikkojen ja lähipiirin kuuluvien ihan samanlaiselle korruptiolle/tai miksi sitä meillä nimitetään?Tavallisen ahdingossa elävän kaupunkilaisen on vaikeaa päästä "piireihin",kun harvemmin tuntee edes naapuria.
Tossavaiselle ihan henkilökohtaisesti kaikella positiivisuudella mitä osaan sanoa.Mollaamasi ihmiset,jotka mielestäsi kuuluvat marginaaliin MUKAIHMISET, toivon ettet käytä nimityksiä. Minäkin kuulun ihmisiin,jotka eivät aina ole samaa mieltä suomalaisista poliitikoista,on ne sitten oikealla tai vasemmalla.Itseäni pidän suomalaisena,jolla saa olla mielipiteitä vaikkeivat ne nyt ole samassa linjassa ns."perussuomalaisten" kanssa.
Vieläkö tämä on jatkunut? Oho höpsistä. Anteeksi Helena.
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a405581/kansan...
Noh, noh Vilho. Mikäli veronsa on maksanut, niin mikäs siinä, laillinen duuni kait sentään. Onhan sitä hyödyllisempiäkin duuneja, mutta kun voit kritisoida perussuomalaisia ihan aidoista aiheista, niin miksi vajota tuolle tasolle.
Kamalaa ryöstöä, Kanerva piti/pitää samaa palvelua ilmaiseksi!
Ei kreikkalaisten moraalissa mitään vikaa ole, hei eivät vain halua elättää tätä loisivaa poliittista eliittiään ja maa on siksi ajautunut umpikujaan.
Suomalaiset ovat niin tyhmiä että maksavat veronsa jotka kokoomus-kommarit sitten lapioivat taskuihinsa ja vaikka etelään. Minä TIEDÄN että muutos on tapahtunut jo täälläkin: firmat lähtevät, kauppa siirtyy internettiin ja yleensä pois suomesta, veronkierto ja pimeä työ lisääntyy jne. Me olemme kreikka alle 5 vuodessa.
Kohta tulee tännekin töhräävillä kommareilla ja jopa monilla kokoomusseniileilläkin kylmä. Hyvä niin, aikansa kutakin.
Meillä on perinteemme, omat toimintatapamme ja olemme ylpeä kansa! Nämä kolme asiaa nousivat esille, kun Talouselämä-lehti haastatteli erästä koulutettua kreikkalaista.
1) Perinteeseen kuuluu nauttia suvun parissa elämän iloista ja ilmaston suloista ponnistelematta turhanpäiten.
2) Toimintatapoihin kuuluu erilaisia palveluksia, vastapalveluksia, hieman lahjontaa, veronkieroa, jopa tuhlailua sekä asioiden hoitamista tuttujen virkamiesten avulla ns. takaoven kautta - suurpiirteisesti.
3) Ylpeyteen taas liittyy se, ettei näitä perinteitä ja toimintatapoja muuteta, jos joku niitä kyseenalaistaa. Varsinkaan ulkopuolinen.
Tämähän kuulostaisi lattealta stereotypialta, ellei olisi tätä haastattelun kohdetta. Ei tällaisesta vilpittömästä jutusta varsinaisesti moraalin puute paista - kyse on elämäntavasta:)
Kyse on Alppien eteläpuolisesta elämäntavasta, joka on Rooman vallan ajoilta perintönä roomalaiskatolisen kirkon armollisesti holhoavassa suojassa. Protestanttista työmoraalia ei tunneta.
Sen vuoksi euro pitäisi jakaa kahtia: Euro pohjoinen ja euro eteläinen.
Näin juuri. Käytännön toteutus on varmaan tässä vaiheessa mahdoton,
koska suurten euromaiden pankit ovat korviaan myöten sidoksissa
toisiinsa. Tämä revohka on ensin katsottava loppuun, ja siitä markkinavoimat pitävät huolen, että näin tapahtuu. Tosin tällaiselle
pienelle Suomelle saattavat käskytkin siinä vaiheessa tulla muualta.
Pohjan akka: Jos raja "uudelle euroopalle" vedetään antamillasi uskontorajoilla, joudumme luopumaan myös puolesta Saksasta (Baden-Wurttenberg ja Bayern ovat enemmistöltään katollisia), Puola kuuluu myös näihin "armollisesti holhottuihin".
Ongelman luo Kreikka, joka on orthodoksi-uskoinen maa.
Mihin kategoriaan se laitetaan? Ulos Eurosta vai orthoeuro :)
Viva Syriza!
Viva puolue joka haluaa ajaa kansansa kalliolta alas ja sanoa sitä pelastukseksi.
Eikö näitä poliittisen irtopisteiden kalastajia saada missään kuriin? Poliittisia Jim Joneseja tai David Koresheja yhtä kaikki. Ne tuhoavat populismin ja yhtenäisyyden nimiin kaiken.. ja nauravat päälle. Populismi kun ei ole realismia.
Kansa(t) entistä enemmin ahdingossa, mutta saavathan HE valtansa.. millä hinnalla onkin toinen kysymys.. joka ei HEITÄ kiinnosta muuten kuin vaalien alla. jolloin se voidaan laittaa aina muiden syyksi.
Viva Syriza..!
Hyvä veli Tossavainen.
Kreikan kansan opit kähmimisestä on suoran sylttytehtaalta. Politikkojen syytesuoja antaa oivan tilaisuuden jokaiselle makeanarkille, joka pääsee hunajapurkin vartijaksi.
Jatkuvat ja mahtavat skandaalit ja niiden lakaiseminen maton alle on syönyt Kreikan kansan moraalin. Tähän hävitykseen löytyy syy paikkallisesta Arkkadianmäen apinateatterista.
Ainut tapa saada moraali takaisin on tehdä maasta toimiva, vähemmän pyrokraattinen ja tasa-arvoinen. Tämä tehtävä jää valitettavasti lainsäätäjille eli pahaiselle eduskunnalle.
Jos kreikkalaiset valitsee samat helppoheikit jotka maan tähän jamaan on ajaneet ei asiat muutu.
Suomi-provinssissakin poliittisen eliitin syytesuojaa on paranneltu EU-aikana. Tämähän johtaa vain anarkiaan ja omankädenoikeuteen.
Tossavaiselle
Otsikkosi on väärä. Kysymys ei ole Kreikan moraalista, vaan toisen ihmisen hyväksikäyttöön perustuvasta yhteiskuntamoraalista, kapitalismin moraalista.
Sen vallassa on myös herra Tossavainen, mikäli oikein olen Perussuomalaisten ideologia ja Tossavaisen puheita ymmärtänyt.
Kokoomus pitää parhaillaan Rovaniemellä tuon moraalin palvojaisia. EU:n poliitikkoklubi on hyväksikäyttömoraalin, eli riistomoraalin, eurooppalainen vahti, joka odottaa paska jäykänä Kreikan vaalitulosta...
On suorastaan moralinen ongelma, jos tietää totuuden, mutta haluaa sen unohtaa. Suomen porvarillinen eliitti on tämän ongelman läpitunkema. Se ei tiedä hyvää sille osalle kansaa, jota hyväksi käytetään.
Tossavaiselle
"Yrittämisen ja työnteon" -termit pitää hajottaa, jotta nähtäisiin, mitä perussuomalaiset ja Tossavainen niillä todella tarkoittavat.
Yrittäminen nykyteknikalle edellyttää toisen ihmisen hyväksikäyttöä. Ensiksikin siihen tarvitaan jonkinlaista alkupääomaa, joka on aina toisten työllä luotua arvoa. Omassa yrityksessä pitää olla vierasta työvoimaa, jota käytetään pääopman avulla hyväksi, riistetään. Tässä on Tossavaisen ajattelun ydin.
Ihmisen olemus on työnteko, elämänvälineiden tuottaminen. Sen hankkiminen edellyttää aina työtä, yritystä tuotaa elämän edellutys. Yritys ja erehdys siinä puuhassa tuottavat keksintöjä, tekniikan kehitystä, yhteistyötä eli yhteisöllisyyttä ja siten suurempaa tehokkuutta.
Yksityinen omistusoikeus syntyi luonnonvoimaisesti työkalujen ja aseiden tekemisestä. Yksi ihminen teki ne ja omisti. Tuollainen omistus oli ja on pyhä. Nyt työkalut ovat tuotantovälineitä, joita ei tee yksi ihminen, vaan suuri joukko, jopa koko kansa. Kenellä on oikeus omistaa ne: Tietenkin sillä kansalla, suurella joukolla. Yksityinen omistus yhteisesti tuotettuun tuotteeseen on toiselta nimeltään yhteisomistusta.
Tossavaisen tavalla "yrittämisen" ja "työnteon" ymmärtäminen tarkoittaa toisen työn korvauksetonta haltuun ottoa ja sen yksityistä omistamista, eli vanhalla termillä se tarkoittaa riistoa.
Tossavaisen, kuten kaikkien porvarien ajattelu pitää pysähdyttää tietylle virheelliselle tasolle, vanhoihin erehdyksiin, jotta riisto ei paljastuisi. Kommunistisia maita ei ole ollut vielä olemassa, joissa yksityinen omistus olisi ollut tasa-arvoista, siis yhteisomistusta sen yhteiskunnallisia rakenteita myöten. Kun Neuvostoliitossa tämä sosilismin harha romahti, niin Tossvaiselle se oli vahinko. Siihen pitää kuitenkin yrittää vedota. Neuvostoliitto oli siirtyminen maaorjuuden yhteiskunnasta ja kulttuurista tähän tossavaisten riistojärjestelmään, kapitalismiin.
Rehellinen pitää ihmisen. Logiikka koostuu kieleen pesiytyneistä luonnon laeista. Entisen päätoimittajan pitäisi se tietää.
Miten se Reijo on näiden meikäläisten poliitikkojen kanssa? Olenko näkevinäni moraalikatoa...
http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194747563366/...
"Jos meille ei makseta, niin me emme maksa!"
Pitäisko asiaa puida ennen kesälomia siellä eduskunnass? Onko ministerien kanta sama kuin hallituksen kanta vai onko kyseessä pelkkä perinteinen vasemmiston "vaalipuhe"? Tietääkö EVM -rahasto Suomen ministerien puheista?
Selvää tietenkin on se ettei Suomella ole edes varaa maksaa, mutta miksi sitten luvata takaus...

Kommentoi 42 kommenttia