Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Hallitus kannattaa kylien pimentämistä!

Hallitus on pyrkinyt lukemaan hallitusohjelmaa kirjaimellisesti. Siellä todetaan sekin, että "kylätoimintaa vahvistetaan". Ainakin tässä asiassa hallitus ja sen tukipuolueet toimivat kuitenkin täysin päinvastaisesti.

Maassamme on peräti noin 4000 kyläyhdistystä ja toimikuntaa. Niiden tuottaman vapaaehtoistyön määrä on tunneissa mitattuna noin 4,55 miljoonaa ja arvo euroissa mitattuna noin 45,5 miljoonaa, jos yhden tunnin hinnaksi lasketaan 10 euroa. Kaikki hyöty ei ole kuitenkaan rahassa mittavissa.

Tämän hallituskauden aikana kylätoiminnan valtionapuun on myönnetty vain hieman yli miljoona euroa vuodessa. Nyt työ- ja elinkeinoministeriö on ilmoittanut leikkaavansa pois tuosta pienestä, mutta merkittävästä summasta peräti 61,3 %.

Luultavasti mitään muuta valtakunnallista ja näin merkittävää työtä tekevää järjestöä ei ole kohdeltu yhtä kovakouraisesti. Se kuvastaa Stubbin hallituksen ja ministeri Vapaavuoren johtaman ministeriön ylimielistä ja ymmärtämätöntä asennetta.

Leikkaus on peruttava. Ellei nykyinen hallitus ja hallituspuolueet sitä halua, asiaan on palattava vaalien jälkeen. Sitä ennen on muistettava käydä äänestämässä.

 

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina allaolevia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

www.reijotossavainen.net

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Reijo Tossavainen

Kolmisen vuotta sitten Katainen ja Urpilainen totesivat, että "kuntauudistus" on hallituksen tärkein hanke, ja että kuntien määrä vähennetään noin neljännekseen nykyisestä.

Onneksi hanke on saatu torjutuksi. Muutoin maaseudun asukkaita olisi kohdannut todella kurja kohtalo.

Onko niin, että kun kuntien lahtaaminen ajoi päin seinää, niin nyt "kostetaan" tälläkin tavalla?

Erkki Joonala

Olisiko tässä syy kokoomuslaisten leppymättömään vihaan Kehä III:n ulkopuolella asuvia kohtaan? Kehä III:n ulkopuolella kun alemman tason ihmiset äänestävät väärin, jotkut friikit jopa Perussuomalaisia (Eliittibroilereiden termein "persuja").

"HS: Näin pääkaupunkiseudulla äänestettiin: Kokoomus suurin, vasemmistoliiton kannatus nousi eniten"
Linkki: http://www.hs.fi/politiikka/a1305829180547

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

EU velvoittaa, että "jokaisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa on valmisteltava vähävaraisten avun ohjelma".

Suomi hoitaa asian antamalla ohjelman hallinnoinnin lakimuutoksella maaseutuvirastolle. Tälle on valtiontalouden kehyksessä varattu varoja, joista valtaosa tulee EU:lta, mutta hallituksen esityksen mukaan myös pieni 0.5 miljoonan lohkaisu valtiolta (esityksestä ei selviä, miksi tuo valtion osuus tarvitaan).
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140042...

Olisiko rahoitus tuohon lohkaistu kylätoiminnan valtionavuista?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kylien riistämiseen käytetään hienostuneempiakin menetelmiä. Kylässä voidaan järjestää esimerkiksi jonkun yhtiön sponsoroima yleisötapahtuma. Kyläläiset järjestävät maksutta tapahtuman, toimivat järjestysmiehinä, luovuttavat maansa tapahtuman käyttöön jne..
Tästä palkkioksi he eivät enää saa edes Kiinassa valmistettua lippistä - he saavat oikeuden myydä jäätelöä omalla maallaan. Miksi he sitten eivät saisi myydä jäätelöä tai makkaraa omalla maallaan muutenkin? Siksi, että silloin myyntipaikka ei olisi "turvallinen". Se muuttuu turvalliseksi vasta sitten, jos järjestää yhtiölle ilmaiseksi yleisötapahtuman. Muussa tapauksessa kyläläinen joutuu poistumaan omalta maaltaan ja myymään jäätelönsä vähintään 5 km päässä yleisöstä.

Käyttäjän TimoSotikoff kuva
Timo Sotikoff

Mutta Reijo, teidän puolueennehan haluaa pysyä mukana eurossa. Tällaista se sitten on, aivan turha räksyttää tällaisista euro-valuutan käyttömekaniikan sisältämistä itsestäänselvyyksistä, jos ei lyö tiskiin rehdisti sitä omaa vaihtoehtoa.

Eurohan on meille ulkomainen ostovaluutta, jonka vastineeksi täytyy vakuuttaa meitä lainoittavat ulkomaiset yksityiset sijoittajat kilpailukyvykkyydestä jne. Silloin ei rahaa tällaisiin tuppaa herumaan, nämä tällaiset kun eivät näyttäydy ulkoisille velkojille korkotasoa vakaana pitävinä tekijöinä, vaan pikemmin tuottavuuden uhkina. Valtion vuosittaiset uloslähtevät korkomenot, siis pelkät korkomenot ovat muuten 2,5miljardin luokkaa. Kyllä kai tuollaisilla summilla saataisiin täälläkin paljon jo aikaan. Jos siis olisi se oma raha ja keskuspankki, eikö vain.

Erkki Joonala

Mielenkiintoinen teoria sinulla, Timo: "Euro pakottaa toteuttamaan kaikkien suomalaisten pakkomuuton suuriin asutuskeskuksiin."

Mikä tällaisen keksimäsi syy-yhteyden mekanismi on?

Toimituksen poiminnat