Tampereella mellakoineiden taustat on selvitettävä
Tampereella järjestettiin ns. kadunvaltaus. Noin 200 henkilöä ilman lupaa pisti vilkasliikenteisen kadun poikki. Poliisi kehotti valtaajia toistuvasti siirtymään, jotta Satakunnankadun toinen ajokaista saataisiin mm. pelastusajoneuvojen käyttöön. Käskyille lähinnä naureskeltiin.
HS kertoo näin: "Poliisi oli ilmoittanut kadunvaltaajille, että soittamisen on loputtava kymmeneltä, jotta alueen asukkaille ei aiheudu kohtuutonta häiriötä. Poliisien ja mielenosoittajien konflikti kärjistyi, kun poliisit menivät kymmeneltä hakemaan kadunvaltaajien äänentoistoon tarvittavan aggregaatin. Poliisi joutui käyttämään paprikasumutinta aggressiivisia mielenosoittajia vastaan.
Yksi poliisi sai vammoja, kun hän sai lasipullon päähänsä. Tapahtuman jälkeen Satakunnankadulle jäi rikotuista pulloista niin paljon lasia, että katu jouduttiin pitämään suljettuna perjantaiaamuun asti. Poliisi otti tapahtumiin liittyen kiinni kolme henkilöä."
Tampereen mellakoinnista on käynnissä esitutkinta. Tutkintanimikkeinä ovat virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, vahingonteko, haitanteko virkamiehelle, niskoittelu poliisia vastaan, järjestysrikkomus ja laiton naamioituminen.
Töitä olisi myös punavihreälle medialle, joka on sivuuttanut tapahtuman melko vähäisellä huomiolla. Minun ja varmaan monen muunkin mielestä olisi paikallaan selvittää pahimpien rettelijöitsijöiden taustoja. Mitkä ovat heidän mahdolliset yhteydet Vasemmistoon ja Vihreisiin? Ketkä heistä ovat näiden puolueiden tai näitä puolueita lähellä olevien järjestöjen jäseniä? Mitkä ovat heidän mahdolliset yhteydet muualla Euroopassa rettelöiviin samantapaisiin ääriryhmiin?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jätä Tossavainen tutkimusten suorittaminen suosiolla poliisille.
Reijo! Parempi olisi sinun ryhtyä Hakkaraiselle puhemieheksi.
Teuvon pitäisi saada akka itselleen.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012072815888243_vi...
Eiköhän hän jättäisi, jos poliisi myös tutkisi. Katsohan, Juntunen, poliisi tutkii erinäisiä rikoksia vasta sitten, kun niistä annetaan yleisövihje. Toivottavasti tämänkin tapauksen yhteydessä sattuneet lainrikkomiset johtavat paitsi tutkintaan myös seurauksiin. Ikään kuin opiksi.
Eiköhän Kansanedustaja Tossavaisen tarkoitus ole lähinnä kertoa tästä tapahtumasta, eikä aloittaa virallista tutkintaa puheenvuorossa.
Tossavaisen puheissa on perää, koska jos tempauksen olisi tehnyt joukko kaljupäitä, niin olisi asiasta otsikoitu iltapäivälehdissä kissankokoisin kirjaimin:
ÄÄRIOIKEISTO RIEHUI TAMPEREELLA - POLIISI JOUTUI TURVAUTUMAAN KAASUUN
Tästä olisi seurannut viisi talk showta, jossa vihervasemmistolaiset olisi kutsuttu keskustelemaan äärioikeiston noususta ja rasismin lisääntymisestä. Äärioikeiston edustajaksi olisi kutsuttu joku älyllisesti puolustuskyvytön yksilö, jotta vihervasemmistolaiset pääsisivät väittelyssä niskan päälle.
Ja jos sekään ei riitä, niin "puolueettomat" toimittajat tarpeen tullen keskeyttävät "äärioikeistolaisen" puheenvuorot tahallaan ja yrittävät saada hänet menettämään malttinsa, jotta saataisiin taas otsikot:
ÄÄRIOIKEISTOLAINEN RIEHUI STUDIOISSA
Jospa poliittiseen liikehdintään liittyvissä rikoksissa vain käytetään samaa luokittelua kuin liikennerikoksissa: abstrakti rikos on aina vakavampi kuin konkreettinen.
Tossavainen koittaa nyt ratsastaa kuolleella hevosella. Selvittelin taustoja jo tuolla:
http://mh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112481-mustamak...
Vielä pitäisi saada tietää kuka helvetti toi sitä Ramonesia sinne Suolijärven rantaan.
Voi vitsi että te vanhemmat pukujyylät olette pihalla kuin lumifallos kukkulan laella!
Olette toisaalla huutamassa orjaherroja vastaan ja toisaalla hinkumassa pamppua kaikille jotka vaivautuvat mihinkään.
Idiootit olisi pitänyt laittaa sen järkevämmän porukan osin ruotuun jämäkästi - aihe muuten oli täysin hyväksyttävä. Sekä että vastaavia - iisisti vedettyjä - toivoisi tuhansittain lisää tähän maneeristen miesmummojen maahan.
Osa kritisoijista kärsii vakavasta jakomielitaudista siinä mielessä että itkette velanoton ja pankkisikojen vääryyttä ja kuitenkin ihailette kontrolliyhteiskunnan darthvadereita, jotka ovat suorittamassa sitä kätkettyä väkivaltaa ja kontrollia omia kohtaan - pankkireiden ja massimiesten käskystä.
Ihme ukkoja olette osittain.
Näkemiin.
Valitettavasti tossa on hieman pointtia. En kuitenkaan tarkoita sitä, että noita takkutukkia ei olisi pitänyt laittaa ruotuun poliisien toimesta.
Naulan kantaan!
En kannata. Oma pointtini oli se, että kyllähän poliisi on se viimekätinen voimankäyttäjä valtion sisällä, jopa omia kansalaisiaan vastaan. Oli vastassa sitten ketkä tahansa ja motiivit mielenilmaisulle/mellakoinnille mitkä tahansa.
Selvä. Pakko vielä tarkentaa, että mä en todellakaan kannata mitään hillumista, pullojen heittelyä ja muutakaan kommandopipo pelleilyä. Varsinkaan noista syistä, vaikka toisaalta syyt on edelleen hiukan epäselvät mulle, että minkä takia ne siellä edes oli..kaippa niillä omasta mielestään jokin pointti oli.
"--kuitenkin ihailette kontrolliyhteiskunnan darthvadereita, jotka ovat suorittamassa sitä kätkettyä väkivaltaa ja kontrollia omia kohtaan - pankkireiden ja massimiesten käskystä."
Salamyhkäistä ja kätkettyä väkivaltaa, jota nyt Satakunnankatukin, nelirenkaisia Tuomiopäivän ratsuja kannattavine siltoineen ja rehtejä apostolinkyytiläisiä pelottelevine Tuonelan teineen, edustaa?
Täysin samaa mieltä, että selvitettävä on. Erityisesti pelastusajoneuvojen häirintä on tuomittavaa - kuulostaa melkoisen tutulta "yleiseurooppalaiselta toiminnalta". Tai vaikkapa Malmölaiselta.
Jos näyttää että tällä yhteys on punaisiin ja/tai vihreisiin, sitten on P.Arhinmäellä ja V.Niinistöllä kova selittäminen ja irtisanoutuminen. Poliittista väkivaltaa ei tule hyväksyä missään muodossa.
Eikös persujen kansanedustaja ja entinen hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho taannoin ehdottanut tankkeja ratkaisemaan Kreikan ongelmaa, eli panemaan protestoivia kansalaisia kuriin?
Halla-aho on myös sanonut, että väkivalta on aliarvostettu ratkaisukeino. Lisäksi Halla-aho aikoinaan leikitteli ajatuksella homoseksuaalin ampumisesta pistoolilla. Eli "kuvakieltä" on tullut tasaisin väliajoin. Halla-aholle olisi ehkä ollut hyvä käydä armeija, sillä useimmat siellä oppivat ymmärtämään väkivallan viimeisenä keinona ratkaista asioita.
Pyykkölän poliittiset kannat (ja erityisesti antipatiat) ovat varmaankin tulleet selväksi jo niissä viimeisessä n. 50 kommentissa eri blogeissa. Ehkä toisto tehokeinona on siis yliarvostettu?
Edelleen et myöskään ottanut kantaa itse asiaan, eli siihen että tässä oli konkreettinen hyökkäys kysymyksessä. Se on aivan eri asia kun (tarkoituksella väärin ymmärretty) kielikuva.
Yrittiväthän kaikkein suurimmat koomikot jopa kääntää samalla tapaa Soinin kommentin Brysselin Bobrikovistakin. Siinä sentään jäi pää vetävän käteen.
Hyvä Reijo! Kerrankin tulee kansanedustajilta asiaa näin kesälomienkin aikaan, ettei vain hyssyttelyä!
Kommariparanoidit koolla.
Teistä ei ole mihinkään - eli olette jäässä. Kaltaisenne eivät sula muuten kuin paavin tai jonkin muun mummon käskystä.
Mitä sitten? Et kai tarkoita, että näillä media herroilla on jokin agenda johon ne käyttävät tiedotusvälineitä ja elokuvia? Ethän sä noin voi ajatella? Ihan hirvee foliohattu...
Voisitko Tossavainen kertoa mikä on Perussuomalaisten kanta ay-liikkeeseen?
Olen sitä usein kysellyt, enkä vastausta ole saanut. Pitänee avata heti vaalien alla blogi asiasta.
Sari Sairaanhoitajaa, Sisko Siivoojaa, Bertta Betoniraudoittajaa, Armi Autonkuljettajaa, Airi Ahtaajaa, Mervi Metallimiestä on vaikea puolustaa, jos ei ole ay-linjausta.
Uskallan todeta, että sinä Reijo Tossavainen olet yksi PerSujen kiivaista ay-liikkeen vihaajista. Teitä on monta.
Onko teillä em. ammatti-ihmisille jotain omaa tarjottavaa, johon ay-liike ei kykene?
Tämä nimittäin liittyy aiheeseen, kun rivin välejä pohditaan...
Ne on agressiivista porukkaa. Ja väittävät vielä muista jotain...Tarkoitus kait pyhittää keinot heidän mielikuvissaan, he kun taistelevat fasistisia imperialisteja vastaan. Siksi he heittivät poliiseja pulloilla, ja tukkivat ambulanssien kulun. Pollisihan voi olla siviilissä vaikka paha persu ja ambulanssissa voi olla joku örkkikapitalisti. Siitäs saavat.
Passaakos kysäistä mitä mieltä kansanedustaja Tossavainen on tästä puolueensa Sisä-Savon piirijärjestön hallituksen jäsenestä?
Kun ei muuta voi, niin aina kannattaa yrittää vääntää keskustelu sivuun aiheesta. Toinen tyyppi, joku Tyry kysyy aina ay-asioista, olipa keskustelun nimi mikä tahansa.
Ei kysy enää, kun vastaus tulee.
Tosiasia on, ettei Perussuomalaiset saa sellaista yhtenäistä kantaa ay-liikeeseen, ettei se vie äänestäjiä jommasta kummasta laidasta pois.
Persut eivät kertakaikkiaan voi päästä yhteiseen kantaan ilman hajoamista. Tämä on fakta.
Kun vaalit ovat ovella, availen blogeja, jotka liittyvät Ps:n suhteesta ay-liikeeseen.
Se on Ps:n kipuilevin, ja selittämättömin paikka.
No kyllähän minä muutakin voin. Muun muassa tarjosin niitä taustoja.
Mutta jos kansanedustaja Tossavainen nyt on niin huolissaan mellakoinnista ja yleisestä järjestyksestä niin olisihan se nyt kiva tietää mitä mies on mieltä siitä, että oman puolueen piiritason hallitusvaikuttaja tavoittelee suurmellakkaa Helsinkiin?
No jos Tossavainen väistelee tällaiset selvästi aiheeseen liittyvät kysymykset niin ei voi todeta mitään muuta, kuin että Tossavaista ei tosiasiassa kiinnosta sentin vertaa yleinen järjestys ja se mellakoidaanko kaduilla vai ei, vaan Tossavainen kunnon poliittisen opportunistin tapaan tarttuu kaikkeen mahdolliseen, jolla voi koittaa pönkittää omaa kannatusta, vaikka sitten yrittää saada kuollutta hevosta laukkaan.
Aikamoista. No meitä on moneen junaan.
Ja sitten kun nämä punavihreät 'anttifantit' liittoutuvat toisen- ja kolmannenpolven maahanmuuttajamuslimien kanssa, tuleekin Tampereesta Suomen Malmö.
Sitä odotellessa.
Valitettavasti ei poliisikaan ole näihin "kadunvaltauksiin" ihan syytön. Jossain poliisijohdon ja/tai sisäministeriön korkeuksissa on päätetty, että roskaväki saa silloin tällöin pistää liikenteen poikki jollakin keskeisellä kadulla. Rivipoliisin hommana on sitten näiden paskiaisten suojelu kadunmiesten mahdolliselta spontaanilta toiminnalta. Olisiko tämä hälytysajoneovojen kulun esto nyt Paaterolle jonkinlainen heräte miettimään sitä, palveleeko lepsuilu todella yhteiskuntarauhaa. Kyllä tuo porukka ottaa siimaa niin pitkälle kuin sitä annetaan ja aina vähän yli.
Rivipoliisi saa sitten kiitokseksi pullon päähänsä, mutta sekös poliisijohtoa haittaa.
Huom. Paatero !! Ritva Viljanen ei muuten nykyään ole poliisia ohjailemassa sisäministeriön kansliapäällikkönä.
Kun kuulin uutisen Tampereeltaen voinut mitenkään uskoa uutista. Suomen poliisivoimat olivat hajoittaneet mielenosoituksen käyttämällä kemiallisia aseita:erittäin voimakasta kaasua,mikä lamauttaa täydellisesti ihmisen -aiheuttaa voimakasta kipua limakalvoilla,erityisesti silmissä ja salpaa hengityksen.
Olin ensin täysin ihmeissäni, koska kyseisen iskun kohteena olivat lähinnä lapset ja nuoret. Olen aina uskonut, että poliiisn tehtävä on nimenomaan suojella meidän lapsiamme, ei kaasuttaa heitä tajuttomiksi.
Mutta sitten tulikin vapauttava tieto: kohteena olivatkin vain vasemmistolaisesti ajattelevat nuoret. Luojan kiitos! Sehän oikeutti kemiallisen aseen käytön.
Tampereella on tunnetut perinteensä " kadunvaltauksista", aina vuodesta 1918 alkaen. Tällöin jouduttiin turvautumaan paprikasumutinta tehokkaampiin keinoihin aggressiivisesti käyttäytyneiden , mieltään maamme lailista hallitusta vastaan osoittaneiden kansalaisten rauhoittamiseksi. Kadut pysyivät silloinkin vielä pitkään epäsiistissä kunnossa ja monia lakia rikkoneita henkilöitä jouduttiin pidättämään. Kyseisten ihmisten taustoja ei aina ehditty selvittää ennen ns. pikatuomioita.
Kansanedustaja Tossavaisen vaatimus mielenosoittajien taustojen selvittämiseksi olisikin huomattava juridinen edistysaskel Tampereella tapahtuvien, toistuvien kadunvaltausten tutkimuksissa.
Reijo Tossavaiselle kiitos ansiokkaasta plokikirjoittelusta näin kesälomien aikana! Valitettavasti en voi äänestää Reijoa missään vaaleissa (tietenkin pressanvaalit pois lukien)!
Yksi ratkaisu olisi tehdä yhdestä tai useammasta kaupungista tai kunnasta vihervasemmistolainen. Siellä olisi voimassa eri lait esim. vapaampi päihteidenkäyttö. Tässäkin tapauksessa oltaisiin voitu sanoa, että "Miksi ette muuta sinne kuntaanne, jossa teidän lakinne ja arvonne vallitsevat?" Osa muuttaisi ja kokisi kaupungin tai kunnan toimimattomaksi ja muuttaisi takaisin arvostaen toimivaa yhteiskuntaa enemmän.
Alueellinen moninaisuus on asia jota tulisi edistää. Liian suuri moniarvoisuus johtaa joidenkin osalla liian suureen määrään kompromisseja, joka voi tuottaa henkistä pahoinvointia.
Kommentti siitä, että media olisi sivuuttanut tapahtuman vähäisellä huomiolla on jo varsin lystikäs. Eihän tässä ole viimeisen parin päivän aikana juuri muusta puhuttukaan.
Mutta ehkäpä kansanedustaja Tossavainen voi tehdä aloitteen itselleen mieluisan poliittisen tutkimuskomission perustamisesta. Mikäli hänelle siis ei riitä se, että Tampereen poliisi on tehtävänsä tehnyt ja ryhtynyt tutkintaan rettelöijiä vastaan.
Jäämme siis odottelemaan, koska kansanedustaja Tossavainen tekee parlamentissa esityksen tarvittavasta Tampere-tutkimuskomissiosta, jonka tarkoituksena on selvittää riehuneiden henkilöiden poliittinen tausta. Jäsenkirjan tarkistaminen toki on helppoa. Eri yhdistysjäsenyyksien julkisuutta säätelee henkilörekisterilaki ja äänestyspäätöksiä vaalisalaisuus, mutta ainahan niitä kysyä voi. Elleivät epäillyt kerro, niin komissiolle voi antaa erioikeudet näiden selvittämiseen. Koska kytkökset ovat tärkeitä, myös asianosaisten perhesuhteista sekä heidän omaistensa mahdollisista poliittisista mielipiteistä pitää ottaa ehdottomasti selko.
Kannattaa tilata jo nyt riittävän paljon pitkiä mustia nahkatakkeja komission valtuutetuille.
En tiennytkään, että Perussuomalaiset ovat rettelöineet kadulla.
Silloin, kun teidän puolueenne jäsenet otsikoissa komeilevat, niin kyseessä tapaavat olla yleensä milloin mitäkin sekavaa puuhanneet valtuutetut ja kansanedustajat, joiden taustoja ei tarvitse erikseen selvittää. Kaikki tietävät muutenkin heidän olevan teidän puolueenne jäseniä.
Toistaiseksi en ole kuitenkaan nähnyt lehdessä uutista "Rattijuoppo paljastui Perussuomalaisten äänestäjäksi", enkä ole nähnyt aloitteita siihen suuntaan, että kenenkään satunnaisen lainrikkojan poliittista taustaa pitäisi selvitellä. Siis ennen tätä Tossavaisen aloitetta, tietenkin.
Arhinmäen ministeriyden aikana on aktivoitunut vasemmistoterrori uudestaan.
Arhimäen kommentit ovat antaneet ymmärtää mellakoinnin olevan ok.
Asiasta toiseen. Jos saisi Arhimäeltä Staliniin. Onko parasta mitä on? Pitäisikö kommunismin terroriteot ja murhat tuomita?
Koska tampereen tapahtumat ovat lähtöisin kommunismista. Tampere. Tuo vanha punapesäke.
Onneksi Mannerheim monien blogistien suruksi poisti tuon mätäpesäkkeen.
Reijon ehdottama tutkinta on täysin aiheellinen.
Kyseessähän on organisoitu rikollisuus.
Kun kyseessä on rikollisjoukko, eikä yksittäinen rikoksentekijä, niin rikos pitää katsoa suoritetuksi raskauttavien asianhaarojen vallitessa.
Periaatteessa kun joukko käy poliisin kimppuun voitaisiin syyttää myös kapinasta.
Mellakointiin täytyy puuttua erittäin kovin ottein, jotta se loppuu alkuunsa.
Esimerkiksi Ranskasta ja jopa Ruotsistakin on esimerkkejä siitä mihin mellakointi johtaa jos siihen ei puututa ajoissa riittävän kovin ottein.
Mieltään saa osoittaa sääntöjä noudattaen - esimerkiksi ilmoitus poliisille pitää tehdä vähintään 6 tuntia ennen tapahtumaa. Sivullisille aiheutettava haitta pitää minimoida. Poliisin ohjeita tulee noudattaa - jos poliisi taas on liian innokas, niin siitä pitää tehdä kantelu.
Putkisen ajatukset ovat vaarallisia. Kyllä kansalla on oikeus protestoida päättäjiensä politiikkaa vastaan. Päättäjät voivat myös alkaa sortamaan omaa kansaansa ja jos ihmisillä ei ole oikeutta syöstä näitä fasisteja vallasta, niin eihän se ole kovin terveellinen yhteiskunta.
Eri asia on, että pitääkö alkaa rettelöimään, kun osoittaa mieltään.
Väkivalta on kuitenkin ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto, jos kansalaisten mielipiteitä ei kuunnella. Tuossa tilanteessa poliisien pitäisi miettiä kahdesti, että tukeeko päättäjiä vai omaa kansaansa joita heidän pitäisi suojella.
Aina kun Putkinen kirjoittaa jotain niin minä sivarina otan aina
varmistimen pois kuvitteellisesta pistoolistani.
Siinä kyllä menee koko loppuilta, kun aseisiin tottumaton sivari alkaa purkaa pistooliaan osiin "ottaakseen varmistimen pois", olkoonkin vain kuvitteellinen pistooli.
Tämä Juntunen on selvästikin huumorimiehiä ja muutoinkin vaaraton tapaus.
Ja myös aivoistasi
Älä nyt Juntunen yllytä taas! Koskiniemen Hemmokin sai samoista sanoista bannia täältä Usarista, kun sanaili sen tikarihullun kanssa. Ai niin, sinähän oletkin vasemmistoa, teikäläiset saatte tietysti ylläpidon erityissuojeluksessa kirjoittaa ihan mitä vain.
Sekin kannattaa huomata että myös rikokseen yllyttäminen on rikos. Jos rikokseen on yllytetty sähköpostitse, niin sähköpostin lähettäjä(t) pitää selvittää.
Reijo, lyömätön kesäviihdegeneraattorimme!
Kun Reijo ei luota poliisin toimintaan niin varmaankin
Reijo tekee asiasta eduskuntakysymyksen. Pitäähän tähän
asiaan saada joku ratkaisu. Jos Reijo on vilpitön niin
minä voin tsempata kainuulaisia kansan edustajia ja
myös ystäävääni Riitta Mylleriä Joensuusta.
Orastava perussuomalaisuuden lukutaitoni kertoo, että Reijon mielestä poliittisten taustojen selvittäminen ei kuulu poliisille vaan tutkivalle medialle. Tutkiva media perussuomalaisen doktriinin mukaan on vihervasemmistolaista ja siten epäluotettavaa. Tarvitaan siis puolueeton perussuomalaisen tutkivan journalismin selvitys asiasta.
Uskon kumminkin, että suurin osa näistä ihmisistä lähti mukaan vilpittömin mielin uskoen näitä kauniiksi maalattuja viestejä ja siksi, että se on "kivaa" hengailla jossain. Ei minusta heitä nyt kaikkia pidä syyttää.
Olisi katsottava tarkoin, mihin seuraan lähtee.
Nämä nuoret ovat katsoneet pikkukakkonen-iästään lähtien Suomen tv:tä, joten ei heitä ole reilu rikosrekisterillä tuomita. Rikosrekisterin ansaitsisivat yllyttäjät: tomittajat, Paavo Lipponen ja Aleksander Stubb ja Ilmaan& Brax-jengi. Luin nimittäin ne banderollit. Niissä oli "fasistit" ja se toinen sana. Nämä nuoret eivät tunne ihmisiä, muita kuin samoin ajattelevia. He ovat median uhreja.
Merja sinun on aika siirtyä blokiini kannanottoinesi:
Kiitos Ville, mutta rauhaa ja järjestystä avostavan kansanedustajan blogi sopii minulle parhaiten.
Väkivalta on vain älyn puutetta. Olen opettanut pojillenikin, että sanan miekalla tulee tilanteet selvittää, lapiolla ei saa päähän ketään paukauttaa, vaikka toinen rikkoisikin hiekkakakun. Perkele saa sanoa kyllä.
No ei sitten. Minä ainakin haluan pysyä omalla hiekkalaatikollani.
Älä tule sitten ottamaan minun hiekkalapiotani ja -sankoa.
Siitä huolimatta minä olen hiukan pettynyt sinuun Merja.
Siksi soitankin sinulle tämän kappaleen:
http://www.youtube.com/watch?v=q4stQT3mxFg
Siellä tulisi kumminkin joku tyryläinen huutamaan korvaan, että SINÄ SAATANAN FASISTINATSIRASISTISIKANAUTA HÄPEÄ!
Tykkään iisimmästä seurasta.
kiitos juutuupista :)
Luin nyt Vilho blogisi. Perussuomalaiset ovat sinunkin mielestäsi siis fasisteja? Tekisi mieleni sanoa, että oletko sinä ottanut jotain, vai oletko kuunnellut liian kauan ystäväsi pappi Molarin saarnoja.
Mielstäni sixpackin linjalla on uhkana pitemminkin demokratian menetys, koska se johtaa liittovaltioon. Tai osa sen jäsenistä tietoisesti pyrkii liittovaltioon. Minä en voisi äänestää liittovaltion miehiä enkä -naisia. EU-liittovaltio ei olisi demokraattinen, ja suomalaisilta vietäisiin päätösvalta. Eli TE itse olette fasismin tiellä.
Nyt kyllä Merja käsitit minut täysin väärin. Lähtisin heti oikaisemaan käsityksiäsi yötä myöten pyörällä sotkemalla sinun luoksesi mutta se ei
tule kysymykseen koska minulla ei ole pyörää. Muutkin vaihtoehdot on
myös poissuljettuja. Minun autoni on tyttäreni käytössä. Jos minä
tulisinkin niin jos minä kihlat sinulle ostaisin ja esittelisin sinut
vanhemmemmilleni se ei kävisi koska minä olen orpo.
Ja minä vain tämmöinen tavallinen Jörn Donner.
http://www.youtube.com/watch?v=WldJFPNYr-g&feature...
Nyt kyllä Merja käsitit minut täysin väärin. Lähtisin heti oikaisemaan käsityksiäsi yötä myöten pyörällä sotkemalla sinun luoksesi mutta se ei
tule kysymykseen koska minulla ei ole pyörää. Muutkin vaihtoehdot on
myös poissuljettuja. Minun autoni on tyttäreni käytössä. Jos minä
tulisinkin niin jos minä kihlat sinulle ostaisin ja esittelisin sinut
vanhemmemmilleni se ei kävisi koska minä olen orpo.
Ja minä vain tämmöinen tavallinen Jörn Donner.
http://www.youtube.com/watch?v=WldJFPNYr-g&feature...
Ja mitä tarjoaakaan Suomen tv tänä päivänä? Taitaa ohjelmia suosituimmasta päästä olla YLE A2 vihailta ja Lontoon mellakat ja autojen polttamiset.
Säpinä kiinnostaa ja kiehtoo. Mitä enemmän tykkää loisia toisten rahoilla sitä enemmän kai.
Vasemmistoa:
http://takku.net/forum/viewtopic.php?showtopic=14689
Kadunvaltaus Tampereella 26.7.2012 klo. 18:00 alkaen!
Tule mukaan tukemaan vapaata kaupunkitilaa ja kulttuuria! Ohjelmassa keikkoja, dj:n veivaamaa musiikkia sekä vapaata itsensä ilmaisua ynnä hengailua.
Esiintymässä mm. Silminnäkijä, Kura, Puukotus ja Erektiohäiriö!
Kokoontuminen Tampereen pääkirjasto Metson edessä klo. 17:30, josta jatketaan matkaa tapahtumapaikalle.
Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Emme kuitenkaan hyväksy tapahtumassa puoluepolitiikkaa, rasismia tai syrjintää missään muodossa.
Tervetuloa mukaan pitämään hauskaa!
Kommentteja (12)
Juuri nyt: Kadunvaltaajat tukkivat Satakunnankadun, liikenne pysähtynyt
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/11947 ... tassa.html
Kadunvaltaajat Tampereen Satakunnankadulla.
Tampereen keskustassa on juuri meneillään kadunvaltaus.
Lähtöpaikka oli pääkirjasto Metson edessä. Osallistujat ovat pääosin nuoria aikuisia.
Suuri joukko ihmisiä kulki Hämeenpuistossa autotietä pitkin liikenteestä välittämättä. Joukko kääntyi Satakunnankadulle. Vielä ei ole tiedossa, missä määränpää on. Useat poliisipartiot seuraavat kulkuetta, jossa on suunnilleen sata ihmistä.
Kulkue on tällä hetkellä pysähtyneenä Satakunnankadulle, ja osa ihmisistä on jäänyt istumaan keskelle autotietä. Ei ole tiedossa, yrittääkö poliisi pysäyttää kulkueen
”Kadunvaltaus”-nimellä Facebookissa olevaan tapahtumaan on ilmoittautunut lähes 200 ihmistä. Tapahtuman sivulla kutsutaan mukaan ”tukemaan vapaata kaupunkitilaa ja kulttuuria”. Valtaukseen kuuluu eri yhtyeiden esiintymistä, dj:n soittamaa musiikkia ja yleistä oleilua.
Tieto tapahtumasta levisi myös eri sähköpostilistoille. Poliisille ei ole tehty tapahtumasta virallista ilmoitusta.
Tapahtuman järjestää nimimerkki Vallaton Tampere. Nimimerkin Facebook-profiilin mukaan sen tarkoitus on tiedottaa Tampereen ja lähiseudun vallattomista tapahtumista.
Ei ole tiedossa, kuka on nimimerkin takana tai onko siellä mahdollisesti useita henkilöitä.
Tapahtuman kuvauksen mukaan se on ilmainen ja avoin kaikille, mutta puoluepolitiikkaa, rasismia ja syrjintää ei hyväksytä.
Aamulehden uutinen:
Kadunvaltaus: ”Joukkoon mahtuu aina urpoja”
Tieto Tampereen kadunvaltauksesta levisi internetissä sähköpostilistoilla ja Facebookissa. Tapahtuman järjestäjä pysyi suurimmalle osalle mysteerinä, vaikka mielipiteet kadunvaltauksen tarkoituksesta olivat monella osallistujilla samansuuntaiset.
Satakunnan kadulla esiintyneiden yhtyeiden soittimia kuljettanut Matti kertoo, että kadunvaltaukset ovat usein ison massan järjestämiä. Hän ei halunnut kommentoida tapahtuman tarkoitusta koko nimellään.
– Ehkä voi olla yksi tai kaksi ihmistä, jotka ovat tapahtuman laittaneet alulle. Sen jälkeen tapahtumat kasvavat kuin itsestään, hän sanoo.
Tamperelainen Tiina Heikkilä oli löytänyt Satakunnankadulle sähköpostiviestin kautta. Heikkilä on ollut mukana järjestämässä Tampereelle esimerkiksi Slut walk -tapahtumaa, mutta torstainen tapahtuma oli hänen ensimmäinen kadunvaltauksensa Tampereella.
– Kaupunkitila kuuluu kaikille, ei vain autoille. Hämeenkadun pitäisi olla autoista vapaa, Heikkilä sanoo.
Jotkut mielenosoittajat käyttäytyivät rauhattomammin kuin toiset. Esimerkiksi joukon kulkiessa Metsolta Satakunnan kadulle muutama heitteli maahan lasipulloja. Käytös aiheutti ohikulkijoissa pahennusta.
– Aina mahtuu joukkoon urpoja. Suurin osa on täällä rauhallisin mielin, Heikkilä sanoo.
Matin mielestä konflikti ei ole välttämättä pahasta.
– Ei ole paha ollenkaan, että kaupunkitila otetaan haltuun, Matti sanoo.
Poliisin mukaan mielenosoittajat käyttäytyivät paikalla varsin rauhallisesti.
Kyllähän asia on siten, tai ainakin pitäisi olla, että sukupuoleen, ikään tai puolepoliittiseen uskollisuuteen katsomatta kaikki Tampereen tapaiset häiriköt pitää saada sekä oikeudelliseen että taloudelliseen vastuuseen teoistaan huolimatta siitä mitä Vilho Juntunen ja vastaavat älyköt asiasta ajattelevat.
Laki on laki ja sen pitää koskea kaikkia.
Nyt ei auta kuin hyökätä tampereelle,niinkuin Assadin joukot Aleppoon,,mustan makkaran saanti on turvattava,se on strateginen voimavara,,!
Tossavainen on vain lämmennyt ihanteensa Putinin esimerkille ja haluaa saman käytännön Suomeen......
Tuolla kommentilla osoitat halveksuntaa muiden mielipiteille, vain oma napa on tärkeäja omamileipide ainoa oikea
Mielipiteesi on kuitnekinhyvin samanlainen kuin Putinin: Mielenosoitusten rikkeet pitää rangaista pikkutarkasti ja ankarasti
Jos mielipiteesi ovat samat kuin Putinin niin selkärankainen uskaltaa sen tunnustaa, poulistipoliitikko ei
Kyllä niiden, jotka siellä olivat, täytyisi pitää sen verran paljon ääntä, että terrorin ääni saataisiin vaikenemaan. Sillä hyssyttely ei ole koskaan auta ketään. Jos ei sitten suu vaahdossa huutaminenkaan.
Jaa, että mellakka? Luulen, että on parasta odottaa asian selvitystä. Kuka provosoitui ja kuka provosoi?
Aamulehti:
Katso video: Poliisi suihkuttaa kaasua valtaajan kasvoille
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194757613352/arti...
_________________________________________
Aamulehti kirjoittaa:
"Poliisi oli huolissaan hälytysajoneuvojen pääsemisestä Satakunnankadun läpi. Mielenosoittajat ovat kuitenkin sanoneet poliisille siirtyvänsä tieltä, jos tietä pitkin tulee ambulanssi.
– He ovat ymmärtäneet tämän väylän tärkeyden ja sen, että ambulanssien läpipäästämisessä on kyse ihmisten hengestä ja terveydestä, komisario Jari Hakala sanoo Aamulehdelle.
Aikaisemmin poliisi yritti tyhjentää kaistaa istujista siinä onnistumatta.
Noin 200 ihmistä istui tunteja Satakunnankadulla keskellä autotietä. Tunnelma oli alkuillan ajan rauhallinen. Tielle pystytettiin esiintymistila yhtyeille, ja paikalla oli myös kaiuttimet. Tiellä esiintyi useita bändejä. Paikalla oli myös lapsia, ja osa ihmisistä piti tiellä piknikkiä.
Poliisille ei ole vieläkään ilmoitettu, kuka on tapahtuman järjestäjä. Poliisi on kysellyt asiasta kulkueeseen osallistuvilta, mutta tuloksetta.
Kukaan ei myöskään ole halunnut kommentoida Aamulehdelle, kuka on valtauksen järjestäjä.
– Ihmiset käyttäytyvät rauhallisesti, ja heillä on vapaus ilmaista mieltä, joten poliisi turvaa tilannetta, Hakala sanoo."
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194757166216/ar...
Henry
Tulee mieleen, että toisaalta emme usko median kirjoituksia, mutta aina joskus mennään ja toistetaan lööppilehtien huutavia otsikoita.
Henry
Onko Tossavainen tosissaan tässä kirjoituksessaan, vai johtuuko kirjoitus helteiden aiheuttamasta auringonpistoksesta?
Muutaman luuserin päähänpisto ei vaadi mitään tutkimuskomissioita vapaassa maassa. Kukaan ei käsittääkseni loukkaantunut, ja paskat saa pois siivoamalla. Jos melakointi jatkuu ja/tai saa merkittävämpiä muotoja, se on sitten eri asia.
Sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä, aiheuttaako mellakoinnin vihervasemmistolainen yhteiskunnan elätti vai muukalaisvastainen homofoobikko natsi.
Ei siihen nyt mitään Sherlockia tarvita, että mitä "politiikkaa" löytyy taustalta. Autetaan Tossavaista liikkeelle:
https://www.youtube.com/watch?v=yIcvxNihIU8
https://www.youtube.com/watch?v=UchrxdzKOow
https://www.youtube.com/watch?v=tFDD7QXmG7M
Laitetaan Tossavaiselle vielä erikoisuus just for you:
https://www.youtube.com/watch?v=7Qwe6xgzSFk
Mutta ei tällainen välikohtaus nyt ole mikään elämää suurempi kysymys. Poliisilla on vastaavia Suomessa aina silloin tällöin eikä niistä mitään tutkimuskomissioita tehdä. Tässä nyt tuntuu Tossavaisella olevan lähinnä halu löytää hänen itsensä haluama tulos, vaikka yhtään mikään ei viittaa siihen, että rettelöllä olisi mitään tekemistä yhdenkään puolueen tai edes niiden kannattajien kanssa. Mutta eiköhän persuilla ole rahaa tilata yksi "tutkimus" joltain työttömältä maisterilta. Aamulehden videoista näkyy hyvin rettelön luonne, poliisin herkkyys kaasun käytössä sekä "mellakoinnin" epämääräisyys ja spontaanius.
Edelleen kyllä haluaisin Tossavaiselta mielipiteen siihen, kun hänen puolueensa piirijärjestön hallituksen jäsen ilmoitti olevansa halukas organisoimaan Helsinkiin poliittista suurmellakkaa? Ei siis mitään kähinää, jossa poliisille ja nuorisoporukalle tulee kiista, josta selvitään kaasulla, muutamalla lentävällä pullolla ja parilla kiinniotolla, vaan siis organisoitu mellakka, jossa koordinoidusti poltetaan autoja ja hajotetaan paikkoja tarkoituksena painostaa poliittista johtoa.
Poliisille olisi hankittava vesitykit. Niitä käyttäen tuollainen kakaralauma saadaan äkkiä käpälämäkeen. Niitä odotellessa poliisi voisi pyytää virka-apua palokunnalta.
kadunvaltaajien sekaan oli vissiin soluttautunut äärioikeistolaisia provoilijoita, selvä false flag-isku siis.
"Lakien ja määräysten noudattamisen tulee koskea kaikkia kansalaisia. Nyt ja tulevaisuudessa."
Oikea periaate, se vain että tälläkin hetkellä on eräs kansanedustaja näyttänyt mallia kuinka pitää noita lakeja ja määräyksiä noudattaa.
Kadunvaltaajista vain marginaalinen joukko n. 10 henkeä osallistui mellakointiin mutta Tossavaisen johdolla tuomitaan kaikki.
Joku roti se häätyy olla poliittisten irtopisteiden keruussa.
Martin Luther King joutui rikkomaan lakeja ja vastustamaan laillista yhteiskuntaa kun koetti takoa amerikkalaisten päähän järkeä ettei ketään saa syrjiä esimerkiksi ihonvärin perusteella.
Hommahan menee Suomessa näin, että kun vihervassarit toimii ja perussuomalaisten kannattajat vain puhuvat, tulee trollijoukko ja tekee agitaationsa ja lopputulos; persukannattaja poltetaan roviolla lehdistöä myöten ja vihervassarianarkisti jatkaa päiväänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut!

Kommentoi 111 kommenttia