*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Kaikki maahantulijat sukulaisineen tervetuloa Suomeen!

Helsingissä marssittiin lauantaina "pakolaisten" puolesta. Mukana oli HS:n arvion mukaan noin 250 osanottajaa. Samanlaisia tapahtumia järjestettiin myös muualla Euroopassa.

Helsingin Sanomien mukaan "marssijat vaativat pakolaisille turvallista ja laillista pääsyä Eurooppaan, suojaa matkalla Euroopan halki sekä yhtäläistä kohtelua Euroopan eri maissa, muun muassa oikeutta säilyttää omaisuutensa ja oikeutta perheenyhdistämiseen".

Käännän Hesarin jutun selkokielelle.

Mielenosoittajien ja Hesarin mukaan kaikki ovat tervetulleita. Siis useita miljoonia ihmisiä, ellei jopa kymmeniä miljoonia. Ja turvallisesti, eli poliisin tai muiden viranomaisten erityisessä suojelussa kaikkialle Eurooppaan. Ja sitten kun on päädytty esimerkiksi tänne kaukaiseen Suomeen, niin sen jälkeen koko lähisuku tulee perässä.

Onkohan kukaan näistä marssijoista ja heistä myönteisiä juttuja tekevistä toimittajista koskaan ihan aikuisen oikeasti miettinyt miten se kaikki olisi mahdollista?

.........

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina oheisia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Eihän nuo mitään mieti. Ehkäpä ovat sossun elättejä suurin osa.

Käyttäjän TimoKorpelainen kuva
Timo Korpelainen

Erästä ministeriä lainaten: VMP!
No, nuo 250 kylähullua me kestetään kyllä, mutta vaarana tietysti on että hallitus ottaa tuon ohjelmakseen...

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

EK halunnut maahamme uudisasukkaita, työvoimareserviä mistä valita. Toivon EKn ilmoittavan sitten kun sitä on tarpeeksi.

Käyttäjän NikoHaapaniemi kuva
Niko Haapaniemi

Työvoiman tarjonnan kasvattamista nääs. Tosin eikös nykyisetkin ole suhteellisen kirjoitustaidottomia? Eivät taineet englantia edes puhua. Amerikassa meksikolaisia käytetään lähes ilmaistyövoimana kodinhoidoissa, puutarhureina, autonkuljettani etc etc kai tänne samaa halutaan? ainiin rakennuspuoli unohtui. Kukas se kokoomusmies oli joka tokaisi suomen tarvitsevan miljoona maahanmuuttajaa että saadaan paikattua työvoimapula?

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen

"Onkohan kukaan näistä marssijoista ja heistä myönteisiä juttuja tekevistä toimittajista koskaan ihan aikuisen oikeasti miettinyt miten se kaikki olisi mahdollista?"

Ei, koska heiltä puuttuu välineet miettimiseen ja mistään mitään ymmärtämiseen.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Voihan sitä alkaa puuhaamaan kansalaisaloitetta Suomen irtautumiseksi Geneven pakolaissopimuksesta.

Käyttäjän SibilYanev kuva
Sibil Yanev

Se on tulkinnasta kiini. Kyllä tehokasta maahanmuuttopolitiikka voi tehdä jo nykylainsäädännölä, jos vaan pätevyyttä riittää. Vaikuttaa siltä, että koska maahanmuutto on helppo rahastuskohde, ei uskalleta tehdä mitään. Miettikää hei Orpo. Kehutaan, koska ei ole tehnyt mitään. No onpas urateko.

Pasi Ranta

Muuttokuorma on muutaman kuukauden päästä vissiin pakko lastata. Onks meidän päättäjillä enää yhtään omaa ajatusta? taitaa jäädä SSS+ O historiaan ministereinä jotka tuhosivat Suomen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ajattelitko muuttaa Saksaan, Ruotsiin tai Englantiin niitä maahanmuuttajia pakoon?

Pasi Ranta

Kanada Australia tai Norja, kunhan Solberg ja Listhaug tekee siitä taas mukavan maan.

Käyttäjän KalleMaurola kuva
Kalle Maurola

Itse muutin pakoon Egyptiin. Tilanne Suomessa on karannut käsistä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Australia ja Kanada ottavat maahanmuuttajia lähinnä kauko-idästä.

Käyttäjän Papaone kuva
Pekka Pulkkinen

Kansanedustajille ja ministereille pitää säätää kelpoisuusvaatimukset asianomaisiin virkoihin.
Ei riitä se, että on on valmis hullujen huoneelle tai jo ollut siellä.
Kun yrittäjä palkkaa työvoimaa, niin kaikilta kysytään työtodistukset ja suositukset.
Valtion virkamiehille on toistaiseksi riittänyt hyvä valehtelemisen taito ja minkä tahansa puolueen jäsenyys.
Tähän on saatava muutos riippumatta siitä, mitä EU:n mistään tietämättömät, omahyväiset itseään heti Jumalasta seuraavana, tosin ylöspäin pitävät pässin päät ovat.
Voihan Suomikin vaatia EU:n älyttömille direktiivin laatijoille vaatimuksen siitä,että maanviljelys ja viinin valmistus kielletään koko euroopassa talven aikana koska eihän sitä voi Suomessakaan silloin tehdä. Miksi siis muuallakaan?

Käyttäjän SibilYanev kuva
Sibil Yanev

Joo varsinkin ministereiden virkoihin. Ja ensimmäinen juttu mitä syksylä olisi voitu tehdä on nimittää hätäministeri maahanmuuttoministeriksi. I

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kansanedustajat eivät ole valtion virassa. Jos taas valtion virkamies tulee valituksi kansanedustajaksi, hänen tulee jäädä virastaan virkavapaalle. Valtion virkamiehiä ovat esim. poliisin, tullin, puolustusvoimain, rajavalvonnan, verottajan henkilökunta. Valtion virkoihin on pätevyysvaatimukset joista on vaikea liisiä, eikä niistä ainakaan valehtelemalla selviä.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Nyt ne lukee Tossavaisen otsikon Bagdadissa saakka ja taas meillä on vino jono tulijoita... vähän varovaisuutta Tossavainen :)

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Turha on enää rypistellä kun paska on housussa, nyt on enää kyse siitä, mikä tai kuka pesee pöksyt, vai peseekö kukaan tai mikään?

Kyseessä on on siis Suomi-merkkinen valtiomme.

Pasi Ranta

Ei oo ihanpakko tulla tänne, mamma Merkelin kainalossa on tilaa.. Sipilä tulee sit pyykkää, parin moniosaajan kanssa.

Käyttäjän SibilYanev kuva
Sibil Yanev

Komissio vaati tätä strategiaa, että pääsee käsiksi kriisirahastoon eikä tulee seuramuskäsittelu (infidgement proceedings) ja mahdollisuus menettä muita siirtoeriä. Suomen tapauksessa maataloustuet. Kaikki on lopuksi rahasta kiini ja niin kauan, kunnes emme ole riippuvaisia muiden tuista ja siirtoeristä voimme tehdä järkeviä ja nopeaita ratkaisuja. Mielestäni Orpo hakee kommissarin virkaa tulevaisuudessa. Mikään muu ei selitä turvallisuusdirektiivien vesittelyn sillä tasolla , kun se esiintyy.

Tässä ote EU:n linjasta:
---
Tasapainoinen lähestymistapa maahanmuuttoon: EU pyrkii määrittelemään tasapainoisen lähestymistavan lailliseen maahanmuuttoon ja laittoman maahanmuuton torjuntaan.
---
http://www.europarl.europa.eu/atyourservice/fi/dis...

Hallituksen on tiedostettava, että Suomessa on silti eri migraatio kun muissa maissa, joka perustuu palautussopimuksen turvaan ja jo vuodesta 2012 ollaan todettu , että turvapaikanhakijoiden väärin käytetty järjestelmä on yleisin tapa olla paperiton (laiton) maahnmuuttaja. Silti tuntuu siltä, että ulkoistamalla vastaanottotoiminnan (mukaan lukien oikeusturva) hallitus loi oman hirviönsä, joka nyt näkee turvanpaikanhakijat sijoituskohteena.

Sari Haapala

Toimittajilla ei valitettavasti ole mitään älykkyystestiä, ja useimmat heistä eivät erottaisi edes palloa neliöstä... No, toivottavasti Suomesta löytyy edes muutama lukutaitoinen toimittaja vastaamaan näihin kysymyksiin, jota epäilen vahvasti.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Suomessa ei ole jaksettu kirjoittaa Saksan puolesta miljoonasta "kadoksissa" olevasta kehitysmaalaisesta, eikä siitä, että Ruotsin poliisi arvioi, että "kadoksissa" on yhtä monta kehitysmaalaista kuin maassa rekisteröitiin viime vuonna. http://www.welt.de/politik/deutschland/article1526...

Nyt kolmekymmenvuotiaiden odotetaan kustantavan oman vanhushoitonsa tulevaisuudessa, viisikymmenvuotiaita varoitetaan hoidon edelleen huononevasta tasosta, mutta "paperittomien", siis maassa täysin laittomasti olevien terveydenhoidosta jaksetaan kantaa huolta.

Missä vaiheessa tämä loppumaton kiima kehitysmaalaisia kohtaan alkoi? Pääsyä Eurooppaan "vaaditaan" Makedonian rajalla, ja kilpinä käytetään harvoja mukana olevia lapsia. Saksassa sosiaalihuollosta vaaditaan rahaa uhkaamalla raiskauksilla. On tämä rohkeaa ja sopeutuvaa porukkaa, todellisia ikääntyvän väestön pelastajia. Niin, tutkimuksenmukaan huoltosuhdetta ei paranneta maahanmuutolla, vaikka se olisi työperäistä, josta nyt tietenkään ei edes ole kysymys. Vai joko tämäkin tutkimus on saavuttanut "tutkimuksen" aseman?

Mediassa voisi myös lopettaa turvapaikanhakija-sanan käytön. BBC, vaikka ei maineestaan huolimatta erityisen puolueeton olekaan, käyttää johdonmukaisesti sanaa "siirtolainen".

"Maksamme velkaa". Miten ihmeessä ihmisten maailmankuva on onnistuttu vääristämään täydellisesti tällaisella roskalla? Kukahan tässä on velkaa ja kenelle?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Täälläpäin puhutaan edelleen paikallisissa lehdissä pakolaiskriisistä ja olen epäkohtaan kiinnittänyt huomiota monta kertaa. Oman käsitykseni mukaan kyse on ollut alusta asti hallitsemattomasta kansainvaelluksesta ja maahanmuuton kriisistä, ei turvapaikka- tai pakolaisongelmasta. Kansainvaelluksia on historian saatossa nähty ja ne ovat pahimmillaan tuhonneet kulttuureja ja valtioita. Maailmalla retoriikka on jo jokin aika sitten kääntynyt tuon maahanmuuton ongelman kannalle ja siellä käytetään pitkälti ilmaisua migration crisis.

Sari Haapala

Kun nuo marssijat kerran niin toivovat näitä "pakolaisia" Suomeen, niin toivottavasti he järjestävät seuraavan kerran marssin, jonka jokaisella osallistujalla on velvollisuus ottaa kotiinsa asumaan vähintään yksi pakolainen ja maksaa kaikki kulut omasta pussistaan. Tällaisen kokeilun jälkeen Suomessa ei ainakaan väliaikaisesti olisi yhtään vihreiden, SDP:n tai vasemmistoliiton jäsentä...

Juha Merisaari

Nyt voi olla hyvin tyytyväinen tämän tapahtuman osanottajamäärään.
Kesällä oli 15 000 henkilöä juhlimassa maahanmuuton monikulttuurista ihanuutta. Onko järjen määrä lisääntynyt vai onko syynä vain olosuhteet eli talvi. Ehkä kesällä tiedämme enemmän. Tuskin pääministerillä on enempää asuntoja tarjolla ja Orpokaan ei tarjoa enää rasistin leimaa kun epäilee motiiveja. Ei mulla muuta.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kirjoittelin lähes samasta asiasta täällä paikallisen lehden palstoille muutaman kerran ja tuntemattomasta syystä toimittajat estivät kirjoitukset ja kommentoinnit viime päiviin asti. Olen myös kysellyt kommenteillani liikasuvaitsevaisten artikkelien otsikointienkin perään eikä kommentteja julkaistu. Jostain syystä kommenttien julkaiseminen on ollut tiettyjen kirjoittajien ja jopa nimimerkkien osalta mahdotonta ja yleensä silloin, kun kirjoittajat tekevät juttuja maahanmuutosta tai muuten puolustelevat venäläisten toimia milloin missäkin. Eläköön lehdistön vapaus ja sensuroimaton tiedonvälitys.

Käyttäjän POOL kuva
Olli Porra

Nuorten ihanteellisten suvakkien tiedot tosielämästä ovat hatarat ja järjen käyttö kiellettyä. Rajatonta maahanmuuttoa kannattavien iäkkäämpien, jopa ministerien, motiivina taas on usein oman hyödyn tavoittelu: mamujen majoittaminen ja erilaiset heihin kohdistetut palvelut ovat mainio bisnes. Raha ratkaisee, ei kansan ja maan etu.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Suomessa kaikki tehdään jetsulleen, niinkuin kuvitellaan Merkelin haluavan. Mitäs sitten tapahtuu, kun EU hajoaa. Viekö EU ensin kaikki maahan tulleet tulijat mennessään? Voi olla, että siinä vaiheessa ollaan ihan keskenämme ja pakan viimeinen kortti kädessä.

Toimituksen poiminnat