Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

KHO:n mielestä Arhinmäki toimi lainvastaisesti perussuomalaisia syrjiessään

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö hylkäsi perussuomalaisten nuorisojärjestön avustushakemuksen vuonna 2013 osaksi väärin perustein.

Perussuomalaisnuoret saivat toimintaansa avustusta huomattavasti haettua vähemmän. Ministeriö perusteli tuen eväämistä sillä, että järjestön näkemykset monikulttuurisuusasioissa olivat olleet ristiriidassa nuorisolain arvopohjan kanssa.

Perussuomalaisnuoret valittivat päätöksestä KHO:een, koska katsoivat tulleensa poliittisesti syrjityksi.

Ministeriö myönsi perussuomalaisille avustusta 30 000 euroa, kun esimerkiksi kokoomusnuoret saivat avustusta lähes 650 000 euroa.

KHO:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö yliti päätöstä tehdessään harkintavaltansa. Sen mukaan päätös oli myös lainvastainen.

Avustuspäätöksen teki silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.).

Edelle oleva on Ylen uutinen. Siitä tuli mieleeni vanha sanonta, että "oikeutta ei saa, ellei sitä hae".

Niin sanotulla terveellä järjellä ajatellen oli täysin selvää, että Arhinmäki syyllistyi poliittiseen syrjintään. Sen toki Arhinmäki ja kumppanit/toverit kaikin keinoin selittivät toiseksi, mutta nyt asia on saanut asiallisen päätöksen. Tähän päätöksiin on hyvä nojata ja vedota tulevissa rahanjakotilanteissa.

Mainittakoon sekin, että kokoomusnuorilla on ohjelmiin kirjattuina jopa rasistisia/syrjiviä näkemyksiä, mutta se ei Arhinmäkeä haitannut.

....................

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina allaolevia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

www.reijotossavainen.net

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Matias Härkönen

Ja mitkä ovat Arhinmäen seuraukset tästä? Ei mitään. Omat ehkä kannattavat entistä enemmän. Arhinmäen tulisi jotenkin olla henkilökohtaisesti vastuussa, koska on selvästi ja tahallaan ylittänyt valtuutensa. Tämä on ollut selkeää kiusantekoa poliittista vastustajaa kohtaan.

Mutta jos ei ole seuraamuksia, niin päästessään mahdollisesti seuraavaan hallitukseen, persujen kannattaa "kostaa" vasemmistolle. Muutaman vuoden saavat sitten itsekin olla ilman rahaa ja taistella olemassaolostaan.

Ps. Olen tietysti sitä mieltä, että näitä tukia ei pitäisi jakaa ollenkaan. Mutta jos jaetaan, niin rehellisesti ja tasaväkisesti.

Reijo Tossavainen

Omasta mielestäni puoluetukia pitäisi leikata voimakkaasti. Sen jälkeen rahat on jaettava oikeudenmukaisesti.

Käyttäjän plommer kuva
Raoul Plommer

Olisi myös korkea aika sille, että eduskunnan ulkopuolisillekin puolueille jaettaisiin puoluetukea.

Perustelut puoluetuelle nojaavat pitkälti demokratian parantamiseen, mutta koska sitä jaetaan vain vanhoille puolueille, niin se toimii käytännössä nurinkurisesti, eli haitaten demokratian toteutumista.

Tässä vähän mietittävää:

http://plommer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123316-mak...

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Vasurit ovat tottuneet jakamaan , mutta vain itselle tuet taistolaisaikakaudelta asti, joten Arhinmäki on vain ihan desanttilinjassa. Ministeri Marjatta Väänänen oikoi aikainaan tukiteollisuuden todellisuutta vastaavaksi ja sai tietenkin lunta tupaan näiltä Lapualais-
oopperan tovaritseilta, lysolilta tuoksuvia muistikuvia vastebmieliselt aikakaudelta.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Kommarit ja muut suvaitsevaiset puhuvat kyllä juhlapuheissa "tasa-arvosta" yms. absurdista roskasta, mutta tosielämässä ovat hyvin suvaitsematonta porukkaa.

Puoluetuki on reilua ja jaetaan edustajien määrän mukaan.

Kun puoluetukeen liittyi lehdistötukea niin varsinkin perussuomalaisia ja vihreitä syrjittiin raskaasti rahanjaossa.

Demarit ja keskusta osasivat kyllä pitää huolta "omistaan".

Kaikki harkinnanvaraiset tuet pitäisi lopettaa, koska tukia oli jakamassa pahasti harkintakyvytön taho.

Reijo Tossavainen

KHO:n päätös tarkoittaa, että jakopäätös pitää tehdä uudelleen.

Eikä vain vuodelta 2013, vaan myös tältä vuodelta, sillä myös tänä vuonna sama syrjintä jatkui.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Luulempa ettei se uusjako onnistu helposti niin että alkakaahan valmistelemaan vaatimuksia ja suunnittelemaan seuraavia tapahtumia asian suhteen.

Reijo Tossavainen

Asian saa uudelleen päätettäväksi ministeri Pia Viitanen, sdp. Hän teki tämänvuotisen syrjivän päätöksen. Samalla hän saa korjata Arhinmäen laittoman päätöksen.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

http://markolilja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/17115-l...

Edelleen ajankohtainen ja kertoo kuinka "demokratia" tai paremminkin sak-diktatuuri toimii suomessa.

Silloin kun jaettiin lehdistöavustuksia (eivät olleet riippuvaisia kansanedustajien määrästä) suurimmat kähmijät olivat demarit ja rkp.

Perusuomalaiset jätettiin SILLOINKIN NOLLILLE.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Kun poliittiseen oikeudenmukaisuuteen ei voida luottaa, on hyvä että korkein hallinto-oikeus tekee oikeudenmukaisia päätöksiä. Nyt vain pitäisi saada Perussuomalaisten oikeudenmukaiset tuet takautuvasti puolueen käyttöön ja korjata myös Arhinmäen jälkeen uuden syrjivän päätöksen tehneen PIa Viitasen tämänvuotinen päätös.

Samalla Arhinmäki ja Viitanen pitäisi saada henkilökohtaiseen vastuuseen syrjinnästä ja Viitanen pitäisi pudottaa ministerin paikalta pois välittömästi. Demokraattiseen oikeusvaltioon tuskin kuuluu se että ministeri voi tehdä avointa syrjintää ja jatkaa ministerinä oloaan! Samoin vasemmistoliiton tulisi harkita Arhinmäen siirtämistä rivijäseneksi, ilman minkäänlaisia luottamustehtäviä!

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Entäpä valmistelevien virkamiesten ja esittelijöiden vastuu lainvastaisen päätöksen syntymiseen? Laittaisin kyseiset virkamiehet ja esittelijät jatkossa ainakin esteellisiksi käsittelemään anomuksia millään tavoin. Ministeri Pia Viitasen tulee itse tehdä eroilmoitus ministerin virasta, sillä hän on viimekädessä vastuussa lainvastaiseen päätökseen.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Nyt kun tätä julkista sektoria halutaan karsia, sen parempaa ja turhempaa kohdetta ei olekaan, kuin kaikki tähän syrjintään osallisina olevat virkamiehet. Ministeri Viitasen kohdalla ei ole vaihtoehtoja, itse tehty eroilmoitus välittömästi, on ainoa oikea demokraattisen oikeusvaltion vaihtoehto!

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

KHO:n ratkaisussa on kyseessä vain muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta, joten ei siitä sen enenpää.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Mitähän mahdatkaan tuolla kommentillasi tarkoittaa? Sitäkö että kun KHO:n ja KKO:n päätökset ovat vain muutaman henkilön laintulkintoja, niin niillä ei ole relevanttia oikeudellista arvoa? Vaikea lukea rivien välistä ajatuksen juoksuasi.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Noinhan Halla-aho kommentoi omaa tuomiotaan ja suuri osa perusuomalaisista oli samaa mieltä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #16

Niin, ja mielestäsi sitten kaikki päätökset korkeimmista oikeusasteista ovat noin ollen vääriä? Joku tolkku ja suhteellisuudentaju nyt oikeudenpäätöksiinkin. Puheena olevan nuorten poliittisen järjestöjen tuen jakaminen näytti jokaiselle normaalijärjenjuoksulla varustelulle täysin käsittämättömälle ja oikeustajun vastaiselle. Muuten tuo mainitsemasi Halla-ahon päätöksen käsittely tainnee olla vielä EU:n tuomioistuimen käsittelyssä keskeneräisenä, joten siitä ei lopullista päätöstä näin ollen liene.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #19

Tottakai Arhinmäen ja P Viitasen rahanjaot ovat epäoikeudenmukaisia ja vääriä, samoin kuin oikeudenpäätökset ovat olleet oikein.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

KHO ei tietääkseni tee päätöksiä kovinkaan kevein perustein, joten vasemmistolaiset politiikot arhinmäki ja viitanen ovat ohjeistaneet virkamiehet ylittämään valtuutensa rahanjaossa.

Viitasen ei tulisi jatkaa ministerinä yhtään enempää. Katsotaan vaan, niin tämäkin yritetään vierittää virkamiesten syyksi.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Kokoomusnuoret saivat tuon 650000 luultavasti poliittisten lehmänkauppojen seurauksena. Kannattaa myös katsoa, että kuinka paljon Arhinmäki antoi rahaa vasemmistolaisille nuorisojärjestöille. Tässä on linkki yhteen listaan:

http://www.minedu.fi/OPM/Nuoriso/nuorisotyon_avust...

Otan tuosta listasta muutaman poiminnan:

Suomen Demokratian Pioneerien Liitto 340 000
Vasemmistonuoret 318 500
Perussuomalaiset Nuoret 20 000

En tiedä, että millä perusteella avustukset jaetaan, mutta se ei voi olla jäsenmäärän mukaan. Vasemmistonuoria on noin 4500 ja Perussuomalaisia nuoria on noin 2400. Mielestäni Arhinmäen toimissa haisee vahvasti rakenteellinen korruptio.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On eräs näkökanta, johon on kiinnitetty vähemmän huomiota.

Kun vasemmistonuorille jaetaan avokätisesti rahaa, heistä luonnollisesti tulee kapitalisteja.

Ministereinä toimiessaan luokkaviholliset Arhinmäki ja Viitanen ovat itse asiassa olleet työläisnuorison turmelijoita ja tulevat varmastikin saamaan omiltaan ankarimman mahdollisen rangaistuksen kapitalistien ja suurpääoman kätyreinä toimimisesta.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Vasemmistolle ei mikään keino ole vieras, kun ajetaan omaa etua. Vajaa sata vuotta sitten demokratia vaihdettiin pistimiin, kun ei saatu heti kaikkea.

Muuten olen sitä mieltä, että kaikki avustukset pitää lopettaa. Nehän laitostuu jo nuorina rahaa mauruamaan yhteiskunnalta.

Reijo Tossavainen

Ministeri Viitanen on virassa ja hän teki samankaltaisen päätöksen kuin Arhinmäki, jonka KHO totesi syyllistyneen lainvastaiseen tekoon. Viitasen pitäisi erota!

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Niin pitäisi niin, erota ,mutta luulempa että Viitanen tekee KHO:n pakottamana saman päätöksen kuin ennenkin ja kehittää uuden paremman perustelun johon ei pääse niin helposti käsiksi. Jako-osuuksiin tuskin tule mitään oleellisia muutoksia. Toivon tällä kertaa että olen liian pessimistinen.

20.11.20014 8.20

Huomaan myös puheenjohtajan tulleen samaan johtopäätökseen.

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen

Reijo, ei Viitasen pitäisi erota, vaan PITÄÄ EROTA tai erottaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On huomionarvoista, että perussuomalaisten nuorisojärjestö anoi vuodelle 2013 avustusta ainoastaan 55000 euroa ja sai 20000 euroa.

Kysynkin kansanedustaja Reijo Tossavaiselta ( ps.) , mihin perustuu tämä naurettavan pieni summa, jota järjestö itselleen haki vuodelle 2013 ?

P.S. Mikä tämä blogissa mainittu 30000 euroa mahtaa olla ?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Hieman jäitä hattuun, en puolusta sen enempää Arhinmäkeä kuin Viitastakaan, mutta olisi hyvä pysyä tosiasioissa, Tossavaisenkin. Kuten yle:n uutisesta on luettavissa tuo jakoesitys tehtiin virkamiestyönä ja tietenkin virkavastuulla. Ei ministerillä ole mahdollisuutta puuttua jokaiseen ministeriössä valmisteltuihin esityksiin vaan on voitava luottaa virkamiesvastuulla toimiviin alaisiinsa. Olisi aika erikoista jos ministeri joutuisi aina eroamaan jokaisesta virheestä jonka joku alaisestaan ministeriösä tekee, hassu ajatus.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Näitä asioita on puitu julkisuudessa perusteellisesti ja kummatkin asioista päättäneet minsterit ovaT tienneet tasan tarkkaan mitä ovat olleet päättämässä, näin ollen vastuu on paitsi asiat valmistelleilla virkamiehillä, myös asioista päätöksiä tehneillä ministereillä!

Pia Viitasen tulisi erota välittömästi ministerinpaikaltaan ja Arhinmäki tulisi poistaa vasemmistoliiton kaikista luottamustehtävistä ja palauttaa puolueen rivijäseneksi. Eivät johtavat poliittiset päättäjät voi tehdä avoimen syrjiviä ratkaisuja, jotka ovat selvästi syrjintälakien vastaisia, kuten KHO:n päätös asiasta osoittaa.

Samoin asiat valmistelleiden virkamiesten tulisi kantaa vastuu tekemistään syrjivistä päätöksistä ja heidät pitäisi välittömästi eroittaa tehtävistään ja varmistaa ettei heillä ole asiaa julkisiin virkatehtäviin enää ikinä!

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Arto, kyllä ministeri Arhinmäki on vastuullinen vuoden 2013 avustusten jaosta ja samoin ovat avustusten valmistelutyöstä vastanneet virkamiehet. Vain valmistelutyö on tehty virkamiestyönä ja varsinaisen jaon on suorittanut ministerinä tuolloin toiminut Arhinmäki ja vastaavasti 2014 avustuksista on vastuullisena ministeri Pia Viitanen. Tätä on aivan turha muuksi muuttaa. Vastuu on vastuu.

"Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 11 293 000 euroa valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille vuoden 2013 toimintaan. Avustusta sai 67 järjestöä. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista."

http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2013/04/nuoris...

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Nuor...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Juuri äsken Piia Viitanen totesi asian tulevan uudelleen valmisteluun ja hyvä niin ja asia valmistellaan uudelleen, onko lopputulos erilainen, jää nähtäväksi. Mutta kun puhtaan vastuusta, ei Soinikaan ole, eikä pidäkkään olla vastuussa siitä, että puoluetoimistossa rikotaan lakia avaamalla henk.koht. kirjekuoria. Pitäisikö Soinin erota puolueen puh.joht. tehtävästä kun alaisensa eivät lakia noudata, ei tietenkään. Puolustan politiikkoja, kansanedustajia, ministereitä, puoluekannasta riippumatta. Ei voi olla niin, että aina kun virkavastuulla toimiva virkamies tekee virheen siitä vastaa esimies eroamalla, eihän pomokaan eroa jos olen sorvannut "suden" ja jonka olen hänelle kertonut olevan "priima tavaraa" kuvan mukaan tehty.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #40

Arto, on aivan kaksi eri asiaa kirjeiden avaaminen ja avustuspäätösten tekeminen ja jakopäätöksen hyväksyntä ministerin toimesta. On itsestään selvää että kirjeen avannut vastaa tekemisistään, eikä kukaan sivullinen. Ei siis esimieskään.

Sen sijaan kysiset avustuspäätökset on viime kädessä päättänyt ministeri, vuoden 2013 Arhinmäki ja 2014 Viitanen. Vain laskenta tehtävät on suorittanut virkamiestaso mitä ilmeisimmin vanhojen kaavojen mukaan jollei ministeri ole uusia ohjeita antanut. Mitä ilmeisimmin uutta ei ainakaan olennaisesti ole jakosuhteeseen vaikuttaen annettu. Sen osoittaa avustuksen rahamäärät saajittain.

Saat toki puolustella ministeriä tekemisistään päätöksistä. Lainvastaisesti ovat menetelleet KHO:n päätöksen mukaan.

Ministeri Viitasen tulisi ehdottomasti erota omasta aloitteestaan, sillä KHO on todennut todellakin avustusten jakamisen lainvastaiseksi. Vastuu on todellakin ministerillä itsellään viimekädessä.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Mikäli Arhinmäki tai Viitanen on antanut ohjeet, mihin en usko, että Virkavastuulla toimivien opetus-ja kulttuuriministeriön virkamiesten, jotka voivat käyttää myös harkintavaltaa, on esityksessään tietoisesti syrjittävä persunuoria, niin silloin on poliittisen vastuun kantamisen paikka, muuten ei.

Mika Samuel Kiekkijev

Veikkaampa vaan, että bussinkyydin aikana alleen laskevat vasemmistoradikaalit näkevät Arhinmäen aiempaakin ehompana taistelijana monikulttuurillisuuden laajenevalla rintamalla.

Tämä tuskin on se "viimeinen taisto" vaikka "pohja vanhan järjestyksen horjuu".

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

KHO:n päätöksestä tekee ongelmallisen se, ettei poliittisten nuorisojärjestöjen tukea jaeta sen perusteella, onko järjestön ohjelmassa mainintaa monikulttuurisuudesta vai ei, vaan kuinka paljon kyseisellä nuorisojärjestöllä on oikeata toimintaa. KHO ei päätöksessään ottanut kantaa viimeksi mainittuun asiaan.

Voi siis olla, että perussuomalaiset nuoret eivät saa yhtään sen enempää rahaa tulevaisuudessa, jos he eivät saa aikaa enemmän toimintaa ja haalittua jäseniä. Opetusministeriö toimittaa KHO:lle vain uuden perustelun sille, miksi perussuomalaisille nuorille ei ainakaan toistaiseksi ole syytä antaa fyffeä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Toiminta ja jäsenten määrä on nytkin aivan vertailukelpoista muitten rahaa saaneitten järjestöjen kanssa.
Luultavaa onkin että kun päättämässä on vanhat puolueet etunenässä kommunisteista kokkareihin niin uudetkaan päätökset eivät ole perussuomalaisille sen parempia mutta onpahan nyt kuitenkin päätäjien käytettävä toisenlaisia perusteita kun jakavat keskenään yhteiskunnan rahaa.
Tätä KHO:n päätöstä ei voi mitenkään pitää voittona oikeudenmukaisuudelle mutta häviönä vanhoille hyvävelijärjestelmille tätä voidaan pitää. Näin vanhat kommunistiset jakoperusteet joutuvat uuteen tarkasteluun.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Ainakin pari vuotta sitten perussuomalaisten nuorten toiminta oli noin sadasosa vaikkapa keskustanuorten vastaavasta.

"Näin vanhat kommunistiset jakoperusteet joutuvat uuteen tarkasteluun."

Kommunistiset jakoperusteet --> eniten rahaa kokoomuksen ja keskustan nuoriso ja lapsijärjestöille? Vai viittaatko partiolaisiin? :D

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #39

Salon Erkku sen tuolla hyvin sanoi.
ks.43

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Juridinen voitto on myös poliittinen voitto, joten pisteet tällä kertaa perussuomalaisille. Edelliskerrastakaan ei ole kauan; runsas vuosi sitten oikeuskansleri käytti valtiovarainministeriön operaatiosta hienovaraista muotoilua "eräiltä osin altis kritiikille". Perussuomalaiset olivat nostaneet äläkän tavasta, jolla Vvm vaivihkaa käytti yksityistä lakitoimistoa työkalunaan.

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen

Suomessa on vihdoinkin päästävä siihen, että vaikka lain voimalla, epärehelliset ministerit, kansanedustajat ja virkamiehet erotetaan välittömästi, joutuvat taloudellisiin vastuisiin lain vastaisista päätöksistä ja elinikäiseen toimintakieltoon vastaavissa viroissa ja toimissa.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Laki ennen mua syntynyt on myös jälkeheni jäävä sanoi Paavo Arhinmäki ja nosti vasemmistoliiton nuorten tukea sen, minkä kehtasi.

Toimituksen poiminnat