*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Maahanmuuton vuosikustannukset 1,5 miljardia eli 300 € per henkilö

Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön tehtävistä äskettäin eläkkeelle jäänyt Erkki Virtanen ihmettelee Etelä-Suomen Sanomissa, miksi niin vähän puhutaan maahanmuuton kokonaiskustannuksista. Hän myös syystäkin kysyy, miksi asiaa hyssytellään. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/19/turvapaikanhakijoista-tulossa-miljardilasku-ex-kansliapaallikko-miksi-sita-hyssytellaan

Virtasen mukaan turvapaikanhakijoiden aiheuttamat kustannukset voivat nousta ensi vuonna jopa 1,5 miljardiin euroon. Summa on siis 1.500.000.000 euroa. Siitä keskivertosuomalaisen osuus on ikään ja säätyyn katsomatta noin 300 euroa. Siis vauvasta vaariin.

Suomessa on noin 7500 asunnotonta. 1,5 miljardia per asunnoton tekee 200.000 euroa. Jokaiselle suomalaiselle asunnottomalle hankittaisiin noilla yhden vuoden rahoilla vaikkapa oma asunto.

Ehkäpä siinä syy hyssyttelyyn. Onhan median ja muun mukasuvaitsevaiston kesken hiljainen sopimus, että maahanmuutosta pyritään antamaan myönteinen kuva.

Minä puolestani kysyn, että haluatko maksaa tuon summan mukisematta? Kysyn myös, olisiko mielestäsi rahoille tärkeämpää käyttöä?

 

.................

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (34 kommenttia)

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

Kun pääministeri Sipilä palasi käskynjaolta Berliinistä, hän totesi rehvakkaasti, että maahanmuutto on hänen pienin ongelmansa. Tähän voi sanoa, että eihän se ole ongelma lainkaan, jos on päätetty muuttaa Eurooppa Merkelin johdolla islamilaiseksi kalifaatiksi.

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen

Mielestäni tähän "mamumaksuun" saisi tulla mukanaan valinnanvapaus.

Saisi valita pistääkö rahan maahanmuuton tukemiseen vai oman valtion puutteenalaisten ihmisten tukemiseen.

Tämän valinnanvapauden myötä käytettävät resurssit jakautuisivat oikeudenmukaisesti ja demokraattisesti.

Reijo Tossavainen

1,5 miljardia on iso summa. Todella iso summa.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että valtion pitää karsia muita menoja vastaavalla summalla, jos velkaantumista ei haluta lisätä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Poliisit osallistuvat kuulemma säästötalkoisiin v. 2016-18 siten, että reilut 10% väestä karsitaan tavalla tai toisella. Muista hallinnonaloista en tiedä..

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Jos koko poliisitoimi ja rajavalvonta lopetetaan Suomesta kokonaan ja välineet myydään, päästään vähän yli puoleen tuosta 1.5 miljardista vuositasolla. En kyllä oikein usko, että kansalaisilta saisi luottamuksen tuollaiseen "säästöön", mutta sitähän nyt ei ole ennenkään kovin paljoa kyselty.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Olisi selkeämpää jos puhuttaisi erikseen maahanmuutosta ja sitten toisaalta pakolaisista.

Kyllähän jokainen tajuaa että isoa laskua siitä tulee. Mutta sen sijaan että oikeasti etsittäisi ratkaisuja niin sitten vaan kiljutaan sormet korvissa että rajat kiinni.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Rajat kiinni on nimenomaan paras ratkaisu näihin ongelmiin, siitä on hyvä lähteä, mutta kun sitä eivät päättäjät ja suvaitsevaisto näytä tajuvat, siksi siitä pidetään meteliä

Reijo Tossavainen

On parempi puhua maahanmuutosta, sillä pakolaiset ovat pieni osa tulijoista.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Turvapaikanhakijat eivät edes ole maahanmuuttajia ja toisaalta suuri osa maahanmuutosta on edelleen työn tai perheen takia tulevia. Sen takia olisi selkeämpää puhua pakolaisista (turvapaikanhakijat ja pakolaiset) ja toisaalta muu maahanmuutto.

Sari Haapala Vastaus kommenttiin #7

"Sen takia olisi selkeämpää puhua pakolaisista (turvapaikanhakijat ja pakolaiset) ja toisaalta muu maahanmuutto."

Kyllä pakolaiset ja turvapaikanhakijat on hyvä erotella, pakolaisista tiedetään että he varmasti ovat turvapaikan tarpeessa ja pakolaisia voisi hyvinkin ottaa lisää, kun taas turvapaikanhakijoista ei yleensä tiedetä yhtään mitään, eivätkä he yleensä ole hädänalaisia ja turvapaikan tarpeessa.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala Vastaus kommenttiin #7

Sinänsä aivan sama millä nimellä maahan tulijoita sanotaan, tärkeämpi asia on se miten paljon juttu maksaa ja mistä muusta siihen menevä raha on pois.
Ilmeisesti Bodilia ei tuo rahasumma millään tavalla huoleta?

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Ensi vuonna menee 3 miljardia. Sitä seuraavana 4,5 miljardia. 6, 7,5, 9...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Jaa että 1,5 mrd€? Se on sitten kympin seteleitä peräkkäin asetettuna n. 1950 kilometriä.

Peter Pyykkönen

Siis 750€/nettomaksaja, 1500€/nettomaksajaperhe.
Ja mitä vastinetta rahalle saa?

Mitä vastavuoroista hyvää maahantunkeutujat antavat meille heidän paapomisestaan?

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen

Eiköhän olisi syytä maksattaa nämä kulut EU:lla sen älytöntä ja kallista byrokratiaa purkamalla.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Maksaa se suomalaislapsenkin kasvatus ja koulutus. Hintalappu on varmasti pakolaisilla kova, mutta puutteelliset laskelmat ovat aina hemmetin ärsyttäviä. Ja tätä siis harrastetaan myös toiseen suuntaan, kuten jätetään laskematta että maahanmuuttajat käyttävät myös infraa, turvallisuuspalveluita ym mitä suomalaisetkin.

Systemaattinen ongelma. Mistään ei saa oikeaa tietoa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Laskin 11.9.2015 Valtion budjettikirjan perusteella turvapaikanhakukeskusten kulut eri ”asiakasmäärillä”;
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20223...

Summiin tulee tietenkin lisätä maahantulijoiden/turvapaikanhakijoiden/hylättyjen ja hyväksyttyjen erinäiset ”sivukulut”, joiden määrä selvästikin vaihtelee yksilöittäin ja eri ryhmien kesken. Myös kokonaismaahantulijoiden määrällä on oma, nostava, vaikutuksensa, esimerkiksi asuntojen vuokratasoon yms., sekä erilaisten palveluiden kasvuun.
*
Laskelma

Miten paljon Suomen maahanmuutto maksaisi laskennallisia budjettisummia laskuperusteina käyttäen?
Maahantulon vuositason menona käytän Valtion budjettiesityksen 2016 esittämää vastaanoton kustannusta per henkilö – eli 17.657 euroa/hlö.

Vastaanoton kustannukset eri asiakasmäärillä:

5.000 maahantulijaa: 88,3 miljoonaa euroa
10.000 maahantulijaa: 176,6 miljoonaa euroa
15.000 maahantulijaa: 264,9 miljoonaa euroa
20.000 maahantulijaa: 353,1 miljoonaa euroa
30.000 maahantulijaa: 529,7 miljoonaa euroa
50.000 maahantulijaa: 882,9 miljoonaa euroa
100.000 maahantulijaa: 1.765,7 miljoonaa euroa (1,8 miljardia)
200.000 maahantulijaa: 3.531,4 miljoonaa euroa (3,5 miljardia)
*

Reijo Tossavainen

Yhteiskunnan rahaa kanavoituu näihin tarpeisiin paljon muualtakin kuin suoraan budjetista näkyviltä momenteilta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Suuri osa 1,5 mrd:n rahasta kanavoituu verotuloina takaisin valtiolle. Vastaanottokeskukset maksavat vuokraa, vuokranantajat maksavat vuokratuloistaan veroa.
Vastaanottokeskusten työntekijät maksavat palkkatulostaan veroa.
Vastaanottokeskusten ruokahuoltopalvelu maksaa toimittamistaan aterioista arvonlisäveroa.
Ruokahuoltopalvelun työntekijät maksavat palkkatulostaan veroa.
Maahanmuuttajille maksetaan toimeentulotukea, jonka maahanmuuttajat käyttävät ostamalla palveluja ja tuotteita paikallisilta yrityksiltä, yritykset maksavat tuotteistaan ja palveluistaan arvonlisäveroa.

Kun otetaan huomioon rahan kotimarkkinoita kiihdyttävä positiivinen vaikutus, valtiolle aiheutettu kustannus lienee noin 0,5 mrd:n tienoilla. Edellä esitetty laskelma lienee aika lähellä oikeaa.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #24

Niemeläinen yrittää nyt valkopesussaan kirjoittaa uusiksi myös kansantalouden oppikirjat...

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #27

Reijo, Reijo, kyllä sinä entisenä kansanedustajana tiedät ja tunnet kansantaloudellisen vaikutuksen. Ja tiedät myös mitä lukuja kannattaa milloinkin esitellä. Kun esität bruttomenoina silloin, kun se on oman agendasi vastainen ja netoista, kun meno on agendasi puolella. Ja kun poliitikko puhuu, kansan on syytä tulkita. Se on sitä sinun kuuluttamaasi medialukutaitoa.

Niin toki itsekin teen. Puhun kokonaismenosta, kun puhumme puolueille ja poliitikoille maksettavista etuisuuksista. Vaikka kyllähän nekin rahat kaiketi on samankaltaista elvytystä kuin tämä maahanmuuttajille maksettava rahakin.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Vastaanoton kustannukset sisältävät vain vastaanottokeskusten kustannukset (majoitus, ruoka, vastaanottoraha, henkilöstökulut), jotka muuten olivat maahanmuuttoviraston viime vuoden tilinpäätöksen mukaan jokseenkin tarkkaan 20 000 euroa/henkilö/vuosi. Maahanmuuttovirasto on hyvin vaitelias siitä, miten vastaanottokeskustoiminnan liiketoimintamuotoistuminen vaikuttaa kustannuksiin. Tuskinpa se olisi näin vaitelias, jos se olisi vaikuttanut kustannuksia alentavasti.
Tämän päälle tulevat esimerkiksi turvapaikkakäsittelyn kustannukset ja terveydenhuollon kustannukset. Erkki Virtasen 1,5 miljardia on realistisimman näköinen tähän asti julkisuuteen tulleista arvioista, mutta pahoin pelkään, että sekin on optimistinen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Hyväksyn summan 1,5 mrd. 1 miljardi palautuu edelleen valtiolle verotuksen ja tulontasausmekanismien kautta.

Tietenkin on mahdollista, että vastaanottokeskusten liiketoiminnallistuminen aiheuttaa valtiolle toiminnan tehostumisen kautta kustannussäästöjä, mutta toiminnan liikevoitot ohjautuvatkin veroparatiiseihin. Silloinhan elvyttävä mekanismi ei enää toimisikaan.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Jutussa luki että mikäli normaaliin tyyliin kolmannes hakijoista saa turvapaikan, niin kustannus kotoutustoimista (valtiolta kunnille kotoutuskorvauksina) on vuositasolla miljardin, eli tuhat miljoonaa. Tulevina vuosina, tämän vuoden hakijoiden osalta.

Ennen kotoutuksen piiriin pääsyä on tuo n. 40€ / vuorokaus / hakija noissa keskuksissa. Kaksi kolmesta saa kielteisen päätöksen aikanaan, mutta siihen asti rullaa tuo 40€/ vuorokausi. Toki tuota 40€ on alettu pitää epärealistisen pienenä, kun keskuksia on jouduttu kiireessä vuokraamaan yksityiseltä ilman kilpailutuksia. Joten vuokrat lienevät nousseeet kun pikavippiyrittäjää yms. on tullut rahakipolle.

Onhan tuo miljardi tämän vuoden tulijoiden myötä uutta kotoutusrahaa tuleville vuosille (per vuosi) paljon, jos vertaa näihin hallituksen aloittamiin sopeutustoimiin ja leikkauksiin. Tai voisi sanoa että noi sopeutustoimet ja leikkaukset ovat mittakaavaltaan ihan pelkkiä pähkinöitä (eläkeläisten asumistuen leikkaus olisi ollut 90 miljoonaa, sunnuntaikorvauksien leikkauksella olisi säästettu 170 miljoonaa, ylityökorvauksilla olisi säästetty 70 miljoonaa, loppuainen ja helatorstai 200 miljoonaa)

...siis noi kaikki leikkaukset yhteensäkään (joista nyt on monista jo peräydytty) eivät pääse edes lähelle tämän vuoden turvapaikanhakijoiden yhden vuoden kotoutumiskorvauksen tasoa tulevina vuosina. Puhutaan hirveistä rahoista, pelottaa ihan. Sipilä oli siinä oikeassa että turvapaikan hakojoiden tulva on isompi haaste kuin Suomen talous. On se, talous ei pitkän päälle kestä, tai leikkauksia ei noille summille mistään löydy. Eli velalla on mentävä.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tämän voisi joukkoistaa. Turvapaikkauber. 20€/vrk kun otat tp-hakijan kotiin ja ruokit. Säästö heti 50%.

Käyttäjän HansKallberg kuva
Hans Kallberg

musta on pelottavaa että hallitukseen nousi puolue joka lupasi olla heikompien puolustaja mutta ainakaan vielä ei ole lupauksia lunastettu. meitä on paljon jotka odottivat muustota maan tapaan toimia ja uudenlaista politiikkaa ja hallintoa, sekä ajamaan niitä asioita jotka oppositiossa olivat tärkeitä. toivottavasti valta ei sumenna silmiä ja haalista muistoja. ainakin me vakuutusvammautuneet tahdomme uskoa että ps puolue tekee mitä lupaa. onko lupauksiin luottaminen?
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?...

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Siis ex-kansanedustaja Tossavainen haluaisi, että jokaiselle suomalaiselle asunnottomalle ostettaisiin oma asunto valtion varoista?

Heti, kun laki ja asetus tulevat voimaan, minäkin rupean asunnottomaksi!

Reijo Tossavainen

Kyseessä oli rautalankamalli, jonka avulla toivoin Niemeläisenkin ymmärtävän miten suuresta summasta on kyse. Ei silti mennyt jakeluun.

Toki olen myös sitä mieltä, että ensin pitäisi huolehtia oman maan kansalaisista, vaikkapa asunnottomista.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Eikö Niemeläinen juuri todistellut kommentissa 24, että tuokin raha palautusi verona valtiolle?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #26

Kyllähän siitä suuri osa palautuisikin!
Ensin, kun valtio ostaisi minulle kohtuullisen kokoisen perheasunnon, maksaisin asuntoni hinnasta leimaveron.
Asumismenoihin kuluneet rahat käyttäisin hyödykkeiden ja palvelujen ostamiseen, valtio keräisi niistä jatkossa arvonlisäveron.
Että kaikille suomalaisille asunnottomiksi heittäytyneille saataisiin asunnot hankituiksi, jouduttaisiin korottamaan tuloveroa. Ja taas valtio hyötyisi.
Kun asuntojen hinnat laskisivat valtion ostaessa asuntoja kansalaisilleen, joutuisivat asuntovelalliset toki vaikeuksiin. Vaikeudet helpottavat, kun tiedämme, ettei asumisesta joudu jatkossa maksamaan. Ja asuntojen ostaminen olisi valtiolle siis entistä edullisempaa, kun asuntojen hinnat olisivat romahtaneet.

Vaikka esimerkki onkin äärimmäisen kärjistetty, se osoittaa valtion toimien merkityksen. Valtio voi toiminnallaan vaikuttaa markkinoihin paljonkin. Jokainen valtion maksama etuus mille tahansa sektorille kasvattaa kotimaista kysyntää ja piristää markkinoita. Ja jokainen säästetty etuus tekee vastaavan negatiivisen vaikutuksen. Toki on niin, että osa edunsaajista ei käytä kaikkea saamaansa etuutta ja valtio ei saa kokonaan maksettua etua kierrätetyksi takaisin veroina. Osalle kertyy niin paljon muuta kautta, että voi varoja tallettaa. Osa siirtää varojaan veroparatiiseihin.

Varojen ja etuisuuksien maksaminen synnyttää kateutta. Sitä Tossavainen ruokkii puheenvuorossaan. Mikään ei estä Suomea huolehtimaan asunnottomistamme samaan aikaan kuin huolehdimme pakolaisistamme.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Tossavaisen kommenttiin # 25:
Herätät kirjoituksessasi kateutta. Annat ymmärtää, että valtion tukitoimet otettaisiin pois joltain toiselta.

Oletetaan, että valtio laittaisi asunnottomien hoitoon saman summan. Uskon, että Tossavainen blogissaan kertoisi meille, kuinka paljon enemmän 1,5 mrd:n panoksella saataisiin aikaan vanhushuollossa kuin antamalla sen pummeille.

Maataloustukia vastaan olet myös aiemmin hyökännyt samoilla argumenteilla. Ja ihan hyvin tiedät, ettei maatalousministeriön budjetista hoideta vanhuksia eikä kustanneta terveyspalveluita.

Jokainen kansalaisryhmä toki tarvitsee edunvalvojansa. Se on tärkeää. Kateuden kautta kansalaismielipiteeseen vaikuttaminen on kuitenkin halpahintaista populismia.

Olli Turtiainen

Meillä Suomessa näkyy olevan vanha perinne, että virkamiehet uskaltavat vasta eläkkeelle jäätyään aukaista suunsa ja ihmettelevän noudattamaansa
politiikkaa eri elämän alueella.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

En halua maksaa ja rahoille löytäisin paljon järkevämpiä kohteita.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Ymmärrän sinua oikein hyvin, Seppo.
On silti suurenmoinen onni, ettet sinä voi asiaan vaikuttaa.

No, tietysti voit: seuraavissa vaaleissa voit äänestää ihan toisin kuin edellisissä.

Toimituksen poiminnat