Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Perusteettomasta pakkoruotsin riesasta on päästävä eroon!

Suomalaisista 74 % kannattaa ruotsinkielen vapaaehtoisuutta. Eduskunnassa ruotsin kielen pakollisuutta kuitenkin kannattavat ne puolueet ja henkilöt, jotka muissa asioissa kannattavat suvaitsevaisuutta ja kansalaisten valinnanvapautta.

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään enemmistön turvin mietinnön, jossa pakkoruotsia puolustetaan hyvin heppoisin perustein. Osa perusteista on suoranaista tosiasioiden vääristelyä.

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet kannattivat ruotsin kielen vapaaehtoisuutta. He jättivät valiokunnan mietintöön seuraavan vastalauseen:

Kannatamme kansalaisaloitetta ruotsin kielen muuttamisesta valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla. Ruotsin kielen valinnaisuus on paitsi kansalaisaloitteen allekirjoittajien, myös kansan tahto laajemmin. Åbo Akademin ja Tampereen sekä Turun yliopistojen yhteistyössä tekemän tutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista haluaa eroon pakollisesta kouluruotsista. Tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia on sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia. Perussuomalaisten mielestä kansan enemmistön mielipidettä tulee kuunnella.

Kuten kansalaisaloitteessa todetaan, pakollinen ruotsin kielen opiskelu vie aikaa kansainvälisesti hyödyllisempien kielten opiskelulta. Esimerkiksi Itä-Suomessa asuville venäjän kielen taidosta olisi huomattavasti enemmän hyötyä kuin ruotsin kielen taidosta. Kaupankäynnin näkökulmasta ruotsin kieli on pienen markkina-alueen kieli, ja mikäli mielimme edistää menestymismahdollisuuksiamme muidenkin maiden kanssa käytävässä kaupankäynnissä ja yhteistyössä, on myös muiden kielten opiskelulle tehtävä tilaa.

Lisäksi on syytä huomioida, että ruotsin kielen opiskelun pakollisuus ja korkeakoulutetuilta edellytettävä ns. virkamiesruotsi eivät riitä turvaamaan ruotsinkielisiin palveluihin tarvittavaa kielitaitoa. Uskomme, että paremmat tulokset saavutetaan vapaaehtoisuuden pohjalta. Uuden kielen oppimisen kannalta keskeistä on oma kiinnostus ja motivaatio, ja siksi ruotsin kielen opinnoista hyötyvät eniten ne, jotka sitä haluavat opiskella. Ruotsinkielisten palvelut on jatkossa turvattava ruotsin kieltä kotona oppivien tai koulussa vapaaehtoisesti opiskelevien avulla ja varmistamalla, että ruotsinkielisten opiskelupaikkojen määrät vastaavat palvelualojen tarvetta.

Mielestämme on vihdoin tunnustettava se tosiseikka, että vuoden 1968 peruskoulu-uudistuksessa aloitettu yhteiskunnallinen kokeilu ruotsin kielen pakollisuudesta on nyt tullut tiensä päähän. Kannatamme kansalaisaloitteen mukaisesti lainvalmisteluun ryhtymistä ruotsin kielen muuttamiseksi valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella valiokunnan perussuomalaiset esittävät, että aloite hyväksytään ja että hyväksytään seuraava kannanotto: Eduskunta kehottaa hallitusta ryhtymään kansalaisaloitteen mukaisiin toimenpiteisiin uudistuksen toteuttamiseksi.

.........

Sivistysvaliokunnan mietintö kokonaisuudessaan: SivM 24/2014 vp
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ketä siellä Pakkosivistysvaliokunnassa kuultiin asiantuntijoina?

Meinaan kun tuntuu olevan erittäin vaikea löytää ketään joka pakkoa kannattaa. Ehkä asiantuntijat tuotiin Ruotsista saakka ja pitkien matkojen vuoksi sitten työ kesti niin kauan?

Jukka Mäkinen

Muutaman säätiön rahastonhoitajaa pääasiassa.

Reijo Tossavainen

Pakkosivistysvaliokunta kuuli runsaasti eri asiantuntijoita. Ne oli valikoitu niin, että pakkoruotsin puoltajia oli yllin kyllin.

Valiokunnan mielestä pakkoruotsi on osa sivistystä. Toisin sanoen, jos et osaa ruotsia, et ole sivistynyt.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Minä osaan ruotsia ainakin teoriassa, joten olen sivistynyt. Google-kääntäjäkin on sivistynyt. Sääli vain kaikkien muiden maiden asukkaita. Edesmennyttä Etelä-Afrikkaa lukuunottamatta kun kukaan ei ole ottanut käyttöön tällaista sivistävää koulutusmuotoa jossa muiden tarpeet asetetaan oppilaan tarpeiden edelle.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Vie aikaa peräti kaksi (2) tuntia viikossa peruskoulun 7, 8 ja 9. luokilla.

Pakkoruotsi on perusteltua! Kaksikielisyys on kiva juttu, ja ihmiset hyötyvät siitä kun he osaavat edes vähän ruotsia. (Esimerkkejä löytyy pyydettäessä.)

Esa Niemi

Ilari, vapaaehtoisuus on kivempi juttu kuin pakkopolitiikka.

Hyödyllisyyttä pohtiessa on hyvödyllisempää opiskella sitä mikä on oppilaan tulevaisuudensuunnitelmien kannalta hyödyllisempää.

Maahanmuuttajatkaan eivät opiskele suomea ja ruotsia samalle tasolle, joten tämä rikkoo yhdenvertaisuuttakin.

Ruotsia voi edelleenkin opiskella, mutta pakkoa siihen ei selvästikään tarvita.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kaksikielisyys on kiva juttu, ja ihmiset hyötyvät siitä kun he osaavat edes vähän ruotsia."

Nämä perustelut pakolle ovat jotenkin hellyttäviä idiotismissaan. Olettaisi ettei kukaan täysijärkinen tuollaisia esittäisi mutta näitä näkee jatkuvasti kun kyseessä on pakkoruotsin puolustus.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Kaksikielisyys on kiva juttu, ja ihmiset hyötyvät siitä kun he osaavat edes vähän ruotsia."

Aika monen kielen osaamisesta on hyötyä. Samalla, aika monen kielen osaamisesta on enemmän hyötyä kuin ruotsin kielen osaamisesta.

Ja ennen kaikkea, kait se nyt pitäisi olla ihmisten itsensä päätettävissä, minkä kiel(t)en osaamisesta haluaa hyötyä.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tossavainen, miten on, kun kansan enemmistö kannatti homoille avioikeutta, niin siitä huolimatta persut ei kansan äänelle antanut arvoa vaan ryhmäkuri-päätöksellä äänesti lakia vastaan. Siksi kansan enemmistön näkemykseen vetoaminen ei ole paikallaan. Itse kannatan Ruotsin kielen vpaaehtoisuutta.

Käyttäjän vesaluoma70 kuva
Vesa Luoma

Itse en edes halunnut oppia tätä rumaa mongerrusta peruskoulussa. Rikollista toimintaa pakottaa kansalainen oppimaan mongerrusta, mitä en ole tarvinnut ammatissani koskaan ja jos joku alkaa mongerrella, niin saa vaihtaa suomeksi, kun ollaan suomessa.

Käyttäjän perttikostiainen1 kuva
Pertti Kostiainen

Jos pakkoruotsin poistolla on niin hurja kannatus niin eikö olis syytä järkätä mielenilmaus siitä ennenkuin heittävät tuon aloitteen roskiin.

Jukka Mäkinen

Myöhäistä. Aloitteen hylkääjät osaavat politiikkansa, ja ovat tarkoituksella lykänneet asiaa. Nyt on pahin aika vuodesta järjestää voimakas mielenilmaus. Keskitalvi ja vaalit edessä.
Homottajat olivat siinä mielessä paljon fiksumpia. Asia käsiteltiin ennen lumia ja lomia, jolloin sille saatiin mahdollisimman suuri mediakeskitys.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Dianapuiston laitamilla ymmärretään kaiken liittyvän Suomessa kielikysymykseen.

Joskus selviää -olettaen että selvitämme perustaen ihmisjärkeen ja siihen nojaaviin tieteisiin - myös lapsenuskoisten suomalaisten ahkera juoksuttaminen Ukrainan asioita sotkemassa, etenkin vanhalestadiolainen Pentikäisen veljeskunta Juha, Mikael ja Antti. Myös kärsineen juutalaisen pojan lapsekas ilme orjantappurakruunu pään yläpuolella Suomen Pankin valtuuston puheenjohtajana, kuten myös maailman rikkain suomalainen Poju, asekauppias Tampereelta. Ja entä kulttuurin vientipäällikkö Tuomiojan Eki, tuo Eira-Töölö-Tuusulan kyläkosmopoliitti, jonka esivanhemmat ovat kantaneet hänen puolesta omakohtaisen riskin lähtemisestä kaukomaille omilta syntysijoiltaan?

Toimituksen poiminnat