Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Missä EU, siellä ongelma. Nyt vapaapalokuntien työ vaikeutui.

Koska lasten luistelukentän jäädyttäminen ei kuulu pelastustehtäviin, siihen työhön kuorma-autoa käyttävän tulee hankkia EU:n vaatima, jopa 900 euroa maksava ammattipätevyys.  Näin uutisoivat Iltalehti ja Yle.

Suomessa vapaaehtoiset palokunnat tekevät varsinaisen tehtävänsä ohella monia muita tuiki tarpeellisia tehtäviä. Varsinkin pienillä paikkakunnilla niiden merkitys on ollut ja on edelleen suuri.

Mutta kun se ei sovi Euroopan Uniolle. VPK:n vapaaehtoisvoimin tai varainhankintana tekemät perinteiset työt voivat jäädä tekemättä, sillä uuden lain mukaan kuorma-autonkuljettajan tulee suorittaa ammattikuljettajan jatkokoulutus. Vapaapalokuntalaiset saavat yhä ajaa hälytysajoneuvoja, sillä ne on rajattu direktiivin ulkopuolelle.

Mutta esimerkiksi lasten luistelukentän jäädyttäminen ei kuulu pelastustehtäviin. Siihen työhön kuorma-autoa käyttävän tulee hankkia EU:n vaatima, jopa 900 euroa maksava ammattipätevyys.

"Ihmisiltä tämä on pois. Heinolassa on pari kenttää, joita VPK on tehnyt. Pumpullisia säiliöautoja ei oikeastaan ole kuin palokunnilla, joten tämä hankaloittaa kenttien tekoa paljon", Heinolan liikuntapaikkatyönjohtaja Jorma Hakulinen sanoo Ylelle.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi tulkitsee EU-direktiiviä tiukasti. Lain rikkominen voi johtaa jopa tuhansien eurojen sakkoihin. Näin käy, vaikka työn tekisi täysin ilman palkkaa.

Kuivina kesinä VPK:t ovat usein täyttäneet kuivuneita kaivoja ja juottanet karjaa. Nyt vapaapalokunnilta vaaditaan myös erillistä liikennelupaa veden kuljettamiseen.

"Varainhankinta veden kuljetuksilla ja kaivojen täyttämisillä on tehty niin vaikeaksi, että siinä ei ole palokunnilla paljoa mahdollisuuksia toimia. Eniten ärsyttää se, että vapaapalokuntien varainhankinta ei ole koskaan haitannut varsinaista pelastustoimintaa", Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtaja Isto Kujala toteaa Ylelle.

Perussuomalaiset ovat todenneet, että "missä EU, siellä ongelma". Valitettavan usein tämä on täyttä totta, sillä sääntelyinnossaan EU puuttuu pieniinkiin asioihin ja tavalla, jotka ovat vieraat arjen käytännöille.

Ehkä kaikkein eniten julkisuutta on saanut aikaiseksi ns. kurkkudirektiivi. Julkisen paineen edessä EU-byroratia nöyrtyi ja sitä lievennettiin, mutta ei poistettu.

Kun maassamme keskusteltiin Euroopan Unioniin liittymisestä, niin silloin EU-intoilijoiden yhtenä keskeisenä perusteena oli ns. subsidiariteetti eli läheisyysperiaate. Asioiden päätäntää luvattiin siirtää alemmalle tasolle, jotta ne olisivat käytännönläheisiä. Tässäkin asiassa on käynyt täysin päinvastoin kuin mitä on luvattu. On siis valehdeltu.

................

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina allaolevia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

www.reijotossavainen.net

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Ei EU tuohon tehtävään sitä ammattipätevyyttä vaadi. Jos sen joku tekee niin suomalainen Trafi. Suomalaiskansallinen päätäntävalta. Suomalaisviranomaisten mielivalta.
Kansanedustajana olet itse siitä osaltasi vastuussa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kännykän tekniikka pettää. Toistot pois.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Katsellessani Italian Frascatissa pari viikkoa sitten palosammuttimen korkuisten tyttöjen rajatonta riemua luistimilla pääkirkon edustalle jäädytetyllä minikentällä, toivoin että jäässä ei olisi pomppuja.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Katsellessani Italian Frascatissa pari viikkoa sitten palosammuttimen korkuisten tyttöjen rajatonta riemua luistimilla pääkirkon edustalle jäädytetyllä minikentällä, toivoin että jäässä ei olisi pomppuja.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

jääradat ja kaivojentäytöt ovat olleet pienille vapaapalokunnille tärkeä tulonlähde ja niiden katoaminen ei ole vain rampauttanut vapaapalokuntien toimintaa vaan myös tehnyt pikkupaikkakuntien asukkaiden elämästä monin verroin hankalampaa.

Koska saadaan hallitus joka tiedostaa että kehä kolmosen ulkopuolellakin on elämää?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Ainakin täällä rannikkoseudulla kenttien jäädyttämisestä vastaa kunnallinen huoltoyhtiö. Ammattimiehet saavat työstään palkkaa josta maksavat veroja.

Voidaanko blogistin ulostulosta siis päätellä että tuo kannattaa kunnallista, työllistymistä estävää harmaata taloutta kehä kolmosen ulkopuolella?

Sanoista tekoihin. Ammattipätevyysdirektiivistä luopuminen siis seuraavaan vaaliohjelmaan. Ei se asia huulia heiluttamalla muutu vaan tarvitaan konkretiaa.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Ketola. Ihan aidosti jos maksat oliko se jotain 900€ niin olet pätevämpi lotraamaan sen luisteluveden kanssa?

Rahalla saa....

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

No noin tuntuu suomalainen Trafi päättäneen.

Luisteluveden kuljetukseen tarvittavaa täsmäkoulutusta tai sen hintaa en tunne, itselleni kyseinen pätevyys maksoi noin 500. Pitäen sisällään mm ADR-luvat.
Tossavainen kun nyt kannattaa pätevyyssäännöksistä luopumista niin eipä tarvi suomalaisten ammattikuskien sitten ulkomaankeikkoja enää ajella.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi Vastaus kommenttiin #10

Sori ei ole tarkoitus ammattipätevyyttäsi parjata. Ei sinne päinkään.

Toisaalta kysymyksessä on luistelukentän teko eikä kuljetus. Mitä tekemistä Trafilla on asian kanssa:)

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #12

Tossavaisen mukaan suomalainen liikenneturvallisuusvirasto Trafi on ottanut tiukan kannan vepareiden vesikeikkoihin, joka ei sinällään kuulu pelastuslaitosten tehtäviin maanlaajuisesti. Varmaan ihan hyödyllistä toimintaa sinänsä.

Tässä asiassa meitä ei siis kyykytä EU vaan suomalainen virkamies käyttää laillistettua valtaannsa pistää homma seis. Tässä voi nyt olla ongelma mutta se ei ole EU vaan suomalainen päätöksentekokoneisto jota Tossavainenkin edustaa.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #13

Olen käyttänyt "virallista tietä" ja pyytänyt selvittämään, onko tässä jollakin tavoin mahdollista väljempi kansallinen tulkinta.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #13

Voi hyväinen aika kun se EU on hyvä. Oletko muuten huomannut että se on siinä ja siinä että onko tuo sinun kuvasi tupakkamainosdirektiivin mukainen kun täällä sentään lapsetkin voi käydä näitä katselemassa. Lakupiiputkin kiellettiin jo vuosia sitten.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #21

Ei lakupiippuja ole kielletty. Tuolta lähikaupasta niitä näyttää saavan. Ei muuta kuin lakumiilu kitusiin jos haluaa suun makeaksi.

Moni muu asia meillä onkin kiellettyä tai rajoitetumpaa mikä muualla unionin alueella on sallittu.
Siitä kuuluu kiittäminen tai kiroaminen juuri omaa virkamieskoneistoamme ja poliitikkoja, joita herra Tossavainenkin 199 kollegansa kanssa edustaa.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #28

Näinhän se näkyy olevankin ,minä olin väärässä kun luulin että ne sai sen jo päätökseen. Hirveen pitkään sitä on kyllä harkittu siellä EU:ssa mutta tärkeehän tuo on kyllä asiakin , parempi harkita tämmöstä kunnolla niin ei tule sitten hutasemalla virheellinen direktiivi.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090117438104_u...

"EU:n terveysvaliokunta uskoi vuonna 2002 lakritsipiippujen ja suklaasavukkeiden syömisen lapsena houkuttavan myöhemmällä iällä ryhtymään tupakoitsijaksi."
http://www.marmai.fi/uutiset/ts+lakupiiput+takaisi...

Reijo Tossavainen

EU:n kemikaaliasetus uhkaa nyt tervan tuotantoa. Asiasta on tänään juttu Hesarissa.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Jeps. Odottelin Liedossa Lidlin aukeutumista klo 1200 eräänä sunnuntaina. Ikäiseni mies kysyi kellonaikaa ja juttu kääntyi kyseiseen aiheeseen. Käsitin, että hän oli saanut ukaasin ja olla toimittamatta vettä jonkin koulun kentälle.

Tottakait tämän kaltaiset jutut ensiksi huvittavat ja menevätkin huumorin puolelle. Vaan pistää kyllä miettimään, että päätösten takana on aitoja ihmisiä ja valtaa ryvettää kansalaisoikeuksia. Silloin kannattaa hiljetä ja miettiä.

Eikös Trafin johtaja ohittanut olankohautuksella, kun vietiin rekkarit autosta. Tietsikkkajärjestelmä ei tajunnut kun käyttöveroa oli maksettu muutama sentti liikaa.

Eipä kai, ei vika hänessä ole. Tietokonejärjestelmäässä....

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tehkää pieni nuotio kentän keskelle ja soittakaa VPK paikalle. Kenttä saadaan jäädytettyä ja byrokraatit ovat tyytyväisiä.
Tankin jäätymisvaaran ja vajaan sisällön loiskumisen takia kun ei kannata takaisin ajella ennen kuin on tankki laskettu kokonaan tyhjäksi kentälle.
Jos oikein varman päälle haluaa pelata, niin käsittelee vielä seuraavana päivänä alustan paloturvalliseksi ylimääräisellä jääkerroksella.

Pekka Heliste

Kysessä on kaikkien toimijoiden asettaminen samaan asemaan.Tossavainenkin huutaa pienten yrittäjien suosimisen , mutta on toisella kädellä valmis syömään markkinan alta.

Eli persut eivät osaa olla loogisia vaan epätoivoisesti yrittävät käyttää ihmisten tietämättömyyttä hyväksi

Jos vapaapalokunta haluaa syödä yrittäjien leipää niin sen on thetävä se samoilla pelisäännöillä kuin yrittäjätkin businesstaan harjoittavat.

Kysymys on kansaaisten yhdenvertaisuudesta. Ja kun vaparit saavat hommasta palkkaakin niin tuo halu tehdä "vapaaehtoistyötä" on ilmeinen

Valitettavasti persujen näkökulmasta vain n 10 % kansasta on tyhmiä

Reijo Tossavainen

Ilman ns. kolmannen sektorin työtä tämä maa olisi nykyistä enemmän ongelmissa.

Pekka Heliste

Kolmas sektori toimii kaikissa olosuhteissa.Mutta se, että syödään yhteiskunnan tuella yrittäjien leipää johtaa siihen, että olemme kohta kaikki vapaahetosityöntekijöitä

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Heliste luultavasti toivoisi Napolin jätehuolto järjestelmän rantautuvan suomeen.

Ollaan vapaaehtoisia tai sitten ei. Itse vien roskani ulos ja oikeaan paikkaan. Ei aina tarvita yrityspohjaisia juttuja.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Heliste kysymys lienee, tai no joo kyllä itsekkin ymmärrät. Maksetaanko kentän jäädyttämisestä yhteiskunnan varoilla kova hinta tai vapaaehtoistyönä sama hinta.

Monopolia tässä pelataan ja muksut ei pääse luistelemaan.

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen

Eiköhän olisi aika vaihtaa koko Trafin pilkkua nuss.. ei kun viilaava virkamies porukka.
Sen lisäksi Suomi voisi yhtyä muutamiin muihin maihin ja viitata kintaalla EU:n älyttömille direktiiveille.

Pekka Heliste

Trafin palveluhan on ulkoistettu Espanjaan, he ovat vielä pahempia byrokraatteja kuin suomalaiset

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

En käsitä näitä helisteitä jotka puolustelevat tätä uutta byrokratian kukkasta. Tässähän nyt vain tapahtuu se, että kentät jäävät jäädyttämättä siellä missä VPK on sen hoitanut.

Absurdiahan tässä on se, että mitään 900€ lupaa ja pätevyystodistusta ei Ville Vapaapalokuntalainen tarvitse jos on hälytys päällä, mutta pätevyys tarvitaan jos viedään talkoohengessä vettä sille pienelle kentälle jotta porukka pääsee luistelemaan.

Täysin älytöntä.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Täällä Pohjolan perukoilla toteutetaan kylmän viileästi pilkulleen joka ikistä eu-direktiiviä, vaikka se olisi tuotettu jonkun eu-syöttilään "hanurista".
Rikkomuksesta omantunnon tuskista kärsivä pohjan asukki pukeutuu säkkiin ja ripottelee tuhkaa yllensä. Ja lupaa täst edes noudattaa kiltisti Brysselin mahti käskyä.
Välimeren auringonpaisteisilla rannoilla vähät välittävät moisista rikkomuksista. Mielensä saa rauhalliseksi, kun käy kirkossa seurakunnan isälle ripittäytymässä ja samalla tunnustamalla rikkeensä.

Pekka Heliste

Montako luistelukenttää Kreikassa jäädytetään ? Tai Espanjassa ? Tai Portugalissa

Kysessä on direktiivi, jolla suojellaan ykistyistä yrittämistä epäterveeltä kilpailulta

Persut kyllä uhoavat olevansa pienen yrittäjän asialla, mutta toisella kädellä syövät leipää

Reijo Tossavainen

Direktiivien tulkinta etelässä on hyvin väljää ja Suomessa on päinvastoin. Eilen katselin täällä Teneriffalla torimyyntipöytää. Siinä auringon paahteessa ja pölyisessä ympäristössä oli lihatuotteita pöytä pullollaan. Ei ollut minkäänlaisia jäähdytyslaitteita tai vesipisteitä, vaikka saman liittovaltion alueella ollaan.

Asuinpaikkani lähistöllä on "jätevesipuhdistamo". Siellä siivilöidään noin 100 000 asukkaan käymäläjätteistä paksuin tavara ja loput lasketaan mereen. Uimaranta on noin kilometrin päässä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, eli slougani "missä EU siellä ongelma" ei pidä paikkaansa, vaan "missä Suomen viranomaiset siellä ongelma" olisi osuvampi. EU:ssa ei voida tietää kaikkien maiden erityisolosuhteita tarkkaan ja siksi direktiiveille annetaan tulkintamahdollisuuksia. Sieltä ei lähetetä panssareita kurinpidollisia toimia varten.

Kun ajattelee tämän hetken Venäjää uusine sotilaallisine doktriineineen, niin en pidä EU:lla pelottelemista ja sen haukkumista Suomen kannalta aivan ensisijaisena ulkopoliittisena seikkana.

Pekka Heliste

Pitäisikä Suomessa lopettaa lakien noudattaminen ? Jokainen voisi valita mitä lakia noudattaa ?

Meillä on ajettu virkamieskuntaan pelk, että jos poikkeaa määräyksestä joutuu oikeuteen ja saa potkut.

Minä olin valtion palveluksessa 70-luvulla ja silloin määräyksiin suhtauduttiin joustavasti eikä kukaan joutunut viralta eikä oikeuteen.Esimiehet puolustivat tulkitsijaa niin, että silloin uskalsi tehdä poikkeavia ratkaisuja. Minäkin sain silloiselta piiripäälliköltä neuvon, että ainoa määräys, jota pitää ehdottomasti noudattaa on , että Lapin ihminen saa palvelun ja voi sitä käyttää

Kyllä kansa oli silloinkin tarkkaa ja aina on löytynyt niitä, jotka valittavat jokaisesta poikkeamasta.Mutta nyt esimiehet eivät seiso soveltajan takana ja niinpä on vain pyöritettävä pilkkua

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Pakko suositella Pekan juttua. Reijo kippaa ulos jos on tarvis.

Lait ovat veteen piirretty viiva. Ei tietenkäänn kaikki. Hittoako sielllä Teneriffalla vattatautia hankkimassa.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Anteeksi Heliste. Olen aidosti huolissani... kuka tätä maata johtaa.

Toki olisin iloinen, että kansanedustajat ja virkahenkilöt....

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"jos poikkeaa määräyksestä joutuu oikeuteen ja saa potkut."

Wanha tuomarinohje kuuluu kuitenkin: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei saata lakikaan olla". Joten olisi paras tehdä sellainen määräys, että kohtuullisen joustamisen käyttämättä jättämisestä joutuisi virkamies oikeuteen ja saisi potkut.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kuorma-auton kuljettamiseen vaaditaan kohta yliopistotutkinto. Kehitys menee siihen suuntaan.

Nykyisin kaikista töissä olevista suomalaista jo puolella on korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulututkinto.

Jostain syystä tällaiseen koulutusyhteiskuntaan ollaan haluttu mennä.

Pekka Heliste

Suomi häviää silti koulutustasossa USA:lle, Kanadalle, Japanille,Venäjälle etc

Suomen koulutustaso on kaiken lisäksi laskemassa, joten Suomesta muokataan Euroopan halpatyömaata,Pohjolan Bangladeshia

http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2014/koulutusra...

"Nuoressa 25–34-vuotiaassa ikäryhmässä korkeasti koulutettujen osuus on Suomessa OECD-maiden keskitasolla. OECD-vertailussa Suomen ero OECD-maiden kärkeen on nuorissa ikäluokissa varsin huomattava. Ero vertailun kärjessä olevaan Etelä-Koreaan on 24,4 prosenttiyksikköä ja kymmenen kärkimaan joukkoon nousu edellyttäisi 5,6 prosenttiyksikön nousua. Ikäluokkaan suhteutettuna edellinen ero vastaa Suomessa noin 167 000 ja jälkimmäinen hieman yli 38 000 tutkinnon suorittanutta.
Eurooppalaisessa 30–34-vuotiaiden vertailussa korkeasti koulutettujen osuus jää Suomessa varsin selvästi jälkeen eurooppalaisesta kärjestä. 45,3 prosentin tason saavuttavan Suomen ero Euroopan kärjessä olevaan Irlantiin (51,9 %) on 6,6 prosenttiyksikköä, mikä vastaa tuossa ikäluokassa noin 22 500 korkeasti koulutettua. Koko työikäisessä väestössä vastaava ero olisi yli 200 000 korkeasti koulutettua."

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

EU:n kurkkudirektiivi olikin kansa tahto

Kohua ja päivittelyä herätti aikanaan EU:n direktiivi, jolla kiellettiin liian käyrät kurkut. Tekniikka & talous -lehti kuitenkin uutisoi YK:n huolestumisen siitä, että viljelijät heittävät menemään 20 - 40 % kaikista hedelmistä ja vihanneksista, koska ne ovat liian oudon näköisiä. Eivät mene kaupaksi supermarketissa. Maailmassa näitä käyriä kurkkuja ja muita rumia hedelmiä ja vihanneksia heitetään menemään 1.4 miljardia tonnia joka vuosi.

EU:n kurkkudirektiivi siis kirjasi sen tosiasian, jonka kauppiaat ja viljelijät tiesivät hyvin ennestään: Kuluttajat eivät suostu ostamaan liian käyriä kurkkuja.

Nykyisin EU kehottaa kuluttamaan rumia vihanneksia ja hedelmiä. Ranskalainen kauppaketju on jo alkanut myymään käyriä kurkkuja ja muita epämuotoisia kasviksia 30 %:n alennuksella.

http://www.popsci.com/why-we-should-all-eat-ugly-f...

Pekka Heliste

Ei käyriä kurkkuja kielletty, kysymys oli kurkkujen laatuluokituksesta.Ykkösluokan kurkut olivat mm suoria

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Herra Tossavainen levittää ns. euromyyttejä.

http://lasseforsbacka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152...

Luistelukenttien jäädytyskielto-huhukin on kumottu jo ajat sitten: EUn vika ei ole, miten joku yli-innokas Trafissa direktiiviä tulkitsee.

Toimituksen poiminnat