Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Perussuomalaiset ovat nimensä mukaisia, siis perussuomalaisia!

Eduskunnan postiluukusta kolahti tänään mielenkiintoinen teos: Evan arvo- ja asennetutkimus 2014. Siinä on roppakaupalla hyödyllistä tietoa yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille. Tässä blogissa kommentoin vain yhtä osa-aluetta, puolueiden sijoittumista poliittisella kentällä.

Tutkimus kiistatta kertoo, että puolueena perussuomalaiset on kaikkein "keskustalaisin", kaikkein lähinnä keskivertosuomalaista. Julkisuudessa puolueesta annetaan aivan toisenlaista kuvaa median ja kilpailevien puolueiden taholta. Usein tarkoituksella ja vahingoittamismielessä. Joskus myös silkkaa tietämättömyyttään.

Perinteisellä poliittisella vasemmisto-oikeisto akselilla perussuomalaiset asettuu puolueista kaikkein lähimmälle akselin keskikohtaa. Ja kun samanlaisella akselilla toisessa päässä ovat arvoliberaalit ja toisessa päässä konservatiivit, niin tälläkin akselilla perussuomalaiset ovat lähinnä keskikohtaa.

Vihreät asettuvat oikeisto-vasemmisto akselilla samalle kohdalle demareiden kanssa. Sen olen havainnut eduskunnassakin, sillä useimmiten puolueen edustamat mielipiteet ovat melko vasemmalla. Liberaali-konservatiivi akselilla vihreät ovat demareita selvästi liberaalempia.

Muutoin tutkimuksessa ei ole yllätyksiä puolueiden osalta. Kokoomus on eniten oikealla ja vasemmistoliitto on eniten vasemmalla. Keskusta on melkein yhtä keskustalainen kuin perussuomalaiset. Demarit ovat lievästi vasemmalla. Kristillisdemokraatit ovat arvokonservatiiveja.

Mediajulkisuus muokkaa kustakin puolueesta mielikuvaa suuren yleisön silmissä. Erityisen tarkoitushakuista ja tai tietämättömyydestä johtuvaa se on perussuomalaisten osalta. Onhan toimittajista joka kolmas aatemaailmaltaan vihreä.

Perussuomalaisilla on noin puoli miljoonaa kannattajaa. Siksi on luonnollista, että joukkoon mahtuu myös henkilöitä, että eivät ole keskivertoperussuomalaisia. Media nostaa heitä tikun nokkaan. Näin ei tapahdu esimerkiksi vihreiden osalta, vaikka heidänkin porukasta löytyy monen sortin kulkijaa.

 

(Jos toivot, että myös muut lukisivat blogin tekstin, niin klikkaa allaolevia Facebook ja Twitter painikkeita.)

www.reijotossavainen.net

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Perussuomalaisissa olen havainnut olevan niin vasemmistolaisia kuin oikeistolaisia porvareitakin. Heitä tuntuu yhdistävän yksi tekijä: tämän maan asiat on saatava kuntoon.

Käyttäjän Ponto kuva
Tero Ponto

Juuri niin Henri. Tuossa kansanedustaja Tossavaisen mainostamassa tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin sijoittamaan itsensä oikeisto-vasemmisto akselille. Kun perussuomalaiset sijoittavat itsensä vaihtelevasti vasemmistoon, keskustaan tai oikeistoon, niin keskiarvoksi tulee keskusta. Mutta puolueen keskustalaisuutta se ei todista. Sitä voisi arvioida vaikkapa puolueen ohjelmia tutkimalla tai tutkimalla puolueen äänestyskäyttäytymistä eduskunnassa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Njaa? Minusta taas tuo ehdottamsi mittausmetodi vain lisäisi epätarkkuutta. Ehdotatko siis aivan vakavissasi, että otosta pienentämällä tuloksen tarkkuus paranee? =)

Käyttäjän Ponto kuva
Tero Ponto Vastaus kommenttiin #4

Siitä, miten kunkin puolueen kannattajat sijoittavat itsensä oikeisto-vasemmisto akselille, ei pitäisi tehdä päätelmiä puolueen oikeistolaisuudesta, keskustalaisuudesta tai vasemmistolaisuudesta. Puolueen ideologinen väri tulee ilmi puolueen ohjelmissa ja esim. siinä, miten sen edustajat eduskunnassa ja valtuustoissa äänestävät.

Reijo Tossavainen

Jokaisen puolueen sisällä on hajontaa. Esim. Ponton edustama vasemmistoliitto on siitä hyvä esimerkki: on taistolaistaustaisia suvaitsemattomia äkkijyrkkiä ja on myös liberaaleja viherpiipertäjiä.

Käyttäjän Ponto kuva
Tero Ponto Vastaus kommenttiin #5

Jokaisen puolueen sisällä on hajontaa mielipiteissä ja siinäkin, miten sen kannattajat itsensä sijoittavat oikeisto-vasemmistoakselille. Siksi olisikin ollut kiinnostavaa, että tuossa tutkimusraportissa olisi ilmoitettu puolueittain vastausten hajonta, eikä vain julkaistu keskiarvoa. Arvelen, että vasemmistoon lukeutuvien kohdalla hajonta on ollut pienempää ja perussuomalaisten kohdalla suurempaa. Mihin perustuu väitteesi, että toimittajista joka kolmas olisi aatemaailmaltaan vihreä?

En tietääkseni edusta Vasemmistoliittoa. Onko kansanedustajalla tästä asiasta parempaa tietoa?

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Itse asiassa mielestäni perussuomalaisia yhdistäviä tekijöitä on kolme: valitus, valitus ja valitus :-)

PS. Kun pikaisesti kävin tutkimuksen läpi, oli erittäin yllättävää huomata, että jotkin puolueet olivat hyvin lähellä toisiaan monessa asiassa: toisaalta Kokoomus ja RKP, toisaalta Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tutkimuksessa esitetyn kysymyksenasettelusta liberaali-konservatii ja vasemmisto-oikeisto rakennettu graafi osoittaa minusta, että keskivertosuomalista lähimpänä ovat Demulit ja Kepulit. PerSulit ovat vasta kolmanneksi lähimpänä (tutkimuksen sivu 68). Tossavaiselta jäi varmaankin huomaamatta, että keskivertosuomalainen ei ole origon kohdalla vaan hieman oikeistolainen ja jonkin verran liberaali. Sen mukaan PerSulit ovat keskivertosuomalaista oikeistolaisempia ja konservatiivisempia.

Toisaalta tutkimusta silmäillessäni huomiotani kiinnitti, että PerSulit kaipaavat muita selvästi enemmän vahvaa johtajaa.

Toimituksen poiminnat