Median uusi vuosi synkkä ja ikävä

Olen arvioinut, että kolmen seuraavan vuoden aikana toimittajien määrä vähenee kolmanneksella. Siksi minut on leimattu median viholliseksi, vaikka olen kertonut vain totuuden.

En ole median vihollinen, vaan päinvastoin. Olen yrittänyt herätellä mediaa tunnustamaan tosiasiat ja suhtautumaan tulevaisuuteen avoimin mielin ja uusiutumalla. Huomaamaan, että toimittajien pitää ottaa huomioon lukijat. Siis ottamaan huomioon lukijat!

Alkaneesta murroksesta selviytyminen edellyttää uudenlaista asennetta. Vanha asenne, että ollaan jumalasta seuraavia kertomaan mikä on totuus ja mitä kansalaisten on hyvä tietää, sen aika on nyt auttamatta ohi. Muutostarvetta ei myönnetä, mutta Siperia eli kilometritehdas kyllä aikanaan opettaa.

Median ja erityisesti Hesarin suunnalta on korostettu laatujournalismin merkitystä. Se on aivan oikein.

Mutta mikä tänä päivänä ja erityisesti tulevaisuudessa on laatujournalismia? Nyt se on pitkälti sitä, että toimittajat tekevät kilvan hyviä juttuja toisilleen, eivät lukijoilleen. Ja kehuvat sitten keskenään aikaansaannoksiaan.

Kärjistyneenä tämä tuli hyvin esille Sini Saarelan tapauksessa. Toimittajat rakensivat Greenpeacen tavoitteiden mukaisesti suuren sädekehän Saarelan ympärille. Kärpäsestä tehtiin härkänen.

Tavallisen kansan näkökulma oli ja on toinen. Erään mielipidetiedustelun mukaan 83 % on sitä mieltä, että Saarela syyllistyi rangaistavaan tekoon. Toimittajista lienee yhtä suuri osa sitä mieltä, että Saarela on sankari ja pitäisi palkita.

Saarelan tapauksessa näkyy myös median poliittinen rakenne. Vihreiden kannatus on suhteettoman suuri, ilmeisesti yli kolmanneksen luokkaa. Toki se näkyy median toiminnassa, ja esimerkiksi Greenpeace saa näkemyksensä eli tavoitteensa helposti läpi.

Seuraavana median ja Greenpeacen simputuksen kohteena on ilmeisesti kotimainen turvetuotanto. Sen kimppuun on tarkoitus hyökätä erityisesti Ylen avulla.

Lehtien levikit ovat syöksykierteessä. Sitä seuraa pienellä viiveellä ilmoitusmyynnin syöksykierre. Tilaajamäärän laskun seurauksena myös jakelukustannukset per lehti nousevat voimakkaasti. Tulevaisuus on todella synkkä paperimedian osalta.

Miksi sitten tilaajamäärät ovat voimakkaassa laskussa? Siihen on helppo vastata: tilaaja kokee, että lehti ei enää vastaa hänen odotuksiaan. Näin tilaaja on kokenut aikaisemminkin, mutta silloin hänellä ei ole ollut vaihtoehtoja. Nyt on, sillä tarvittavan tiedon saa muualtakin.

Tässä tilanteessa paras paperimedian selviytymiskeino on ottaa huomioon kaikki lukijat. Myös perussuomalaiset.

 

(Jos olet samaa mieltä, ja toivot, että myös muut lukisivat blogin tekstin, niin paina allaolevia Facebook ja Twitter näppäimiä.)

www.reijotossavainen.net

 

 

reijotossavainen
Perussuomalaiset Savitaipale

Eläkeläinen,
ent. kansanedustaja, päätoimittaja ja yrittäjä

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu