*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Perussuomalaisuuden kivijalka on luja

Media/blogimaailmassa on monenlaisia herjanheittajiä, häiriköitä ja jopa sairaalloisia tekstin väsääjiä. Usein heidän tavoitteena on vain tosiasioiden hämärtäminen. Tällä hetkellä perussuomalaisten vaalijytkyn toistuminen näyttää mahdolliselta ja jopa todennäköiseltä, joten solvausryöpyt ovat välillä todella ala-arvoisia. Siksi on syytä palauttaa mieliin kolikon toinen puoli, perussuomalaisuuden kivijalka.

Perussuomalaisten toiminnan perustana on rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu. Sukupolvet ylittävänä tavoitteenamme on kestävä kehitys kaikilla hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna: Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti ja ekologisesti sekä moraaliselta tasoltaan paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä.

Ihmisen puolella

Perussuomalaiset on kansallismielinen ja kristillissosiaalinen puolue. Emme usko oikeistolaiseen rahavaltaan emmekä vasemmistolaiseen järjestelmävaltaan. Uskomme ja luomme ensisijaisesti kaikki odotukset ihmiseen.

Kaikkien poliittisten ratkaisujen tulee lähteä ihmisyydestä, johon kuuluu olennaisena osana yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys perustuu hyvin pitkälle yhteisiin arvoihin ja normeihin, joiden pohjalta myös yhteisöllisyyden kehittäminen yhteiskunnaksi ja kansanvallaksi on mahdollista. Demokratia on kansanvaltaa, eikä se ole mahdollista ilman kansaa. Kansa ja ihmisyys perustuvat molemmat pohjimmiltaan yhteisöllisyyteen.

Perussuomalaisten mielestä yhteiskuntarakenteiden tulee mahdollistaa ihmisyyden toteuttaminen eli yhteiskunnan tulee perustua ensisijaisesti henkisille arvoille. Materia on edellytys ihmisarvoisen elämän saavuttamiseen, mutta materia ei ole itsetarkoitus. Henkisyys ja totuudentavoittelu ovat keskeinen osa ihmisyyttä. Totuuksia ja näkökulmia on erilaisia, mistä seuraa, että ihmiskunta luontaisesti jakaantuu eri kulttuureihin. Kulttuurit ovat ihmiskunnan rikkaus. Kestävää hyvinvointia ei kyetä rakentamaan tyhjän päälle. Perussuomalaiset haluavat olla itsenäisten kansallisvaltioiden ja suomalaisen kulttuurin puolestapuhujia.

Kansan asialla

Perussuomalaiset kannattavat populistista eli kansan suosioon perustuvaa demokratiakäsitystä elitistisen eli byrokraattisen demokratiakäsityksen sijaan. Populistisen demokratiakäsityksen mukaan kansalaiset haluavat valita edustajikseen henkilöitä, joiden kanssa heillä on asioista samat näkemykset tai mielipiteet ja jotka kykenevät yhdistämään kansaa erilaisten eturyhmäpyrkimysten paineessa.

Elitistisessä demokratiakäsityksessä taas painotetaan byrokraattista asiantuntijuutta vallanlähteenä kansan näkemysten ja mielipiteiden sijaan. Koko käsite asiantuntijuus on kuitenkin poliittisessa mielessä ihmisvastainen, koska asiantuntijuutta korostettaessa samalla annetaan ymmärtää, etteivät yksilöt olisi kiinnostuneita muusta kuin materiaalisesta hyvinvoinnistaan. Yksilön henkilökohtainen tarve ja kyky henkiseen kasvuun ja totuudentavoitteluun sekä maailmankuvan ja ihmiskäsityksen muodostamiseen sivuutetaan. Perussuomalaisten mielestä jokainen on oman elämänsä asiantuntija. Ajattelua ei voi ulkoistaa. Osaaminen ja kansanläheisyys eivät ole toistensa vastakohtia, joten päätöksentekojärjestelmän on aina mahdollistettava henkilöiden valikoituminen päättäjiksi kansan syvistä riveistä.


Kansanvallan puolesta

Eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden talouskriisi on vastuuttoman poliittisen johtamisen seurausta. Kyseessä on harjoitetun politiikan kriisi. Poliittinen eliitti on ruokkinut kansalaisten materiakeskeisiä tarpeita ja saattanut näin koko Euroopan kuilun partaalle. Talouskasvun lisäämisen varjolla poliittinen eliitti on kaventanut kansanvaltaisia päätöksentekorakenteita, mikä on ollut omiaan lisäämään poliittista vastuuttomuutta. Kansanvallan kaventaminen on suurin uhka tulevaisuuden hyvinvoinnille.

Kaventamalla kansanvaltaista päätöksentekoa poliittinen eliitti on halunnut edistää omia harvainvaltaisia pyrkimyksiään kohti entistäkin elitistisempää ja eriarvoisempaa yhteiskuntaa. Kun kansalaisten kriittisyys ympäri Eurooppaa on kasvanut, on vastaukseksi siihen tarjottu lisää kansanvaltaa kaventavia poliittisia rakenteita ja vallankeskittämistä byrokratialle, kuten EU:lle.

Populismissa kansalainen pystyy paikantamaan politiikan eri tasoilla valtaa käyttävät tahot ja näin saattamaan äänestäjänä poliittiset päättäjät vastuuseen. Populismin perusajatus on, että kansalaisen tulee voida joko palkita tai rangaista päättäjiä suosiolla tai epäsuosiolla. Epäselvät poliittiset järjestelmät ovat omiaan ruokkimaan harvainvaltaa ja byrokratiaa. Mitä monimutkaisempi järjestelmä, sitä epädemokraattisempi se on. Kaikkein pahinta vallankäyttöä on kasvoton valta. Toimivan demokratian edellytys on läpinäkyvä päätöksentekojärjestelmä, jota kansalaisen on helppo ymmärtää ja seurata. Näin vaalituloksen merkitys yhteiskunnallisen kehityksen moottorina korostuu ja demokratia vahvistuu.

Suomalaisuus on voima

Populismi ei ole yleismaailmallinen aate, kuten sosialismi ja kapitalismi, vaan se on aina sidonnainen kulttuuriin ja kansanluonteeseen. Jo puolueemme nimi Perussuomalaiset kertoo, että politiikkamme perustuu Suomen historiaan ja suomalaiseen kulttuuriin. Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan.

Kulttuuripiirin korostaminen takaa suojan myös heikoimmille kansalaisille, sillä kansallismielisyyteen kuuluu yksilön ainutkertaisuuden tunnustaminen toisin kuin ylikansallisuutta korostavassa politiikassa, jossa yksilöt käytännössä pakotetaan liikkumaan valtioiden rajojen yli. Ylikansallisessa politiikassa valtiot eivät ole olemassa omia kansalaisiaan varten, vaan vahvimpia, viime kädessä pääomapiirejä, varten. Tällaista politiikkaa, jossa isännät joutuvat talossaan rengeiksi, Perussuomalaiset eivät hyväksy.

Tule mukaan toimintaan

Ensi syksynä on kunnallisvaalit. Tarvitsemme ehdokkaiksi henkilöitä, jotka hyväksyvät Perussuomalaisten aatteellisen perustan. Ota yhteyttä paikkakuntasi Perussuomalaisiin.

www.reijotossavainen.net

(Lähde: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma 2011)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän jormah56 kuva
Jorma Härkönen

Ensin Hirvisaari ja nyt Tossavainen copypeistaa tänne suoraan PS:n ohjelmia. Näitäkö pitäisi nyt sitten pitää blogikirjoituksina ja jotenkin kommentoida?

Tasapuolisuuden nimissä sanottakoon, että olen kritisoinut myös muita kunnallisvaaliehdokkaita täällä Puheenvuorossa, jotka pelkästään kopioivat ohjelmia tai sitten vaan kehuvat itseään.

Liian helppoa, sanon minä.

Käyttäjän ristoi kuva
Risto Jääskeläinen

Kommentoija Härkönen ei osaa perussuomea? "Copypeistaa" on rumasti vajaakielinen ilmaus, jota käyttävät vain kieltätaitamattomat IT-ihmiset tai vastaavat.

Käyttäjän ekp kuva
Eero Pyykkölä

Tossavaisten ja hirvisaarien populismi ei oikein asiaksi taivu. On nimittäin aina verrattava julistuksia ja tekoja. Persuilla ei ole mitään positiivista annettavaa yhteiskunnalliselle toiminnalle. Vastustettavaa toki löytyy.

Vastuunkannon puute ja siinä kaikki.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Pyykkölä pystyisi ehkä parempaankin kuin trollaamiseen.

Pekka Toivonen

Näiden vanhojen puolueohjelmien julkaiseminen blogikirjoituksina on kyllä verrattavissa koiran kusemiseen talon kivijalkaan. Ne houkuttelevat erityisesti kaikkia puolueen vastustajia nostamaan jalkansa ja kusaisemaan oman merkkinsä kommenttiketjuun. Puolueohjelmat kun pakkaavat olemaan niin hajuttomia ja mauttomia, että vain koirat ne haistavat.

Itse en halua olla tässä asiassa rakkikoirana vaan opaskoirana kansanedustaja Tossavaiselle ja muillekin puoluebyrokraateille, puolueesta riippumatta.

Käyttäjän ekp kuva
Eero Pyykkölä

Edustaja Tossavaiselle. Olen antanut itselleni ymmärtää, että joskus vielä teen tieteellisen analyysin perussuomalaisten historiasta ja toiminnasta. Aika ei vielä ole kypsä, koska perussuomalaisten elinkaaressa elämme sen huippuhetkiä.

Vielä puuttuu se vaihe, jassa perussuomalaiset siirtyvät sorvin ääreen.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Pyykkölä: Tuon tulevan "tutkimuksen" lopputuloksen voi päätellä ensimmäisestä kommentistanne.

Käyttäjän ekp kuva
Eero Pyykkölä

Tossavainen. Tutkimuksessa tieteelliset kriteerit pitää täyttyä. Toki perussuomalaiset puolueena on edustajiaan suurempi ilmiö.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Usein kuulee väitettävän, että perussuomalaisilla ei ole omaa poliittista linja. Tuon perättömän ja usein tarkoitushakuisen väitteen torjumiseksi halusin tuoda ylläolevan ohjelmatekstin julkisuuteen.

Kirjoitan lähes päivittäin noin puoleen tusinaan mediaan. Tuon vaaliohjelmasta pääosin kopioidun tekstin sijoitin nyt muistaakseni toisen kerran tähän julkaisuun. Ei siis kovin tavanomaista, vai mitä Härkönen?

Vai onko kysymys vain siitä, että ohjelman sisällön osalta ei löydy mitään moitittavaa...

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Reijo olen mietiskellyt sitä lakiesitystäsi. Pistän kommentit tulemaan sähköpostiisi lähiaikana.

Ympäristöneuvos Olli Paasivirralla oli eilisessä Lapin Kansassa hyvä ja kattava artikkeli aiheesta josta käy ilmi kuinka monitahoinen ja eri ministeriöitä koskeva asia on kysymyksessä.

Olen yrittänyt löytää netistä artikkelin, mutta en ole onnistunut sitä saamaan.

Mallia voisi ottaa metsästyksestä ja metsästyslaista jossa metsästäjät joutuvat hankkimaan luvat maaomistajilta ja muodostavat yhteistoimintaalueen, jossa metsästystä harjoittavat.

Erillinen jokamiehenoikeuslaki olisi varmaankin toinen vaihtoehto, jolla koottaisiin eri laista olevat jokamiehenoikeudet yhteen ja lisättäisiin ajan tuomat asiat.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

PSläisiä ja muuta nettioikeistoa vaivaa eräänlainen hikka jonka nimi on "linkka".

Matti Virkkunen

Vasemmistoa vaivaa valehtelu vaaleissa, on kuulemma vastuunkatoa .

Käyttäjän ristoi kuva
Risto Jääskeläinen

Kyllähän puolet meidän suosion kasvatustyöstä on Kokoomuksen ja sen apupuolueiden tekemää. Näiltä puolueilta on hukkunut tavallinen vähäväkinen ihminen ja kansakin on menettänyt merkityssisällön.

Haukkumiset vain kertovat, että taas on tulossa äänivyöry Perussuomalaisille, koska valtapuolueiden kurssi ei ole ainakaan riittävästi korjaantunut.

Kansanedustaja Tossavainen on oikealla asialla jälleen kerran.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Oikeastaan pääsen helpolla näissä vaaleissa, ei minun tarvitse kehu itseäni enkä tarvitse haukkua muita.

Mitä enemmän minua vastapuolen toimesta haukutaan paikallisessa lehdessä sitä parempi tulos on tiedossa.

Tähän asti olen antanut yhden vaalilupaus, eli kannatan veroäyrin nosto yhdellä prosentilla.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Perussuomalaisten yksi vahvuuksista on ns. katu-uskottavuus. On tärkeää tavata "tavallisia" suomalaisia. Ja vielä sitäkin tärkeämpää on muistaa vaalien jälkeen mitä on kuullut ja mitä on luvannut. Moraalia ja selkärankaa pitää löytyä.

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

On ehkä ihan hyvä tässä vaiheessa muistuttaa, että tulee niitä solvausryöppyjä myös perussuomalaisten suunnalta. Tossavainen ei itsekkään tässä asiassa ole syytön. Toivon, että tässä vaalien alla niin perussuomalaiset kuin muutkin osaisivat käyttäytyä, vaikka helppoa se ei aina olekaan. Vaalien jälkeen on kuitenkin kunnissa tarkoitus yhdessä hoitaa yhteisiä asioita ja lopputulos on huomattavasti parempi kun puolueiden välillä säilyy kunnioitus toisia ja toisten mielipiteitä kohtaan.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Vihervasurivetoinen hallitus on olemassa demokratian irvikuvana vain siksi että persut (500 000 suomalaista) piti osoittaa kyvyttömiksi populisteiksi. Samalla saatiin ministereiksi uusvasureita jotka ovat käsi ojossa haalimassa rahaa OMAAN taskuunsa. Ilman minkäänlaista tietoa tai vastuuta taloudenpidosta.

Viherkokkareita ottaa aivoon kun ovat nurkassa soinifobiansa kanssa. Edessä vain nöyrä paluu suomalaisiin perusarvoihin.

Käyttäjän HannuMkinen kuva
Hannu Mäkinen

Täytyy nostaa hattua Perussuomalaisille siitä että eduskuntavaalivoitosta huolimatta ei lähdetty hallitukseen joka ajaa nykyistä EU-tukipolitiikkaa. Se ei ole vastuunpakoilua vaikka kaikenmaailman siikalat niin väittävät. Ennenminkin vaalilupauksen pitämistä. Hallituksen nykypolitiikka vie vuosikymmenten velkavankeuteen.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Reijo Tossavainen.

Lupasit vähän aikaa sitten kirjoittaa aiheesta: Perussuomalaiset, ja ay-liike.

Missä viipyy?

Haluaisin, että siinä tuodaan esille mm. se, kuin ka Ps:n ay-myönteiset, ja patologiset vihaajat saadaan yhteiseen kuvaan hymyilemään.

Perussuomalaisissahan on henkisesti vasemmistolaisia,- ja vasemmiston pahimpia vihaajia.

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

Markku Tyry: "Perussuomalaisissahan on henkisesti vasemmistolaisia,- ja vasemmiston pahimpia vihaajia."

Hyvin sanottu. Itse asiassa juuri Tossavainen ja muutamat halla-aholaiset
ovat näitä oikeistolaisia, jotka pilaavat puolueensa maineen.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Vilho Juntunen, voithan olla omastamielestäsi oikeassakin,mutta kerroppa loistavatko Jutta Urpilainen ja Arhimmäki sitten kirkkainakin tähtinä kokoomuksen hallituksessa?

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

Renkipoikasi vastaa: Enhän minä ole koskaan ollutkaan samaa mieltä
kaikista asioista Urpilaisen ja Arhinmäen kanssa.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Juntusen edustamilla kommareilla niitä linjoja on joka lähtöön, sillä erilaisia kommaripuoluevirityksiä on useita...

Tyrylle: Ei kukko käskien laula. Varsinkin tuollaisten kommenttien jälkeen.

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

Reijolla on jo parasta ennen päiväys takanapäin mutta voithan
sinä tietenkin vielä nauttia kansanedustajan hyvästä palkasta
vaalikauden loppuun asti eli tekisit samoin kuin Sulo Aitto-
niemi, joka pani suunsa suppuun.

Käyttäjän uutisvahti kuva
Kari Ahlava

Oppositio on erittäin tärkeä tekijä demokratiassa. Ja olisi myös diktatuurissa, mutta siellä vaiennetaan ihmiset.

Nyt on vuotanut julkisuuteen Merkelin suunnitelma B. Uutisvahti on sitä suomentamassa. Tässä linkki:

http://uutisvahti.blogspot.com/2012/08/breaking-ne...

Pyydän anteeksi, että tämä on aiheestasi sivussa, mutta varmaan sallit sen, joten linkitän tähän, kun näissä asioissa on pidettävä kaikkia tahoja ajantasalla, kun siellä johtajat tekevät päätöksiä ja puhelimessa sopivat asioita ennen kuin niitä on käännetty suomen kielelle.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Kokoomus on lopettanut kuuntelemisesta puhumisen. Siellä on kuunneltu mitä toreilla, bussipysäkeillä, metrossa, pubeissa, leipä-, kela-, pankki-, sossu- ... terveyskeskusjonoissa puhutaan. Säikähdys on hirvittävä, jos nyt kansaa kuultaisiin lentäisivät vasurikokkareet Itämeren syvimpään hautaan muun paskan sekaan ikuisiksi ajoiksi.

Pravdakin on herännyt tilaajakatoon. Paavo Raution "Merkintöjä" muutama viikko sitten:

""
Uponneiden kustannusten harha iskee silloin kun olemme jo investoineet poikkeuksellisen paljon rahaa, rakkautta, energiaa ja aikaa. Investointi muuttuu perusteluksi jatkaa vaikka siinä ei olisi mitään järkeä.
Mitä enemmän on investoitu ja mitä suuremmat ovat menetykset, sitä kovempi on paine jatkaa projektia. (EUn pelastamista).
""

Käyttäjän MikaVyrynen kuva
Mika Väyrynen

"Ensi syksynä on kunnallisvaalit. Tarvitsemme ehdokkaiksi henkilöitä, jotka hyväksyvät Perussuomalaisten aatteellisen perustan. Ota yhteyttä paikkakuntasi Perussuomalaisiin."

Ei tuo tunnu ainakaan Kouvolassa toimivan, sillä parikin paikallista ps kuuluisuutta uhoaa loikkaavansa Itsenäisyyspuolueeseen, koska eivät pääse ehdokkaaksi ps riveistä, vaikka toinen raapi edellisissä vaaleissa toiseksi eniten ääniä.

Näyttää aikamoista eripuraa puolueessa olevan, ainakin kymessä.

Käyttäjän villepihola kuva
ville pihola

Kertoisitko myös syyn, miksi heitä ei hyväksytä ehdokkaiksi.

Käyttäjän MikaVyrynen kuva
Mika Väyrynen

Sitä sun pitää kysyä PS kymen porukoilta ja etenkin Tähtiseltä. Kouvolan sanomat asiasta uutisoi.

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

Perussuomalaisuuden kivijalka on yhtä luja kuin Savitaipaleisella savijaloilla seisovan jättiläisen.

Käyttäjän marmesrob kuva
Timo Anttila

Noh, noh, jätäppä Vilho tuollainen kieli sivuun. Malttia, ystävä hyvä, malttia!

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

En kerennyt korjata kieliasua. Oli selvä kielioppivirhe.
Tässä korjattu versio:

Perussuomalaisuuden kivijalka on yhtä luja kuin Savitaipalelaisilla savijaloilla seisovan jättiläisen, Reijo Tossavaisen.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Voi - pyhä jysäys. Älä hyvä Reijo enää lisää apteekkien liikevaihtoa.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Kansanedustaja Reijo Tossavainen väittää: Perussuomalaisten toiminnan perustana on rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu.

Totuuden nimessä tästä listasta pitäisi poistaa ainakin rehellisyys ja oikeudenmukaisuus.

Niitä voidaan palautta sitten kun saamme nähdä hiukan aktiivisuutta Perussuomalaisten taholta koskien eteenkin työvoimatoimistojen, mutta myös monen muun valtiollisen tahon laittomien ylimääräisten puhelinmaksujen takaisinmaksamisessa.

KELA, joka on suoraan eduskunnan alaisuudessa on myös syyllistynyt laittomiin ylimääräisiin puhelinmaksujen perimiseen.

Jos kansanedustaja Tossavainen kantaisi itse tässä asiassa vastuuta eikä laittaisi jonkun sylikoiristaan kirjoittamaan harhaanjohtavia vastauksia, vaan kirjoittaisi niitä ihan itse. Ei liene kohtuuton vaatimus. Hänen aktiivisuutensa kirjoittajana muuten osoittaa että hänellä olisi aivan oivat edellytykset vastata ihan itse. Paitsi ehkä jos pitää noudattaa rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta.