*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Nyt on sopivin aika vastan/vihdantekoon

Juuri nyt juhannuksen alla on täydenkuun aika. Silloin on sopivin aika vastantekoon. Ken ei sitä usko, niin kokeilkoon!

Niin jouduin itsekin aikoinaan tekemään. Minua vanhempi ja kokeneempi henkilö sanoi, että vasta/vihta pitää tehdä juuri täydenkuun alla. Minä sanoin, että "turha, paikkansapitämätön uskomus". Sain vastaväitteen, että "kokeile".

Asia jäi mieltäni vaivaamaan, ja siksi kokeilin. Tein vastoja oikeaan aikaan ja sitten täysin väärään aikaan eli pimeänkuun aikaan. Lopputulos oli vakuuttava. Minulla on aitassani kokeilumielessä tehtyjä lähes 10 vuotta vanhoja vastoja, joissa lehti on yhtä tiukassa kuin uudessa vastassa. Vain väri on haalentunut. Sen sijaan ne vastat, jotka tein väärään aikaan, oli kannettava hyvin varovasti tunkiolle. Sinä aikana jo suuri osa lehdistä karisi pois.

Kokeilu vakuutti minut, ja sen jälkeen olen tehnyt talven vastat aina kesä-heinäkuun vaihteessa, sitä lähinnä olevan täydenkuun alla. Jos joku ei väitettäni usko, niin kokeilkoon, niin uskoo!

Kuun kierto vaikuttaa luontoon monella tavoin. Jo nyt kannattaa pistää muistiin, että sama sääntö pätee myös joulukuusen valintaan. Myös se kannattaa ottaa joulun alla täydenkuun aikaan. Myös sitä olen kokeillut ja havainnut, että täydenkuun aikaan otetussa kuusessa neulaset pysyy ja oksiin tulee jopa uutta versoa. Silloin toki pitää muistaa myös se, että puun katkaisukohta ei saa päästä kuivumaan.

Elinvoima luonnossa on vahvimmillaan täydenkuun aikana. Samasta syystä on myös ihmisiä, joilla on vaikeuksia unensaannin kanssa täydenkuun aikana.

On myös päinvastoin. Pimeänkuun aikana kuun elinvoimaan vaikuttava teho on pienimmillään. Silloin kannattaa leikata esim. vesakot. Juurivesoja tulee vähiten. Sopivin aika on elokuussa, koska silloin juuristossa on kasvuvoimaa muutoinkin vähiten. Tämänkin olen kokeillut ja todennut, että niin se vain on.

Lisäksi kannattanee tässä todeta sekin, että sopivin aika istuttaa kukkia tai muita taimia on myös täydenkuun alla.

Edellä mainitsemiani asioita ei ole pystytty tieteellisesti todistamaan. On kuitenkin niin, että joku on joskus aikoinaan havainnut, että kuu vaikuttaa näin, ja vuosisatojen aikana on havaittu kokemusperäisesti asian paikkansapitävyys.

Hyvää juhannusta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Manne (nimimerkki)

Kyllä siellä vanhan kansan uskomuksissa on aina totuuden siemen, joita ei vain uudet sukupolvet muista hyödyntää, vaan pyörä on aina keksittävä uudestaan!

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Kuunkierron vaikutuksiin vielä yksi lisäys:

Ennenvanhaan kaadettiin rakennuspuut talvella pimeänkuun aikana. Silloin seinähirret ja muut tarvittavat puut eivät vääntyilleet eli "eläneet".

Sami Määttä (nimimerkki)

Pittääpä kokkeilla. Kiitos viisauksista!

Sami Määttä (nimimerkki)

Löytyi taulukkokin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Taulukko_Kuun_vaiheista

RT: Kiitokset Samille taulukosta. Tänään on siis täysikuu. Kansan perinnetiedon mukaan kaikkein parhain päivä on päivää ennen täysikuuta eli se olisi ollut eilen. Tämä ja huominenkin päivä lienevät lähes yhtä hyviä. Joten ei muuta kuin vastantekoon ja juhannussaunan lämmitykseen!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Se on vasta eikä mikkään vihta ;)

Vanha viisaus sanoo, että mm. kiinanruusu täytyy leikata keväällä uudenkuun aikaan, että sen saa kukkimaan. No enhän mie tietysti sitä uskonut, vaan leikkelin vanhaa kiinanruusuani keväällä milloin vain sille päälle satuin.
Ei kiinanruusu kukkinut ei. Mutta sitten rupesin tuossa vuosi sitten keväällä leikkaamaan just uudenkuun aikaan ja niinpä vaan minulla oli kesän lopulla komeasti kukkiva kiinanruusupuu. Jälleen leikkasin menneenä keväänä kiinarini uudenkuun aikaan huhtikuussa ja avot, kiinanruusu on täynnä kukkanuppuja!

RT: Minullekin se on vasta, sillä olen itäsuomalaista rotua. Vihdalla piiskataan. Se ei siis sovi saunan nautintoihin!

Tynkä-Karjalan Antti (nimimerkki)

Vasta huomenna. - Jussia Kaakonkulman persulle toivottelee Tynkä-Karjalan asevelisosialisti.

RT: Toivottavasti Karjalan kunnailla käköset kukkuu vielä näin juhannuksenakin

Qman (nimimerkki)

hitsit empä edes muistanut että nyt sais vihtua. pitää kans mennä pusikkoon tutkailemaan.

klerk (nimimerkki)

Syylistä tais päästä eroon kun kiersi kolme kertaa ruumishuoneen ympäri?

Käyttäjän seppohilden kuva
Seppo Hildén

Reijo,

kaveri teki rantakoivuista hyvät vastat/vihdat viikko sitten, saunottiin niilä mutta ei tehty säilöön.

Isä puhui aina vastoista Heinolan korkeudella kun asuttiin, Länsi-Suomessa nimittävät sitä vihdaksi. Hyvä peli millä nimellä tahansa kutsuttaessa.

Kun olen maalla asunut koko pienen nuoruuden aikuisikään asti niin seurasin luontoa paljon ja havaitsin, että talvisin aina täydekuun aikaan pakkaset kiristyy. Tarkkailkaapa itse, tammikuun lopulla täydenkuun aikaan sattuu ne kylmimmät jaksot ja helmikuun lopulla täydenkuun aikaan.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Tulin juuri vastoja tekemästä, reilut 20 kappaletta värkkäsin vaimon avustamana. Ihan mukavaa puuhaa itikoista huolimatta!

Olen ulkomailla syksystä jouluun saakka, joten vastat riittävät tulevaan suveen saakka. Tapana on saunoa vastan kanssa pari kertaa viikossa. Kesällä lämpiää täällä rannalla savusauna. Talvella lämpiää puulämmitteinen sisäsauna. Sähkösaunaan en suostu menenmään!

Vastan teosta ja säilytyksestä vielä muutama sananen:

Koska vasta on minulle kertakäyttötavaraa, niin en hienostele sen teon kanssa. Panta on yksinkertainen, taipuisasta oksanlatvasta kietaistu. Parhaiten vastantekoon soveltuu rauduskoivu. Sen oksat ovat tanakammat kuin hieskoivun. Jos tykkää letkeästä vastasta, niin silloin hieskoivua.

Vastan koko henkilön mukaan. Jos jaksaa heiluttaa isoa vastaa, niin mikään ei estä tekemästä kookasta, jolla yltää kunnolla myös selkää vastomaan. Yleensä teen pienehköjä, jotta se käy vaimonkin käteen.

Vastat tulee säilyttää ilmavassa, kuivassa ja mahdollisimman pimeässä. Jos on valoisa paikka, niin lehtivihreä häviää nopeammin. Se on toki vain ulkonäkökysymys. Tärkeintä on siis, että on ilmava ja kuiva paikka. Ennen vanhaan maalla vastat roikkuivat aitan orsilla. Sellainen vanhanajan aitta minulla on täällä järven rannalla, joten sinne laitoin vastat ensi vuoden alkupuolta odottamaan.

Jos vastat tulevat omaan käyttöön, niin niitä ei saa eikä tarvitse laittaa pusseihin. Myös suolan käyttö on tarpeetonta. Jos pakastimessa on tilaa, niin silloin voi laittaa pusseihin ja pakkaseen. Kaupunkilaisella on usein ongelmana säilytystila, joten jos ei muuhun ole mahdollisuutta, niin ainakin jouluvastan voisi laittaa pakastimeen.

Sami Määttä (nimimerkki)

Joskus parikymmentävuotta sitten tehtiin miesporukassa pyöräretki Lammille ja majoituttiin Lamminhovin yläkertaan. Siinä loikoiltiin päivän pyöräilyn jälkeen ja rupateltiin myös erään vanhemman miehen kanssa. Juttu kääntyi saunomiseen, koska Lamminhovin vanha isäntä oli meille löylyt järjestänyt talon alakertaan. Yhtäkkiä juttukumppanimme otti ja pinkaisi verkkareissa ulos. Tuli vartin kuluttua ja toi meille kaksi erinomaista vastaa. Olimme hyvin kiitollisia sitkeälle ja taitavalle juttukumppanillemme. Saunoessa sitten tutkailimme, millainen on hyvä vasta.