Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Elääkö suomalainen media punavihreässä kuplassa?

Maailmalla tehdyt tutkimukset osoittavat, että toimittajat kannattavat enemmän arvoliberaaleja ja vasemmistolaisia puolueita kuin väestö keskimäärin. Suomessa tehdyt mielipidetutkimukset osoittavat samansuuntaisia tuloksia – toimittajien keskuudessa vihreät nauttivat vankkaa kannatusta, kun taas perussuomalaiset on mediaväen keskuudessa vähiten suosittu puolue.

Suomen Perusta -ajatuspajan raportissa Punavihreä kupla – perussuomalaiset ja media tiedetoimittaja Marko Hamilo pohtii perussuomalaisten ja median ongelmallista suhdetta. Ongelman ytimessä on kysymys siitä, missä määrin toimittajien omat yhteiskunnalliset näkemykset vaikuttavat uutisointiin.

Median asenteellisuutta lisää Hamilon mukaan lisäksi se, että osan toimittajista voidaan nähdä elävän niin sanotun ”punavihreän kuplan” sisällä, ilman kosketusta konservatiivisempia arvoja edustaviin ihmisiin – etenkään perussuomalaisten kannattajiin.punavireäkansivino

Jos mediassa on ollut omat vikansa, niin toki samalla on myönnettävä, että ei puolueenkaan ja sen kannattajien medianhallinta ole aina onnistunut läheskään parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä sitten on tehtävissä, jotta tahallisten ja tahattomien väärinymmärrysten sijaan yhteiskunnallisen keskustelun tasoa saataisiin nostettua ja vietyä asiakeskeisempään suuntaan ja kohti aitoa vuoropuhelua? Siinä on pohdittavaa niin medialle kuin perussuomalaisillekin.

Marko Hamilon raportti "Punavihreä kupla - perussuomalaiset ja media" julkistetaan perjantaina 12.6. klo 10. Matti Putkosen työmiehen tuumaustunnin yhteydessä. Tuumaustunti on katsottavissa suorana verkossa Perussuomalaisten verkkosivujen kautta.

................

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Reijo Tossavainen

Alkukevennys:

Mikä auto on erityisen suosittu Helsingin Kalliossa, Punavuoressa ja Vallilassa?
No tietenkin kupla-Volkkari.

Pekka Heliste

Suosituinta on autottomuus ,Helsingissä autottomia talouksia on jo 54 % , siis vuonna 2012, nyt autottomia talouksia on jo enemmän

Erityisesti Kalliossa autotalouksia on vähän, joten yleistä autoa ei ole.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/236240-jo...

Länsimaissa automäärä alkoi polkea paikoillaan tai vähentyä 2000-luvun alkupuolella

Hyvä esimerkki on USA , autokannan kasvu pysähtyi 2005 ja autoja per talous tunnusluku kääntyi laskuun

Samoin autojen ikä on kasvanaut ja autokanta on nyt USA:ssa yhtä vanhaa kuin Suomessa.

Ei ole ihme jos Suomella menee huonosti: Suomi kulkee 20 vuotta kehityksestä jäljessä.Vielä 25 vuotta sitten Suomessa pistettiin paperitehtaita pystyyn joka niemeen ja notkoon.Ja pidemmälle näkevät amerikkalaiset myivät romutehtaat suomalaisille kallilla hinnalla.Nuo ostokset on alaskirjattu tappioina ja niitä kertyi kymmeniä miljardeja

Ja mediassa tehtiin sama virhe, HS osti maailmalta mediayhtiöitä ja kaikkei ne tuottavat tappiota, koska mediamaailma on muutoksessa

Tai Niinistö /Heinonen junailivat Soneran johtoon oman suosikin, jolla ei ollut mitään tajua busineksesta, Tilastokeskuksessa ei juuri businessmiehiä kasva.

Seurauksena miljardien tappiot ja nt nuo Vennamon aloittamat buisnekset tuottavt Ruotsin valtiolle saman verran kuin Suomen valtio sai Soneran myynnistä

Tai MTV lähti maksu-tv-juttuun samaan aikaan kun voit netistä ostaa tuhansa ohjelmia tai kanavia ja taas kirjataan kymmenin miljoonien tappiot

Sama koskee muutakin mediaa, se näivettyy, koska ei ole pysynyt kehityksen mukana.

Ainoa edes jotenkin ajan hermolla oleva on YLE, mutta sen toimintaa yritetään koko ajan sabotoida

Tai Nokia menetti suuntansa kun virtsa nousi johdolla päähän ja Nokia meni käytännössä konkurssiin.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Lisäkevennys: missä seuraavista kuplista sijaitsee Perussuomalaisten puoluetoimisto?

a) Kalliossa
b) Punavuoressa
c) Savitaipaleella
d) Playa de Americassa

Reijo Tossavainen

Katselin juuri telkkarista eduskunnan kyselytunnin. Se oli kotisohvalta käsin paljon mukavampaa kuin itse paikan päällä!

Eka kyselytunti oli yllättävän asiallinen. Yliampuvaa sanailua ei juurikaan ollut.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Ei persut ainakaan Keskisuomalaisen bannauksessa ole! Väliin tuntuu kuin KSML olisi persulehti siinä missä Keskustankin. Kallellaan kaikkeen millä valtaa... niin se menee mun mielestä yleensä. Toista se on meillä jotka ei tule systeemin ja puolueitten kautta - http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1957...

Reijo Tossavainen

Media elää historiansa suurimman murroksen kourissa. Esim. Hesarin levikki laskee vuosittain lähes 10 %. Nykyvauhdilla paperisella Hesarilla ei ole yhtään tilaajaa 10 vuoden kuluttua! Samaan aikaan Hesarin nettilehden tilaajamäärä on jämähtänyt lähes paikalleen.

Tämän suuntainen on kehitys koko lehdistössä. Sen lopputulema työpaikkojen kannalta on ikävä. Eniten se kirpaisee jakelupuolella. On luultavaa, että 10 vuoden kuluttua jakelu pelaa maaseudulla 3 krt/viikossa. Se tietää tuhansien työpaikkojen vähentämistä. Työpaikat vähenevät myös toimituksissa ja lehden valmistuksessa, mutta nuppiluvut ovat jakelua pienemmät.

Ikävällä asialla on myös myönteinen puoli. Painopisteen siirryttyä nettiin perinteiset mediat joutuvat samalle viivalle muiden siellä toimivien kanssa. Enää julkaisijalla, päätoimittajalla ja toimittajalla ei ole yksinoikeutta päättää kuka saa sanoa ja mitä saa sanoa.

Kun ottaa huomioon nykyisen median ps-kielteisyyden, niin tulevaisuus ei perussuomalaisten näkökulmasta ole pelkästään kielteinen. Onhan perussuomalaiset puolueen nousu pitkälti somen ansiota. Some myös mahdollistaa puolueen säilymisen merkittävänä suomalaisena puolueena.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

"Some myös mahdollistaa puolueen säilymisen merkittävänä suomalaisena puolueena."

Hyvä että ehdollistit tuon kannatuksen pysymisen korkealla. Ilmeisesti säätiöön asti on tullut lunta tupaan persujen toiminnasta hallitusohjelman antautumisista ja -ylipäätään- hallitukseen menosta?

Kun populistisen puolueen koko sen elinaikainen toiminta on perustunut kaiken vastustamiselle, on melko selvää, että persut hallituspuolueena on nyt SMP:n tiellä.

Pekka Heliste

Sama kehitys maakuntalehdissä, Lapin Kansa hävisi juuri ja yhdistyi Pohjolan Sanomien kanssa .

Kasvua on vain lehdillä, jotka kahmivat kilpailijoita

Etanaposti on muutenkin vähenemässä ja tuskinpa laskuja tarvitsee joka päivä kantaa .

Joten postikin kärsii luonnollisen kuoleman lähivuosina

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos

"Punavihreä kupla" on jo tuttu juttu Neuvostoliitosta, jossa politbyroon värväämä media myös palkkasi riveihinsä kaiken maailman parantavat idealistit tekemään idealistista politiikkaa ja seuraus nähtiin sitten 1990-luvun vallankumouksena.

Kiva silti muistella vuotta 1982, jolloin vielä Pravdassa ennustettiin että vuonna 2012 piti näiden sosialistista utopiaa rakentaneiden idealistien mukaan vallita rauhaa rakastava onnela jossa ei tarvita lukkoja ovissakaan. Nykyisten idealistien mukaan lauletaan pian kumbayaata kaiken maailman ihmisten etnisessä yhteiselossa, vaikka merkit täysin päinvastaisesta jo näkyvät poliittisessa ilmapiirissä varsinkin EU maissa jonne muutetaan massiivisemmin.

Käyttäjän procedescio kuva
Jouni Kari

Suomessa on maailman vapain ja puolueettomin media. Ja hyvä niin.

Riippumattoman tahon arvioimana. On kunnia-asia, että Suomi on listalla numero 1.

Toisinaan näkee kyllä poliittisia toimijoita, joilla vaikuttaisi olevan halua kontrolloida vapaata suomalaista mediaa. Maamme rajojen sisä- ja ulkopuolelta.

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos

Niin oli Neuvostoliitossakin maailman vapain ja puolueettomin media aikoinaan heidän omasta mielestä.

Käyttäjän procedescio kuva
Jouni Kari

Reporters without borders julkaisee mm. lehdiston vapauden ranking listaa.

Suomi tällä riippumattomalla ja kansainvälisesti tunnustetulla listalla
komeasti numero 1.

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos Vastaus kommenttiin #19

Eipä juurikaan lohduta jonkun järjestön myöntämä ensimmäinen sija, kun koko maailman lehdistö on kuitenkin enemmän tai vähemmän €$-pitoisten rahamonopolien hallussa suoltamassa globalistista kulutusmaniaansa eli talouskasvutavoitetta, jolla tuhotaan maapallon luonnonvarat ja puhdas ympäristö niin että YK n tutkimuskin on vuonna 2001 laskenut että tarvitsemme 29 maapalloa elääksemme silloisen kulutuksen mukaan.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Hmmm... poliittista korruptiota täynnä mediakin. Siis puolueeton sanomalehti ei todellakaan ole vuoden 2015 Suomessa puolueeton. http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1957...

Pekka Heliste

Suurin osa lehdistä on porvailehtiä.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Marko Hamilo maatkii... :)

Vakavasti puhuen, toimittaja Marko Hamilo kirjoitti kai ensimmäisenä kuplista kolumnissaan "Kallion punavihreä kupla".

Sittemmin näistä erilaisista kuplissa elämisistä on tullut mediaseksikkäämpi aihe. Itse asiassa jokainen meistä elää jonkinlaisessa "kuplassa"; elinympäristömme, ystävämme, asenteemme jne. muokkaavat sitä. Kun tämän tiedostaa, on maailmaa joskus hyvä pyrkiä katsomaan myös sieltä oman kuplansa ulkopuolelta, vähän etäisyyttä asioihin ottaen.

Varsinkin yhden kuplan sisältä toiseen kuplaan katsominen voi vääristää todellisuutta. Se omakin kupla olisi hyvä tunnustaa ja tunnistaa.

Perussuomalaisesta kuplastakin on kirjoitettu kirja. Lempeän ymmärtäväisellä tavalla.

Käyttäjän procedescio kuva
Jouni Kari

Kuplia onkin nykyisin vähän kaikkialla.

Tekniikka (algoritmit ym.) selittää osaltaan sitä miksi ihmiset ajautuvat kupliin.

Facebookin syötteet tarjoavat sitä, mitä olet aiemmin klikkaillut ja peukuttanut. Googlen haut antavat enemmän sellaista, mitä olet aiemmin hakenut.

Ja vähemmän mitään muuta.

Seurauksena yllättävän monella maailmankuva ihan turhaan kapenee.

Pidän erittäin isänmaallisena kaikkea sellaista toimintaa ja sellaisia tekoja, jotka lisäävät vuoropuhelua ja keskinäistä ymmärtämistä erilaisten "kuplien" välillä.

Siitä on eniten hyötyä meille kaikille Suomelaisille.

Kapeasta maailmankuvasta olisi erittäin paljon haittaa Suomelle juuri näinä aikoina, kun kaikki maailman tämän hetken data nelinkertaistuu seuraavan kolmen vuoden aikana.

Ja tahti ei siitä hidastu...

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos

Kuplat ovat ihan hyviä jos ei niiden puhkaiseminen romauta koko sen sisältöä, kuten Neuvostoliitossa kävi, koska kuplaa ei puhallettu realiteettien ympärille suojaksi, vaan pikemminkin suojaamaan sen sisällä olevia realiteeteilta.

Niko Sillanpää

Ei Tossavaisen / Hamilon havainto ja arvelu aivan kaukaa haettu ole huomioiden, että vihreiden kannatus on toimittajien keskuudessa noin 25% ja vasemmisto vetää selvästi yleiskannatustaan suurempia lukuja kun taas persujen kannatus on 0-2%.

Tämä on kuitenkin huomattavan moniäänistä verrattuna Ruotsin mediaan. Siellä kansallisen yleisradioyhtiön toimittajien keskuudessa Miljöpartiet ja Vänsterpartiet vetävät kahdestaan vajaan 80% kannatuksen. Itse asiassa jos kyseiset toimittajat saisivat päättää, Miljöpartietilla olisi valtiopäivillä yksinkertainen enemmistö.

Käyttäjän procedescio kuva
Jouni Kari

Jos nuo lukemat pitävät paikkaansa, taitaakin olla niin, että median kontrollointiyritelmät vaikuttavat nykyisin aika turhilta. Ja kalliilta.

Eipä se ihan auttanut Italiassakaan erästä tunnetumpaa poliitikkoa, vaikka rahaa oli medioihin palanut huolella paljon.

Paitsi tilanteissa, jossa on mahdollista kontrolloida nettiä, TV-asemia ym. Kuten esimerkiksi Venäjällä.

Kun Suomessa on maailman vapain media, se antaa Suomelle ja suomalaisille parhaan turvan erilaisilta väärinkäytöksiltäkin. Ja takaa sen, että erilaiset silmät katsovat nopeasti muuttuvaa maailmaa tuottaen erilaisia näkemyksiä Suomen hyödyksi.

Eli se on 100% Suomen edun mukaista.

Median vapauden puolustaminen Suomessa on erittäin isänmaallista.

Niko Sillanpää

Voin vain kuvitella, miten Karikin kauhistelisi "lehdistön puolueellisuutta", jos nuo luvut olisivat toisin päin.

Käyttäjän procedescio kuva
Jouni Kari Vastaus kommenttiin #27

Luotan median puolueettomuuteen Suomessa. Niin luottaa moni muukin. Suomessa on maailman vapain media. Puolueettomasti arvioituna.

Pyytäisin Sillanpää sinua olemaan leimaamatta yksityisiä ihmisiä millään tavoin.

Se ei ole oikein kunniaksi sinulle eikä edustamillesi tahoille. Etenkin, kun kuvitelmasi vaikuttaa menneen väärin.

Eräs ystävä totesi kerran: "Suurimpia konfliktien lähteitä on olettaa muista ihmisistä jotain ja toimia näiden oletusten varassa."

Yleensä oletan ihmisistä, että he eivät erityisesti hae konflikteja.

Reijo Tossavainen

Niko: Hesarin ja Ylen toimittajista lienee jonkin sortin vihreitä noin 35-40 %. Vassareiden määrä ylittää myös puolueen yleisen kannatuksen.

Pekka Heliste

Ja lähde oli Hevosmiesten Tietotoimisto

Ammatti muokkaa jokaista ihmistä ja kun toimittaja tapaa kaikenlaisia ihmisiä ja joutuu tutustumaan heihin ainakin jonkin verran enemmän kuin tavis.

Sellainen muokkaa ihmisestä arvoliberaalia.

Jos yksistään siitä syystä, että ihmisen ajatuksien ja taustan ymmärtäminen avartaa enemmän kuin taviksen tynnyritapin reiästä nähty maailma

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Ilkka Ruostetsaaren tekemän tutkimuksen mukaan vahvin puolue joukkotiedotuseliitissä on kokoomus, jonka kannatus oli vielä vuonna 1995 odotettu 21%, mutta tätä nykyä jo 50%. Lyhyesti ja ytimekkäästi, kokoomuslaisen puoluekannan omaavilla henkilöillä on joukkotiedotusvälineissä määräävä asema.

Tähän voi nyt tietysti joku sanoa, että Ruostetsaaren tutkimus otti selkoa vain tiedotusvälineiden päättäjistä, ei niinkään yksittäisistä toimittajista. No, tähän voi todeta, että yksittäiset toimittajat ovat samanlaisessa yt-pyörityksessä kuin kaikki muutkin palkansaajat, ja hetkenä minä hyvänsä voivat saada kenkää.

Hesarissa tietysti punavihreyttä ja vasemmistolaisuutta edustavat muutamat kiintiökolumnistit. Mutta eipä sekään kuplaa tee, koska Lauri Holapan nihkeä uuskeynesiläisyys ja Jani Kaaron moralistinen hippimeininki tasapainottuvat mennen tullen Matti Apusen ja Taneli Heikan uusliberalistisella ilosanomalla, joka tietysti on aivan oma kuplansa. Persuhenkinen konservatiivikolumnisti toki vielä puuttuu, mutta ehkä tähän saadaan korjaus. HS-älykköraadissa ainakin on jo nyt lupaavia kandidaatteja.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #35

Joukkotiedotuseliitissä eli toimitusten esimiesten joukossa kokoomus on ykkönen. Sen sijaan rivitoimittajien keskuudessa punavihreät on selvästi suurin ryhmä.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen Vastaus kommenttiin #41

Sorry, Tossavainen, mutta tälle ei ole mitään näyttöä. Hamilon tekemän selvityksen mukaan, mitä itsekin tuossa puffasit, "valitettavasti Suomessa ei ole tehty varsinaisia akateemisia, menetelmällisesti laadukkaita tutkimuksia journalistien puoluesympatioista" ja "Suomessa toimittajien puoluesympatioita ei valitettavasti ole tutkittu akateemiset kriteerit täyttävällä metodologialla."

Niissä muutamissa kyselyissä, joita Hamilo siteerasi, joita hän itse piti vain suuntaanäyttävinä, ja jotka eivät kattaneet Yleä eivätkä Hesaria, vihreiden kannatus oli 30% tiimoilla ja kokoomuksen 20-25%. Vasemmistoliiton kannatus oli aika lailla sama kuin eduskuntavaaleissa, ja demarien kannatus reilusti sen alle.

Eihän siitä mitään punavihreää hegemoniaa saa tekemälläkään, vaan vihreiden ja kokoomuksen yli 50% edustuksella kyseessä on liberaaliporvarillinen hegemonia. Tietysti tässä voi huoleti puhua kuplasta, koska onhan tuo nyt aika kaukana maakuntien keskiverto suomalaisen demarityömiehen tai kepulaisen pienyrittäjän arjesta.

Mutta tätä näkökantaa Hamilo ei ota. Sen sijaan hän alkaakin jutella "punasinivihreydestä", jossa kokoomus koplataan yhteen punavihreiden kanssa, ja jonka arvot ovat ristiriidassa "muun Suomen konservatiivisiin ja kansallismielisiin ihmisiin". Samalla unohtuu kätevästi se, että jotkut perussuomalaisen puolueen sliipatut kaupunkilaiset kravattikaulaiset konservatiivit ovat aivan yhtä etäistä porukkaa maakuntien ihmisille.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #45

Tässä kaunis kuvio, joka paljastaa muuta kuin tämä perussuomalaisten tilaama selvitys:
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1015292449...

Helena Koskinen

Turha tätä on nillittää.
Ruotsalaiset tästä parastaikaa myös valittavat (SD ja allianssi). Tekee mieli lainata ruotsalaista Aftonbladetin pääkirjoittajaa, joka sanoi nillittäjille: siitä vaan toimittajaksi, ei kaikkien tarvitse ryhtyä pörssimeklareiksi. Suomen tapauksessa varmaankin sahanomistajiksi.

Niko Sillanpää

Niin totta. Seuraavan kerran, kun kyseinen pääkirjoitustoimittaja vinkuu kiintiöitä tai vastaavaa jokin "työelämän edustuksen vinouman" tai vastaavan pseudo-ongelman poistamiseksi, toivottavast joku muistuttaa, että kyseessä on vapaa maa, kaikista ei tule esimerkiksi pörssiyhtiön toimaria.

Pekka Heliste

Näyttää siltä, että pitäisi ottaa mallia Venäjältä ja/tai Baltiasta

Ja jopa muslimimaissa on suhteelliseti enemmän naisjohtajia kuin Suomessa

Suomalaiset miehet ovat osoittautuneet kelvottomiksi johtajiksi

http://www.svkk.fi/uutishuone/muita_uutisia/grant_...

http://www.gtfinland.com/files/lehdist%C3%B6tiedot...

Helena Koskinen

Ehkä näinkin. Minun on kyllä vaikea nähdä tämän asian yhteyttä kommenttiini.

Olen samaa mieltä jonkun täällä kirjoittaneen kanssa siitä, että toimittajan työ sinänsä usein auttaa näkemään asioita vähän liberaalimmin, mutta lehdistön vapaus on siitä huolimatta paljon unelmaa. Kyllä se rahoittaja usein vaikuttaa siihen, mistä asioista kirjoitat tai et kirjoita.

Mielenkiintoista on ollut seurata Ylen raportointia Kreikasta. Itse olin kuvitellut ettei siellä niin otettaisi kantaa, mutta toisin on käynyt: uusliberaalinen eurotaloudenpito on saanut ärhäkän puolustajan. Dokkariosasto onneksi näytti vähän toistakin puolta.

Pekka Heliste

Ja tuskinpa Tossavaiselta löytyy mitään tutkimusta, jossa tuo toimittajien vasemmistolaisuus olisi todettu.

Olisihan se loistanut blogissa

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos

Sehän helppo tutkia päivän uutismateriaalin perusteella.

Pekka Heliste

Nuo "tutkimukset" eivät perustu mihinkään yleisesti hyväksyttyyn menetelmään.

Myös ne jotka eivät ilmoita kantaansa , äänestävät jotain puoluetta ja toisaalta kyselyryhmä ei ole valikoitu niin, että se edustaisi koko toimittajakuntaa

Ja tuntuu oudolta, että oikeistoaliset johtajat valikoivat vasemmistolaisia toimittajia `??

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #23

Täältä löytyy ajankohtainen raportti aiheesta. Toivottavasti Helisten lukee sen, jotta ei tarvitse kirjoittaa täyttä puutaheinää
www.perussuomalaiset.fi

Pekka Heliste

Toimittajat ovat arvoliberaaleja jo aivan oman ammattinsa takia. Ammatissa joutuu tutustumaan kaikenlaisiin ihmisiin : Eri ammateissa toimiviin, rikollisiin, sairaisiin , rikkaisiin, köyhiin, keskiluokkaisiin, nuoriin , keski-ikäisiin, vanhoihin, kouluttattomiin, koulutettuihin, eri ammattiteihin, eri uskontoihin , eri kansallisuuksiin, eri rotuihin , erilaisin vähemmistöihin

Tällainen ympäristö muokkaa ihmisestä väistämättä arvoliberaaliin suuntaan

Tossavaisen tapaisten impivaarailsten on vaikea ymmärtää tätä, koska jo naapurin kohtaaminen metsässä on jo pelottava ja eksoottinen kokemus. Naapuri kun ei ole 100 % kopio Tossavaisesta

Reijo Tossavainen

Pekka: Tapasin juurin naapurini metsässä. Ei ollut laisinkaan pelottava ja eksoottinen kokemus. Täysin päinvastoin!

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tunnen useita toimittajia ja yleisesti voi todeta, että jo ammatista johtuen heidän yleissivistys, tietämys ja kokonaisuuksien hahmottaminen poikkeaa edukseen meihin tavallisiin tallaajiin, jotka katselemme maailmaa ahtaasta, pelkästään omasta näkökulmasta, siinä selitys miksi toimittajat ovat yleensä arvoliberaaleja. Väittet,että lehdistö olisi "punavihreä" on kyllä tuulesta temmattu, sen havaitsee kun vaivautuu, kuten itse aina teen, lukemalla lehtien pääkirjoitukset.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Käsittämätön tuo persujen käsitys valtamedian "punaisuudesta".

Siitä ei montakaan merkkiä löydy, sillä koko valtamedia laidasta laitaan on selkeästi oikealle kallellaan.

Sinivihreä olisi huomattavasti osuvampi määre, mutta sitä punaista ei valtamediasta kyllä löydy kuin marginaalisesti.

Joidenkin sankareiden mielestä Yle on punainen, koska eduskunnan ollessa vasemmistoenemmistöinen 60-70 -luvuilla Yle otti taloon myös vasemmistolaista porukkaa, sellaista joka poikkesi täysin silloisesta porvarimediasta. Aika Ylessä on nyt toinen, mitä nämä sankarit eivät liene huomanneet. Ensimmäistäkään poliittisin perustein nimitettyä ei talossa enää ole, ja silloinkin kun vielä oli, se toteutettiin parlamentaaristen voimasuhteiden mukaisesti, mikä oikeistokonservatiiveille oli liikaa. Tosin nykyinen muka-"ammattijohto" noudattaa kokoomuksen politiikkaa puhtaimmillaan ja on puhdistanut koko Ylen johtajiston muista kuin porvareista.

Nyky-Yle noudattaa aika tasan kansan porvarillista makua, mutta oikeistokonservatiivien mielestä se, että eduskunnassa on porvarienemmistö, tarkoittaa että ensimmäistäkään vasemmistolaista ei saisi talossa olla. Ylen omistaa kuitenkin koko Suomen kansa, ei vain oikeisto tai hallitusten mukaan ajattelevat. Mutta silti edelleen jokainen vasemmistolainen poikkeus nähdään osoitukseksi koko talon vasemmistolaisuudesta. Koska Yle ottaa myös huomioon vasemmistolaiset, eräät sankarit katsovat asiakseen olla raivoissaan. Muu umpikaupallinen valtamediammehan ei lainkaan ota huomioon että maassa on myös vasemmistolaisia, joten siinä suhteessa Yle poikkeaa edukseen muusta mediasta.

Suhteellisuudentajun opiskelu olisi noille sankareille paikallaan.

Reijo Tossavainen

Andersson on tässäkin asiassa omien ennakkoluulojen vanki. Kannattaa siksi käydä lukemassa Marko Hamilon raportti aiheesta www.perussuomalaiset.fi

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

En luule mitään ja raporttiiin tutustuttuani ennaakkokäsitykseni vahvistuivat ja saivat sinetin.

Pekka Heliste

Nyt Yleen otetaan sisään ns "puolueettomia " , siis porvareita

Mutta kun aate on yhteinen niin ei nähdä arvomaailman takaa

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Noin pika-analyysina, vailla minkäänlaista linkitystä mihinkään tutkimukseen sanon, että media ei elä punavihreässä kuplassa, mutta persut ovat pudonneet kepun ja kokoomuksen kaivamaan perunakuoppaan. Ja kun sieltä joskus maan kamaralle kömpivät, ovat niin ryvettyneitä, etteivät kelpaa enää mihinkään salonkeihin tai nahkapenkeille.

Ja loppukaneettina, myös vailla linkkiä mihinkään sanon, että ihme vinkumista, oli sitten oppositiossa tai hallituksessa, niin aina kohdellaan väärin.

Toimituksen poiminnat