*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Impivaarana koko maailma - EU ja rahaliitto hajotkoon!

"Nurkkakuntaisuuden aika on ohi, eikä kuoreensa käpertyminen ole Suomen etu." Tämä väite esitetään perussuomalaisia halventavassa sävyssä useimmiten silloin, kun asiaperusteita meitä vastaan ei enää löydy.

Olen tuosta alun väitteestä samaa mieltä. Näen asian jopa vahvemmin kuin parjaajamme: Meidän tulee nähdä maailma yhtenä kokonaisuutena. Meidän ei pidä käpertyä omaa päätösvaltaa vailla olevaksi joutomaaksi EU:n laidalla.

Meidän tulee toimia koko maailman mittakaavassa, koska maapallomme on tänä päivänä ihan oikeasti yksi kokonaisuus. Liikkumisen nopeutuminen ja erityisesti sähköinen tiedonvälitys on poistanut välimatkat. Vain muutama vuosikymmen sitten naapurikaupunki oli kauempana kuin nykyisin esim. Kiina.

Yhteisiä asioita pitäisi hoitaa nykyistä paljon enemmän YK:n ja muiden koko maailman kattavien järjestöjen puitteissa. Byrokraattisilta ja epädemokraattisilta ratkaisuilta kuten EU ja rahaliitto pitäisi vetää matto jalkojen alta. Sellainen on näköpiirissä ja hyvä niin.

Toisin sanoen valtaa pitäisi siirtää kahteen eri suuntaan. Ensinnäkin koko maailman kattavaa päätöksentekoa pitää vahvistaa. Toisaalla sitten EU:n ja muiden alueellisten hallintokoneistojen valtaa pitää siirtää kansallisvaltioille niiden päätösten osalta, jotka on järkevintä päättää kansallisvaltioissa. Lisäksi kansallisvaltioiden tasolta valtaa pitää siirtää kunnalliselle tasolle.

Näin toimien rakentaisimme yhteisen maailman, joka huomioisi nykyistä paremmin kansainvälisen yhteistyön tarpeet ja ihmistä lähellä olevat tarpeet. Tämä on nykyajan impivaaralaisuutta.

www.reijotossavainen.net

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Olin juuri "näköpuhelinyhteydessä" eli Skype-yhteydessä Espanjaan. Helppoa ja edullista.

Muutama vuosi sitten jos halusin kasvotusten tavata naapurini, niin siellä piti lähteä vartavasten käymään joko jalkaisin tai autolla.

Tuomo Kokko

Hyvä kun otit esimerkiksi juuri Kiinan. Siinä vasta "kansallisvaltio": 1,3 miljardin väestö, joka suuruudessaan vastaa muutamaa EU:ta. Jos poliittista päätöksentekoa globalisoitaisiin, olisi maailmanparlamentissa yhtä suomalaista kohti 260 kiinalaista. Mihin tämän edustuslaitoksen istunto päättäisi ohjata budjettivaroja; Kiinan liikenneyhteyksiin vai tulvantorjuntaan Keski-Pohjanmaalla?

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Kiina oli esimerkkinä etäisyytensä vuoksi. Kiinassakin päätösvaltaa pitäisi hajauttaa. Esim. Tiibetille Kiinan pitäisi myöntää vähintään pitkälle menevä autonomia.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

On hienoa että blogisti on pohdinnoissaan päässyt sellaisiin johtopäätöksiin joita hän blogissaan esittää. Tällä kertaa voin sanoa että olen blogistin kanssa melko pitkälle samaa mieltä.

En kuitenkaan ole blogistin kanssa aivan kokonaan samaa mieltä. Euroopan yhdentyminen on minusta tärkeä askel siinä prosessissa joka johtaa vähitellen blogistin visioon globaalista hallintojärjestelmästä.

Tavoitteeksi pitäisi asettaa se että maapallon eri puolilla lait, asetukset ja niiden valvonta tulisi olla sen verran yhtenäiset ettei kukaan pääsisi käyttämään lainsäädäntöjen eroja hyväkseen maailmassa joka jo nyt muodostaa yhteisen talousalueen ja jossa ihmiset ovat yhä eneneväassä määrin tekemisissä ja yhteistyössä keskenään.

Ennenkuin maapallolla voidaan toimia laajemmin yhteistyössä maapallon hallinnon uudistamiseksi tätä yhteistyötä pitää kuitenkin harjoitella pienemmissä piireissä ja mikä olisi parempi areena tälle harjoitukselle kuin juuri Eurooppa.

Voitaisiin sanoa että ellei Euroopassa, jossa sentään on pitkät perinteet yhteistyöstä ja myös hyvin pitkälle samanlaiset kulttuurin taustatekijät, pystytä yhteistyöhön, niin sitten siihen ei pystytä myöskään globaalilla tasolla.

Eurooppalainen yhteistyö olisi merkittävää siinäkin mielessä että tämä yhteinen eurooppalainen yhteisö voi globaalissa yhteisyössä paremmin katsoa eurooppalaisten etuja kuin yksittäisten valtioiden omat hallitukset.

Olen tyytyväinen siihen että blogisti on pohdinnoissaan tullut siihen tulokseen mitä hän blogissaan esittelee. Olen samaa mieltä tästä kansainvälisen yhteistyön välttämättömyydestä.

Globaaliin yhteiseen hallintojärjestelmään on kuitenkin vielä pitkä matka, pitkä tie kuljettavaksi. Ennen kuin globaali hallintojärjestelmä voi toteutua tarvitaan muita yhteistyömuotoja. Myös Euroopan yhteistyötä on edelleen kehitettävä. Tämä viimeksi mainittu asia onkin sitten sellainen asia josta olen blogistin kanssa eri mieltä.

Eurooppalaista yhteistyötä tarvitaan globaalin järjestelmän toteutumista odotellessa, osin korvaamaan sitä, osin globaalia järjestelmää valmistelevana toimena ja osin siksi että Eurooppalaisten etuja pystyttäisiin paremmin ajamaan myöhemmin muodostettavan globaalin järjestelmän puitteissa.

.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Pelkään, että maailmassa eri blokkien, vahvojen toimijoiden välille syntyy voimakasta vastakkainasettelua. Noita vahvoja toimijoita ovat esim. USA, Kiina, EU, Japani, Brasilia, Venäjä, ja Intia. Tästäkin syystä on tärkeää koko maapallon kattava yhteistyö.

Siis samasta syystä kuin aikoinaan ja vieläkin perustellaan EU:n tarpeellisuutta. EU:n osalta on vain menty pidemmälle kuin olisi ollut tarpeen.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

13.8.2012 10:00 Petri Pulkkanen

"Kyllä olisi psykologille hommia tutkia perin pohjin sitä, mistä tässä Eurostoliiton tavoittelemisessa on oikeastaan kyse varsinkin niiden ihmisten osalta, jotka eivät omista pankkeja yms suurpääomaa."

Niin, kun Eurooppalaista pääomaa ei oikeastaan ole olemassakaan, kuten ei kansallistakaan pääomaa. On vain globaalia pääomaa.

Mutta ei tämä pääomakysymys tähän liity muulla tavalla kuin että kirjoittaja haluaa tahallaan sekottaa asioita, liittämällä pääomakysymkset tähän Euroopan lainsäädännön, hallinnon ja monen muun asian koordinointihankkeeseen mitä kututaan EU:ksi.

EU- hanke on ihan yhtä välttämätön ja tärkeä hanke kuin globaali yhteistyö ja se on välttämätön välivaihe, sekä myös Eurooppalaisten kansojen ainut toivo saada merkittävää sananvaltaa tulevassa kansainvälisessä yhteistyössä.

Pankit ja suurpääoma ovat tästä hallinnollisesta ongelmasta erillinen ongelma, vaikka sitäkin voidaan parhaiten hoitaa nimenomaan kansainvälisellä yhteistyöllä.

Kansallisten hallitusten aika ainoana valtaa pitävänä voimana, alkaa olla joka tapauksessa ohi, sillä niiden avulla ei asioita enää voida järjestää.

Kaikki tärkeät asiat jotka vaikuttavat ihmisiin sekä meillä Suomessa että muualla Euroopassa ja koko maailmassa, littyvät kansainvälisiin kysymyksiin, eikä niitä ongelmia voida kansallisissa hallituksissa ja parlamenteissa ratkoa.

Tämä asia näyttää pikkuhiljaa olevan nyt myös uppoamassa suomalaisiin änestäjiin. Myös perussuomalaisten äänestäjät taitavat pikkuhiljaa oppia ymmärtämään jotain maailman nykytilanteesta, siitä miten maa makaa. Muuten ei olisi mahdollista että heidän populistisen kansalaismielipiteen hännystelyn avulla valtaan nousseet edustajansa antaisivat tämän kaltaisia lausuntoja julkisella keskustelufoorumilla.

Viime vaaleissa perussuomalaisten äänestäjät taisivat olla niitä joiden käsitykset maailmasta olivat jostain 1950- luvulta. Nyt maailma näyttää muttuvan niin että näin ajatteleville ei kenties enää löydy ketään jota voisi äänestää, kun Tossavainenkin ajattelu alkaa olla jo noin globaalilla tasolla.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Kuuselan kommentissa on asiaa, paitsi kahden viimeisen kappaleen osalta. Siellä mopo rupeaa keulimaan - ehkä vanhasta tottumuksesta, vanhoista ennakkoluuloista ja vanhoista ennakkoasenteista johtuen.

Käyttäjän mikamaailmaaliikuttaa kuva
Jari Jakonen

EU-eurooppalaisuus on aristokraattisen asenteen epätoivoista huutoa ja suuttumusta maailman muutoksen suhteen - minäkin harhauduin aikoinaan äänestämään tämän passiivisten nihilistien polun puolesta.

Nyt on aika lopettaa makoilevan ylimielinen maailman EU-etäkatselu ja hakeutua maailmaan omaperäisenä itsenämme - ryhtyä ketterän kehityksen ja kasvun poluille muiden kanssa aktiivisesti tutustuen ja syvästi seurustellen.

Käyttäjän aslakpetsamo kuva
Jukka Kaulanen

Ja jos Schengen- sopimuksen vapaa liikkuvuus tarkoittaa sitä, että ulkomainen vailla mitään oikeuksia oleva veroton työvoima sotkee Suomen työmarkkinat ja työlainsäädännön jalkoihinsa samalla tavalla kuin villisikalauma sotkee jalkoihinsa viljapellon, niin Schengen- sopimuskin saa mennä.

Jos Schengen- sopimuksen ainoa hyöty on, että Suomen työkansa (me rakennustyöläiset tällä hetkellä) pannaan vaeltamaan ympäri Eurooppaa elantoaan etsimään, niin joutaa mennä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Kun Tossavaisen blogeja ja kommentteja on silloin tällöin lukenut,olen tullut johtopäätökseen, että kaikki muut ratkaisut Tossavaiselle kelpaavat, kunhan vain EU ja Euroryhmä saataisiin hajoamaan. No toki Tossavaisella on muitakin asioita, joita pyrkii vastustamaan - tarkemmin ajateltuna lähes kaikkea, mikä tulee oman "piirin" ulkopuolelta. Mutta taitaa tuo oma "piirikin" olla huventumaan päin - siis Tossavaisen ympäriltä.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Jos Turusella ei ole itse asiasta mitään asiallista kommentoitavaa, niin pysy poissa...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Olet oikeassa, mitäpä sitä roikkumaan joutavan jäljillä....

Arto Granlund

Eu:n keskeisin tavoitehan on estää sodat Euroopassa,siinä se on onnistunut 100%.Muutama vuosi sitten edesmennyt sotaveteraani isäni usein meille kolmelle pojalleen sanoi, kuinka onnellisia olette kun ette ole joutuneet kokemaan sotaa jossa hän menetti ystäviään sekä parhaan osan nuoruudestaan.Kun keskustellaan eu:sta kannattaisi aina eroittaa mikä on todella tärkeää,mikä ei.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Siitä, onko EU estänyt sotia, voidaan toki olla montaa mieltä, sillä sitä toista vaihtoehtoa eli itsenäisten valtioiden välistä kanssakäymistä ei ole koettu.

Arto Granlund

Itsenäisten valtioiden välistä kanssakäymistä on kautta vuosisatojen kokeiltu,kuningashuoneet naimakauppojen kanssa vaan yhtenä esimerkkinä.Yritän vaan kertoa miten isäni ja muut sen ajan sukupolvet joiden kanssa olen paljon keskustellut asiat näkivät.Kreikan,Epanjan ongelmat ovat kuin pisara valtameressä kun ajattelee mitä tapahtuu esim.Syyriässä.Tossavainen,sukellatko pää-edellä veteen jota et tunne,eu-asiassa näin näytät toimivan.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Euroopan Unionia rakennettaessa on sukellettu pää edellä. Idealismi syrjäytti tosiasiat. Nyt nuo unohtuneet tosiasiat ovat tulleet esille, EU-laiva on ajanut karille. Vuotavaa paattia on yritetty tukkia rahalla, mutta laiva on vain entistä enemmän karilla.

Syynä on ns. valuvika. Liian erilaisista aineksista koostuva porukka ei pysty riittävän rakentavaan yhteistyöhön. Se on pysyvä tosiasia, joka unohtui aikoinaan.

Käyttäjän mikamaailmaaliikuttaa kuva
Jari Jakonen

EU-eurooppalaisuus on sisäisen sosiaalisen väkivallan ideologia ja sen käytännön moottori.

Sosiaalisella väkivallalla tarkoitetaan muun muassa alempien tuloryhmien (99%) toimeentulomahdollisuuksien huonontamista palkkoja alentamalla, eläkkeitä leikkaamalla/jäädyttämällä sekä leikkaamalla terveydenhuollosta, koulutuksesta ja perustoimeentuloturvasta. Poliittisessa puheessa sosiaalinen väkivalta kulkee nimillä ´talouskuri´, ´tehostaminen´, ´uudistus´, ´rakennemuutos´ sekä ´välttämättömyys´.

---

Arvostetun amerikkalaisen Naked Capitalism talousblogin Yves Smith pohtii "Geithner Blocked IMF Deal to Haircut Irish Debt" blogissaan sitä, toteuttaako EU-troikan toiminta Versaillesin sopimuksen toisinnon ajassamme. Yves Smith tarkoittaa sitä, EU-eliitti kera pitää doktriinimaisesti 'voittajapuolen' eli pankkipiirien etuja ainoana ohjenuoranaan ja käyttää sanelunomaisesti valta-asemaansa vyöryttääkseen yksipuoliset kansankurjistamisehtonsa kansalaistensa niskoille, http://www.nakedcapitalism.com/2011/05/geithner-bl...

Yves Smith rinnastaa edesvastuuttoman lyhytnäköisen rahapiirien etuja ajavan EU-politiikan I maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin liittoutuneet pakottivat Saksan maksamaan kalliisti Versaillesin sopimuksessa ja jättivät siten saksalaiset ihmiset heitteille talouskurimukseen ...

---

'EU-poliitikkojen sotainen kieli - Janne Sankelo ja Juhana Vartiainen', Juhani Kahelin, Uuden Suomen Puheenvuoro, 24.7.2012, http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1121...

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Jakonen kirjoittaa täyttä asiaa.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

13.8.2012 13:03 Reijo Tossavainen
"Euroopan Unionia rakennettaessa on sukellettu pää edellä. Idealismi syrjäytti tosiasiat. Nyt nuo unohtuneet tosiasiat ovat tulleet esille, EU-laiva on ajanut karille. Vuotavaa paattia on yritetty tukkia rahalla, mutta laiva on vain entistä enemmän karilla.

Syynä on ns. valuvika. Liian erilaisista aineksista koostuva porukka ei pysty riittävän rakentavaan yhteistyöhön. Se on pysyvä tosiasia, joka unohtui aikoinaan."

Tossavaisen akuperäisessä blogissa alkoi olla oikea nuotti. Tätä pidän varmana merkkinä Tossavaisen hyvästä sävelkorvasta ja siitä että kun on aikansa tosiasioiden kanssa tekemisissä, niin se nuotti alkaa tarttumaan päähän mikä sopii elämän tosiasioihin ja faktoihin.

Blogin otsikko oli vain vähän vääränlainen ja muutenkin suhtautuminen EU:hun näyttää Tossavaisella olevan jämähtänyt yhteen ainoaan asentoon. Mutta muuten blogissa oli tällä kertaa asiaa ja asioiden ymmärrystä mukana.

Mutta tässä kommentissaan Tossavainen lipsahtaa taas vanhalle tutulle uralleen, missä ei ole mitään uutta ja mikä mielipide ei muutenkaan perustu mihinkään muuhun kuin tunteisiin ja vuorenvarman uskoon omien tunteiden totuusarvosta.

,

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Arvoisa Arvo: Moitit ilman perusteita. Siksi kysyn, miltä osin lainattu teksti ei pidän paikkaansa ja millä perusteilla.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

Valitettavasti olen reissussa, joten en pysty väsäämään kysymykseesi sen vaatimaa pitkää ja perusteellista pohdiskelevaa kirjoitusta. Saat tyytyä lyhyeen rääpäisyyn.

Tämän blogin otsikosta ja itse blogista huomaa että olet tajunnut asiasta olenneisen, mutta haukut EU:ta. Tämä toiminta on ikäänkuin peiteverho tai sumutusyritys sille mitä aiemmin olet puhunut ja mikä on puolueen, siis Timo Soinin linja asiasta. Tämä juttu on siis pääasiassa äänestäjien sumututsta ja harhautusta.

Pääasia tässä asiassa on se että kansainvälistä yhteistyötä, kansainvälisiä lakeja, kansainvälistä lakien valvontaa ja kansainvälistä hallintoa tarvitaan kipeästi, mikäli maailma on nykyisen kaltainen ja mikäli maailma edelleen kehittyy siihen suuntaan mihin se on viimeaikoina kehittynyt.

Eurooppalainen yhteistyö on tämän kehityksen yksi olennainen osa, koska todennäköistä on että Eurooppa joutuu tässä kehityksessä olemaan globaalilla tasolla avainasiassa. Se että Eurooppa voi olla asiassa avaintekijä merkitsee sitä että Euroopan pitää ensin itse selviytyä Euroopan sisäisestä yhteistyöstä.

Minä en ole EU- fani siinä mielessä että kuvittelisin että EU:ssa kaikki olisi tehty ideaalisella tavalla. Minun puolestani EU:ta saa arvostella ja EU:ta pitää arvostella. Minun puolestani EU:n nimi voidaan muuttaa, se voidaan purkaa ja hajoittaa, mutta sen tilalle pitää tehdä jotain, mieluimmin tietenkin jotain parempaa. Olellinen asia on yhteistön kehittäminen Euroopan sisällä.

Perussuomalaisten suorittama EU:n kritisointi on vain osittain asiallista.
Tässä hiljattain TV:ssä esiintyi pari nuorta miestä jotka esittivät EU:n vastaista kritiikkiä käyttäen osittain ´myös perussuomalaisia teemoja. Näiden nuorten miesten ja persujen kritiikissä oli kuitenkin tietty ero. Nämä nuoret miehet ymmärsivät EU:n olemassaolon tärkeyden ja sen välttämättömyyden, eivät he sitä kieltäneet, heidän kritikkinsä kohdistui pelkästään EU:n harjoittamaan politiikkaan.

Minun mielestäni EU:n politiikan kritiikki on siis perusteltua, mutta ei itse EU:n ja yhteistyön kategorinen vastustaminen.

Se politiikka mitä persut ajaa on hyvin primitiivistä, pimeää ja synkkää poliittista populismia, missä ei ole mitään realismia eikä mitään otetta eikä kiinnekohtaa elämän tosiasioihin.

.

Heikki Ojala

tuosta Kiina-pointista tuli mieleen olisiko jollain linkkiä kirjoituksiin jossa puitaisiin (löytyipä synomyymi analysoinnille!) demokratian ongelmia kun painitaan ihan eri sarjoissa. Globalisaation hurmoksessa Suomestakin pian tulisi Nykistä tai Pekingistä katsoen "näköalatonta" maata kuin Karjalan kylät, siirtomaana, ilman oikeutta edes omiin resursseihinsa. Taitaa kansallisvaltio olla edelleen vähiten huono, meille kansalaisille.

Arto Granlund

Arvo Kuusela on oikeassa Tossavainen kuten niin useat persut eivät osaa eroitella mikä on tärkeää mikä ei.Kun eu:n alkutahdit luotiin toisen maailmansodan jälkeen ei todellakaan sukellettu pää-edellä veteen,tahto säilyttää Eurooppa sodilta oli vahva ja siinä on onnistettu.Tossavainen kuten Soini haluaa pelata venäläistä rulettia, onneksi suurin osa suomalaisista on eri mieltä.Itse olen pienen pojan iso-isä, haluan että hän saa elää ilman sotia kuten minä, siinä eu:lla on keskeinen rooli,lamoja tulee ja menee, Soinia lainataakseni.Tossavaiselle sanoisin eikö sinulla ole muuta agendaa kuin kuntauudistus ja eu.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Granlund: Koska en halua pelata venäläistä rulettia, niin olen realisti. Kuten jo vuonna 1994 ennen EU-liitosta totesin (realistina), että EU tulee historiansa jossakin vaiheessa ajamaan karille. Syyksi ennustin sen, että maailman historia ei tunne niin erilaisesta porukasta koostuvaa liittoumaa, joten näin sen jossakin vaiheessa ajavan karille. Näin on nyt käynyt.

Minä ja moni muukin olen ollut oikeassa ja idealistit väärässä... Tuon nyt jo itsestään selvän tosiasian myöntäminen näyttää silti olevan monille EU-uskovaisille liian vaikea asia.

Granlund sanoo, että hän ei halua sotia. Kukapa niitä nyt haluaisi. Tosiasia nyt kuitenkin on, että EU on nyt sellaisessa tilassa, että se mieluummin aiheuttaa erimielisyyksiä kuin rakentaa sopua. EU ja rahaliitto ovat tehneet "tehtävänsä". Ne saavat siirtyä historiaan. On uuden huomisen aika.

Pekka Pulkkinen

Eu:ssa ei ole mitään järkeä niin kauan kun EU:n päättjät eivät noudata omia sääntöjään, sopimuksia ja lakiaan.
Kreikka tuli mukaan petoksella,vilpillä ja väärenöksillä.
Lieventävänä asianhaarana lienee se, että kaltaistensa joukkoon tulivat sillä eihän EU:n tilpäätöksiä ole vielä hyväksytty kertaakaan.
Selvittäkää nyt miksi, ja ketkä kähmivät ja kuinka paljon.
Ei voilla mitään globaalia yhteistyötä niin kauan kun Eu:n kähmijät saavat jatkaa kähmintäänsä ilman seurauksia.
Tutkinta pystyyn ja rikolliset vastuuseen

.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

EU:n ja rahaliiton kriisissä on pohjimmiltaan kysymys moraalista. Poliitikkojen, talouselämän johtajien ja tavallisen rahvaan moraalista. Sitä ei muuteta EU-parlamentin tai EU-byrokraattien hallinnollisilla päätöksillä. Jos muutos parempaan tapahtuu, se on usean sukupolven mittainen prosessi. Tähän akuuttiin kriisiin siis siitä ei ole apua. Siksi EU:lla ja rahaliitolla ei ole tässä tilanteessa tulevaisuutta.

Arto Granlund

Kerro, milläinen on se uusi huominen on,en ole sinulta tai Soinlta sellaista visiota löytänyt.Ymmärtääksen vietät aikaasi osittain Espanjassa,oletko sitä mieltä että Espanjalaisen rahvaan moraali on heikompi kuin esim. suomalaisten.Yhdessä asiassa olet väärässä,en ole mikään eu-uskovainen kuten suurin osa suomalaisistakaan.Retoriikka on hauskaa,mutta kun on päättäjän asemassa pitäisi ymmärtää myös vastuun mistä puhuu.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Millainen huominen? Granlund, lue vaikkapa tämä blogi ajatuksen kanssa...

Pekka Pulkkinen

Arvo Kuuselalle
"Pääasia tässä asiassa on se että kansainvälistä yhteistyötä, kansainvälisiä lakeja, kansainvälistä lakien valvontaa ja kansainvälistä hallintoa tarvitaan kipeästi".
Olisiko liikaa vaadittu se, että edellä mainittuja asioita hoitavat ja päättävät tahot myös noudattaisivat omia lakejaan ja säädöksiään?
Näinhän EU:n osalta ei ole, eikä kai ole koskaan olutkaan,sillä mm EU:n tilinpäätöstä ei ole ainakaan 13 vuoteen kertaakaan hyväksytty. On todella syytä kysyä miksi, siitä huolimatta ettei vastausta varmaan koskaan saada.
Ei ole mitään järkeä olla minkään yhteisön jäsen joka ei noudata omia lakejaan ja säädöksiään vaan kähmivät muiden rahat ilman minkäänlaista rangaistusta tai seuraamusta.
Heti kun EU:n kaikkien vuosien tilit tutkitaan ja kerrotaan julkisesti kaikki tinpäätöksen hyväsymistä estävät epäkohdat ja syylliset saatetaan sekä rikosoikeudelliseen- että taloudellseen vastuuseen teoistaan niin asia järjestöön kuulumisesta saa aivan toisen laisen kannatuksen.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

Kun joudut autiolle saarelle epärehellisten ihmisten kanssa niin vaihtoehto ei ole eristäytyminen vaan yhteistyö. OK, ottaahan se tietenkin päähän kun kanssahaaksirikkoinen on niin kirotun tyhmä ettei noudata yhdessä sovittuja sääntöjä, mutta mikä on ratkaisusi?

Pitäisikö sopimusrikkojia opettaa? Pitäisikö antaa selkään että oppisivat?
Valitettavasti sotia on nähty täällä Euroopassa jo ihan liikaa. Se ei ole ratkaisu. Ratkaisu pitää etsiä sopimalla ja jollain tavalla saavuttamalla keskinäinen ymmärrys ja kunnioitus. Itseään ei tietenkään tarvitse antaa vetää höplästä, mutta veikkaan etteivät suomalaiset itse ole yhtään muita kummempia vaan tilaisuuden tullen vetävät höplästä eteläeurooppalaisia.

Tilanne on siis se että emme kukaan ole idealleja sopimuskumppaneita, kuulummehan samaan rotuun, samaan ihmiskuntaan. Toimeen pitäisi silti tulla, sillä se on kaikkien etu.

.

Pekka Pulkkinen

Mutta kai epärehellisyyksiä saa ja pitää selvittää?
Ellei saa tai pidä, niin olemme väärässä porukassa mukana.
Eihän ole mitään järkeä suostua siihen, että mikä on vohkittu niin se on vohkittu ja sillä siisti? Tikulla silmään joka vanhoja muistelee??
Vaikka kuulumme samaan rotuun, niin kai meillä on oikeus vaatia lakien ja sääntöjen noudattamista ja vaatia lainrikkojat vastaamaan teoistaan?
Ellei, niin miksi?
Ratkaisuni on se, että koska emme ole autiolla saarella niin väärinkäytökset tulee selvittää ja syyllisä rankaista.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

15.8.2012 00:00 Pekka Pulkkinen uusi
"Mutta kai epärehellisyyksiä saa ja pitää selvittää?"

Kai niitä voi ja pitääkin selvittää, mutta tämä ei ole se jutun idea.
Idea on se että emme ehkä ole autiolla saarella, mutta olemme asutulla saarella, jossa niinsanotut kansat elävät keskenään kuten villi-ihmiset, ilman ylemnpää auktoriteettia johon vedota riitatapauksissa.

Idea on se että sen sijaan että vahvemman oikeus vallitsisi, luodaan säännöt joiden mukaan toimitaan, ja eletään muutenkin sivistyneesti.

Se ettei olisi sotia on tietenkin se kaiken lähtökohta, mutta se edellyttää sitä että tosissaan pyritään luomaan tälle asutulle planeetalle laki ja järjestys. Se ei synny sillä tavalla että kun joku tekee meidän mielestämme väärin niin sanomme että emme ala tuon kanssa mihinkään. Ei se sillä tavalla synny, vaan se syntyy sillä tavalla että otetaan tosissaan nämä klaikki asiat ja todella selvitetään ne, niin että kaiki ymmärtävät ja ovat samalla allonpituudella.

Se samalla aallonpituudella oleminen on yhtä vaikeaa tai helppoa kuin perheen parissa asioista sopuun pääseminen. Jos siihen yhteistoimintaan ei ryhdytä niin mitään järjestystä ei tule, jos siihen ryhdytään niin se merkitsee jonkinlaista totuuskommissiota tietty, mutta myös armahdusta ja anteeksiantoa, sillä yhteiskunta muodostuu meistä rikollisista ja tarkoitushan oli se että alamme sivistyneiksi, emmekä tuhoa toisiamme, kuten koko historian ajan on ollut tapana.

.