*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Kallis kehärata ei paranna lentokenttäyhteyksiä

Juuri valmistuneen kehäradan erinomaisuutta on suitsutettu  lähes kaikilla tahoilla. Sanoisin, että jäitä hattuun, sillä arjen todellisuus on toinen. Tässä tosiasioita:

Bussilla ja taksilla pääsee lentoasemalle noin puolessa tunnissa. Kehärataa pitkin sinne pääsee noin kolmessa vartissa. Matka kestää siis puolta kauemmin! Bussi- ja junakyydit ovat suurinpiirtein samanhintaiset. Taksi on toki kalliimpi.

Kehärataa on kehuttu silläkin, että muualta Suomesta tulevat voivat vaihtaa Tikkurilassa junaa ja matkata edelleen lentoasemalle. Silloin on unohdettu kertoa, että Tikkurilan aseman vierestä ovat lähteneet ja lähtevät edelleen bussit lentoasemalle. Nopeasti ja perille saakka. Tilanne ei kehäradan tulon myötä mitenkään parane.

Toki myönteistä on se, että radan varteen voidaan rakentaa uusia asuinalueita, kuten Leinelä. Siinä suhteessa kehärata on järkevämpi kuin Pisara-rata. Molemmat ovat kustannuksiltaan miljardiluokkaa.

Asiantuntijat laskivat Pisara-radan hyötysuhteeksi vajaat 0,5. Toisin sanoen hyödyt olisivat vain alle puolet kustannuksista, joten edellinen liikenneministeri laittoi hankkeen jäähylle. Pisara-radan puuhahenkilöt eivät silti halunneet luopua järjettömästä hankkeesta, joten tilattiin uudet laskelmat tukemaan omia kuvitelmia. Toki maksua vastaan saatiin mitä haluttiin...

Kaikkein järjettömin on Helsingin ja Tallinnan välinen tunnelihanke. Sen kustannukset ovat laskennallisiin hyötyihin nähden moninkertaiset. Esimerkiksi demareiden puoluesihteerin mielestä se pitäisi toteuttaa itsenäisyyden juhlavuoden hankkeena.

Maassamme pitäisi nykyistä enemmän käyttää rahaa olemassaolevan ja pahoin rappeutuneen tieverkon kunnossapitoon. Nyt kunnossapitovelka on jo peräti noin 2,5 miljardia euroa. Samalla pitää muistaa sekin, että kunnossapidon laiminlyönti tulee kalliiksi, sillä ennen pitkää tiestön runkorakenteet vaurioituvat ja joudutaan tekemään kalliita peruskorjauksia. On laskettu, että yhden euron säästö aiheuttaa noin kolmen euron vahingon.

.................

Jos haluat, että muutkin lukevatr blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Ei riitä nyt rahoja ratoihin, kun Soini lapioi sitä Kreikkaan.

Reijo Tossavainen

EVM antaa Kreikalle rahaa. Rahasto perustettiin edellisen hallituksen aikana.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Kun on pari kertaa meinannut missata lentonsa Kehä-III:n ruuhkien vuoksi niin voi todeta että kyllä kehärata parantaa yhteyksiä olennaisesti.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Kalevi Härkönen

Kehärata on hyödyllinen ratkaisu tulevaisuuteen. Kun pääkaupunkiseudeun tuevaisuudessa asukasluku nousee parillasadalla tuhannella ja lentoaseman matkustajamäärät tuplaantuvat niin liikenteellisesti kehärata on voittamaton ratkaisu.

Hyvänä vertauksena voidaan pitää Helsingin metroa. Se sai aikanaan landepaukuilta murskaavan tuomion ja nyt arvostelijoiden maalta muuttaneiden jälkeläiset kiittävät metron joustavutta ja nopeutta.

Nämä luokattomat arvostelut kuuluvat taksimiesten juorukerhoihin.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Olen täysin samaa mieltä - mahdoitko lukea kommenttini blogin isännälle väärin?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #7

Kalevi Härkönen

Kyllä luin oikein ja kirjoitin omani ikäänkuin vahvistuksena sinun mielipiteellesi.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Yleensä VR-uskovaisten kansanedustajienkin kannattaisi huomata, että yhtiön ympäristö- ja yhteiskuntajohtaja Lehtipuun mukaan Pisaran tarpeeseen on aikaa 15 - 30 vuotta.
https://www.youtube.com/watch?v=l5use5SdhaI&featur...

Hiukkasen Pisaraa jo uskalletaan epäilläkin, vaikka liikenneministeri Berner yhä pitää sitä hyvänä hankkeena.
http://m.aamulehti.fi/kotimaa/kysely-pisara-radall...
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/liiken...

Kuten Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan Jalonen toteaa tuolla Tampereen Suomi-areenan tilaisuudessa, kannattaisi panna "propellihattu päähän" (lähinnä saada siis se hattu ministeri Bernerin päähän) ja miettiä järkevämpiä vaihtoehtoja, niitä kun on selvittelemättä.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Vielä kun EU:ltakin tulevat rakentamisrahat ovat kuihtuneet vain haaveeksi, ainoa järkevä vaihtoehto on miettiä asia uusiksi. Mutta onko päättäjillämme lopulta sitä järkeä muuhunkin kuin hankkeen lykkäilyyn?
http://www.rautatiematkustajat.fi/pisara/EU-komiss...
https://helsinginmetro.wordpress.com/2015/07/12/br...

Terveisin Kalevi Kämäräinen
http://www.rautatiematkustajat.fi/

Käyttäjän rover kuva
Veikko Virta

Mitenkä on mahdollista että Tossavainen ei tajua raideliikenteen etuja massojen työmatkaliikenteessä. On mennyt opinnot ja elämänkoulu kaverilta hukkaan.

Reijo Tossavainen

Asennevammaiselle Virralle tiedoksi, että kiskoja ei ole mahdollista vetää joka paikkaan. Eikä ole järkevääkään. Sen jokainen tervejärkinen ymmärtää.

Erkko Korppaanmäki

Raideliikenne on järjettömän kallis liikennemuoto investoinneiltaan ja kuluiltaan - ja sen lisäksi staattinen millekään tarpeiden muutoksille.
Semminkin kun Suomessa ei ole joukkoja kattavaa joukkoliikennettä varten.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Herra Tossavainen unohtaa taas perussuomalaisille tyypillisesti sen, että Suomi on muutakin kuin pääkaupunkiseutu.

Muualta kuin Helsingin keskustastapäin tultaessa kehärata nopeuttaa lentoasemalla pääsyä huomattavasti: ei tarvitse enää koukata Helsingin keskustan kautta, vaan bussista voi jäädä pois Keimolassa (missä sijaitsee myös Kivistön asema) ja junalla tultaessa Tikkurilassa.

Näiltä pysäkeiltä pääsee noin 5 minuutissa lentokentälle.

Reijo Tossavainen

Tikkurilassa aseman lähellä asuneena tiedän, että aivan aseman vierestä on hyvät bussiyhteydet lentoasemalle.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Mut hyvin harva tiesi sai osasi käyttää sitä.

On havaittu, että valkoisen heteromiehen on psykologisesti paljon helpompi käyttää raideliikennettä (raitiota tai junaa) kuin hypätä bussiin köyhien sekaan, vaikka ne olisivat yhtä nopeita liikennevälineitä. Valkoinen heteromies ei käyttäydy rationaalisesti.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen Vastaus kommenttiin #19
    "On havaittu, että valkoisen heteromiehen on psykologisesti paljon helpompi käyttää raideliikennettä (raitiota tai junaa) kuin hypätä bussiin köyhien sekaan, vaikka ne olisivat yhtä nopeita liikennevälineitä. Valkoinen heteromies ei käyttäydy rationaalisesti."

Erittäin mielenkiintoinen ja epäilemättä relevantti kannanotto nimenomaan kehärataa koskevaan keskusteluun liittyen. Mihinhän tämä havainto mahtaa perustua?

Erkko Korppaanmäki Vastaus kommenttiin #19

Kuka on havainnut, missä, koska ja miten tähän johtopäätökseen on päädytty?

Reijo Tossavainen

Taksit tulevat säilyttämään merkittävän aseman lentoaseman liikenteessä. Kotiovelta lentoaseman lähtöterminaalin ovelle pääsee vaivattomasti, joskin hieman kalliimmalla.

Jos on useita matkalaukkuja, niin niiden raahaaminen on työlästä. Esimerkiksi ensin kotoa bussipysäkille, sitten rautatieasemalla junaan ja perillä junasta lähtöluukulle.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Taksia saa jonottaa Helsinki-Vantaan kentällä pahimmillaan yli puoli tuntia. Toimiva junayhteys saa aikaan sen, että taksitkin kulkevat joutuisammin.

Reijo Tossavainen

Olen lähtenyt taksilla lentokentältä noin 30 kertaa. Aina olen saanut kyydin muutamassa minuutissa. Junat kulkevat noin 10 minuutin välein. Siis?

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen Vastaus kommenttiin #14

"Olen lähtenyt taksilla lentokentältä noin 30 kertaa."

--> Yhdessä lauseessa herra Tossavainen todisti elävänsä aivan eri todellisuudessa kuin tavallinen suomalainen ahkera mutta köyhä ja rehellinen kansa.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #21

Tikkurilassa asuessani käytin koko ajan työmatkaliikenteessä junaa. Olinko minä silloin toveri Niemisen logiikan mukaan köyhä ja rehellinen?

Nyt täällä maalla asuessani, lähin bussipysäkki mistä on liikennettä, on 7 km etäisyydellä. Siitä kulkee yksi bussi päivässä. Käytän siis henkilöautoa. Tältä osin en tiedä olenko toveri Niemisen mielestä hyväksyttävä ihminen.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen Vastaus kommenttiin #21

Kommentoija Jiri Nieminen: "tavallinen suomalainen ahkera mutta köyhä"

Suomeen tuleva turisti unohtui?

Jos on ollut matkanteossa esimerkiksi 26 tuntia (eri mantereelta), toivoo toki, että viimeinen etappi lentokentältä hotellille olisi turvallinen ja helposti hahmotettava junalinja, eikä joku epämääräinen paikallisten työnorjien ja narkomaanien kuljetusväline.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #14

Helsinki-Vantaan taksiruuhkat ei ole mitään mielikuvituksen keksintöä. Pahimmat ajat ovat loppuillasta ,kun monet 'illaksi kotiin' -lennot Keski-Euroopasta laskeutuvat peräjälkeen. Teneriffan lennot osunevat hiljaisempiin aikoihin.

Juniin mahtuu ihmisiä samaa tahtia kuin lentokoneet niitä kentälle tuovat, taksit ei pysty samaan.

Erkko Korppaanmäki

Ylipäänsä VR:n juna on todennäköisesti useammin myöhässä kuin taksin saaminen ongelma lentoasemalla tai muualla pk-seudulla.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

On kaksi vaihtoehtoa:

1. Rakennetaan Pisararata ja kehärata, ja ratojen varsille runsaasti asuntoja maahanmuuttajille.

2. Ei rakenneta, ja asutetaan maahanmuuttajat Kouvolaan ja muille pienille paikkakunnille.

Käyttäjän rover kuva
Veikko Virta

Asennevmmasta en ota kantaa van kysymys on ihmismassojen liikuttelusta. Eli raiteen vedetään sinne missä on, tai tulee olemaa kuljetettavia. Kumipyöräliikenne ruuhkauttaa tiet ja asuinalueet saasteita puhumattakaan. Lentoaseman liikenne on minulle yks haisee koska joudun sinne menemään taksilla muiden ongelmien vuoksi. Asun stadissa aseman vieressä.

Erkko Korppaanmäki

"Tehkää (te massat) niinkuin minä sanon, älkääkä niinkuin minä teen"

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Lentokenttäradan osalta on huomattava, että se ei ole vielä valmis, joten yhteys paranee entisestään kun syksyllä avautuvat liukuportaat suoraan terminaaliin. Kun rata on nyt olemassa, tulevaisuudessa sitä on mahdollisuus parantaa edelleen monin tavoin pienemmillä lisäinvestoinneilla, esimerkiksi mahdollistaa pikavuorot, jotka eivät pysähtyisi kaikilla asemilla tai rakentamalla Rekolasta liityntäraide Leinelään, jolloin osa pohjoisesta tulevista InterCity-junista voisi koukata lentokentän kautta.

En kiistä autoliikenteen ja tienpidon tärkeyttä koko maassa, mutta pääkaupunkiseutu on väkilukunsa ja sijaintinsa puolesta erikoistapaus, joka tarvitsee nykyistä kattavamman paikallisen raideliikenteen.

Käyttäjän rover kuva
Veikko Virta

Hyvä Erkko.. Ihmisillä voi olla liikkumisvaikeuksia pakkasien kanssa tai ilman. Jos ei ole mitään järjellistä kirjoittamista niin miksi nähdä vaivaa?

Käyttäjän JuhaRiipinen kuva
Juha Riipinen

Se suurin hyöty kehäradasta onkin pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteelle, esim. yhteys Tikkurilasta Myyrmäkeen on nyt paljon aiempaa bussiyhteyttä nopeampi. Samalla rata helpottaa kehä III:n ruuhkia.

Tuo, ettei yhteys keskustasta lentoasemalle nopeudu (joskin ehkä helpottuu ja muuttuu kestoltaan ruuhkista vähemmän riippuvaiseksi) oli julkisuudessa jo ennen kehäradan valmistumista, mutta blogauskiireiltään Tossavainen ilmeisesti missasi senkin.

Vantaa kasvaa vauhdilla, joten kehäradalla tulee olemaan käyttäjiä.

Kari Kiesilä

Taisit Reijo puhua soinia...

Reittiopas.fi mukaan helsingin rautatieasemalta matka lentoasemalle kestää bussilla kaksi minuuttia kauemmin kuin junalla.

Bussilla 61 tikkurilasta matka lentoasemalle vie 28 minuuttia ja junalla 16 minuuttia.

Tarkista jatkossa faktat ennen kuin alat kertomaan "tosiasioita"

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Aiempien kommentoijien kritiikkiin yhdyn täysin, mutta lisäisin vielä, että herttaisesti Tossavaiselta unohtuu matkustajakokemus. Juniin on suurten ihmismassojen kimpsuineen ja kampsuineen dekadilla helpompaa raahautua kuin busseihin, minkä lisäksi kyyti on tasaisempaa kuin busseissa, minkä lisäksi junien ei tarvitse seisoa samoissa liikennevaloissa työmatkalaisten tai muiden autoilijoiden kanssa.

Toimituksen poiminnat