Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

EU-vaalien tulosta vaikea ennustaa

Ylen teettämä ja tänään julkaistu EU-vaalien kannatuskysely on mielenkiintoinen. Se antaa aihetta monenlaisiin pohdiskeluihin.

Ensinnäkin muutokset edelliseen kyselyyn ovat merkittäviä. Kaikkein rajuin muutos on demareilla, miinusta peräti 2,5 %-yksikköä eli nyt lukema on vain 13,8 %. Luulen, että Antti Rinteellä ja hänen innokkaalla junttaporukalla puskee hikeä otsaan, vaikka olisi viileämpikin sää. Ei hyvältä näytä, ei todellakaan.

Kokoomus hallitsi mediajulkisuutta alkuvuodesta melko suvereenisti. Ensin Stubb ilmoitti ehdokkuudestaan, ja sen jälkeen lähes jokainen media suitsutti myönteisesti asiaa. Sen jälkeen Virkkunen ilmoitti ehdokkuudestaan, ja jälleen media suitsutti myönteisesti asiaa. Kokoomuksen puoluetoimistossa hykerreltiin tyytyväisenä. Nyt palataan pikkuhiljaa arkeen, ja siksi kannatus on kääntynyt laskusuuntaan.

Keskustan ja perussuomalaisten osalta muutokset ovat pieniä, miinusta 0,5 ja 0,7-prosenttiyksikköä. Keskustan luvut ovat eduskuntavaalikyselyjä selvästi alemmat ja syykin lienee jokseenkin selvä. Puolueen ehdokkaiden äärilaidat ovat liian kaukana toisistaan. Äänestäjän "kuluttajansuoja" on olematon.

Vasemmistoliitto siirtyi oppositioon ja se näkyy kyselyn tuloksessa. Kannatuspiikki on plussaa 1,9 %-yksikköä. Kun demareilla on samaan aikaan vahva piikki alaspäin, niin ei liene vaikea arvata, että muutokset ovat kytköksissä toisiinsa.

Kannastaan epävarmoja on erittäin paljon. Moni tekee ratkaisunsa vasta aivan viime tipassa. Se vaikuttaa paljon vaalin lopputulemaan.

Vaalin lopputulemaan vaikuttaa myös äänestysaktiivisuus. Ennakkoäänestyksen laimeus viittaa siihen, että kokoomus, rkp ja vihreät menestyisivät vaaleissa. Vastaavasti se on huono asia perussuomalaisten ja demareiden kannalta.

Joka tapauksessa vaalituloksen ennakointi on vaikeaa. Siksi ennustan väljästi, että kokoomus saa 3-4 paikkaa, keskusta 2-3 paikkaa, perussuomalaiset 2-3 paikkaa, sdp 2 paikkaa, vihreät 1 paikka, vassarit 1 paikka, RKP 0-1 paikkaa ja KD 0 paikkaa.

 

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina allaolevia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

www.reijotossavainen.net

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Meillähän on sama ennuste. :D

Pentti Järvi

Olisitte panneet ennusteenne/veikkauksenne Plukkalan blogiin, voitto voisi olla aika lähellä, monet muut ovat vain pelleilleet siellä, mm. Ilari Kiema veikkasi rkp:lle 10% ja Virri Keskustalle 24% ja ylikin.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kyllä minä sinne huomenna oman ennusteen laitan.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

#2# Virri nyt ennustelee samoja lukuja kuin Eduskuntavaaleissa. Keskustalla on kaksi hyvää nimeä jotka laskevat kannatusta Rehn ja Väyrynen, saavat omat kannattajansa taakse, mutta karkottaa muut äänestäjät pois.
Kannattaa tietenkin myös aina muistaa se, että suuret puolueet, voivat saada omat kannattajansa liikkeelle ja loppumetreillä voi tapahtua mitä vain. Suuria puolueita ovat kaikki neljä ensimmäistä.
Veikkaan että äänestys aktiivisuus jää muutaman kymmenyksen alle edellisten EU vaalien.

Reijo Tossavainen

Näyttää siltä, että nyt alkaa demarien sisäinen pyykinpesu. Jungner nimittäin ilmoittaa selkokielisesti ja julkisesti, että kannatuksen laskuun on vain yksi syy: Urpilaisen tilalle tuli Rinne.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Toimituksen poiminnat