Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Göbbelsin propagandamenetelmät käytössä nykyaikanakin

Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Göbbels totesi aikoinaan jotensakin näin, että "mitä suurempi valhe, sitä paremmin se menee perille, ja että uudelleen ja uudelleen toistetusta valheesta tulee totta."

Tämä Göbbelsin menetelmä on laajalti käytössä nyky-Venäjällä, ja jotkut näyttävät omivan samat menetelmät myös tänne Suomeen. Nykyisessä internet-maailmassa se on valitettavan helppoa. Henkilökohtaisesti törmäsin menetelmän raadollisuuteen aivan äskettäin.

Kirjoitin tänne Uuteen Suomeen 6.12.2013 blogin, jossa vertailin kansallista päätösvaltaamme 1800-luvulla ja nykyisen EU:n aikana. Totesin silloin, että monissa asioissa meillä oli silloin enemmän päätösvaltaa omiin asioihimme kuin nyt. Se on kiistaton tosiasia.

Venäläinen Argumenty Nedeli -julkaisu sai siitä kimmokkeen vääristellä asiaa. Aviisin mukaa suomalaiset kaipaavat taas Venäjän alamaisiksi. Julkaisun on asiasta vakuuttanut "kansanedustaja Reijo Tossavainen (ps.), jonka mukaan Suomi on historiansa aikana ollut todella vapaa vain lyhyen aikaa – Venäjän suuriruhtinaskuntana."

Jokainen täysjärkinen ymmärtää, että en minä eikä kukaan muukaan voi pitää Suomen autonomian aikaa itsenäisyyden aikana. Tosin en pidä nykyistäkään aikaa enää Suomen itsenäisyyden aikana.

Venäjällä lähes koko mediakenttä on valtiovallan tiukassa kontrollissa. Valtaapitävä eliitti käyttää mediaa valtansa ja poliittisten tavoitteidensa pönkittämiseen. Silloin asioita vääristellään surutta. Tuossa myyräntyössä myös suomalainen Johan Bäckman tekee parhaansa.

Erityisen ikävää, suorastaan jopa ala-arvoista ja halveksittavaa on, että vääristeltyä tietoa levitetään Suomessa ikäänkuin täytenä totena sosiaalisen median puolella. Eilinen Pekka Lukkalan blogi oli siitä ikävä esimerkki.

Tässä toimittaja Jarmo Mäkelä kertoo, mistä on kysymys http://yle.fi/uutiset/venajan_verkossa_ansioistaan_palkitut/7048375http://yle.fi/uutiset/venajan_verkossa_ansioistaan_palkitut/7048375

Tässä US-blogini 6.12.2013, josta vääristely sai kimmokkeen http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155568-suomi-ei-ole-en%C3%A4%C3%A4-itsen%C3%A4inen-viett%C3%A4k%C3%A4%C3%A4mme-siksi-kansallisp%C3%A4iv%C3%A4%C3%A4

 

(Jos toivot, että myös muut lukisivat blogin tekstin, niin paina allaolevia Facebook ja Twitter näppäimiä.)

www.reijotossavainen.net

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (57 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Turha haukkua Lukkalaa jos asia on vinossa.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

"Kirjoitin tänne Uuteen Suomeen 6.12.2013 blogin, jossa vertailin kansallista päätösvaltaamme 1800-luvulla ja nykyisen EU:n aikana. Totesin silloin, että monissa asioissa meillä oli silloin enemmän päätösvaltaa omiin asioihimme kuin nyt. Se on kiistaton tosiasia." Täyttä puppua. Lopullinen päätösvalta hyväksytä tai hylätä oli keisari/suuriruhtinaalla, myös ns. hallituksen eli senaatin nimittämisen suhteen.

Reijo Tossavainen

Keisari/suuriruhtinas puuttui harvoin asioihin. Nyt jopa yli 70 % lainsäännöstämme on EU-lähtöistä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja mitähän vikaa siinä on mistä laki tulee jos se on vain asiaa? Ei kansallinen lainsäädäntömme ehkä tarvitse enää 200 kansanedustajaa, joten osa ennättää kirjoittelemaan joutavia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Lisää mieluista aineistoa venäläisille:)

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Venäjän keisarit eivät sentään yleensä antaneet kaikkia typeriä lakeja. Vai antoiko joku tsaari direktiivejä kurkkujen muodoista ja yrittänyt kieltää saunomista?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Et siis ole enää saanut kurkkuja ostettua EU:n vuoksi ja saunomisenkin on sinulta EU kieltänyt? Aika rankkaa. Itse vielä syön kurkkua ja kohta lähden lauantai-saunaan. Ei ole EU:n tarkka-ampujat minua vielä ampuneet. Voi aina olla mahdollista myös se, että olet niin omaan EU-vastaiseen agendaasi hirttäytynyt, ettei mikään sitä voi muuttaa ellet sinä itse.

Jouni Nordman Vastaus kommenttiin #32

No, Suomi on virkamiesten paratiisi, jossa he voivat juuri omalla tulkinnallaan aina vedota EU eri direktiiveihin. Josta aina Suomessa saadaan kärsiä mahdollisimman tiukoista tulkinnoista, tässä yleensä muualla Euroopassa ajatellaan pikkasen taloudellisia vaikutteita, josta Suomalaisella virkamiehellä ei ole hajuakaan.

Eli kyllä meillä on uhat omat Göbelsit, ne vain sijaitsee meillä jaoteltuna eri virastoihin, josta parhaiten asiaa hoitaa tilastokeskus, joka saa aina vaan naisen euron olemaan vain 80%.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Sekä kurkku- että saunajutut ovat pelkkä läppä, eikä EU ole oikeasti ollut kumpaankaan puuttumassa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #34
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #37

Ei niin! Kuka muuten on nähnyt enää käyriä kurkkuja kaupassa? No suoria kurkkuja siellä on ja toiset jopa huutavat kurkku suorana EU:ta vastaan, mutta eivät hekään kurkku käyränä huuda.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #34
Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #39

Jep, se johtuu siitä, millä Tossavainen aloittaa bloginsa: "mitä suurempi valhe, sitä paremmin se menee perille, ja että uudelleen ja uudelleen toistetusta valheesta tulee totta". Mutta näissä asioissa Tossavainen on ollut levittäjänä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Voit lohduttautua sillä, että olet Argumenty Nedelin mielestä tunnettu/kuuluisa, "izvestnyj."

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Ja tässä on venäjänkielinen juttu, jotta kaikki ainekset olisivat kasassa.
http://argumenti.ru/talks/n419/306290

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Camoon Tossavainen, kansanedustajan ylistäessä autonomian aikaa EU:hun verrattuna voi jo etukäteen olla melko varma että venäläiset tulevat käyttämään sitä hyväkseen.

Reijo Tossavainen

Ei sananvapaudessa voida lähteä siitä, että me kirjoitamme täällä niin, että venäläiset eivät pääse vääristelemään. Se on mahdotonta.

Tosiasiat ovat tosiasioita. Vääristely on vääristelyä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Ei sananvapaudessa voida lähteä siitä, että me kirjoitamme täällä niin, että venäläiset eivät pääse vääristelemään."

Ei kuitenkaan liene aiheellista tehdä sitä niin helpoksi, ettei vääristelyäkään tarvita.

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

Jos kansanedustaja kirjoittaa itsenäisyyspäivänä pelkästään siitä, miten Venäjän alaisuudessa olivat asiat paremmin, niin kyllä siinä hieman tarjotaan Venäjän medialle jutun aihetta. Jos en olisi tiennyt tuon kirjoituksen kirjottajaa, olisin veikannut Johan Bäckmanin tekstiksi. No toivottavasti Tossavainen oppi tästä jotain. Ois tässä pahemminkin voinu käydä.

Käyttäjän velimattivanhanen kuva
Veli-Matti Vanhanen

Tossavainen: "Ei sananvapaudessa voida lähteä siitä, että me kirjoitamme täällä niin, että venäläiset eivät pääse vääristelemään." "Финны мечтают о Российской империи",mikähän tässä jutussa on vääristelyä, siinähän vain referoidaan Tossavaisen kirjoitusta. No ehkä otsikon monikko muoto, tarkemmin olisi pitänyt otsikoida: Tossavainen unelmoi Venäjän imperiumia.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Miks kannabiksesta saa valehdella ihmisille? Ja sen suhteen saa levittää väärää tietoa?

Miksi faktat ja tutkimukset eivät merkitse mitään?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Näin on.

Eivät kamelit naura toistensa kyttyröille, vaan niille nauraa joku muu.

Juhani Putkinen

Tiedoksi, että Suomen Eduskunnalla on edelleen korkein päätösvalta Suomea koskevissa asioissa. Jos Suomen Eduskunta päättää Suomen eroamisesta EUsta, niin siihen ei ole EUlla nokan koputtamista."

Autonomian aikana "Ryssänmaan" tsaarilla, Suomen suuriruhtinaalla oli korkein päätösvalta Suomea koskevissa asioissa.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Miksi sitten edustajamme ovat heti toteuttamassa älyttömimpiäkin EU:n säädöksiä, mikäli ei muka olisi pakko? Siunaavat sellaisiakin esityksiä, joista on Suomelle lähinnä haittaa, kuten rikkidirektiivin.

Juhani Putkinen

Ville: "Miksi sitten edustajamme ovat heti toteuttamassa älyttömimpiäkin EU:n säädöksiä, mikäli ei muka olisi pakko? Siunaavat sellaisiakin esityksiä, joista on Suomelle lähinnä haittaa"

-----

Suomen eduskunta hyväksyi myös Suomen luopumisen jalkaväkimiinoista - vaatimusta ei tullut EUlta. Olivat typeriä tehdessään Suomelle haitallisen päätöksen.

EU ei tietääkseni vaadi, että Suomi lapioi vuosittain luokkaa miljardin kehitysapuun, kyllä sen idioottimaisen päätöksen on tehnyt Suomen Eduskunta ihan itse.

Ei EU ole vaatinut Suomea leikkaamaan puolustusmenojaan reippaasti, mutta silti Suomen Eduskunta on tehnyt sellaisen Suomen kannalta vahingollisen päätöksen.

Jne.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #33

Putkisen edustama puolue Kokoomus on kovasti ajanut näitä Putkisen moittimia asioita!

Juhani Putkinen Vastaus kommenttiin #49

Todellisuudessa nimenomaan Kokoomus vastusti jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen liittymistä - jota Halonen ja Tuomioja ajoivat kuin käärmettä pyssyyn. Sitten kun sopimus allekirjoitettiin Kokoomuksen vastustuksesta huolimatta, niin Kokoomus luopui toivottomasta vastarinnasta. Päätetty mikä päätetty. Minun mielestäni sopimusta ei olisi saanut ratifioida, mutta Kokoomus ei halunnut Suomen poukkoilevan - allekirjoitettu mikä allekirjoitettu.

Kokoomus EI ajanut puolustusmäärärahojen leikkausta, mutta voima ei riittänyt sen estämiseen. Päinvastoin ennen vaaleja nimenomaan Kokoomus ajoi puoustusmäärärahojen korotusta vuosittain 2% yli inflaation. Sitten iski lama ...

Valitettavasti Kokoomuksella ei ole enemmistöä Eduskunnassa, joten Kokoomus joutuu tekemään kompromisseja.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #52

Kokoomuslaiset kyllä kilvan kehuivat miinojen kieltoa eduskunnan täysistunnossa. Kokoomus on myös ajanut varuskuntien lakkauttamisia ja puolustusmäärärahojen leikkauksia. Kyllä hallituksen suurimmalla puolueella on vaikutusvaltaa. Tahtotila puuttui.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Jokainen täysjärkinen ymmärtää..." on lausahdus, jonka käyttäjä on suistunut epätoivoon. Samassa sävyssä selittelivät Helena Erosen fanit hihamerkki-jutun yhteydessä.

Perussuomalainen mediapolitiikka tekee silloin tällöin omia maaleja. Ne ovat tietysti vastustajien huutosakille juhlan aihe.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lupauksista huolimatta valtiopäiviä ei Suomessa kutsuttu koolle lainkaan suurimman osan autonomian ajasta. Ei sitä aikaa todellakaan voi pitää itsenäisempänä tai ainakaan kansanvaltaisempana aikana kuin nykyistä.

Lisäksi ei pidä haukkua viestintuojaa (Lukkalaa). (Shoot the messenger).

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

"Ei sitä aikaa todellakaan voi pitää itsenäisempänä..."

Tossavainen: Voisit nyt tässä kommentoijien ja lukijoitten silmien alla hieman muuttaa näkemystäsi - jos olet tullut toisiin ajatuksiin itsenäisyyden suhteen.

Ja todellakin - Lukkala toimi mielestäni asiassa rehellisenä viestinvälittäjänä. On muutenkin yksi suoraselkäisimmistä blogisteista.

Reijo Tossavainen

Vääristellyn tiedon edelleen jakaminen totena on mielestäni hyvin ala-arvoista. Rehellisyyden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #25

Kannattaisi kirjoitella vähemmän tulkinnanvaraisia blogeja.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä Vastaus kommenttiin #25
Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Tossavaisen kirjoitus sisältää 1970-luvulla Suomessa viljellyn historian tulkinnan, jonka mukaan kaikki hyvä on tullut Venäjältä Suomeen ja vielä ilmaiseksi!

Ns. vapaa päätäntävalta Suomen autonomian aikana johtui siitä, että Aleksanteri I oli kiire rauhoittaa Suomi, jonka maaorjuutta pelännyt rahvas vastusti jopa aseellisesti Venäjän valtaa. Pääasiassa ruotsinkielinen Suomen tuolloinen yläluokka olisi kaikin mokomin liittynyt Venäjään. Eli suomalaiset taistelivat itselleen sen vähän autonomian, jonka he sitten saivat.

Suomen kehittyminen 1800-luvulla johtui lähinnä Suomen virkamiesjohdon taitavuudesta ja yritteliäsyydestä. Venäjän pyrkimys parantaa suomen asemaa virkakielenä oli lähinnä vain alkavaa venäläistämistä.

Suomi ei ole saanut mitään Venäjältä ilman taitavaa diplomatiaa ja miekkaa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tällä kirjoituksellaan Tossavainen osoittaa omaksuneensa meikäläisten poliitikkojen ikiaikaisen tavan: vika on aina toisissa. Monitulkintainen kirjoitus on toki lukijan eikä kirjoittajan vika.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Göbbels totesi aikoinaan jotensakin näin, että "mitä suurempi valhe, sitä paremmin se menee perille, ja että uudelleen ja uudelleen toistetusta valheesta tulee totta."

Näin on juuri kannabiksen kohdalla käynyt.:) Uskomatonta miten tehokkaasti ihmisten mieliä on sen suhteen muokatta.

Vapauttakaa kasvi kansan käyttöön!

Reijo Tossavainen

Ei missään tapauksessa pidä vapauttaa! Jo nyt huumeisiin kuolee liian monta suomalaista.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kannabis ei tapa ketään.:) Kannattaisi tutustua aiheeseen ennenkuin huutelee mitään.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #26

Onneksi suomalaisten suuri enemmistö on tervejärkistä. Ei huumeille!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #27

Ottaako hän ehkä alkoholia joskus?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Alkoholiin ja tupakkaan kuolee aivan järkyttävä kasa enemmän kuin johonkin kannabikseen (jonka laillistamisesta Suomi saisi verotuloja ja vetäisi rahat pois huumekauppiailta). Olet Tossavainen jokseenkin ulkona tästäkin asiasta. Kannabikseenko luulet suomalaisten kuolevan?

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Mutta kannabikseen ei kuole yhtään. Pitäiskö alkoholi kieltää, koska metanoli on myrkky melko pieninäkin annoksina?

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Pään sekoittamiselle ei ole mitään järkevää syytä.

Janne Suuronen

Ja joillekin tietyt päihteet ovat pakkomielle, kun eivät blogista toiseen osaa muusta kirjoittaa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Sanotaan, että niin rakkaus kuin vihakin sokaisee. Tossavaisen tapauksessa viha EU:a kohtaan sokaisi ja ulos tuli harkitsemanto tekstiä. Jos tavallinen "tallaaja" olisi noin kirjoitellut tuskin siihen Venäjän media olisi tarttunut, mutta kun kansanedustaja, niin asiat saavat eri painoarvon, tämän asian olisi persuedustajien jo vihdoinkin ymmärtävän.

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

Venäjän vallan aikaanhan ei ollut kansanedustuslaitosta. Säätyläiset päättivät. Keisari siunasi. Köyhät imeskelivät ikeniä. Ja tuota aikaa Tossavainen pitää päätösvallan kannalta parempana kuin nykyistä. Ja väittää olevansa "kansan" asialla. Ei ole kumma jos Venäjällä on noteerattu ja tulkittu juuri sillä tavalla kuin on tulkittu. Turha syyttää Venäjän mediaa vääristelystä.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Tossavaisen rinnastukset keisarillisen Venäjän ja EU:n välillä voi ottaa vakavasti heti, kun Suomen sotalaitos lakkautetaan Brysselin toimesta ja jäljelle jätetään vain kaartin jääkäripataljoona, joka lähetetään Van Rompuyn käskystä Kreikkaan ammuskelemaan protestoijia.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Kansanedustaja Tossavainen mielipide on elävä esimerkki mille tasolle kansallisen historian tunteminen saattaisi vajota jos historian opetusta aletaan vielä nykyisestään vähentämään.

Janne Suuronen

Aika sanattomaksi tuo itsenäisyydenpäivän rienaustekstisi kyllä veti. Vaikkakin venäläiset vetivät tulkinnoissaan vielä pidemmälle, niin en ole varma kannattaako tästä pelkästään heitä syyttää.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Tossavaiselle elämänsä isoin virhe.
Tahaton todennäköisesti...

Hän ei hyväksy sanomisiaan edessäpäin.

Selittelyä ja selittelyä, mutta eivät auta.

Tämä ei unohdu koskaan, kyseessä on suomalainen parlamentaarikko.

Tämä jää Tossavaisen kivirekeen loppuelämäksi perässä vedettäväksi.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Jos valitsee itsenäisyyspäivän blogitekstin loppuun musiikiksi ”Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar” venäjäksi laulettuna, niin millaisen viestin lähettää itänaapuriin?

Tapio Suhonen

Itsenäisyys ei voi olla absoluuttista. Itsenäiset maat ovat aina riippuvaisia muista itsenäisistä maista.
Mitä rajoitteita EU on tuonut, on kyllä hyvä keskustelun aihe; samassa vuotavassa veneessä oleminen on myös oma kysymyksensä.
Veneestä poisjäänyt Norja ei kuitenkaan ole hyvä vertailukohta Suomelle.

Mitä Venäjän vallan alla oleminen oli verrattuna Ruotsin vallan alla olemiseen selittyy autonomian sisällössä. Ruotsin valta merkitsi suomalaisille ankaraa säätyjakoa, kovaa verotusta sekä tykinruokana olemista Keski-Euroopan sotakentillä.
Venäjän alla Suomi kasvoi kansakunnaksi, suomenkieli kehittyi kirjakielenä ja verotus oli kohtuullista.
Mutta se autonomiakin alkoi merkitä muuta 1900-luvun alussa kuin mitä se oli 1800-luvulla: venäläistämisprosessi onneksi keskeytyi maailmansotaan ja Venäjän vallankumoukseen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tietääkseni kirjoitukseni alla oli linkki aivan samaan Yle:n uutiseen, johon annoit kirjoituksessasi linkin? Muuttaako se mielestäsi itsenäisyyspäivänä kirjoittamasi blogin viestiä jotenkin?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Joskus kannattaisi tunnustaa, että kirjoitus oli täysin epäonnistunut. Käytät itse hyvin usein kirjoitustapaa, jossa joko tartut täysin epäoleelliseen tai vaihtoehtoisesti ymmärrät poliittisia vastustajiasi tahallisesti täysin väärin. Tartut ja näykit heidän sanomisiaan kerta toisensa jälkeen. Kuten esimerkiksi Stubbia taas vaihteeksi tänään. Moneskohan kerta se lienee?

Joten tässä tapauksessa olet joutunut oman toimintapasi uhriksi. Sitä saa mitä tilaa.

Reijo Tossavainen

Olen työkseni kirjoittanut vuosikymmenien ajan ja luulen ymmärtäväni, mikä on ymmärrettävää tekstiä ja mikä ei.

Kaiken tekstin voi somemaailmassa kääntää päälaelleen jos niin haluaa. Juho Joensuukin on siitä omalla tavallaan esimerkki.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Viesti ymmärretty viimeistä piirtoa myöden.

Toimituksen poiminnat