Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Suomen Kreikka-lainat jo lähes arvottomia. Lue niin uskot!

"Suomen Kreikka-vastuut ovat jälleen nousseet kuumaksi puheenaiheeksi Kreikan uuden hallituksen lähdettyä vaatimaan lisää velkahelpotuksia. Keskustelu on kuitenkin valitettavan suurelta osin keskittynyt velkojen nimellisarvoon, mikä antaa hyvin harhaanjohtavan kuvan lainojen oikeasta arvosta ja eri vaihtoehtojen kustannuksista. On aika kertoa totuus Kreikka-lainojen arvosta.

Nimellisten vastuiden ohella on tärkeää tarkastella myös vastuiden markkina-arvoja, jotka ovat Kreikka-lainojen tapauksessa vain murto-osa nimellisarvoista. Suomen Kreikalle myöntämien noin miljardin euron kahdenvälisten lainojen (joille Suomella ei ole vakuuksia) markkina-arvo on tällä hetkellä vain noin kolmannes nimellisarvosta eli noin 340 miljoonaa euroa, kun lainojen arvostuksessa otetaan huomioon markkinoiden arvioimat Kreikkaan liittyvät riskit.

Toisin sanoen, jos Suomi haluaisi myydä Kreikka-lainansa markkinoilla, se kärsisi noin 660 miljoonan tappion myöntämisarvoihin verrattuna. Suomi ei luonnollisestikaan ole myymässä lainoja, mutta markkina-arvo antaa todenmukaisemman kuvan riskeistä. Myös vakausvälineen (ERVV) kautta myönnettyjen Kreikka-lainojen arvo on kaukana nimellisarvoista."

Edellä oleva on suoraa lainausta Nordean pääanalyytikko Jan von Gerichin kirjoituksesta. Teksti on niin täyttä totta kuin voi olla ja tavalla, mikä on jäänyt julkisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle.

Teksti on kokonaisuudessaan luettavissa täältä http://newsroom.nordea.com/fi/blogpost/suomen-kreikka-lainat-jo-lahes-arvottomia/

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ei täältä enää löydä ketään ketä voisi äänestää. Oikeisto on nyt fakkiutunut tuohon euroalueen pystyssäpitämiseen dogmalla "vaikka henki menisi". Toisaalta esim persut ei myöskään ole esittänyt juuri muuta kuin verorahojen entistä älyttömämpää jakamista kotimaisille juopoille.

Mitä väliä sillä on taas duunarin kannalta kuka ne verorahat ryyppää? Yksi Helsingissä asuva juoppo vie kahden duunarin kaikki verot.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tossavainen, selvittäisitkö edes itsellesi sen miten määräytyy markkina-arvo sellaiselle jota ei ole edes tarkoitus laittaa markkinoille? Ja mitä se kertoo kyseisen asian todellisesta arvosta tai arvottomuudesta?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Vaihtoehtoiskustannus ja riskinarviointi?

Eli arvoa voi määritellä sen perusteella millaista tuottoa sijoitukselle olisi voinut realistisesti odottaa muualta sekä millä todennäköisyydellä sijoitukseen liittyy tuottoa alentavia riskejä ja kuinka vakavia ne ovat.

Voit kysyä pankkiiriltasi miten N vuoden kertalyhenteisen, k korkoisen lainan arvo muuttuu kun N pitenee ja k pienenee.

Pekka Iiskonmaki

Moi Kaima. Samoilla linjoilla ollaan. En edes viitsi äänestää. Persuja korkeintaan.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Suomen suurin ongelma on lama, jota elämme, ja perussuomalaiset puhuvat vain jostain Kreikan lainoista. Niillä ei ole ollut mitään vaikutusta lamaamme, sillä mitään luottotappioita ei ole tähän mennessä edes vielä kärsitty. Lamasta sen sijaan on aiheutunut Suomelle 210 miljadin euron menetykset.

Miksi perussuomalaiset jauhavat Kreikan lainoista, vaikka pitäisi keskittyä lamaan ja sen ratkaisumahdollisuuksiin?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"vaikka pitäisi keskittyä lamaan ja sen ratkaisumahdollisuuksiin?"

Yheisvelkavaluutta eurohan se ongelma juuri on ja viisaat päät päättivät että yhteisen valuutan takia meidän pitää maksaa Kreikankin lainat. Eli ratkaisu on erota yhteisvaluutasta ja käyttää omaa keskuspankkia.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ilmeisesti ko. teksti liittyy ensisijaisesti Suomen 1. Kreikka-hätälainaan (n. 1000 milj.€), jolla piti silloisen pääministeri Vanhasen mukaan netota (2010) - ei siis ns. Urpilaisen "takuutus-lainaan"?

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Tässä jälkimmäisessähän Suomi ei kai lainannut Kreikalle euroakaan, vaan toimi takaajana. Ja jos "velka on velka ja velka on maksettava" niin silloin kai meidän on sitten maksettava, kun ollaan takaajina (paitsi onneksi osa siitä on takuutuksina niin ei tarvii ihan kaikkea maksaa)

Toimituksen poiminnat