Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

EU:n hajoaminen on jo todennäköistä, koska britit lähtevät

The Times -lehden tilaaman mielipidemittauksen mukaan EU-eroa kannattaa nyt noin 45 prosenttia briteistä. Unionissa pysymisen kannalla on kyselyn mukaan 36 prosenttia kansasta. 19 prosenttia kyselyyn vastanneista ei määritellyt kantaansa. Asiasta kertoo Suomessa mm. Iltalehti http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016020521072109_ul.shtml

Aikoinaan kaatui ikuiseksi vannottu ja vakuutettu Neuvostoliitto. Niin kaatui myös Jugoslavia. Niin ovat kaatuneet monet muutkin ylikansalliset valtiot.

Nyt näyttää siis yhä todennäköisemmältä, että myös EU:n hajoaminen on arjen todellisuutta vielä tämän vuoden aikana. Ensi kesänä nimittäin äänestetään brittien EU-jäsenyydestä, ja gallupin mukaan selvähkö enemmistö on eron kannalla. Se on todella hyvä uutinen.

Kun tähän lisätään Kreikan kriisi ja ensi kesän viime kesää pahempi kansanvaellus, niin yhdessä brittien uloslähdön ja monien muiden ongelmien kanssa syntyy todennäköisesti niin vaikea soppa, että EU ei siitä selviä nykyisen kaltaisena.

Ehkäpä EU palaa juurilleen ja keskittyy jatkossa hoitamaan vain ne asiat, jotka ovat todella tarpeen hoitaa ylikansallisena yhteistyönä. Kurkun käyryyden mittaamiseen sitä ei tarvita.

Jälleen näyttää toteutuvan vanha sanonta, että "ei niin pahaa, etteikö myös jotain hyvää".

............

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Huuto kuuluu Brysseliin asti.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Huuto kuuluu Brysseliin asti. Ja niin on hyvä. Missä ihminen, siellä hyvä ja paha. On tämä yksi elämä elettävänä, vain se on varmaa.

Reijo Tossavainen

Media ja muu mukasuvaitsevaisto on leimannut rajojen sulkemista vaativat uusnatseiksi, fasisteiksi ja rasisteiksi.

Ylen tuoreen kyselyn perusteella 58 % suomalaisista kannattaa ja 31 % vastustaa rajatarkastuksia.

Käyttäjän TimoSotikoff kuva
Timo Sotikoff

Kirjoituksen alku on hyvä, mutta miksi lopussa tulee tällaista käsittämätöntä tekstiä, kuin jostain sadusta:

"Ehkäpä EU palaa juurilleen ja keskittyy jatkossa hoitamaan vain ne asiat, jotka ovat todella tarpeen hoitaa ylikansallisena yhteistyönä. Kurkun käyryyden mittaamiseen sitä ei tarvita."

Uskooko persut siis EU:seen loppuun asti, vaikka siitä yksittäisiä maita liutana eroasikin? Sellaisen kuvan tästä lausahduksestasi saa, eli persut haluaa vaikka loppuun asti pysyä lojaalisti EU.ssa mukana, niinkö Reijo? Tätäkö persujen "EU-kriittisyys" siis on?

Reijo Tossavainen

Tuo lopun arvio oli ennuste tulevasta. Oma mielipiteeni on sitten eri asia. Olen siitä kirjoittanut usein täälläkin.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

"Ehkäpä EU palaa juurilleen ja keskittyy jatkossa hoitamaan vain ne asiat, jotka ovat todella tarpeen hoitaa ylikansallisena yhteistyönä. Kurkun käyryyden mittaamiseen sitä ei tarvita"

Tossavainen jaksaa vaahdota vanhasta asiasta, kyse ei edes ollut direktiivistä vaan asetuksesta ja se syntyi TUOTTAJIEN aloitteesta, ei EUn.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Juuri Niinistö sanoi, että pitäisi keskittyä muihin kuin pilkkuihin. Jokainen maalaisjärjellä ajatteleva tajuaa, että tuo kurkku vertaus on lähinnä ironinen heitto, kuin syvällinen tarkastelu.

Tossavainen puhuu asiaa, niin on turha jotain pilkkuja kaivella sen takia et kokee jotain antipatiaa kirjoittajaa kohtaan. En minäkään ole ollut enää aikoihin Persujen kannattaja, mutta silloin kun Persu puhuu asiaa, niin en minä ainakaan rupea väkisin etsimään jotain negatiivista. Se ei johda kuitenkaan yhtään mihinkään.

Reijo Tossavainen

Kun asialliset perusteluja ei löydy, niin silloin saivarrellaan tai käännetään huomio epäolennaiseen.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #10
Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Ei. Se ei ole "ironinen heitto" Tossavaiselta, joka on asiaa puinut aiemminkin täysin vakavissaan.

Ja Tossavainenhan tässä on se, joka on ruvennut "väkisin etsimään jotain negatiivista". Vaikka sekin oli niin naurettavan virheellinen, että muiden pitää puolustella sitä ironiaksi.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #11

Totesin tuossa ylempänä jotakin saivartelusta...

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #12

Samalla minuutilla kuin postasin itse kommenttini johon nyt vastaat. Ajatustenlukijaksi vai ennustajaksiko sinä minua luulet?

Virheellisen väitteen korjaaminen ei muuten ole saivartelua, siihen tarttuminen on kelvoton yritys vähätellä esittämääsi vääristelyäsi ja osoittaa vain että olin oikeassa.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Reijo.
58% kannatta rajatarkastuksia. Miksi he kaikki eivät kannata Perussuomalisia? Elämä on muutakin kuin maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

EU:ta pitää kaikkien demokraattien kumartaen kiittää ennenkaikkea suomenkielen nostamisesta muiden jäsenvaltioiden kielten rinnalle tasa-arvoiseksi kieleksi. Sellainen monikulttuurisuus on uusi historiallinen omijaisuus. Aina ennen hallitsjat olivat kirkon kanssa määränneet sieltä minne saakka Timo Soini sanoo yhä huudettavan.

Se että jossakin kaksikultturisuus on tärkämpää kuin kansan henkinen hyvinvointi, on vanhempaa historiallista perua 1800-luvulta. Sellaisten asenteiden säilyttämiseksi on Åbon tohtori Paavo Väyrynen perustamassa ns. kaaderipuoluetta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jos tuollainen toteutuu, että biriti lähtevät, silloinhan se kyllä onkin EU:n loppu.

Millainenhan lehmänkauppa kohta alkaa kun isot herrat Brysselissä hermostuvat, kohta luvataan briteille maat ja taivaat, eivät vaan taida ymmärtää, että se brittien lahjominen johtaa yhtä varmasti EU:n hajoamiseen, koska eihän varmasti muut jäsenmaat katso vierestä kun yksi maa saa paljon muita parempia etuja.

Mielenkiintoinen kesä tulossa tuon maahanmuuttajavirran ja brittien äänestyksen vuoksi.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Britit saavat jo nyt etuja kuten alennusta jäsenmaksuun - lasku suomalaiselle veronmaksajelle, kiitos.

Näitä lehmänkauppoja on odotettavissa lisää. Jos haluaa olla muutakin kuin nettomaksaja loputtomiin niin silloin on otettava kovat piippuun kuten britit tekivät.

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Eu:n kuuluukin hajota. Ko. Mädättynyt instituutio on diktatuuri, mikä on tehnyt kaikkensa tappaakseen itsenäiset valtiot ja tehdäkseen liittovaltion. Olen todella hyvilläni ja odotan, että roska hajoaa ja kun se hajoaa, se on juhlapäivä Suomelle ja suomalaisille. Suomesta kuuluu pitää huolta paremmin, se ei todellakaan ole Eu:n asia

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Suomikin on jo palannut hoitamaan asiat kahden kesken venäjän kanssa. Eu:ta ei asiat kiinnosta. Hajoaminen on alkanut. Keskuksessa rakennetaan samalla tiiviimpää hallintoa ja saivarrellaan ongelmien kanssa. Näin on tainnut tapahtua ennenkin suurten hajoaminen.

Käyttäjän JuhaHyvrinen kuva
Juha Hyvärinen

Suomi ulos Euroopan Unionista, mihin laittomasti meidät liitettiin.

Toimituksen poiminnat