Median toiminta ala-arvoista
Toimittajakunnan enemmistölle tarkoitushakuinen uutisointi ja mielikuvien muokkaaminen näyttää olevan tärkein tavoite. Viime päivien toiminnasta tässä muutama esimerkki:
Perussuomalaiset esitteli uutta puoluetoimistoa. Toimittajakuntaa oli paikalla tuvan täydeltä. Oli mielenkiintoista lukea tänään median uutisointia. Muun media ohella myös Helsingin Sanomat on tähän saakka kantanut suurta huolta siitä, että työmailla käytetään ulkomaalaista työvoimaa ja ulkomaisia materiaaleja. Kun nyt Perussuomalaiset käytti suomalaisia työntekijöitä ja suomalaisia materiaaleja, niin Helsingin Sanomat näki olennaiseksi asiaksi pohtia asiantuntijavoimin, että syyllistyttiinkö syrjintään! Ammattitaitoista journalismia?
Nyt kaikilla neljällä suurimmalla puolueella on Helsingissä suurinpiirtein samankokoiset puoluetoimistot. En ole nähnyt yhdenkään median ihmettelevän muiden puoluetoimistojen tarpeellisuutta ja remonttia. En ole nähnyt yhdenkään median kiinnostuneen siitä, että RKP:n taustalla häärivät säätiöt omistavat Helsingin keskustassa parhailla paikoilla kokonaisia kortteleita. Ammattitaitoista journalismia?
Ylen pääuutisten ykkösuutisia oli eilen illalla Halla-ahon saama tuomio. Asiaa haluttiin vielä "lämmitellä". Jutussa asetettiin kyseenalaiseksi oikeuden päätös sakkotuomion loppusummaan vaikuttavista tuloista. Tasavallan tärkeimpiin kuuluva oikeusviskaali oli haalittu kameran eteen pohtimaan asiaa. Muutamista sadoista euroista oli silloin kyse. Ammattitaitoista journalismia?
Yle ei ole ollut kiinnostunut esimerkiksi siitä, että aikoinaan oikeusministeri Johannes Koskinen arvosteli oikeusistuimen päätöksiä. Sen seurauksena oikeuskansleri antoi huomautuksen ja lainkäytön prof. Jyrki Virolainen asetti myöhemmin kyseenalaiseksi Koskinen toiminnan Eduskunnan varapuhemiehenä. Nyt Koskinen toimii tärkeän purustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Media ei ole juurikaan noteerannut asiaa. Ammattitaitoista journalismia?
Eilen illalla Ylen pääuutisissa ei mainittu sanallakaan edellisen illan ja yön keskusteluja Eduskunnassa. Silloin aiheena oli EMS. Kyse oli miljardeista ja kansallisen päätösvallan luovuttamisesta. Yle ja muukaan media ei ollut kiinnostunut asiasta. Ammattitaitoista journalismia?
Aamulehdessä tutkittiin toimittajien puoluetaustoja. Vastanneista lähes 40 % ilmoitti olevansa vihreä. Median toiminta on tekijöidensä näköistä. Mukasuvaitsevaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Se taitaa Reijo tuo media tuottaa etupäässä sellaista mistä on kysyntää. Onhan jo tämäkin sinun puheenvuoro sikäli mielenkiintoinen että luin sen lävitse..eli sillä oli kysyntää.
Näinhän se on. PerSujen vaan täytyy olla selvästi parempia kuin muut niin kyllä aika hoitaa. Loppupeleissä ihmiset kuitenkin haluavat objektiivista uutisointia. Kukapa lukee uutisensa esimerkiksi Demarista tai Kansanuutisista, edes niiden nettiversioista?
Faktat, statistiikat, graafit jne. vaan selvästi esille ja niiden kertaaminen tasaisin välein, jotta kansa pysyy hereillä. Siinä haastetta PS:n kin tulevalle lehtiuudistukselle!
Mitä muuta voi odottaa. HS (mitä nykyään pidetään 7:kaan verrattavana lehtenä)ja Yle on miehitetty RKP,KOK ja SDP koalitiolla.
Aamulehti ja Iltalehti on miehitetty KOK ja VIH/VAS.
Että se siitä tiedottamisesta. Aina jos luette näitä lehtiä, tarkistakaa asioiden paikkansapitävyys. Yleensä kaikki tärkeät asiat on "väritetty" , tai niinkuin teillä eduskunnassa sanotaan, muunneltua totuutta.
Eikö ne päätoimittajat ja pääjohtajat kykene pitämään alaisiaan ruodussa, vaan ne toimittajat toimittavat ihan miten itse tykkäävät. Mitä virkaa on tuollaisilla esimiehillä?
Tuota samaa tässä on tullu mietittyä. Kaleva tänään sivulla 2 yläreunassa Putkosen kuvan kanssa: Perussuomalaisen puolueen tiedotustehtäviä ja mitä lie kaikkea muuta hoitava Matti Putkonen haluaa kutsua itseään työmieheksi. Perussuomalaisten uusi puoluetoimisto sitä vastoin ei oikein vastaa titteliä. Luksustilat paraatipaikalta Helsingistä. On siinä köyhä kansa vähän ihmeissään.
Tuota törkyä sitä saa lukea päivittäin. Nyt ainakin katkasen tilauksen heinäkuuksi. Olen myös tullut siihen tulokseen, etten laita yhtään kuntavaalimainostani Kaleva-lehteen.
Jos itselläni olisi noin vaikeaa kuin Tossavaisella ja Leskisellä etsisin kyllä köyttä ja vahvaa oksaa.
Taasko se valitus alkaa? Hengähdä vähän. Sen sijaan että kylvet itsesäälissä olisit voinut vaikka kirjoittaa siitä kuinka perussuomalaiset omalla toimillaan osoittavat, että asioita voidaan tehdä myös ilman harmaan talouden riskiä ja suomalaista työtä kunnioittaen ;) Olisi ollut paljon parempi vaihtoehto kuin tämän loputon valitusten sarja. Loppujen lopuksi kovin harvat kunioittavat valittajia, joten puolueesikin kannalta olisi parempi jättää tuo mediaa vastaan suunnattu taistelu taka-alalle ja keskittyä niin sanotusti siihen omaan peliin.
Reijo Tossavaisen nostot olivat mielestäni ihan aiheellisia ja konkretisoivat sitä, mihin hänen kritiikkinsä kohdistuu.
Ihmettelen Marko todella tuollaista, että nimeät tällaisen toiminnan "itsesäälissä kylpemiseksi" ja "loputtomaksi valittamiseksi".
Jos vihreitä riepoteltaisiin mediassa niin yksipuolisesti, kuin mitä kohdistuu perussuomalaisiin, niin oletko Marko sitä mieltä, että kriittisiä huomioita median käyttäytymisestä ei tulisi nostaa framille???
Pitäisikö kenties olla vain reipas poika ja toivoa, että sitä kautta muut kunnioittavat?
"Pitäisikö kenties olla vain reipas poika ja toivoa, että sitä kautta muut kunnioittavat?"
Ei ole kovinkaan kauaa kun tuo oli se ohje mitä koulukiusatuille tarjottiin käytännössä ainoana apuna.
En suinkaan ehdottanut Tossavaiselle ja leskiselle köyttä ja vahvaa oksaa.Olen samaa mieltä Marko Kivelän kanssa.Vanha sanalasku sanoo "ennen tulee mies räkänokasta kuin tyhjän naurajasta" naurajan tilalle voisi vaihtaa sanan "valittajasta".
Henk.koht. inhoan periaatteettomia takinkääntäjiä (hallituksen pikkupuolueiden edustajat).
Arto Granlund:
"En suinkaan ehdottanut Tossavaiselle ja leskiselle köyttä ja vahvaa oksaa"
Joo, etpä tainnut ehdottaa. Hyvä, että korjaat sanomisiisi kohdistuvia vääristelyjä.
Sinulla sitä Arto sitten löytyy noita sanontoja joka paikkaan. Ja jos ei ihan kohdille napsahdakaan, niin kun vähän pistää omiaan, niin se on sitten napakymppi. Ihailtavan näppärää. Myönnän kadehtivani tällaista kykyä kriittiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Minä suosittelen jättämään median omaan arvoonsa. Ei tulipalokaan sammu, jos sinne heitetään bensiiniä.
Vain faktoilla on merkitystä. Minua ei kiinnosta tippaakaan toimittajien mielipiteet ja käsitykset asioista.
Reijolla on asiassa asiantuntijan todistusvoimaa. Hän muistaa varmasti oman lehtensä linjan (kävin siihen usein tutustumassa).
Media 1970-luvulla raportoi Kuhmon metsäpeuroista, Savonrannan villisioista ja Ruokolahden leijonasta kiitettävästi.
Mutta tuohon aikaan se ei kahta palstaa enempää perhesurmiin satsannut.
Nyt ovat arvot muuttuneet ja siksikin tervehdin Ranuan villieläintarhan johdon päätöstä todella isosti: he ovat pitäytyneet antamasta ennen sesonkia pennulle (joka kohta kykenee jo syömään ihmisen Kolmordenin susien tavoin) nimeä.
Siinä on jotain sellaista tyyliä, jota sekä PS:n uudelta lehdeltä että muultakin medialta odottaisin.
En yksityiskohtaista raportointia kissankokoisilla kirjaimilla esim PS:n uudesta, Espalla, Eikan pumpun vierellä, olevasta puoluetoimistosta.
Rakensi sen kuka vaan.
SoTe-uudistuksesta ja kuntarakenneuudistuksesta raportoidessa toivon, että media muistaa 2014 alusta suomalaisilla olevan oikeus valita hoitopaikkansa maan sisältä ja 2015 alusta oikeus laajenee koko Unionin alueelle.
Sellaisella seikalla voi olla arvaamattoman iso merkitys.
"Media 1970-luvulla raportoi --- Ruokolahden leijonasta kiitettävästi."
Miten niin 70-luvulla, ja miten niin kiitettävästi? Ilta-Sanomien uutiskynnyksen "Ruokolahden leijona" ylitti ensimmäisen kerran perjantaina 25.6.1992. Havainto "leijonasta" oli tehty kahta päivää aikaisemmin.
Legenda on elänyt siis tarkasti kaksikymmentä vuotta. Juuri äskettäin Ruokolahden kunta on kuitenkin päättänyt uudistaa julkisuuskuvaansa muun muassa siten, että graafista ilmettä elävöittäneet leijona-tunnukset on poistettu.
#Tuomo
Villisika, Metsäpeurat ja Jellona menivät tässä vanhassa päässä samaan koriin, koska edustivat samaa ilmiötä.
Kaksi ensimmäistä osuivat 1970-luvulle taistolaisuuden ohella.
Villisika-kunnassa oli pajan ovessa seuraava teksti, joka kuvaa kait hyvin minun ikärasismin kuristamia aivojani:
"Liike suletu. On vapapäivä. Ei hepo hupata eikä raktor rupata".
Kun eläkkeelle mediatoimijan roolista jäänyt kansanedustaja heittäytyy muoruamaan "jumalauta meitä ammutaan"-tyyliin, on siinä pahasti astian makua mukana.
Hyvää jussia!
Ja kaiken tämän(KIN) jälkeen toiset kehtaavat sinisilmäisesti väittää, ettei media syyllisty mihinkään tarkoitushakuiseen mustamaalaamiseen ja ajojahtiin, jollaisesta me perussuomalaisissa sitä syytämme.
Kyllä saa olla niin isot laput silmillä, jos ei tätä kaikkea huomaa, että Vermon radallakin ihmeteltäisi. Pienistä puroista kasvaa iso joki: jos jokainen asia vääristellään ja esitetään puolueellisesti, rakentuu kokonaiskuvasta niin ikään yksipuolinen ja valheellinen.
Havaitsen kaikessa puoluettamme koskevassa uutisoinnissa asennelatauksen. Aina kun perussuomalaisia käsitellään niin toimittajien, dosenttien ja ties minkä asiantuntijoiden pulssi vaikuttaa kohoavan noin 33 % ja kämmenpohjat hikoavat.
Vielä on pitkän pitkä matka neutraaliin journalismiin, eikä matkantekoa tunnuta haluavan aloittaa sitten millään.
"Ja kaiken tämän(KIN) jälkeen toiset kehtaavat sinisilmäisesti väittää, ettei media syyllisty mihinkään tarkoitushakuiseen mustamaalaamiseen ja ajojahtiin, jollaisesta me perussuomalaisissa sitä syytämme."
Ja tässä kohtaa on hyvä muistaa kuinka perusuuomalaiset viime vaaleissa tekivät vaalityötä median lautakasa kaltaisilla uutisilla ja surutta, ei edes haitannut vaikka uutinen ei mitenkään todeksi tuotu.
Montako vastaavaa juttua on persuista tehty?
Ymmärrän silti persujen halun kaitsia median kirjoittelua.
Oikeassa olet. Mutta jos aiotte mediaa vastaan lähteä taistoon, tulette häviämään. Ei auta kuin olla puoleiden mallioppilas - kyllä tämä ajan myötä tasaantuu.
Ei ulkomaalaisen rakennustyön käytössä mitään vikaa ole, kunhan palkat, sosiaalimaksut, työsuojelu ja muut asiat ovat kunnossa. Maassa maan tavalla, niin hän se sanonta kuuluu. Ja kaikki kannattavat kilvan työperäistä maahanmuuttoa.
Suomalaiset ovat itsekin tehneet isoja ja pieniä urakoita ulkomailla. Kostamukseen rakennettiin kokonainen kaupunki ja vanhaan Neuvostoliittoon tehtiin myös tehtaita ja voimalaitoksia. Samoin lähi-itään. Ei tätä ole koskaan erityisen paheksuttavana asiana pidetty, vaan ollaan oltu tyytyväisiä siitä, että ammattimiehille on riittänyt urakoita. Samasta syystä pitää kyllä sietää ulkomaalaiset rakentajat omassa maassamme.
"Nyt Koskinen toimii tärkeän purustuslakivaliokunnan puheenjohtajana."
Jep niin toimii, vastustitteko hänen nimittämistään?
jos ette niin on turha jatkuvasti tuota tuoda esille kun kerran olette itse sen nimityksen myös hyväksyneet.
Media on mitä on, mutta on silti mielenkiintoista nähdä kuinka eräät lainsäätäjät plus muutama muu Suomessa sitä pyrkivät ohjamaan kertoen mistä sen pitäisi uutisoida ja millä tavalla.
Ja mikä tässä jutussa oli se epämieluisin mitä ei olisi saanut kirjoittaa?
http://www.hs.fi/politiikka/Perussuomalaisten+puol...
"Eduskunnan pelisääntöjen mukaan kukin eduskuntaryhmä nimeää itse valiokuntien jäsenet ja puheenjohtajat."
Niin saa, ja saa myös esittää kantansa siihen onko joku siihen hommaan sopiva vai ei. Mutta saahan sitä toisia morkata vaikka vuosikymmenien takaisilla asioilla jos se sopii omaan poliittiseen agendaan ja puolustella omien toimintaa, periaatteella 'mutta kun ne muutkin'.
En ole itse ikinä hesaria tilannut vain nettiversiota lukenut ymmärtänet varmaan miltä kirjoituksesei tuota versiota vastaan näyttää.
"Ylen pääuutisten ykkösuutisia oli eilen illalla Halla-ahon saama tuomio. Asiaa haluttiin vielä "lämmitellä"
Halla-ahon ja PS pitäisi olla asiasta tyytyväinen siinä mielessä että tuolla kohkaamisellahan pedattiin nyt paikka JH-a:n äänikuninkuudelle tulevissa vaaleissa.
Tosin YLE on kyllä liukunut huolestuttavasti keltaisen lehdistön suuntaan noissa aihevalinnoissaan, sillä mausteella että lisäksi ollaan hallituksen äänitorvi.
YLEn rahoitusratkaisu oli huono, se ei jättänyt mahdollisuutta terveeseen jaloillaan eli rahoillaan äänestämiseen kenellekään - paitsi hallitukselle ja eduskunnalle.
Onko kenenkään mieleen koskaan tullut se,että miksi toimittajat kirjoittavat ja toimivat niinkuin tekevät,eli päin persettä?
Vanha totuushan se, että sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Perussuomalaisten jatkuva valitus median laadusta kertoo puolueen oppivuosista. Vanhemmat puolueet ovat jo oppineet, miten mediaa käsitellään.
Mediasta voi olla montaa mieltä ja Tossavaisen sanoissa saattaa olla perää. Medialla on kuitenkin aina viimeinen sana. Jokainen puolue on riippuvainen mediasta. On hölmöläisen hommaa yrittää lähteä sotajalalle median kanssa. Mediaa pitää osata käyttää hyödyksi.
Toimittajat ovat ihmisiä. Miksi joku toimittaja suhtautusi positiivisesti perussuomalaisiin, jos on ensin tullut haukutuksi epäpäteväksi? Kukaan ei ole omasta mielestään epäpätevä.
Vihavainen voi kritisoida mediaa, koska hän on tutkija ja vapaa ajttelija. Poliitikon tulee pyrkiä muuttamaan maailmaa paremmaksi toisenlaisin keinoin. Sättimisen sijaan kannattaa välillä kokeilla jotain positiivista.
Minua ei kansalaisena pätkääkän kiinnosta tällaiset valittelut.
Suomen kansa on antanut Perussuomalaisille valtavan kannatuksen: viidennes eduskunnan kansaedustajista.
Kansa odottaa tekoja. Perussuomalainen puolue on ssanut kansalta suuren mandaatin hoitaa isänmaamme asioita.Suurta valtaa (ja suurta palkkaa) seuraa myös vastuu Suomen kansalle.
Nyt pitää toimia eikä valittaa. Kitistään jonninjoutavista asioista. Edelleen eduskunnassa on perussuomalaisilla valtava edustus. Nyt pitää toimia jatehdä työtä Suomen kansan eteen.
Näin kansalaisena (ja politiikasta ulkona olevana) tuntuu tosin kummalliselta, että köyhän kansan edustajat kenties ainoana aikaansannoksenaan ostaa miljoonien pytingin keskeltä Helsinkiä edustustiloikseen.
Mitä Perussuomalainen Puolue (39 kansanedustajaa) on tehnyt isänmaamme parhaaksi vuoden aikana. Voisiko joku listata?
Niinhän sitä pitäisi vaikuttaa mutta miten hallituksen ulkopuolelta vaikutetaan tai miten hallitukseen sitten pääsisi jos kaikki muut puolueet ovat sitä vastaan?
Olen samaa mieltä avauksen kanssa kaikin osin.
Nostaisin lisäksi ja aivan erityisesti esille sen, ettei median toiminnan ala-arvoisuus perussuomalaisten kohdalla suinkaan jää negatiivisten (tai sellaiseksi jollain logiikalla jonkun mielestä tulkittavien) asioiden suhteettomaan ylikorostamiseen.
Paljon pahempaa on mielestäni se, ettei perussuomalaisten kansanedustajien sekä valtuutettujen jatkuvasti tekemiä hyviä aloitteita, kysymyksiä ja kannanottoja nosteta julkisuuteen. Tilastollisesti katsoen niitä on paljon enemmän kun muilla puolueilla, mikä ei ole yllättävää.
Nyt ties minkä puolueen 4. varapuheenjohtajat ja eduskuntaryhmän vasemmat jarrumiehet saavat palstatilaa asiakysymyksiin kannanotoilleen. Ties minkä vaan puolueen, mutta ei perussuomalaisten. Tämä on kenties negatiivistakin uutisointia suurempi epäkohta tasapuolisuudelle.
"neljällä suurimmalla puolueella "
Järjestyksessä Kokoomus, SDP, Kepu (jaetulla sijalla) ja Vihreät.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/06/1...
Jostain syystä Yle:n uutisia ei ollut tänä aamuna ollenkaan.
Ruotsin tv:n uutisissa Urpilainen yritti puhua ruotsia!

Kommentoi 53 kommenttia