Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Maaseudulla asumista ja työntekoa helpotetaan

Hallitusohjelma on monilta osin kipeää luettavaa. Silti sovitut ratkaisut ovat suorastaan välttämättömiä edellisten hallitusten täydellisten epäonnistumisten jäljiltä. Tämä maa on saatava nousuun!

Toki hallitusohjelmassa on myös paljon hyviä uudistuksia, kuten esim. muutokset maankäyttö- ja rakennuslakiin. ELY-keskusten ja ympäristöministeriön virkamiesvaltaa karsitaan kaava-asioissa. Se on erittäin hyvä asia, sillä nyt virkamiehet ELY-keskuksissa ja ympäristöministeriössä ovat toimineet yksipuolisesti, jopa mielivaltaisesti. Paikalliset tarpeet ja terve järjenkäyttö on unohdettu.

Päätösvallan siirtäminen paikallistasolle nopeuttaa kaavoitusta. Sen seurauksena investoinnit ja ihmisten asuminen helpottuvat ja nopeutuvat.

Poikkeuslupien myöntäminen siirtyy kunnille, kuten esimerkiksi loma-asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi. Tästä tulee olemaan todella myönteisiä vaikutuksia monille kunnille, joissa on paljon kesämökkejä. Jo muutaman kymmenen uuden veronmaksajan saaminen vaikuttaa merkittävästi pienen kunnan talouteen.

Kaavoituksesta valittamista rajoitetaan, jolloin estetään pahimmillaan vuosia kestäneen valituskierteen käyttö kiusantekomielessä. Toki kaavan laatimisvaiheessa kaikki halukkaat voivat edelleen esittää mielipiteensä.

Onneksi vihreät eivät ole nykyisessä hallituksessa!

..............

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

"Poikkeuslupien myöntäminen siirtyy kunnille, kuten esimerkiksi loma-asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi. Tästä tulee olemaan todella myönteisiä vaikutuksia monille kunnille, joissa on paljon kesämökkejä."

Vaan mitä kunnan taloudelle sitten tapahtuu, kun nämä mökeilleen pitkospuiden päihin muuttaneet alkavat tiedustelemaan kunnan lakisääteisten palvelujen perään, kuten vaikkapa koulukuljetukset.

Reijo Tossavainen

Koulukuljetukset eivät ole ongelma nyt eikä vastaisuudessakaan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Härkönen oletko nähnytkään "pitkospuitasi"muualla kuin valokuvissa ?

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

"Kun verot haetaan pitkospuiden päästä, palvelut kuuluvat myös siellä asuville."

-Timo Soini

En vastusta kesämökeillä asumista, kunhan sen tekee omilla rahoillaan. Nythän tilanne ei ole sellainen, vaan valtionosuusjärjestelmästä johtuen se tehdään kaupunkien rahoituksella.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #10

Kaupungit hyötyvät maaseutukuntien asukkaista. Maakuntakeskuksissa sijaitsevat monien maakunnallisten yritysten ja valtion virastojen pääpaikat ja samalla työpaikat ja verotulot. Esim. kauppaliikkeet, verotoimistot ja ely-keskukset. Helsinkiläisten työpaikoista suuri osa on sellaisia, jotka ovat koko maata koskettavia. Siis samalla tavalla tulonsiirtoa. Nämä tosiasiat unohtuvat kun puhutaan vain valtionosuuksista.

Nyt Helsinkiin suunnitellaan ns. Pisara-rataa, joka kiertäisi maan alla Helsingin niemellä. Se on poikkeuksellisen kallis paikallinen hanke, yli miljardi euroa, josta suurin osa olisi valtion budjetista. Samaan aikaan maakuntien paikallistiet ovat paikoitellen melkein ajokelvottomia.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt Vastaus kommenttiin #17

Ei se nyt mikään paikallinen hanke ole, kun kaikki VR:n kaukoliikenteen junien huoltokin hoidetaan Helsingin Ilmalan varikolla, minkä lisäksi kaikissa kaukoliikenteen aikatauluissa lähtöpaikka tai saapumispaikka on Helsinki. Niinpä Pisaralla pyrittäisiin helpottamaan Helsingin ratapihan ruuhkaa, kun kaikki junat siellä kuitenkin käyvät.

Se on sitten toinen keskustelu, että onko Pisara-rata järkevä hanke ylipäätään. Näin helsinkiläisestä näkökulmasta ei vaikuttaisi elämääni tuon taivaallista, kun Helsingin sisäisessä julkisessa liikenteessä on jo vastaavat tai paremmat yhteydet olemassa, kuin mitä tuolla hankkeella saataisiin aikaiseksi. Juna on tästä syystä se vihoviimeinen kulkupeli, johon stadilainen turvautuu. Se kylläkin saattaisi helpottaa jonkun Mäntsälästä, Hämeenlinnasta tai Tampereelta pendelöivän duunarin elämää, kun heikäläiset joutuvat pahimmillaan istumaan Linnunlaulussa puoli tuntia ruuhkan takia joka halvatun pakkasaamu.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #20

Pasilan ja Helsingin ratapihoja uudistamalla voidaan poistaa nykyiset ongelmat.

Olen neljä vuotta kulkenut aamuin ja illoin Helsingin ja Tikkurilan väliä. Hyvin harvoin on ollut ongelmia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #17

Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirilläkinon Oulussayli 6000työpaikkaa jotka vaikuttavat myös positiivisesti valtionapuihintyöpaikka omavaraisuutta nostavana, samoin yliopisto, kunnilla on maksajan osa.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #25

Höpö höpö, työpaikat vähentävät valtionosuuksia

Selvästi vähiten valtionosuuksia asukasta kohden myönnetään Helsingin seutukuntaan (750 euroa/asukas) ja eniten Torniolaaksoon (3 250 euroa/asukas).

Tai Oulu sai 1100 euroa per asukas ja utajärvi yli 4000 euroa

Lisäksi Helsinki maksaa köyhille kunnille tulontasausta yli miljardin

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #17

Onhan nyt selvää, että kunnallisten palvelujen tuottaminen on edullisempaa sellaiselle, joka asuu vaikka siellä kuntakeskuksessa, kuin kesämökilleen muuttaneilla. Hajallaan asuminen johtaa myös pienempään tuottavuuteen. Se, että kunta veronmaksajia houkutellakseen antaa ihmisten vapaasti muuttaa pysyvästi mökeilleen, voi osoittautua kovin lyhytnäköisesti. Tai sitten palveluiden pelisääntöjä pitää muuttaa - kun juuri tässä taloustilanteessa niihin palveluihin ei tahdo rahat riittää.

Pisararata on varautumista siihen, että pk-seudulla asuu 0,5 miljoonaa ihmistä lisää.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #10

Kalevi. älä usko kuitenkaan kaikkea Timo Soininkaan puheita eikä sitä, että maalla eletään kaupunkiensiivellä.

Käyttäjän TimoNyman kuva
Timo Nyman

Kunnille pitäisi taata oikeus olla järjestämättä koulukuljetuksia tai vastaavia jos ihmiset vapaaehtoisesti haluavat muuttaa asumaan paikkaan jossa asukkaita on harvassa eikä ennestään kunnassa asuvien verotaakkaa näin nostettaisi. Sama oikeus olisi mielestäni myös olla rakentamatta hyvää tietä johonkin suoalueelle josta joku on ostanut "½ ilmaiseksi" tontin ja alkaa sinne hamuamaan kunnallistekniikkaa. Näinhän tietenkin teoriassa on, mutta käytännössä lakia kuitenkin luetaan eri tavoin riippuen kuka siellä tien päässä asuu!

Reijo Tossavainen

Jos kuntalaiset haluavat uusia asukkaita ja haluavat heitä kuten muitakin kuntalaisia palvella, niin siihen ei ole ratikkalinjan varrella asuvilla "nokan koputtamista".

Pekka Heliste

Nyt rakennuslupia saa vain isäaurinkoisten myymille tonteille, aikaisemmin sai lupia sai muillekin tonteille.

Näin se korruptio saadaan rehottamaan

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ansiosidonnainen lyhenee, niin kaupunkiin on pakko muuta töihin aikaisemmin.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Pitää välillä kehuakin. Hyvä blogi, mutta sen olisi voinut päättää ensimmäisen lauseen jälkeen.

Pekka Heliste

Ja maa nousee, kun ihmiset muuttavat pitkospuiden taakse ?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Valtiontalouden kannalta järkevää olisi maaltamuuttoa kasvukeskuksiin syytä kiihdyttää ei jarruttaa.

Reijo Tossavainen

Ei ole järkevää rakentaa tätä maata kahteen kertaan. Siis hyljätä se mikä maaseudulla on jo valmiina ja rakentaa esim. kalliita asuntoja esim. Helsinkiin.

Taisto Orre

Vaikeaa näyttää Reijolla olevan kun pitää koettaa löytää edes jotakin hyvää persuista. Menehän takaisin sinne Espanjaan.

Pekka Heliste
Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

"Poikkeuslupien myöntäminen siirtyy kunnille, kuten esimerkiksi loma-asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi."

Kiitos!

Luulin jo, että olen ikuisesti tuomittu yöpymään metsäreissuilla ojan pohjalla, kuusen alla tai teltassa, koska pienimmäkin sateensuojan rakentaminen mihinkään on käytännössä kiellettyä (asuintalon pihaan sellaisen saisi rakentaa, mutta mitäpä hyötyä siitä siellä olisi).

Jos ja kun päätösvalta tässä asiassa siirtyy kunnille, ei se voi ainakaan huonommaksi mennä. Tai jos menee, on helppo ostaa maata jostain toisesta kunnasta.

Pekka Heliste

Kauppa siirtyy nettiin, joten nuo kaupat ovat kohta muistomerkkejä, joiden purku jää kuntien kontolle

http://www.asml.fi/verkkokaupan-kasvu-ei-nayta-hii...

Suomessa ei nähdä nenää pidemmälle.

Ahon porvarihallitus rakensi paperitehtaan joka niemeen ja notkoon ja pidemmälle katsovat amerikkalaiset myivät romut tehtaansa suomalaisille valtavaan ylihintaan.

Syntyi kymmenien miljardien alaskirjaukset ja tappiot ja edelleen noita paperitehtaita suljetaan, kun paperin käyttö vähenee ja paperiton asiointi kasvaa

Käyttäjän HannuSiipola kuva
Hannu Siipola

Maaseudulla asuu parempia ihmisiä. Täällä synnytetään paljon uusia suomalaisia. Sitä eivät kaupunkilaiset tee., koska kaupungin naisille urakehitys on tärkeämpää kuin vähintään neljä lasta.
Uusia työtätekeviä suomalaisia tarvitaan. Ei lisää ituhippejä ja viherhörhöjä tuholaisia joita kaupungeissa syntyy niihin 1-2 lapsisiin perheisiin.
Maalla lapset kasvavat paremmin. Joutuvat kulkemaan pyörällä kouluun, eivät liho liikaa, pysyvät terveempinä.
Hyvä että perussuomalaiset saavat nyt aikaan todellisia uudistuksia ja pästään noista viher tuholaisista eroon.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Hannu, ei heistä tarvitse eroon päästä, riittää.kun ovat poissa vallasta.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Hannu, maaseudulla lapset haetaan kotoa kouluun ja takaisin kotiin koulukydillä kunnes tulevat "mopoikään"

Toimituksen poiminnat