Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Mukasuvaitsevaisten ja mukasivistyneiden kupla puhkesi!

Vaalitulosten selvittyä Helsingin Sanomat haastatteli liutaa taiteilijoita, jotka ottavat vahvasti kantaa vaalitulokseen. Tätä mieltä on muun muassa ohjaaja Pirkko Saisio: "Minusta tuntuu, että vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön, kulttuuriväen, tutkijat ja yliopistoväen.”

Kyllä, luit ihan oikein. ”Vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön”. Tunnustetun ohjaajan mielestä suomalaisen yhteiskunnan älymystöön siis kuuluu pelkästään vihreitä ja vasemmistolaisia. Eli kääntäen: muut kuin vihreitä tai vasemmistoa äänestävät eivät voi olla älymystöä vaan mitä ilmeisemmin vähän tyhmempiä ja vähemmän sivistyneitä ihmisiä.

Lausunto on paitsi hyvin erikoinen kommentti fiksuna pidetyltä Saisiolta, mutta se on myös loukkaava niitä hyviä tutkijoita, taiteilijoita ja yliopisto-opettajia jne kohtaan, jotka eivät vihreisiin tai vasemmistoon kuulu (sitä paitsi: millä perusteella joku näyttelijä tai kulttuurisihteeri ylipäänsä edustaa enemmän älymystöä kuin vaikkapa maanviljelijä, sairaanhoitaja tai opettaja?).

Edellä oleva on lainaus päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoituksesta Ilta-Sanomissa: http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1429693981806.html

Olen usein puhunut ja kirjoittanut samasta aiheesta.

On todella hyvä, että asia nousi nyt kunnolla julkiseen keskusteluun. Kiitos Ulla Appelsin, kiitos Krista Kosonen, kiitos Sebastian Tynkkynen.

Hyvin rajatulla punavihreällä alueella Helsingin Kalliossa ja Punavuoressa asuva pieni mukasuvaitseva ja mukasivistynyt punavihreä poppoo katsoo oikeudekseen edustaa ainoaa oikeaa näkemystä asiasta kuin asiasta. Heidän asennevamma on nykyajan taistolaisuutta, sillä he suvaitsevat näkemykset, jotka eivät ole ristiriidassa heidän näkemysten kanssa.

Suomalaiset kertoivat näkemyksensä eduskuntavaaleissa. Kansa on oikeassa. Kyllä kansa tietää!

...................

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Reijo Tossavainen

Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg on tiukkapipoinen punavihreä feministi, jonka käytös osoittaa mitä suurinta suvaitsemattomuutta. Tässä aiheesta Henry Laasasen US-blogi
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1938...

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Perussuomalaisten maksamilla verovaroilla elelevät ja soittavat suutaan........

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Nuo älymystönä itseään pitävät voisivat lukea valittuja jakeita isosta kirjasta, tässä vain muutama esimerkki:

Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.

Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee.

Moni luulottelee olevansa viisas -- tyhmyristäkin on enemmän toivoa.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Käyty keskustelu kuvastaa hyvin molemminpuolista epäluottamusta. Olisiko kohtuullista pohtia, mistä epäluottamus johtuu sen sijaan, että roiskitaan lisää paloöljyä liekkeihin?Puoluetoverisi Immonen kaipaa kulttuurivallankumousta ja toisiaan liiaksi ymmärtävän vasemmiston ja oikeiston epäpyhän allianssin purkua. Ei ole ihme, että kulttuuripiireissä katsotaan perussuomalaisia kieroon. Ajeeratkaa vähemmän ja valmistautukaa mahdollisen hallitustyön vaatimaan nöyryyteen. Se työ ei tule olemaan kivaa eikä sitä tehdä populistisella kevyträksytyksellä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Vihreät ja vasemmisto olivat hallituksessa. Hyväksyivät koulutuksesta leikkaukset SDPn johdolla.. Sitä ei älymystö tee. Mieluummin tilapäisesti leikataan kulttuurimenoista, koska koulutusleikkaukset satuttavat kaikkien, arpeuttavat taiteilijoidenkin lapsia.
Pirkko Saision ajatusmaailmaa tässä ihmettelen kun puhuu koko sivistyneistöstä. Sanotaanhan Tauno Palosta ja Vesa_Matti loiristakin, että ovat koko kansan rakastamia. Minulta kysymättä.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala

Älymystö, tutkijat ja yliopistoväki löytyy tietenkin yliopistoista. Kaikkein "älykkäimmät" hakeutuvat teknilliseen yliopistoon eli Aalto yliopistoon. Katsotaanpa miten äänet Otaniemessä jakautuivat:

Kokoomus: 36,9%
Vihreät: 25,3%
Piraattipuolue: 10,9% !
RKP: 6,8%
Kepu: 5,5%
PS: 5,5%
SDP: 4,4%
Vas: 2,3%
KD: 1,6%

Korkeimmalle kipusi vasemistopuolueista SDP joka sai aika säälittävän 4,4% äänistä eli yhteensä 100 ääntä. No, toki otos on aika pieni ja asuuhan sitä yliopistoväkeä Otaniemen ulkopuolellakin, mutta jakauma kuvannee jotain älymystön tämän päivän preferoinneista. Ainakaan vasemistolaisten ei kannattaisi tällä asialla pullistella.

Tieteellistä maailmankuvaa heijastelee myös Kristillisten erittäin pieni kannatus (1,6%). Toisaalta Piraattipuolue, joka on miehitetty tekniikan akateemisilla sai Otaniemestä kovan yli 10%:n kannatuksen.

Elijas Bijur

Valitettavasti teekkareita ei lueta älymystöön kuuluviksi? Nehän ovat insinöörejä ;)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Pelkkä älykkyys ei riitä älymystöön pääsemiseen eikä älymystöön kuuluvan tarvitse olla oikeasti älykäs.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #15

Ja vallan vaikeaksi asia menee jos puhutaan sivistyneistä ihmisistä sillä heitä on hyvin runsaasti myös yliopisto- ja rahamaailman ulkopuolella.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala Vastaus kommenttiin #15

Hmm, älytön älymystö. Nyt menee mielenkiintoiseksi.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #25

Ei älymystöön pääsemiseksi ole testejä eivätkä kaikki älykkäänä esiintyvät ole älykkäitä (viisaudesta nyt puhumattakaan). Eiköhän jokseenkin jokainen onnistu muistamaan esimerkkejä sellaisista veijareista, joiden vaikeaselkoiset ja hämärät puheet ovat kelvanneet pääsylipuksi älymystön joukkoon. Ainakin joksikin ajaksi.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Insinööriä ei perinteisesti ole katsottu "älymystöön" kuuluvaksi, koska älyllisyyden on katsottu vaativan kokonaisuuksien ymmärtämistä.

"Kosonen-gatessa" on kysymys hitleriläis-stalinistisen taidekäsityksen törmäämisestä vapaaseen taidekäsitykseen.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala

"Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen, paitsi insinööri".
;P

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Perussuomalaisten maksamilla verovaroilla elelevät ja soittavat suutaan........"

Pysytään nyt kuitenkin asiassa.

Perussuomalaisia äänesti 11,7% äänioikeutetuista. Tämä tarkoittaa, että perussuomalaisia äänestäneet osallistuvat vain reilulla kymmenyksellä "elelyn ja suunsoiton" kustannuksiin.

Reijo Tossavainen

Entä Lintusen edustamat kommarit? Mikä prosentti?

Niko Sillanpää

2 (kaksi) promillea. Kaksi äänioikeutettua tuhannesta.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen
Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

saision hengenheimolainen myöskin stalinisti kristiina halkola puhui joskus pehmoisia ja väitti stalinistien olleen "älymystöä".

Ihmiset jotka halusivat muuttaa demokraattisen järjestelmän diktatuuriksi ja ihailivat massamurhaaja stalinia väittivät olevansa "älymystöä".

Historia on osoittanut näiden ihmisten hyvin heikon harkintakyvyn ja äärettömän surkean taidon hahmottaa oikea väärästä.

Itse en pidä stalinisteja kuten saisio ja halkola älystymöön kuuluvana. Molemmat ovat täysin muiden johdateltavissa olevia hyödyllisiä idiootteja.

Todellinen älymystö löytyi ihmisistä jotka vastustivat taistolaisia ja stalinisteja. Luotan heidän arvostelukykyynsä paljon enemmän kuin saision tai halkolan.

Niko Sillanpää

Tossavainen: "Kyllä, luit ihan oikein. ”Vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön”. Tunnustetun ohjaajan mielestä suomalaisen yhteiskunnan älymystöön siis kuuluu pelkästään vihreitä ja vasemmistolaisia."

Saisio on aivan oikeassa, koska zolalaiseen älymystöön kuulumisen määritelmä on nykymaailmaksi käännettynä viher-uusvasemmistolainen maailmankuva eli olla ns. "Gutmensch". Asialla ei ole (välttämättä) mitään tekemistä älykkyyden kanssa.

Reijo Tossavainen

Aiemmin päätoimittajan työssä jututin kolmen vuosikymmenen aikana erilaisia ihmisiä lukemattomia kertoja. Suurimmat "viisaudet" kuulin ihan tavallisilta ihmisiltä.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Oletko Tossavainen käynyt Rööperissä? Siellä ei punaisuudesta ole jäljellä enää muuta kuin nimi ja ehkä joidenkin sinivihreiden lipittämä punaviini.

Joskus Tossavaisen ja minun lapsuudessani kotikonnuillani Punavuoressa asui ihka oikeita punaisia, se kun oli joskus työläiskaupunginosa. Ei enää moneen vuosikymmeneen. Nyt siellä asuu enimmäkseen kokoomusta äänestäviä mainostrendipellejä.

Kalliota voi kyllä kutsua punavihreäksi, mutta siellä elämänmeno on aivan erilaista kuin Rööperissä. Sini- ja punavihreys kun poikkeavat toisistaan aika paljon, kun Vihreistä ei saa tolkkua, milloin he ovat oikealla, milloin vasemmalla.

Turha sovittaa samaa lippalakkia kirsikalle ja melonille...

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Perussuomalaisten puoluetoimisto nököttää Punavuoressa.

Markku Reunanen

"Suomalaiset kertoivat näkemyksensä eduskuntavaaleissa. Kansa on oikeassa."

Vihreille +5, perussuomalaisille -1 paikkaa. Mutta eihän "kansa" voi olla oikeasti sitä mieltä?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tämähän noudattaa samaa logiikkaa kuin Pravdan muinainen uutisointi Hrutsevin ja Kennedyn kilpajuoksusta. Hrutsev oli komeasti toinen ja Kennedy jäi toiseksi viimeiseksi.

Elijas Bijur

Täytyy muistaa se tosiasia, että akateemiset ihmiset ovat vain ja ainoastaan oppineita. Eivät he mitenkään ole viisaita, älykkäitä tai edes sivistyneitä. He ovat oppimiseen kuluttaneet vain persuksiaan, kansan verorahoja.

Itse ole juuri tuollainen oppinut, en yhtikäs enempää....

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Toivoa sopinee ettei "ihmismielen insinööri" hyväksy prosessikaavionsa yläpuolelle vetolaatikkoa minkaanlaiselle "Herralle", ei naapurin isännälle eikä pilviveikkoselle.

Pitää rakentaa kalliolle, ei hiekalle.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Tätä mieltä on muun muassa ohjaaja Pirkko Saisio: "Minusta tuntuu, että vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön, kulttuuriväen, tutkijat ja yliopistoväen.”"

Todella paljastava ja samalla säälittävä lausunto. Ei voisi kauempana totuudesta olla.

Toimituksen poiminnat