Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Venäjä on valehteleva häirikkö

Valehtelu on osa venäläistä kulttuuria. Sitä ei siellä paheksuta, kuten meillä ja muualla on tapana. Valehtelun katsotaan kuuluvan osaksi normaalia kanssakäymistä. Ja jos valehtelusta jää kiinni, niin sitäkään ei paheksuta. Päinvastoin voidaan todeta, että "kylläpä osasit hyvin valehdella".

Valehtelu kattaa venäläisen yhteiskunnan ylhäältä alas. Erityisesti juuri nyt presidentti Putin näyttää siinä esimerkkiä. Koko putinistinen hallinto ja muu vallankäyttö perustuu valehteluun. Viimeisenä esimerkkinä siitä on äskeinen G20-maiden huippukokous. Putin kertoi naama peruslukemilla, että "kokouksessa oli rakentava ilmapiiri". Totuushan oli tässäkin asiassa täysin päinvastainen. Putin joutui kovan arvostelun kohteeksi. Siksi hän joutui tai halusi lähteä pois kesken kokouksen.

Ukraina on toinen esimerkki. Kun seuraa venäläistä tiedotusta, on helppo päätellä totuus, kun kääntää venäläisten kannan täysin päinvastaiseksi! Myös Krimillä ensin väitettiin, että siellä ei ole venäläisjoukkoja. Kun tilanne oli ohi, niin Venäjän johto ylpeili venäläisjoukkojen toiminnalla ja jopa valehtelun onnistumisella.

Venäjän valtio syyllistyy systemaattiseen valehteluun. Esimerkiksi Pietarissa on yhdessä toimipisteessä 200 palkattua henkilöä erilaista häiriköintiä varten. Käytössä ovat kaikki kanavat ja keinot, mutta nykyaikana yhä enemmän korostuu somen merkitys.

Venäjä käynnistää ulkomailla suuren määrän väärän tiedon levittämiseen keskittyviä toimistoja. Yksi valehtelutoimistoista on tulossa Helsinkiin.

Meillä täällä Suomessa ja muissakin maissa on tarpeen ymmärtää muuttunut tilanne. Erityisen suuri vastuu on medialla, jotta se ei mene venäläisten retkuun ja levitä valhellista tietoa. Silloin on syytä muistaa sekin, että jo se, että keskustellaan siitä onko jokin asia totta vai ei, johtaa venäläisten kannalta myönteiseen päämäärään.

.....     .....     .....

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina allaolevia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

www.reijotossavainen.net

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (148 kommenttia)

Tuomas Järvilaki

NLn eläneet venäläistuttavat sanovat oppineensa siihen, että "päinvastainen on lähempänä totuutta".

Pekka Heliste

USA:ssa n miljoona ihmistä tuottaa feikkitietoa .G.W.Bush perusti organisaation ja se tekee yhteistyötä FOX-kanavan, CNN ja monen muun tunnetun median kanssa ja jakaa väärää tietoa

Reijo Tossavainen

Miljoona? Heliste toimii nyt tietoisesti tai tahtomattaan venäläistrollina.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Minkäläinen toimisto se on johon miljoona agitaattoria mahtuu. Onko sinulla organisaatiokaavio ?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

No nyt selvisi, mistä meidän johtavat poliitikot ovat oppinsa viäntäneet, Venäjältä tietysti.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Leningradin puoluepomona ollessaan Vladimir Putin nnähtiin tavan takaa Turussa ystävyyskaupunkitapahtumissa mm. pelaamassa jalkapalloa arkkipiispa John Vikströmin kanssa. Rakkaudesta se hevonenkin potkii.

Reijo Tossavainen

Näyttää siltä, että valta on noussut Putinille päähän. Hän elää jossakin muussa kuin arkitodellisuudessa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Turun parvekkeelta julistetaan jouluaattona lapsenuskoista rahvasta koko maassa luottamaan näkymättömään käteen ja pelkäämään erilaisia kummitustarinoita, muuten ei absoluuttisen hyvä vähemmistöajattelu toimisi myöskään esim. Ukrainassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Aikoinaan koululaisena löysin ullakolta Väinö Nuortevan pakinakirjan "Vot Iivana":

http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1104004

Siinä on erilaisia anekdootteja neuvostotodellisuudesta. Kirja on erittäin huvittava, mutta itse asiassa myös aivan totuudenmukainen.

Yksi tarinoista kertoo "ryssänkielen opinnoista". Opettaja neuvoo, että ryssän kielellä pitää kaikki sanoa päinvastoin kuin tarkoittaa, muuta vaikeutta siinä ei ole.

No, sitten eräs oppilas pyrkii noudattamaan opettajansa ohjetta tavatessaan venäläistä delegaatiota. Hän haluaa kääntää normaalin tervehdyksen "minulla on suuri kunnia tavata teidän arvovaltainen delegaationne" ryssän kielelle ja lausuu sitten avajaissanoiksi: "Minulle on erittäin vastenmielistä joutua tapaamaan teidän halveksuttava porukkanne". Kun tästä sukeutui skandaali ja koko tapaaminen loppui siihen, niin oppilas meni valittamaan opettajalleen.

Opettaja totesi siihen: "Se oli oma vikanne. Teidän olisi pitänyt kääntää totuus päinvastaiseen muotoon. Nyt te käänsitte valheen totuudeksi. Siinä koko virhe!"

Tuo Putinin ilmoittama tulkinta omasta poistumisestaan "rakentavasta kokouksesta" oli elävä esimerkki siitä kuinka oikeassa tuo pakinoitsija "Olli" silloin olikaan!

Käyttäjän tomba66tomba kuva
Tomi Kuusinen

"Erityisen suuri vastuu on medialla, jotta se ei mene venäläisten retkuun ja levitä valheellista tietoa."

Mielestäni Hesari ja YLE ovat ottaneet vastuunsa tosissaan. Näistä medioista en ole havainnut yhtään virallisesta länsimaisesta totuudesta poikkeavaa artikkelia. Lukemalla VAIN näitä em. medioita pieni ihminen pysyy ajatuksiensa kanssa kaidalla tiellä. Onneksi länsimedia ei valehtele.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Täällä ovat putinistit puoli vuotta esittäneet varmana tietona, että Krimillä ei ollut venäläisiä joukkoja.

Putin kertoo heille nyt totuuden, mutta ehkä Pietarin trollitehtaan joukot tyrmäävät tämänkin uutisen.

http://www.iltasanomat.fi/

Vuoden loppuun menessä paljastuu Itä Ukrainan joukot ja lento MH 17 totuus

PS.
Laitoin tämän kommentin toiselle blogille. Ei mennyt kuin 20 min. niin ensimmäinen epäilijä löytyi vastakysymyksellä. Oletuksena on kai, että Putin valehtelee !!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Putin kertoo heille nyt totuuden..."

- Täh? Onko Venäjän presidentti kuitenkin totuudenpuhuja?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Minun mielestäni totta kannattaa aina puhua. Ei tarvitse yrittää muistella mitä on valehdellut.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Totuus MH 17 lennosta selviää, kun kaikki osapuolet luovuttavat KAIKKI tietonsa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Venäläiset sotilaat "naamioituvat kasakoiksi" Itä-Ukrainassa. Putinilla on vaikeuksia saada joukkonsa yhden johdon alle.

http://www.unian.net/politics/1010079-rossiyskie-s...

Mihail Grinenko

Tämän on väittänyt Dmitri Timchuk, tunnettu ukrainalainen sotapelle joka on raporteissaan väittänyt ukrainalaisarmeijan tuhonneen milloin Venäjän erikoisjoukot, milloin kokonaisen panssaripataljoonan, milloin Venäjän käyttäneen ydinaseita ukrainalaisjoukkoja vastaan yms. Hänen raporttinsa yleensä päättyvät lauseeseen - "joukkomme selvisivät tappioitta".

https://twitter.com/VeteranOMON/status/49254515294...

https://ru-ru.facebook.com/dmitry.tymchuk

https://twitter.com/dmitrytymchuk

Todella makeita juttuja, saa hyvät naurut.

Reijo Tossavainen

Hesarissa on tänään Pietarin trollitehtaasta hyvä juttu. Tässä lainaus:

"Ver­hot on ve­det­ty kiin­ni ne­li­ker­rok­si­sen toi­mis­to­ra­ken­nuk­sen ik­ku­nois­sa Sa­vuš­ki­nin ka­dul­la Pie­ta­rin poh­joi­so­sis­sa.

Tääl­lä toi­mii kes­kus, jos­sa yli kak­si­sa­taa työn­te­ki­jää tais­te­lee in­for­maa­tio­so­das­sa Ve­nä­jän puo­les­ta ym­pä­ri vuo­ro­kau­den, jo­ka päi­vä. Niin sa­not­tu­jen trol­lien pää­työ­nä on ke­hua in­ter­ne­tis­sä Ve­nä­jää ja pre­si­dent­ti Vladimir Putinia, hauk­kua Uk­rai­nan hal­lin­toa ja osoit­taa, et­tä Yh­dys­val­lat on syy­pää Ukrainan kriisiin."

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Olet oikeassa. Jos Tossavainen antaa tunnustusta Hesarille, on kainalossa paksu ketunhäntä. Se julkaisu ei ole ainakaan post-jytky-aikakaudella kyennyt muuhun kuin disinformaatioon. Punavihreät "toimittajat"! Muka-media! Lasitalon lööperistit! Epätotuuksien sanansaattajat! Euro-edistäjät! Naton narrit!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #78

Mahdollisesti HS:n yhteyteen perustetaan Putinin uusi Helsingin valehtelutoimisto.

Olisikohan tässä kyseessä jokin työnäyte liittyen sen johtajan hakuprosessiin ?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Reijo puhhuu asiaa. Valehtelu oli maaorjille se "heikomman osapuolen" tapa selvitä ruoskaniskuista. Rehellisistä ihmisistä on Venäjällä monia sananlaskuja jotka pitävät todenpuhumista hölmönä ja typeränä toimintana. Tämä periytynyt isoon osaan venäläiseen kulttuuriin. Eikä tämä tietenkaan tarkoita että nyt pitäisi sitten halveksia venäläisiä ja pitää heitä vähäarvoisempina. Ei. Nämä meidän kulttuurit eivät aina vaan osaa viestiä toisilleen. Ja sitten: pitää muistaa että venäläiset arvostavat yli kaiken totuutta ja oikeutta kuten mekin. Luojanluomia olentoja kuten mekin...pitäisi vaan osata tulkita heitä. Valitettavasti meidän poliitikkomme eivät ole olleet tässä hyviä. Kekkosella oli oivallista silmää heille; vaikka ei osannut kieltä niin osasi lukea venäläistä sielua. Loput kepulaiset ovat olleet kyllä aivan mitättömiä Kekkoseen verrattuna tässä asiassa.

Reijo Tossavainen

Olen Arton kanssa samaa mieltä myös siitä, että Kekkonen tunsi hyvin naapurin ja toimi sen mukaisesti.

Myöhemmät kepulaiset ovat aivan eri sarjassa. Esimerkkinä olkoon Esko Aho. Hän on samanlainen "hyväntahtoinen hölmö" kuten esim. Paavo Lipponenkin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Ahon narutuksista surkuhupaisin meinasi johtaa puolueen konkurssiin hänen viedessä puoluetoimistonsa Punavuoren periferiasta lähemmäksi eduskunnan valtakeskusta Apollonkadulle.

Juoksin teini-ikäisenä maataloushallituksen lähettinä muutaman kerran Pursimiehenkadulla maalaisliittolaisten sotaveteraanien veikkauskuponkeja toisillensa kiikuttamassa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Lopulta Kekkonen osasi valehdella jo paremmin kuin aito venäläinen.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #20
Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Niin Kekkosen aikana kuin vuonna 2014 Suomi tarvitsee hyvät diplomaattisuhteet Venäjään.

Kekkosen väistämätön geopoliittinen viisaus minuutin paketissa:
http://www.youtube.com/watch?v=AWBZtnuBPrk

Aivan, Kekkonen tunsi hyvin naapurin ja toimi sen mukaisesti.

Mihail Grinenko

"Venäjän valtio syyllistyy systemaattiseen valehteluun. Esimerkiksi Pietarissa on yhdessä toimipisteessä 200 palkattua henkilöä erilaista häiriköintiä varten. Käytössä ovat kaikki kanavat ja keinot, mutta nykyaikana yhä enemmän korostuu somen merkitys.

Venäjä käynnistää ulkomailla suuren määrän väärän tiedon levittämiseen keskittyviä toimistoja. Yksi valehtelutoimistoista on tulossa Helsinkiin".

Voisitko kertoa tarkemmin missä päin Pietaria kyseinen toimisto sijaitsee, mihin muihin maihin vastaavanlaisia valehtelutoimistoja on tulossa ja mistä tämä tieto on tullut?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ohoh, nopeastipa sieltä toimistosta reagoitiin!

Mihail Grinenko

Yritätkö olla hauska? Minä vaan kysyin että missä päin Pietaria kyseinen toimsito sijaitsee.

Reijo Tossavainen

Mielestäni kävi päinvastoin. Reagointi oli yllättävän hidas...

minnam ahonen

"Voisitko kertoa tarkemmin missä päin Pietaria kyseinen toimisto sijaitsee, mihin muihin maihin vastaavanlaisia valehtelutoimistoja on tulossa ja mistä tämä tieto on tullut?"

Laitoin jo tuonne toisaallekin. Alkuperäinen lähde näyttäisi olevan Delovoi Peterburg. Sieltä saa varmaan lisätietoja
http://m.dp.ru/Article/1e150fc9-4a0f-486e-b235-72a...

Reijo Tossavainen

Trollauskeskus on Pietarin pohjoisosassa, Sevuskinin kadulla.

Täällä Suomessa media on kertonut myös näiden Sputnik-nimellä kulkevien valehtelukeskusten perustamisesta ja siis myös sijoituksista. Yksi tulee tänne Helsinkiin.

Ilmeisesti Pietarin rivitrollit seuraavat heikosti suomalaista mediaa.

Mihail Grinenko

Ihan samaa mitä suomen media on kertonut. Tämä ei liity mun kysymykseen. Mikä on Sevuskinin katu? Tarkoitatko улица Савушкина? Mikä talo? Onko siitä mitään tietoa edes jollakin kielellä?

Käyttäjän tomba66tomba kuva
Tomi Kuusinen

ул. Савушкина 55 ...löytyi Google mapilla samanlainen talo kun uutisessa. Street view kuvaa on vuodelta 2011 - 2012.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #37

Niin, talo on todellakin samannäköinen :) Mutta se ei kerro yhtään mitään :)

Käyttäjän tomba66tomba kuva
Tomi Kuusinen Vastaus kommenttiin #42

Ei kerrokkaan. Sinä kysyit osoitetta.

Käyttäjän tomba66tomba kuva
Tomi Kuusinen Vastaus kommenttiin #42

Toivoin, että jos olet lähellä, käy tarkastamassa :)

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #45

Asun Pohjoispietarissa, kyseinen rakennus on toistaiseksi tyhjillään ja vuokrattavana :)

http://theproperty.ru/11966239/

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #48

Ei se talo liene tyhjillään kun siellä on ainakin uutistoimisto FAN, ainakin oman ilmoituksensa mukaan.

http://riafan.ru/o-nas/

Mihail Grinenko

Nyt oikeesti, haluan nähdä tämän toimiston osoitteen ja linkin siitä venäjäksi tai edes suomeksi kertovaan uutiseen. Vai taitaako tämä väite olla täyttä potaskaa? :)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Elämme niin lähellä toisiamme, että on vaikea nähdä kumpi osapuoli voittaa meneillään olevan informaatiosodan, Venäjä vai HS.

HS ei ainakaan vähällä unohda Suomessakin hyvin kuuluneen entisen Moskovan Radion nyrkkisääntöä: se voittaa, joka kovimmalla äänellä huutaa.

Reijo Tossavainen

Viime sotien ajoilta muistamme radioäänen "Moskovan Tiltu", joka kertoi samanlaisia valheita kuin nämä nykyiset Tiltut. Joukossa on nyt tosin jopa suomalaisia, kuten desanttidosentti Johan Bäckman.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Moskovan Tiltu oli itse asiassa suomalainen, Hämeenlinnasta ennen talvisotaa Neuvostoliittoon loikannut Aino Kallio.

Mihail Grinenko

Juuri sen takia että elämme niin lähellä toisiamme pitääkin lopettaa tämä hysteria ja demonisointi, koska siitä ei tule kummallekaan kansalle mitään hyvää

Mihail Grinenko

Olen huolellisesti lukenut läpi tämän ihanan artikkelin enkä ole edelleenkään saanut vastauksia kysymyksiini - missä talossa tämä toimisto sijaitsee, kuka sen on perustanut ja kuka on yhteyshenkilö. Olen myös googlettanut venäjäksi tätä Aleksei Kuznetsovia, eikä miehestä taikka sen trollitoimintaan liittyvää tietoa ole löytynyt. Nyt vastatkaa te kysymyksiini, kun kerran tiedätte minua paremmin mitä Venäjällä oikeesti tapahtuu :)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eiköhän tuon kuvan mukainen talo sieltä löydy kuitenkin. Miten sen tarkan osoitteen ilmoittaminen sinun elämääsi muuttaisi?

Mihail Grinenko

Oletko tosissasi vai oletko joku stand-up komikko? :) Eli siis sinulle voi näyttää minkä tahansa kuvan ja väittää että tossa on trollikeskus ja sinä uskot? Sinä et ilmeisesti ole nähnyt kyseistä taloa etkä tiedä varmuudella onko se trollikeskus todellakin siellä?

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Helsingin Sanomat

Uutisten palaute: hs.online@hs.fi

Palaute toimittajalle: anneli.ahonen@hs.fi

Mihail Grinenko

Miksi sinä et kirjoittaisi Anneli Ahoselle ja pyytäisi perusteluita? :) Teillehän tämä on tarkoitettu purematta nieltäväksi :)

Jukka Laine

Herra Tossavainen käänsi takkinsa ja alkoi HS-pravda uskovaiseksi yhdessä yössä.

Jukka Laine

https://www.google.fi/maps/place/ul.+Savushkina,+55,+Sankt-Peterburg,+Ven%C3%A4j%C3%A4,+197183/@59.9840221,30.272113,3a,90y,343h,90t/data=!3m4!1e1!3m2!1ssauVUYN7gNsgDDq9DdHgOg!2e0!4m2!3m1!1s0x469636a703f1053d:0xa49ad8ba66d0d988!6m1!1e1

Siinähän se talo on. Vuokrattavana trollauskeskukseksi. Maisema näyttää muuttuneen.

http://www.hs.fi/paivanlehti/17112014/ulkomaat/Pie...

Tämä herra Kuznetsov on siis työskennellyt trollauskeskuksen rinnakkaishankkeessa. Mitä se sitten ikinä tarkoittaneekin. Vastuu on kuulijalla, mitä toimittaja on sitten ''uutisesta'' maksanut.

Mihail Grinenko

Uutisessa väitetty että kuvassa oleva rakennus on trollikeskus. Satun asumaan Pietarin pohjoisosassa ja tunnen tämän Savushkina kadun oikein hyvin. Kyseinen rakennus on vieläkin vuokrattavana ja tyhjillään.

Olen myös googlettanut venäjäksi tätä herra Kuznetsovia eikä miehestä tai sen trollitoiminnasta ole löytynyt mitään tietoa.

Eli uutisessa on esitetty kovia väitteitä jotka eivät perustu mihinkään.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Käväseppäs kysymässä millä hinnalla sen saisi vuokralle. Jos se tyhjillään on niin varmaan mielellään esittelevät.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #50

Voihan herra Martikainenkin soittaa ja kysyä. Googlen kuvassa on vielä puhelinnumero, mistä voi asiaa tiedustella.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #52

Minulla on niin huono tuo ulkomaalaisten kielten osaamisaste etten viitti etes yrittää mutta jos sieltä joku suomenkielinen löytyisi niin kyllä voisin kysellä hintoja. Kerroppas että miten sitä pitäis (suomenkielistä henkilöä)tiedustella noin foneettisesti kun kirjotat niin minä poika kyllä yritän.
Siks toisekseen tää "limenkkohan" sano asuvansa siinä ihan naapurissa että senpuoleenkin olis heleppo käyvvä varmistamassa

minnam ahonen

Miten se talo voi olla nyt yhtäkkiä tyhjillään kun siellä on Uutistoimisto FANin toimitus?

Адрес редакции:
Россия, Санкт-Петербург, улица Савушкина, 55.

http://riafan.ru/o-nas/

"Olen myös googlettanut venäjäksi tätä herra Kuznetsovia eikä miehestä tai sen trollitoiminnasta ole löytynyt mitään tietoa."

Pietarissa on asukkaita enemmän kuin Suomessa ja herra A.Kuznetsoveja varmaan pikkukylän verran. Varmaan kyseinen ammattitrolli osaa tehdä itsestään myös feikkiprofiileja?(ehkäpä tämä ukrainalaiselta kuulostava M. Grinenkokin?)Oletusarvoisesti en usko että Kuznetsov on sentään aivan sen sortin vatipää että avautuu trollitoiminnastaan myös venäjän kielellä.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #62

Sitä tässä juuri selvitellään mitä talossa on tällä hetkellä. Herra A.Kuznetsov ei kai ole ollut trollauskeskuksessa lainkaan töissä vaan jossain määrittelemättömässä siihen verrattavissa olevassa toiminnassa uutisen mukaan.

Haastatellut olivat nimettömiä, herra Kuznetsov antoi vain kasvoillaan uskottavuutta uutiselle. Keskuksen työntekijät siis kannattavat Putinia aidosti, mutta on siis raskasta kehua häntä 12 tuntia päivässä. On tämä hysteria jo hupaisaakin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #72

"mutta on siis raskasta kehua häntä 12 tuntia päivässä."

Voit kernaasti pitää myös taukoja! ;)

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #75

Oliko tää mulle tarkoitettu kommentti? Missä kohtaa olen kehunut Putinia?

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #72

"Sitä tässä juuri selvitellään mitä talossa on tällä hetkellä."

No, minä selvitin tuon alle 5 min että talo ei ole ainakaan tyhjillään. Eli siltä osin nyt on ainakin valetta tuon trolli Grinenkon jutut.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #76

Siis se joka kysyy ja pyytää tarkempaa tietoa on trolli? Loistava logiikka :) Ainakin muutama viikko sitten talo oli aika tyhjän näköinen. Ehkä ne eivät ole vielä kerenneet muuttamaan sinne? :)

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #76

Olen soittanut tuohon numeroon, väittivät vasta muuttaneen sinne ja olevansa uutistoimisto. Soita ite ja kysy, sivustolla on puhelinnumeroita. Jos sait sen tiedon alle 5 minuutissa, niin yritä tekeytyä putintrolliksi ja saada sieltä työpaikan :) Katsotaan onnistuuko.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #62

Aivan, Kuznetsov avautuu sitten suomen kielellä :)

Tämä on vaan uutistoimiston sivusto, jollaisia on sadoittain sekä Ukrainassa että Venäjällä, ei sen kummempaa. Miten se liittyy trolaamiseen?

Olen toki puoliksi ukrainalainen ja puoliksi venäläinen :) Ja milläs Ahonen perustelet ettet itse ole trolli joka kirjoittaa feikkiprofiilistään? :)

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #74

Jukka Laineen google-kuva (ns.street view) on otettu elokuussa 2012, jolloin rakennus oli vielä vuokrattavana. Nyt siellä sijaitsee Fan-toimitus, aivan kuten minnam totesi.

Kyseinen ООО «Федеральное агентство новостей» aloitti toiminnansa toukokuussa 2014 (зарегистрировано МИ ФНС №15 по СПб 22 мая 2014 г.)

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #81

Okei, mun moka, en ollut riittävän tarkkasilmäinen kun kävelin tän rakennuksen ohi :) Olen justiinsa soittanut tolla sivustolla olevaan puhelinnumeroon ja kysellyt kaikenlaista. Tämä on siis ihan tavallinen uutistoimisto, jolta löytyy kaikenmaailman uutisia, myös Venäjän nykyhallitusta kritisoivia. Miten tämä liittyy trollaamiseen, en todellakaan tajua.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #81

Jo, se on aloittanut toimintansa toukokuussa, eikä välttämättä tuossa rakennuksessa. Kuten nimestä selviää, se on UUTISTOIMISTO. En ole vieläkään kuullut varteenotettavia perusteluita sille että kyseinen uutistoimisto olisi trollikeskus.

Käyttäjän tomba66tomba kuva
Tomi Kuusinen Vastaus kommenttiin #62

Onko tämä Uutistoimisto FAN sitten se trollauskeskus?

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #90

Lue se Hesarin juttu, niin selviää muutakin. "Grinenkon" työnä tai harrastuksena tai kognitiivisena taipumuksena on vain sotkea ihan selviäkin asioita.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1416112420125

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #93

Niin, Trolli Ahoselta taas loistava väite :) jos kirjoittaa vähänkin venäläismyönteisiä asioita tai kysyy tarkempaa tietoa niin heti leimataan trolliksi :) en muuta odottanutkaan. Muuten et vieläkään todistanut ettet itse ole trolli. Kuka sen uutistoimiston on trollikeskukseksi nimennyt? Tän loogikan mukaan kaikki Venäjän uutistoimistot voi sanoa trollikeskuksiksi.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #96

Olet asian ytimessä tuossa lopussa.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #104

HS, Iltalehti ja Uusisuomi ovat Suomen suurimpia trollikeskuksia :) Iltapaska.fi:stä saa yhtä luotettavaa tietoa kuin niistä kolmesta.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #115
minnam ahonen Vastaus kommenttiin #96

"Mihail Grinenko" on tällä kirjoitushetkellä kirjoittanut/tehtaillut yksin(?)yli 25% tämän kansanedustaja Tossavaisen blogin kommenteista, jotka kommentit sitten sisältävät useimmiten vain ison määrän kysymyksiä. Olettaen vieläpä että muilla olisi joku vastaamis- tai todistamisvelvoite. Sellaistahan ei ole.

Anteeksi kuitenkin kaikkien trollienkin puolesta, ihan ihmisiähän tekin olette, ja arjesta ja elämästä on meidän kaikkien selvittävä.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #109

Anneli, oletko se sinä? Kenelläkään tällä palstalla ei ole mitään todistamisvelvoitteita, ei todellakaan. Mut jos ihmiset eivät pysty perustelemaan heille "selviä asioita", niin taitavat olla toisen propagandan aivopesemiä? Esittämällä ison määrän kysymyksiä varmistuin jälleen kerran siitä että suurin osa tämän lehden lukijoista vaan nielee minkä tahansa venäjävastaisen väitteen purematta, harva vaivautuu tutkimaan muunkielisiä lähteitä tai muutenkaan ajattelemaan kriittisesti. Että silleen.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #109

Miksi sinä laitoit nimeni sulkeisiin?

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #114

"Suspect"-olotilan voi jakaa näin bilateraaliseltakin pohjalta, kuten huomaat.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #93

Tämä ei ole selvä asia. Haastateltavaksi voi palkata kenet tahansa. Feikkiuutisia osataan tehdä kaikkialla. Esimerkiksi tollaisia uutisia, toinen toista hupaisampi, väännetään Ukrainassa joka päivä, esimerkiksi tuhansista tuhotuista venäläispanssareista, sadoista menehtyneistä venäläissotilaista, Venäjän käyttämistä ydinaseista, Ukrainan puolelle loikanneista FSB-upseereista yms. Ja haastateltaviakin löytyy :)

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #99

Tämäkin Savushkin-kadun uutinen lähti kyllä sieltä ihan paikan päältä eli Pietarista. Delovoi Peterburg. Kysy sieltä.
http://m.dp.ru/Article/1e150fc9-4a0f-486e-b235-72a...

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #121

Ahonen, ja muut aiheesta kiinnostuneet: tässä yhteenveto - ruotsalaisomisteisessa Delovoi Peterburgissa, Venäjää kritisoivassa länsimielisessä NovayaGazetassa, joka on jäänyt kiinni feikkien tuottamisesta ja myös Fontankassa on julkaistu epämääräisiä haastatteluita ja artikkeleitä aikanaan Olginossa sijainneesta ja myöhemmin Savushkina kadulle muuttaneesta trollauskeskuksesta.

http://egrul.nalog.ru/.:sta (Venäjän verohallinnon virallinen sivusto) voi INN:n (verotunnuksen) perusteella tilata rekisteriotteen liittyen tähän FAN uutistoimistoon, jonka linkin Ahonen antoi minulle. Otteen mukaan tämä uutistoimisto aloitti toimintansa 22.05.14 ja toimii edelleenkin keskittyen mielipiteiden ja uutisten tutkimiseen, sijaiten Savushkina 55:ssa. Mutta Delovoi Peterburgissa 28.10.14 julkaistussa artikkelissä puhutaan OOO Internet Issledovanija-nimisestä toimistosta, joka puolestaan keskittyy ohjelmiston kehittämiseen ja tietojen käsittelyyn ja tutkii myös markkinasuhdanteita, toimisto sijaitsee katu Bolshaja Raznochinnaja 17:ssa. Asia varmistuu tilaamalla rekisteriote. Eli nämä ovat kaksi eri yhtiötä, joiden pääjohtajat ovat erilaisia ihmisiä, toimistot sijaitsevat eri paikoissa.

Näitä toimistoja on siis sanottu trollikeskuksiksi ainoastaan joidenkin epämääräisten haastattelujen perusteella, joita ei voi todeta oikeiksi eikä kumota vääriksi. Kuten aiemmin sanoin, tällä loogiikalla mitä tahansa uutistoimistoa missä päin maailmaa tahansa saa sanoa trollauskeskukseksi. Esimerkiksi Uusisuomi lehteä voi sanoa ryssävihaa lietsovaksi trollikeskukseksi, eikö?

Vain tekemällä töitä kyseisissä paikoissa totuus voidaan saada esille. Mennäänkö näin kauas totuuden etsimisessä, Ahonen?

Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri Vastaus kommenttiin #99

Tämä Mihailhan toimii ihan kuin se entinen lakimies, joka mainosti toimistoaan:"Me teemme sekavista asioista selviä ja selvistä asioista sekavia!" :-))

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #125

Matti, mikä sinulle on tässä selvää? Minua ainakin hämmästyttää kun lueskelen joitakin suomalaisia blogeja jotka ovat tyännä niin silmitöntä ryssävihaa tai Venäjään liittyviä feikkejä, pahinta on se että moni ei edes kyseenalaista kaikkea mitä Venäjästä kirjoitetaan, kaikille on heti ensilukemalla kaikki selvää. Käsittämätöntä.

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen Vastaus kommenttiin #137

Otapa selvää mitä ryssä on Suomelta varastanut. Ota selvää myös siitä, miksi Suomen piti maksaa älyttömiä sotakorvauksia ryssän aloittaman sodan takia.
Vasta sitten kun Putin ja kumppanit palauttavat Suomelta ryöstetyt maa-alueet samassa kunnossa kuin ryöstivät ne, ja maksavat Suomen maksamat aiheettomat sotakorvaukset viivästyskorkoineen takaisin voit arvostella suomalaisten käyttäymistä ryssää kohtaan.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #140

Suomi säilyi kansakuntana vain ryssän ansiosta, joka liitti Suomen Venäjän keisarikuntaan vuonna 1809. Ryssä maksoi kaikki lystit - Suomen Pankin, Suomen Senaatin, Yliopiston yms. Ryssä antoi Suomelle laajan autonomian, suomalaisille mahdollisuuden kehittyä oikeesti kansaksi. Ryssän rahalla vanha Helsinkikin on rakennettu. Ryssänmaan Keisari Aleksanteri I liitti Viipurin läänin osaksi Suomea 23.11.1811. Viipurin lääni kuului Venäjälle jo silloin kun Suomea ei ollut ollut valtionakaan. Haluatko korvata nämä kulut Venäjälle viivästyskorkoineen? Heimosodista Neuvostokarjalalle aiheutuneet tappiot? Keskitysleirit Karjalassa sotavuosina?

Ja muutenkin sotakorvausten maksaminen Neuvostoliitolle antoi potkua Suomen koneteollisuuden kehitykselle ja varmisti korkean työllisyysasteen Suomessa, mikä ei ole mikään paha asia.

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen Vastaus kommenttiin #142

Herää todellisuuteen. Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.
Ainoa minkä ryssää osaa todella hyvin on kansalaistensa aivopesu ja valehtelu.
Siinä he ovat maailman ykkösluokkaa.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #144

Ainoa joka on tässä aivopesty olet sinä, koska et edes osaa oman maasi historiaa, joka ei ala vuodesta 1939, vaan hieman aiemmin, vuonna 1917 jota heti seurasivat Heimosodat. Suomellakin on kokemusta "vapaaehtoisten vihreiden miesten" lähettämisestä toisen maan alueelle.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Heimosodat

Onko sekin ryssän valehtelua?.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_lääni

Sinä herää todellisuuteen ja tutkiskele vähän oman maasi historiaa.

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen Vastaus kommenttiin #142

Pyydät tutustumaan ryssän historiaan vuodelta 1809.
Nostan Sinulle hattua hyvästä Suomen kielen taidostasi ja selkeistä kirjallisista ilmaisuistasi.
Emme kumpikaan olleet syntyneet 1809. Ryssän historia on, ja on aina ollut satuja lapsille ja muille hyväuskoisille.Ryssän historia kirjoitetaan aina uudelleen kun valta vaihtuu.
Voisitko ystävällisesti perustella sen, millä oikeudella ryssä vei Suomelta Viipurin, Karjalan kannaksen, Petsamon ja muut maa-alueet sekä maksatti Suomella aseellisella ylivoimallaan itse aiheuttamansa sodan sotakorvaukset?
Kerro mihin se perustui? Vallan ja rahan himoon, oman edun tavoitteluun, vanhoihin "saataviin" vai pelkkään öykkäröintiin ja aseellisen voiman näyttöön?
Tuskin saan tähän Sinulta vastausta pelkästään siksi, että olet aivopesty ja elät aivopestyjen maailmassa.
Tosin ei myöskään USA ole ainoa täydellinen vaihtoehto, mutta siellä uskalletaan myös mainita totuus tietyissä asioissa, toisin kuin Venäjällä, jossa kaikki on aina hyvin eikä kukaan tee yhtään virhettä tai lain vastaista tekoa, tai ei ainakaan tunnusta sitä.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #147

Kiitos kehuista. Pyysin tutustumaan meidän yhteiseen historiaan, eikä ainoastaan ryssän. Edellisessä kommentissa esittämäni väitteet eivät ole satuja lapsille vaan historiallisia tosiasioita, jotka löytyvät myös suomenkielisestä tieteellisestä kirjallisuudesta. Tai vaikka wikipediasta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_l%C3%A4%C3%A4ni

Voisitko ystävällisesti selittää miksi Suomi itsenäistyttyään heti aloitti Heimosodat? Millä oikeudella Suomi yritti viedä Venäjältä Karjalan, Repolan ja Porajärven? Onko Heimosodista aiheutuneet tappiot koskaan korvattu NL:lle tai Venäjälle? Millä oikeudella Suomi järjesti jatkosodan aikana miehittämäänsä Neuvostokarjalaan keskitysleirit ”ryssiä” varten? Vai onko sekin mielestäsi ryssän valehtelua?

http://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Karjalan_kes...

Viipuri, Karjalan kannas, Petsamo (liitetty Suomeen vuonna 1920 Tarton rauhassa) vietiin Suomelta vanhoina saatavina, viedyt alueet olivat kuitenkin pienemmät kuin vuonna 1812 Venäjän keisarikunnasta irroitettu ja Suomen Suurruhtinaskuntaan liitetty Viipurin lääni.

Tosiasiat pitää tunnustaa kaikesta katkeruudesta huolimatta. Nämä alueet ovat nyt erottamaton osa Venäjää. Näiden alueiden palautuksesta ei tulisi Suomelle mitään hyötyä, Suomessa on muutenkin paljon asuttamatonta pinta-alaa, ja millä nämä alueet asutettaisiin? Somaleilla tai muilla maahanmuuttajilla?

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #93

HS-pravda on sitten suomalainen trollikeskus. Tehdään Suomi myönteistä uutisointia, Natotetaan Suomea ja haukutaan Venäjää minkä ehditään.
Jopas on uutinen.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Täällä ovat putinistit puoli vuotta esittäneet varmana tietona, että Krimillä ei ollut venäläisiä joukkoja."

En ole "putinistit", mutta huomautan kohteliaimmin, että ainakin minä olen tiennyt, että Krimillä on ollut venäläisiä joukkoja jo yli sata vuotta.

Viimeiseksi jääneen Ukrainan ja Venäjän sopimuksen mukaan joukkoja olisi ollut aina vuoteen 2040 asti.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Valehtelu on osa venäläistä kulttuuria."

Onneksi me suomalaiset olemme vapaita tuosta valehtelun synnistä. Ja erityisen vapaa "siittä" on kansanedustajien valaistunut joukko.

Jukka Laine

No me suomalaiset näemme vain omat huonot piirteemme muista.

Olisi toivonut, että Hesari olisi avannut vähän minkälaisia ovat trollauskeskuksen rinnakkaishankkeet. Kerran on kuvallinen tietolähdekin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Ulkopuoliselle ei aina aukene suomalaisen työelämän kova laki: sitä johdetaan RUK:n opeilla komentelemalla aikuisia kuin olisivat lukutaidottomia, tai eivät osaisi "googlata" kuten tämä "trollauskeskus" osoittaa.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kaiketi se on sama, missä trollikeskus sijaitsee. Hedelmistään puu tunnetaan, eli jokainen sosiaalisessa medissa liikkuva törmää venäläismyönteisiin trollauksiin.

Mihail Grinenko

Jos jokin postaus onkin venäläismyönteinen, niin eihän se välttämättä tarkoita että se on trollin kirjoittama? Vai mitä olet mieltä?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kyllä se sitä valitettavsti yleensä on, kun asian voi tarkistaa muista lähteistä. Ei koko läntinen tiedotusmaailma voi yhteisrintamassa Venäjää vastaan olla. Esimerkiksi, kaikille lännessä on selvää, että Venäjä lietsoo ja tukee separatistien sotilaallista toimintaa Ukrainassa, vaikka Venäjä kieltääkin osallisuutensa.

Suomessa on runsaasti kokemusta venäläisestä mentaliteetista menneiltä vuosikymmeniltä ja -sadoilta...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #60

Juuri niin! Ei kukaan oikeasti voi olla Venäjän hallintoon myönteisesti suhtautuva.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #63

Voiko kukaan oikeasti olla Yhdysvaltojen hallintoon myönteisesti suhtautuva? :)

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #60

Kaikille on yhtä selvää että Yhdysvallat tukee Kiovan hallitusta ja sotatoimia Itä-Ukrainassa. Vai eikö? Miksi Yhdysvallat saa tukea separatisteja Syriassa, mutta Venäjä ei saa tukea venäläisiä?

Ja mitä kokemusta venäläisestä mentaliteetista tarkoitat?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #65

Yhdysvallat pyrkii tukemaan demokraattista kehitystä niissä puitteissa kuin se milloinkin on mahdollista.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #71

Kuten Irakissa, Afganistanissa, Libyassa ja Haitilla? :) No en todellakaan kaipaa tänne tuollaista demorkaattista kehitystä :)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #77

Kaikissa mainitsemissasi paikoissa kyse on ollut verenhimoisen diktatuurin kukistamisesta. Yhdysvaltoja voi tietysti kritisoida siitä, ettei se ole tarpeeksi tehokkaasti onnistunut jälkihoidossa, mutta ani harva Irakissa kaipaa valtaan Saddamia, Afganistanissa Talibana, Libyassa Gaddafia tai Haitilla Duvalieria. Haitilla vallankumous perustui tosin maan sisäiseen kansannousuun.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #80

Ukrainassa kyse on venäläisten pelastamisesta heihin kohdistuvasta syrjinnästä ja kansanmurhasta. Eikö Venäjä saa auttaa omia? Vai ei saa? Ainoastaan Yhdysvallat saa tunkea kaikkialle vai? Miten Afganistan, Haiti ja Libya liittyy Yhdysvaltoihin?

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #85

Ukrainassa on tapahtunut kansanmurha sen jälkeen, kun Venäjä sekaantui itsenäisen naapurimaan asioihin. Sitä ennen Ukrainassa ukrainalaisten ja venäläisten väliset suhteet olivat suht asialliset ja rauhalliset. Kyse on venäläisestä imperialismista ja sen nykymaailmaan sopimattomista keinoista.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #87

Asuinalueiden tulitus oli alkanut hieman ennen kuin Kiova väitti venäläisten tunkeutuneen Ukrainaan. Jos Kiova väittää että Venäjä sotii sitä vastaan, niin miksi ihmeessä Kiova ei ole vieläkään julistanut sotatilaa? Miksi ukrainalaisia vierastyöläisiä edeleenkin käy töissä Venäjällä? Miksi ukrainalaisia pakenee pataljoonatolkulla Venäjän puolelle?

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #87

Jenkkien keinot on siis sopivia? :O

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #87

Puoliksi ukrainalaisena ja puoliksi venäläisenä voin toki todeta että ukrainalaisten ja venäläisten väliset suhteet olivat olleet Ukrainassa suht asialliset ja rauhalliset. Ennenkuin Ukrainan nykyhallitus ehdotti heti valtaan astuttuaan kieltää venäjän kielen, supistaa venäjänkielisten lehtien määrän yms. Miksiköhän? Vaikka Ukrainan kielilaki sanoo että Ukrainassa on yksi virallinen ja 18 paikalliskieltä. Tämäkö on osaksi Eurooppaa pyrkivän maan arvoja?

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #94

Mihin suuntaan ovat kehittyneet kielivähemmistöjen asiat Venäjällä viime vuosina, Grinenko? Mikä on median asema Venäjällä?

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #100

Siihen suuntaan että jokaisella kielivähemmistöllä on oikeus käyttää omaa kieltä omassa tasavallassaan ja saada palveluita omalla kielellään, katsoa telkkaria omalla kielellään yms. En nyt jaksa selittää, mene itse vaikka Yakutiaan, Buryatiaan, Dagestaniin ja katso. Median asema Venäjällä on sillä lailla että se on monipuolinen, toki valtion ohjaamia uutislähteitä löytyy, propagandasivustojakin, mutta yhtä paljon on opposiition uutislähteitä, satoja muita itsenäisiä uutislähteitä joilla kritisoidaan hallitusta, taistellaan korruptiota vastaan ja esitetään valtion linjasta riippumattomia mielipiteitä. Silleen.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #108

Ei tarvitse mennä niin kauaksi. Venäjän Karjala on ikävä esimerkki. Vielä 1920-luvulla Neuvosto-Karjalan asukkaiden pääosa puhui Suomea. Entä nyt? Ja miksi?

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #123

Puhui Suomea? Siis Karjalaa? Sitä puhutaan edelleenkin, ehkä vähemmän mutta silti puhutaan. Miski vähän? Siihen ovat varmaan vaikuttaneet heimosodat, jatkosota? Joku osa Karjalan väestöstä venäläistyi tai muutti muualle yms. Ja aika moni tuntemani karjalainen osaa vallan hyvin Suomea.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #100

Samaan suuntaan kuin Suomessakin, venäläinen ja persukulttuuri ovat hyvin lähellä toisiaan:Vieraskielisiä vihataan , eri uskontoihin kuuluvia vihataan, uskonto on osa valtionhallintoa ja vallassa olevien politiikan jatke, homofobia yli-isänmaallisuus etc

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry Vastaus kommenttiin #80

Omat kansalaiset eivät kuitenkaan pitäneet heitä kaikkia diktatuureina.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #71

Venäjän ja Yhdysvaltain vertailu vie keskustelua sivuraiteille. Tämä lienee eräiden tarkoituskin ja on Venäjän tukijoiden tavanomainen keskustelustrategia.

Juha Kuikka kirjoitti naiivin tuntuisesti:

"Yhdysvallat pyrkii tukemaan demokraattista kehitystä niissä puitteissa kuin se milloinkin on mahdollista."

Sekä Venäjä että Yhdysvallat ajavat kuitenkin suurvallan röyhkeydellä omia todellisia tai kuviteltuja etujaan. USA on tukenut ja tukee edelleen lukuisia diktatuureja, jos niiden politiikka on sille mieleistä. CIA osallistui esim. demokraattisesti valitun Salvador Allenden salamurhaan.

Irakin joukkotuhoaseet voidaan rinnastaa Mainilan laukauksiin, mutta ei sen kannata antaa sumentaa tämän keskustelun pääaihetta: Venäjän epäluotettavuutta. Jos todetaan, että USA:kin on epäluotettava, ei se tee Venäjää yhtään sen luotettavammaksi.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #132

Ei se teekään Venäjää yhtään sen luotettavammaksi, mutta harvoin näkee Suomen mediassa Yhdysvaltain toimia kritisoivia kirjoituksia, enemmän lukee Venäjästä kaikenlaista potaskaa, mikä minua alkaa jo pikkuhiljaa ottaa päähän. Siksi minä sanoinkin eräälle mun vastaväittäjälle että Venäjän ja Yhdysvaltain toimet eivät juuri eroa toisistaan, suurvallat ajavat vaan etujaan ja Suomen pitää pysyä siitä mahdollisimman kaukana ja pyrkiä ylläpitämään hyviä suhteita kaikkialle kuitenkaan liittoutumatta kenenkään kanssa.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #65

"Kaikille on yhtä selvää että Yhdysvallat tukee Kiovan hallitusta ja sotatoimia Itä-Ukrainassa."

Tukee kyllä, mutta millä keinoin? Sinä se eroavuus.

"Ja mitä kokemusta venäläisestä mentaliteetista tarkoitat?"

Jätetäään se nyt tällä erää avoimeksi. Esimerkiksi historiasta voit saada valaistusta, jos haluat.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #73

"Tukee kyllä, mutta millä keinoin? Sinä se eroavuus".

Niin, mikä se eroavaisuus mahtaa sitten olla?

"Jätetäään se nyt tällä erää avoimeksi. Esimerkiksi historiasta voit saada valaistusta, jos haluat".

Aivan, Suomi säilyi kansana ja valtiona kun se liitettiin vuonna 1809 osaksi Venäjän keisarikuntaa :)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #79

Yhdysvaltain kongressi pohtii sotilaallista apua Ukrainalle, mutta valitettavasti sen kanssa ollaan myöhässä.

http://world.lb.ua/news/2014/11/17/286265_kongress...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #79

Otetaan nyt esille vaikka Mainilan laukaukset.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #97

Otetaan nyt esille vaikka Irakin joukkotuhoaseet.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #98

Niillä ei ole mitään tekemistä Mainilan laukausten kanssa.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #105

Olen sormi suussa... mitä tarkoitit tällä kommentilla? Muistaakseni me keskusteltiin lännen ja idän eroavaisuudesta? Mainilan laukaukset ja Irakin joukkotuhoaseet ovat samoja asioita :) Tekosyitä kumpikin.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #110

Olin vastaamassa kysymykseesi venäläisestä mentaliteetista. Tässä yksi esimerkki.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #65

Olet melko nuori (tai pullossa elänyt)henkilö jos et tuohon viimeiseen kysymykseen tiedä vastausta ilman kysymättä.

Niko Sillanpää

Kerrankin edustaja Tossavaisen kanssa kutakuinkin samoilla linjoilla.

Ja näemmä putinistimaskirovkakin aktivoitui, MOT.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Voi kauhia paikka, että Venäjän asiat osaavatkin kiinnostaa. Ne kiinnostaa jo siinä määrin, että uskoisi jo kaikki kotimaan ongelmat ratkaistuksi. Meillä kaikki hyvin.

Käyttäjän JesseVirta kuva
Jesse Virta

Reijo Tossavainen. Mitä trolli sinulle tarkoittaa? Trolli on internetissä toimiva provokaatiota aiheuttava mahdollisesti jopa anonyymi 'henkilö'.
On olemassa myös EU ja USA trolleja, Venäjän trollien lisäksi. Pystyt yllättävän sokeasti 'tuomitsemaan' trolleja, ehkäpä sen takia et tunnista itseäsi trolliksi?
Aivan jopa tämä voidaan luokitella trollaukseksi. Tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni. En tässä tule ottamaan kantaa Venäjään enkä Yhdysvaltoihin. Toin vain esille sen mistä syytät muita ja mitä itse teet.
Trollin määritelmä, kun ei ole demokratian enemmistön määriteltävissä vaan sinun oman nettikäyttäytymisesi määrittelee sinut trolliksi.

Keskusteluasenteesi ei edesauta, kuin kohti kolmatta maailmansotaa.
Hyvä mies, ymmärrä milloin tekstisi menee yli kohti mielipahan tuottamista muille.
Mutta sinähän oletkin täällä vain kalastamassa hyväksyntää.

Reijo Tossavainen

"Henrik Virran" nimellä ja jollakin kuvalla tai ilman kuvaa esiintyvä trolli on tyypillinen. Yks´kaks ilmestyy ja sitten häviää...

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Seksi ja Jumala. Ne ovat kaksi asiaa jotka saavat ihmistä tuntemaan julkisuudessa häpeää. Suomalaisen kohdalla pitää lisätä kolmas: Venäjä.

Vaikka tavallisesti ihminen tekee arjessa lukemattomia valintoja ja päätöksiä, suhteessa Venäjään monella on vain yksi asento, joko On tai Off.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

"Valehtelun katsotaan kuuluvan osaksi normaalia kanssakäymistä."

Oonkin aina ollut sitä mieltä, että venäläiset ja perussuomalaiset ovat samiksia tai siis kummatkin vastustavat esim. sukupuolineutraalia avioliittoa ja uskottelevat rakastavansa jalkaväkimiinoja. :D

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Venäjä on valehteleva häirikkö

Kunpa olisin -70 luvulla kuullut tätä eduskunnasta,,tai oli siellä kaksi rohkeaa,,Junnila ja Ehrnrooth !

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Junnila ja Ehrnrooth osasivat kyllä ilmaista kantansa älykkäämmin.

Tero Wihuri

IRTI EUSTA EIKU PAREMPAA EUROOPPAA VAI MITÄ ME VALEHDELTIIN?

Reijo Tossavainen

Katselin juuri bkt-tilastoja. USA ja EU ovat kumpikin kansantaloutena noinkahdeksan-yhdeksän kertaa suurempia kuin Venäjä. Jopa Brasilia on suurempi.

Korruptio ja vähäinen demokratia ovat todella tehokkaita jarruja kehittymiselle. Kestää siis useiden sukupolvien ajan, ennen kuin Venäjä on taloudellisesti merkittävä valtio. Jos sittenkään.

Mihail Grinenko

Hei Reijo, ei millään pahalla, mutta suosittelisin syventymään Suomen ongelmiin, venäläiset ratkokoot omia ongelmia itse. Tämä ryssävihan lietsonta ei johda mihinkään, se vaan kärjistää ja huonontaa meidän suhteita. Siitä ei tule hyvää kummallekaan kansalle.

Reijo Tossavainen

Mihail: Venäjällä piirrellään uudelleen Neuvostoliiton ja tsaarin Venäjän rajoja. Mitä se on? Se on nykyajan imperialismia! Äärimmäisen vastenmielinen ilmiö.

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #130

Reijo: Ei piirrellä. Venäjä vaan ajaa omia etuja, kuten Yhdysvallatkin, ja monet muut valtiot.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #135

Yhdysvallat ei piirrä rajojaan uudelleen.

Huomaan, että Grinenko on käynyt trollauskurssin. Saatko siitä myös palkkaa?

Mihail Grinenko Vastaus kommenttiin #141

Yhdysvallat pyrkii säilyttämään maailmanherruutensa kylvämällä epävakautta lähi-itään ja orjuuttamalla länsimaat lainoillaan ja pankkijärjestelmällään.

Huomaan että jälleen kerran leimaat ihmisiä tällä palstalla trolleiksi. Tiesitkö että tämä on tyypillistä trollaamista? Olet kenties Mikael Storsjön kustantama trolli jonka tehtävänä on lietsoa ryssävihaa keskustelupalstoilla...?

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Ja jääkin vain kysymys, että ovatko velatkin sitten
kahdeksan kertaa suuremmat. Fiat rahahan on aina jonkun velkaa.

Jukka Laine

Koko maailmantaloutta uhkaa deflaatio. Syynä on pitkälti Yhdysvalloista lähtenyt finanssikriisi, kun amerikkalaiset myivät roskalainojaan ympäri maailmaa 2008 aiheuttaen syvän eåäluottamuksen maailman rahoitusmarkkinoille.

BRICS maiden ja läntisten rahoitusjärjestelmien välillä oleva epäluottamus näkyy mm. Suomen talouden ja viennin romahduksena. Venäjän ja lännen välillä olevat kiistat heikentävät Suomen asemaa.

Hienoa jos BKT tilastot lohduttavat kansanedustajaa ja Venäjän vähäisyys.

Tero Wihuri

Tussavaisen Reija ei tunnu näistä asioista mitään välittävän/tietävän kunhan ny taas "menttaaliinsa" sopivasti jotain räpeltää

Reijo Tossavainen

Wihuri näyttää olevan näitä kertakäyttötrolleja, joita ilmestyy Venäjää käsitteleviin blogeihin "aina tarvittaessa". Ne on helppo tunnistaa.

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen

Putin pääsee koska tahansa Quinnesin ennätysten kirjaan paskanpuhujana ja valehtelijana.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Yhdysvallat pyrkii tukemaan demokraattista kehitystä niissä puitteissa kuin se milloinkin on mahdollista."

Totta tosiaan. Kyllä demokratia kehittyikin reippaasti esim. Chilessä ja kehittyy nyt Libyassa.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

NATO-maa ranskan lentokone tunkeutui lauantaina Ruotsin ilmatilaan. Länsitrollien mukaan syyllinen oli silti Venäjä.

NATO-maat toimittavat aseita ja "konsultteja" Ukrainan armeijan rinnalla toimiville äärioikeiston suojeluskunnille ja uusnatsien rankaisupataljoonille.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin sanoi tänään, että Itä-Ukrainan kapinalliset eivät halua vetäytyä asutuskeskuksista, koska pelkäävät perheidensä puolesta.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Ja NATO-koneen tunkeilun lisäksi vielä tämäkin.

HS/STT tänään: "Itä-Ukrainan kapinalliset ovat todennäköisesti saaneet jonkin verran aseapua yhdeltä tai useammalta ulkopuoliselta taholta, sanoo aseisiin ja ampumatarvikkeisiin erikoistunut konsulttiyritys Armament Research Services (ARES) raportissaan.

Vaikka aseet ovat venäläisvalmisteisia, ei ole olemassa suoria todisteita, että Venäjän hallitus olisi kuljettanut aseita kapinallisalueille, ARES sanoo.

Suurimman osan aseistaan kapinalliset ovat ottaneet Ukrainan armeijan sotilailta ja tukikohdista. Laitontakin asetuontia on varmasti ollut. Esimerkkinä ARES mainitsee vain muutaman vuoden tuotannossa olleet venäläiset suurikaliiperiset tarkkuuskiväärit.

Ylipäänsä ARESin tunnistamat aseet Ukrainassa on valmistettu Neuvostoliitossa tai Venäjällä. Tulos ei ole yllätys, kun muistetaan Ukrainan ja Venäjän sotilaallisen ja poliittisen historian yhteenkietoutuminen, raportissa todetaan."

Toimituksen poiminnat