Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Räty ylimielinen: "En koe tehneeni väärin"

Ministeri Laura Räty (kok.) kommentoi verokikkailuaan toteamalla, että "en koe tehneeni väärin".

Olen täysin eri mieltä. Räty on toiminut moraalisesti täysin sopimattomalla tavalla. Hän hyväksyy oman menettelynsä, mutta Kevan hallituksen puheenjohtajana Laura Räty sanoi Merja Ailuksesta näin: "Näiden viimeaikaisten tapahtumien ja toimitusjohtajan kanssa käymieni keskustelujen perusteella totean, että toimitusjohtajalla ei ole sellaista arvostelukykyä, jota julkisen eläkelaitoksen johtajalta itse edellytän."

Ailus menetteli juridisesti oikein kuten Rätykin teki. Ailus käytti "luontaisetuja" Kevan hallituksen hyväksymällä tavalla. Niin sanottu yleinen mielipide eli kansakunnan moraali oli kuitenkin toista mieltä. Se ei hyväksynyt kohtuuttomaksi katsomiaan etuuksia. Ailus joutui lopulta eroamaan julkisen paineen edessä ja Rädyn vaatimuksesta.

Rädyn verokikkailu ja Ailuksen luontaisedut ovat tapauksina hyvin samankaltaisia. Silti Rädyllä on kanttia vakuuttaa, että "en koe tehneeni väärin". Uskomatonta itsekkyyttä, arvostelukyvyn puutetta ja tyypillistä kokoomuslaista minä-minä -ajattelua.

Räty ja kansanedustaja Lasse Männistö ovat monessa pelanneet yhteen. Tässä esimerkkejä:

Kevan johtoon Ailuksen tilalle valittiin Männistön isä. Monien mielestä hän ei ollut pätevin, mutta oli sopivin.

Kun Räty nyt siirtyi ministeriksi, niin hänen tilalle Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi valittiin Lasse Männistö. Näin Räty pääsee varapaikalta kansanedustajaksi Männistön tilalle.

Männistön valinta apulaiskaupunginjohtajaksi on räikeän poliittisen pelin tulosta, sillä tärkeimmät paikat on jyvitetty Helsingin valtapuolueiden kokoomuksen, vihreiden ja demareiden kesken. Apulaiskaupunginjohtajan paikka "kuulu" kokoomukselle, joten muut puolueet äänestivät kiltisti Männistön valinnan puolesta.

Olen melko varma, että jos olisi haluttu, niin tästä maasta olisi löytynyt Lasse Männistöä pätevämpi henkilö kyseiseen tehtävään. Tässä tapauksessa kuitenkin kävi niin, että Männistö oli sopivin, joten muusta viis.

Lasse Männistö kirjoitti Facebookissa 9.10.2013 näin: "Nyt olisi aika tukkia sosiaaliturvan porsaanreiät ja vapaamatkustamisen mahdollisuudet.  Tämä rapauttaa työssäkäyvien tahtoa kustantaa tulonsiirtoja ja yleisesti oikeustajun vastaista."

Männistön mielestä sosiaaliturvan saantia pitää rajoittaa kaikkein köyhimmiltä. Sen sijaan verotuksen porsaanreiät ja minä-minä asenne ovat täysin eri juttu.

 

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina allaolevia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

www.reijotossavainen.net

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Eikös tuossa Männistö puhunut "vapaamatkustajista" eikä kaikkein köyhimmistä. Jos kysyt suomalaisilta että pitäisikö vapaamatkustajien tukia leikata vaikka 80% niin eiköhän tuolle ylivoimaisen enemmistön tuki irtoa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Juu, onhan se kauheaa, että lääkäri virkatyön ohella toimii yrittäjänä ja saa osinkoja. Parempi olisi hänenkin potilailleen ollut jonottaa terveyskeskukseen, taas varakkaat pääsivät etuilemaan. Persut eivät myy...

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Meilläkin on firma jonka asiakkaiden asiakkaina on toisinaan myös julkinen sektori. Pitäisi varmaan lopettaa duunit jotta persut ja muut vetelehtimistä ylittävät valopäät säilyttäisivät mielenrauhansa.

Mitä enemmän veroja voi vältellä sen parempi. Kun maksat vetosi, persut ja muut vetelehtimistä ylistävät valopäät ryyppäävät ne.

Reijo Tossavainen

Pylkkösen kommentti on täysin asiatonta trollaamista.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Mutta ihan oikeasti sinäkin olet jo aikamies ja märehdit sitä että joku on pannut yrityksen pystyyn.

Ihan aidosti kuulostaa siltä että mielestäsi duuni on moraalitonta ja 100% downsiftaus sitä mitä kaikkien pitäisi harrastaa.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #10

Lääkärin työ on arvokasta, kuten myös yrittäjän. Jos kuitenkin on kyse verokikkailusta, niin silloin on kritiikin paikka. Ja jos moraali muutenkin on ollut venyväistä sorttia...

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Laura Räty valehteli maanantain ajankohtaisohjelman haastattelussa törkeästi.

https://www.youtube.com/watch?v=lV7TO43nk1M&featur...

Reijo Tossavainen

Laura Räty noudatti viestintäkonsulttien ja puoluetoimiston ohjeita:

Pahoittele ja pyydä anteeksi, niin kohu menee pian ohi ja voit jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kokoomus on pullollaan vapaamatkustajia. Milloin kokoomuksen todellinen alamäki alkaa, on vain ajan kysymys. Toivon, että todella pian, tai hukumme taloussuohon tuon kykypuolueen liekassa.

Reijo Tossavainen

Kokoomus puolueena on käännekohdassa. Kiiltokuva alkaa puhjeta. Median hypetys ja huomion kääntäminen arjen tosiasioista muualle toimii silti vain aikansa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Seppo.

Teidän alamäki on jo pitkällä. Kokoomuksen kannatus nousee. Kannattajia löytyy lisää pienyrittäjistä jotka elävät itsenäisesti lain suomilla mahdollisuuksilla sopeuttaa tulojaan.

He kammoksuvat sydänjuuriaan myöten, koko elämäntyönsä antaneena, että heitä lakia tarkoin noudattavina aletaan pitää veronkiertäjinä ja hylkiöinä.

Persut hehkuttavat yrittäjäystävällisyyttä, mutta valmistelette kaikessa hiljaisuudessa yrittäjyyden esteiden rakentamista.

Persuilla ei ole kyllä mitään linjaa. Uskoako Soinia vai teitä pakan sekoittajia ?

Oletteko jo sopineet kenen vuoro on huomenna sekoilla samasta aiheesta.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Kivittäjät asialla, kun muuta asiaa PS:lta ei löydy. PS:n agenda on siirtynyt alueelle, joka kuvaa suurta persmäkeä. Soini joutaisi peacokiin Linnanmäelle koomikoksi.
Laura Räty on pienien julkisuuskommellusten jälkeen erinomainen ja asiantunteva ministeri.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

https://www.youtube.com/watch?v=HZCdQUl9dRs
Siinä teille kansallisen sekoomuspuolueen koomikkoa.Mitä tulee yksityislekureihin,KELA korvaukset ovat niin vähäisiä,ettei ne todellakaan ole kuin varakkaille.Roponen sen varmaan hyvin tietää.

Nämä roistofirmat jotka kuppaavat Suomalaisia veronmaksajia,ovatkin se musta aukko,joka pitäisi tutkia pohjia myöten.Mehiläinen,Attendo,Merikratos,Medone jne.Veronmaksua ei Suomeen kiinnosta.

Sosiaali-ja terveydenhoidon yksityistäminen joka onkin tuonut mukanaan HUOSTAbisneksen,satojen miljoonien voitot. Luxemburg, Jersey jne.Sinnehän ne muidenkin kehitysmaiden rahat siirtyvät,kun ensin on riistetty ja raiskattu maa,tässä tapauksessa lapset,vanhukset ja sairaat,jotka on jätetty voittoa janoavien firmojen ja henkilökunnan käsiin,lapsistakin on tullut kauppatavaraa.

Ollila ja kumpp.tuntevat Luxemburgin. Salaisuudet ovat turvassa,sieltähän niitä ei luovuteta kirveelläkään.Urpolaisen itkuista huolimatta.Mielenkiintoista onkin sakemanni merkelin kaverin nousu eu-johtopallille.Ent.veroparatiisin pääministeri.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

No jos Kokoomuksen kannattajat uskovat että ulkomaalaisten sijoittajien saatavien turvaaminen (tukipaketit) suomalaisten verovaroilla oli hyväkin idea, niin eivät he kovin järkevästi pysty suhtautumaan tähänkään veronkiertotapaukseen. Taitavat ajatella että antaa toisten suomalaisten maksaa, meidän puolue ottaa kunnian ja pääsee komissaariksi. Kokoomus on ollut se puolue joka on rakentanut Suomesta verohelvetin.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Rädyn ja Ailuksen välillä on kuitenkin oleellinen ero. Ailus kulutti veroja, Räty maksoi niitä.

Reijo Tossavainen

Räty vältteli veroja verokikkailun avulla.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

On kuitenkin eri asia kikkailun avulla maksaa hieman vähemmän veroja kuin repiä kaikki hyöty irti verovaroin kustannettavasta asemastaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Kuinka niin? Ymmärtääkseni Ailus kyllä maksoi ihan normaalisti tuloveron ansioistaan. Ja jos taas katsot toisinpäin, Räty toimi pääasiallisesti julkisen puolen lääkärinä ja hankki lisäksi sivutuloja. Kuinka suuri osa niistäkin maksettiin yhteiskunnan kukkarosta, ei selviä noista selityksistä.

Joten aika tavalla tasapeli. Mutta vain toinen on pitänyt toisen moraalia luottamuspulan perusteena. Kumpikaan ei ole syyllistynyt tiettävästi laittomuuteen. Sehän olisikin sitten poliisiasia.

Käyttäjän Karileppanen kuva
Kari Leppänen

Väärin toki, jos käyttää teidän lainsäätäjien mahdollistamia veronkiertomahdollisuuksia.

Tossavainen menkööt mökillensä, mitään ei ole aikaan saanut tämäkään persu.

Ylen hallituksessa sama epeli, heh.

Timo Soinin säätiö-miljoonista nämä rotat vaikenee.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Väärin toki, jos käyttää teidän lainsäätäjien mahdollistamia veronkiertomahdollisuuksia."

Tiedätkö mitkä puolueet hallituksissa ovat nämä lait säätäneet? Tiedätkö mitkä kaksi puoluetta viime hallitusneuvottelussa estivät harmaan talouden tutkimisen? Samat puolueet ovat kyllä tuhlaamassa rahaa lähinnä ulkomaille ja nostamassa veroja joita ei tavallinen veronmaksaja pysty kiertämään. Suomi on kohta konkurssissä näiden järjenjättiläisten toimesta, metsätkin pitää myydä rahapulassa.

Toimituksen poiminnat