*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

"Vihapuhe" on seurausta ylimielisestä, loukkaavasta syyttelystä

Vuoden 2011 kesällä suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtui hyvin merkittävä muutos. Silloin kansalaisten välinen vastakkainasettelu kiristyi huomattavasti.

Aiheesta kirjoitti kirkon verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikoski Suomen Kuvalehden tämän viikon ja parin viikon takaisissa numeroissa.

Luettuani tarinat tulin hyvin surulliseksi, sillä Lohikoski näkee asiat hyvin yksipuolisesti, ylimielisesti ja omahyväisesti. Hän ja hänen kaltaiset hyvät ihmiset eivät ole mitenkään syyllisiä tilanteeseen, vaan nuo ymmärtämättömät fasistit ja rasistit! He kun eivät suostu myöntämään sitä mistä heitä syytetään!

Juuri tuonkaltainen asennoituminen on koko kehityskulun aiheuttaja.

Ennen asenneilmaston jyrkkää muutosta olivat eduskuntavaalit, joissa kansalaisten tyytymättömyys purkautui poikkeuksellisen rajuna jytkynä. Sitä seurasi itseään suvaitsevina ja sivistyneinä pitävien ihmisten ennennäkemättömän kova ja epäasiallinen hyökkäys perussuomalaisia kannattaneita kohtaan. Kaikkein innokkaimmat kehottivat jopa muuttamaan maasta pois, koska täällä asuu roskaväkeä.

Tämä on mielestäni perussyy tilanteen kiristymiseen. Siis se, että demokratian pelisääntöjen mukaisesti kansalaiset ensin ilmaisivat vaaleissa halunsa muuttaa yhteiskuntaa, mutta seurauksena oli vain pilkkaa ja ylimielistä vähättelyä.

Sen jälkeen monet epäoikeudenmukaista kohtelua kokeneet kovettivat asenteitaan ja alkoivat puolustautua. Puolustautumista ei kuitenkaan hyväksytty. Mukasuvaitseva media sulki keskustelupalstat ja kuvitteli, että kaikki on jälleen hyvin.

Nykymaailmassa kaikki on kuitenkin toisin, sillä somen kautta jokainen saa äänensä kuuluviin. Eikä siellä ole kukaan sanomassa mitä saat sanoa, jolloin patoutunut pahan olon tunne saa joskus hyvin suorasukaisia muotoja.

Palaan alussa mainitsemaani Lari Lohikoskeen. Kirkon twitter-tilissä rajojen sulkemista vaatineet mielenosoittajat leimattiin fasisteiksi ja rasisteiksi. Samalla leimattiin suomalaisten selvä enemmistö fasisteiksi ja rasisteiksi, koska suomalaisten selvä enemmistö kannattaa maahantulon rajoittamista.

Näköpiirissä on vain tilanteen kiristymistä, koska ylimielinen asenne ja muiden umpimähkäinen leimaaminen on  jopa kirkon taholta tällaista.

Tunnelin päässä ei näy valoa.

......................

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Reijo Jokela

Voisiko olla muuten niin, että vihapuhe ei ole lisääntynyt, vaan niiden määrä joille tulee herkästi paha mieli on lisääntynyt?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Eikös se ole sekä että että heidän äänensäkkin on nykyään myös kuuluvampaa minkä vuoksi muodostavat "äänekkäimmistön".

Käyttäjän lohikoski kuva
Lari Lohikoski

Reijo, jos oikein ymmärsin, niin näet yhdeksi yhteiskunnan ilmapiiriä heikentäneeksi syyksi Perussuomalaisten vähättelyn. Sellaista varmasti on tapahtunut, ja olen ihan samaa mieltä siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei nyt dialogi oikein pelaa.

Jos nyt luet mainitsemasi kirjoitukseni huolella, niin missään en puhu fasisteista mitään, sen sijaan olen kyllä sitä mieltä että myös maahanmuuton ongelmista täytyy voida puhua, mutta järkevää keskustelua estävät paitsi aggressiot, niin myös - kyllä - aivan liian usein puheenvuoroissa ja mielenilmaisuissa esiintyvät rasistiset asenteet. Rasismista taas ovat Perussuomalaisetkin moneen kertaan lausumillaan irtisanoutuneet. Yksin maahanmuuton rajoittamisen kannattaminen ei kuitenkaan tee kenestäkään rasistia, sellaista en ole väittänyt enkä tiedä että olisi kukaan muukaan.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Parhaat esimerkit leimaamisesta ovat somekohut Teemu Selänteestä sekä Laurahuhta Saaresta, myöski Niinistön puhe sai oman leimamsa. Yleistää leimaamisessa on että tässä väärinymmrtämisen kulttuurissa kertomaansa joutuu selventämään ja korjailemaan jälkikäteen.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #13

Itse asiassa leimaamista yleisempää tuntuisi olevan omatoiminen leimautuminen, marttyyrius. Tuossa ristijupakassakin kirkko kritisoi ristin käyttöä rasistisessa kontekstissa ja heti oli lauma puolestaloukkaantujia selittämässä että kirkko oli leimannut kaikki osallistujat, ei ollut.

Samalla otteella Tossavainen blogissaan tehostaa viattomien joukkojensa uhriutumista, antamalla ymmärtää että Lohikoski pitää heitä fasisteina (ainakin Lohikosken mukaan perusteettomasti). Pienellä hakemisella löytynee uhriutumista myös torin toiselta laidalta. En viitsi edes hakea, koska pointtini on tuo surullinen ilmiö eikä taktiikan käyttäjä. Nuo esimerkit nyt vain olivat tässä tarjottimella.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #18

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Reijo Tossavainen

Esimerkiksi ministeri Orpo viime vuoden puolella arvioi, että "pakolaisten" maahantulon motiivien epäily on rasismia. Ja ei varmaankaan ollut ainoa joka näin ajatteli ainakin silloin. Nyt arjen todellisuus on avannut monien silmät.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Orpo kyllä totesi, että KAIKKIEN turvapaikkaa hakevien motiivien epäily on rasismia ja niinhän se onkin.

Reijo Jokela

Eihän se tosiaankaan ole. JOs ei olisi epäilyä, niin turvapaikkahan voitaisiin myöntää hakijan ilmoituksen perusteella. Nyt on kuitenkin epäily ja jokaisen asia tutkitaan, puhuuko totta.
Ihmeellistä, että ministeri pitää oman hallinonalansa toimintaa rasistisena.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Olisiko motiivi ja kriteerien täyttyminen aavistuksen verran eri asia? Vaikka kaikki puhuisivat totta eivät kaikki saa turvapaikkaa, koska kriteerit eivät täyty. Ei kielteinen päätös ole sama asia kuin vilpillinen hakemus. Motiivilla ei ole käsittääkseni turvapaikan myöntämisen kannalta edes mitään merkitystä.

Kyllä vain saivartelen, mutta itsepähän avasit oven sille. Aikuisemman oloinen vastaus olisi, että tarkistaminen on hyvää hallintoa ja tarkistamatta jättäminen olisi virkavirhe.

Reijo Jokela Vastaus kommenttiin #9

Kriteerien täyttyminenhän voidaan arvioida noista tulijan antamista tiedoista, jos ei kerran epäillä, että ne eivät olisi oikein.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #16

Ei voida, se ei olisi hyvää hallintotapaa. Sama koskee ihan meistä jokaista, kyllä viranomainen yleensä haluaa todistuksen vaikkei epäilisikään. Hyvä niin.

Käyttäjän rojares kuva
Rami Ojares Vastaus kommenttiin #21

Se mitä sinä kutsut hyväksi hallintotavaksi Arto Granlund ja Petteri Orpo kutsuvat rasismiksi. Melkoinen ero näkemyksissä!

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #25

Herrojen Granlund ja Orpo puolesta en osaa sanoa, kutsuvatko he rasismiksi sitä että tarkistetaan täyttyvätkö lain kriteerit. En nyt jaksa edes tonkia niitä, mutta uskallan ihan yleissivistyksen perusteella heittää että siellä tuskin on mitään motiiviin liittyvää arviointia.

Sari Haapala

"Orpo kyllä totesi, että KAIKKIEN turvapaikkaa hakevien motiivien epäily on rasismia ja niinhän se onkin."

Eipä kyllä todennut, vaan sanoi:

”On kahta kriittisyyttä. Maahanmuuttopolitiikkaan voi suhtautua kriittisesti tai voi olla niin sanotusti maahanmuuttajakriittinen. Esimerkiksi pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.”

Orvon lausunto nyt ei missään nimessä pidä paikkaansa, sillä jos motiiveina on esimerkiksi muiden turvapaikanhakijoiden vainoaminen, rikokset, raiskaukset tai terrorismin levittäminen, niin ei sen ääneen sanominen ole rasismia.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Niinhän sitä väitettiin että turvapaikanhakijan iän kysyminen ja selvittäminen loukkaa tämän yksityisyyttä mutta eikös se silloin loukkaa yksilön yksilöllisyyttä kun alaikäisen Suomalais lapsen ostaessa alkoholia kysytään ikää.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Yritätkö sanoa, että vihapuhe on jotenkin puolusteltavissa?

Reijo Jokela

Mitä sitten on vihapuhe. Nythän hysteria on jo niin paha, että tuo sinunkin kirjoituksesi voidaan tulkita vihapuheeksi vihapuhetta kohtaan, koska siinä olis selvästi negatiivinen sävy, vaikka se olikin kysymyksen muodossa.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Voit kysyä vihapuheen määritelmän blogistilta.

Voin kuitenkin täsmentää, se oli retorinen kysymys - vihapuheelle EI OLE puolustusta. Halusin vain tietää kuvitteleeko Tossavainen, että olisi.

Vihapuhe ei kuitenkaan määrity(ainakaan pelkästään) sen mukaan loukkaantuko siitä joku, vaan ensisijaisesti se liittyy itse vihapuhujan motiiviin puhua se.

Muttet sinä ole niin pöhkö, ettet tätä ymmärtäisi. Jos olet, niin olen saanut sinusta liian fiksun kuvan jostain syystä.

Risto Laine

Jos toisesta tuntuu, että haluaa loukata, haukkua, niin totta kai se on puolusteltavissa, mikäli siihen on painava syy.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Ei VIHApuhe toki ole puolusteltavissa Ala-Olla, mutta vihapuheen=vihaisen puheen, määrittely on hyvin henkilökohtaista, ja se aiheuttaa kritikointia. Ei vihainenkaan täysin perusteltu kannanotto maahanmuutosta ole automaattisesti VIHApuhetta. Ei tottavieköön!

Olisi se käsittämätöntä, jos maassamme(kin) esitettäisiin maahanmuutosta vain täysin yhdensuuntaisia ajatuksia, yksisilmäisiä kannanottoja. Ei elämä ole näin vakaata.
Aikoinaan kun oli vain kaksi ihmistä, hekin saivat riidan aikaiseksi!(A&E)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jotain järkevää Tossavaiselta, ihan oikeasti. Lisäksi pelkoa on lietsonut turvattomuuden tunne ja tilanteen epävakaus jatkuva taantumantakia, myöskin on ollut myös havaittavissa äänekkäimmistön synty joka saa varsinkin mediassa saa huomiota ja näin ihmisten mielensä pahoittamista ja vihaa käytetään hyödyksi rahastamisessa. Ja mitä ennemmän on vihapuheita suuntaa jos toiseensa sekä mielensäpahoittamista sitä enemmän saadaan aikaisiksi myyviä kohuja, näin on syntynyt myöskin väärinymmärtämisen kulttuuri joka rehottaa mm Twitter kohuina sekä vahvistanut mustavalkoisen ajattelun kultuuria.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Onneksi dialogi paranee huomattavasti merkityksellisten lainausmerkkien viljelyllä ja kanssakeskustelijoiden nimittelyllä, itseään hyvänä ja sivistyneenä pitäviksi mukaihmisiksi. Kiitos blogisi vilpittömästä itsetutkiskelevasta otteesta, jota muilta jäit vielä kaipaamaan. Uskoisin muiden kuitenkin seuraavan hyvää esimerkkiäsi toisten kunnioittamisesta, joten parempi keskusteluilmapiiri on jo ihan ovella.

Risto Laine

Täytyy mennä ihan 90 luvun lamaan ja silloin nuorilta vedettiin käytännössä matto jalan alta. Hyvin monelta meni usko tulevaisuuteen ja vuoden 2008 lama oli sitten niitti, mitä nyt kylvetään. Jo 90 luvulla alkoi tulla tutuksi, kun "ylhäältä" tultiin selittään tyhmälle kansalle, mitä on monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus. Meille nämä asiat olivat jo itsestään selvyyksiä 70 ja 80 luvulla, halu kuulua eurooppaan, ei neukkulaan.

Kun näille nk.suvakeille alkoi tulla alkumetreillä kritiikkiä, siitä alkoi kansan haukkuminen taantumukselliseksi, peräkammarin pojaksi, sivistymättömäksi, menneessä eläjäksi, naisten hakkaaja alkoholisoutunut jamppa, joka kuluttaa aikaansa maalaiskylän Esson baarissa kiroillen, sairastavan erilaisia fobioita ja kunhan vastustaa vastustamisen ilosta.

Minulla tulee tälläisestä "suvakista" mieleen täysin narsistinen mulqvisti.

Kannattaisko mennä itseensä ja miettiä, miksi suomessa ja euroopassa nousee mitä erilaisempia kuri- ja totalitarismi ideologiaa kuin sieniä sateella?.

Käyttäjän TeppoMesimki kuva
Teppo Mesimäki

Suomalaisten asenteet voisivat olla erinlaiset jos otettaisiin vain Geneven sopimuksen mukaisia pakolaisia.
Nyt meininki on että jos keksit sosiaalisen perusteen niin saat Suomelta kansainvälistä suojelua, ja vaikka et keksi mitään syytä niin ei voida kuitenkaan lähettää takaisin. Voit syyllistyä rikoksiin ja raiskauksiin, mutta sosiaalietuudet jatkavat juoksuaan...
Ja yleisesti tiedossa on että pakolaiset saavat Suomesta yhdet maailman parhaista eduista.

Eli kyllä niitä syyllistäviä katseita voidaan osoittaa Arkadianmäelle ja lehdistölle joka ei ole hoitanut hommiaan, tai ovat kyllä tehneet töitä mutta tehneet punaviherpolitiikalla(puolustetaan viimeiseen saakka ulkolaisia rikollisia) monesta ihan suotta rasisteja.

Mä en yhtään ihmettele jos vihapuheet lisääntyy kun lehdestä voi lukea, että Ranska lähettää pakolaisia takaisin Italiaan ja Suomeen tullaan ilmatteiksi Ruottalaisilla busseilla vaikka kansa vastustaa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Mitä enemmän luotetaan ihmisjärkeen ja omien aistien välittämiin havaintoihin, sitä pikemmin keskustelukulttuuri kohenee.

Vähemmän huutelua taivaisiin Oulunseudun huutajien johtaman hallituksen aikana!

Eipä sentään huolta hallituksella sillä opposition päälehti Demokraatti on saanut päätoimittajaksi yhden oululaisista.

Toimituksen poiminnat