Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Kenen joukoissa seisot, suomenvenäläinen?

"Suomessa on yli 20 000 venäläistä, joilla on kaksoiskansalaisuus. Uhka Venäjän armeijaan joutumisesta koskettaa heistä satoja, jopa tuhansia. Jos panssarit jyrähtäisivät syöksyyn ja ohjukset lentelisivät rajan yli, kumman joukoissa kaksoiskansalaiset haluaisivat taistella? Voisiko suomalaista rykmenttiä johtaa suomenvenäläinen? Haluaisiko Kouvolassa syntynyt kaksoiskansalainen marssia idästä kohti Suomen rajaa? Mutta voisiko Putin määrätä Suomessa syntyneen nuoren miehen taistelemaan lapsuuden kavereitaan vastaan?

Presidentti Putin haluaa nyt tietää myös, missä hänen "alamaisensa" asuvat. Jos suomenvenäläinen ei kerro osoitettaan, napsahtaa 4 000 euron sakot. Tämä on jatkoa sille, että Venäjä "valvoo kansalaistensa etuja myös maansa rajojen ulkopuolella". Näin se on tehnyt esimerkiksi Itä-Ukrainassa ja Krimillä."

Edellä oleva on lanaus Ylen uutisesta.

Kaksoiskansalaisten roolista keskustellaan tänään kello 21 A-studiossa. Mukana on mm. putinistina kyseenalaista mainetta niittänyt Suomessa toimivan "venäläisen kulttuuridemokraattisen liiton" puh.joht. Kyösti Kozlov. Lisäksi keskustelijoina ovat dosentti Arto Luukkanen, rap-artisti Igor Parri sekä Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset Jyri Snäll ja Lauri Koponen.

 

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina allaolevia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

www.reijotossavainen.net

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Aslak Koivuila

Kaksoiskansalaisuudesta luopuminen ei tee eroa.
Vladimir leimaa uuden passin koska tahansa, tilanteen niin vaatiessa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Toinen vaihtoehto on tietysti uusi kansalaissota ( edellinen vuonna 1918), jossa molemmat osapuolet , suomensuomalaiset ja suomenvenäläiset, saisivat asiaankuuluvaa aseellista apua Suomen rajojen ulkopuolelta. Jälkimmäiset Venäjältä ja edelliset ... Niin, tuskin mistään. Ehkä muutama vapaaehtoinen siirtolaisjuurinen sotahullu seikkailusankari saapuisi rahtilaivalla Amerikasta uhmaten presidenttinsä nimenomaista kieltoa.

Nato luonnollisesti kieltäisi siihen kuuluvien valtioiden asukkaita sekaantumista ns. Optio-Suomen asioihin.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Nysä-studio loppui ihan kesken. Arto Luukkanen oli livenä rauhallinen ja vakuuttava - hey co'mon, maa kutsuu, ei Venäjä näitä vaatimuksia mistään tilastollisista syistä esitä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Puoli vuotta US:n kommentointikiellossa olleena voin todeta, ettei kansanedustaja Reijo Tossavaisen ( ps.) blogi ole koskaaan ollut näin autio.

Johtopäätösten teko on helppoa sekä kansallisella että yksilötasolla:
Kun sika söi Soinin eväät niin muukin perässäporskuttajien porukka nälkiintyy. Vahinko sinänsä, koska kansanedustaja Reijo Tossavaisen ( ps.) blogit ja ajatukset ovat olleet parasta antia väittelijöille ja vastaväittelijöille US:n Puheenvuorossa.

Onko aika hyvästellä Perussuomalainen puolue ?

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Itse olen miettinyt lähinnä et kennen joukoissa perussuomalaisilla seisoo, Soinin vai sotaveteraanien rakkaaksi lunastamamme isänmaan?

Linjauksissaan tasa-arvoiseen avioliittolakiinkin perussuomalaiset ovat lähempänä V. Putinia kuin vapaan maailmaan johtajaa, Yhdysvaltojen presidenttiä, ilmastonmuutoksesta ja maahanmuutosta puhumattakaan.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Herra Tossavainen nyt vain lämmittelee syyllistäessään tällä kertaa suomenvenäläisiä.

Historiaan mies tulee jäämään blogistaan jossa Suomen asemaa Venäjän ruhtinaskuntana kaipailtiin. Pääasia että syyllistetään 'muita'. Jo historiasta opimme että 'ne toiset' on helppo laittaa syyllisiksi.

Sanottuja sanoja suurruhtinaskunnasta ei perussuomalainen mieskään voi paeta vaan kantaa niistä vastuun. Ikuisesti. Vastuun siitä miten ne käsitetään mm Venäjän hallinnon piirissä.

Miltä tuntuu noin vastuullinen jobi?
Hra kansanedustaja on esittänyt edustamansa puolueen taholta avoimen kutsun sulholle ja nyt odotellaan miten siihen vastataan. Toivottavasti hääyönne tulee olemaan unohtumaton.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Esim. tässä linkissä löytyy Suomessa asuvan venäläisen ja Suomessa asuvan ukrainalaisen näkemyksiä Tossavaisen esittämiin kysymyksiin:

http://moontv.fi/ohjelmat/kulttuuri/venaja-putin-j...

edit. mielensäpahoittajat ja putinistit välttäkööt ko. keskustelun.

Risto Koivula

P...leen Moskovski komsomljets (VKP): UNOHTANUT kokonaan Venäjän trollit!

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-12887466001...

" Venäläislehti: Ville Haapasalo ainoa Venäjän ystävä Suomessa "

Minä rupean Kazahstanin trolliksi...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Olisi syytä luopua kaksoiskansalaisuudesta. Ihmisen pitäisi osata päättää haluaako hän olla suomalainen vai jonkun muun maan kansalainen.

Toimituksen poiminnat