Henkilötietoni
Henkilötietoni
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä. Perustin vuonna 1985 Valkealan Sanomat -nimisen paikallislehden. Myin yritykseni vuonna 2004, ja sen jälkeen olen ollut osa-aikainen toimittaja/kirjoittaja.
Aikuisiästäni suurimman osan olen ollut lehtialalla, ensin eri sanomalehtien palveluksessa erilaisissa markkinoinnin ja toimituksen tehtävissä. Ennen Valkealaa asuin Haminassa, jossa olin mm. kaupunginhallituksen jäsen. Nuorempana olin kolme vuotta virkamiehenä, Kannuksen kaupungin elinkeinoasiamiehenä.
Viimeiset 25 vuotta olen asunut puolittain Valkealassa/Kouvolassa Kymenlaakson puolella ja puolittain Savitaipaleella Etelä-Karjalassa. Tunnen siis mielestäni hyvin kummankin maakunnan asiat.
Juureni ovat maaseudulla Pohjois-Savossa. Lapsena ja nuorukaisena maatilan työt aina metsätöitä myöten tulivat hyvin tutuiksi. Ehkä siitä syystä metsätyöt ovat nykyään minulle tärkeä harrastus ja hyötyliikunnan muoto.
Olen ollut aktiivisesti mukana monen järjestön toiminnoissa, mm. yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajana ja kotiseutuyhdistyksen hallituksen jäsenenä.Minulle erityisen tärkeä asia on yhteiskunnallisten yhteisten asioiden seuraaminen, niihin liittyvien syiden ja seurauksien pohtiminen ja ratkaisujen hakeminen. Siksi olen ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa.
Kirjoitan paljon ajankohtaisista asioista. Niistä voit lukea nettisivuiltani www.reijotossavainen.net . Lisäksi kirjoitan lähes päivittäin tänne Uuden Suomen puheenvuorot -palstalle. Kirjoituksia on "oikeasti luettavissa" myös Kouvolan Sanomien, Kymen Sanomien ja Etelä-Saimaan mielipidesivuilta sekä näiden lehtien keskustelufoorumeilta nettisivujen puolelta. Toki kirjoittelen myös Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson paikallis- ja kaupunkilehtiin. Facebookista löytyy myös minun naamani.
Toisaalla näillä nettisivuilla olevassa vaaliohjelmassani kerron, miten minä näen erilaiset asiat ja mikä niihin olisi järkevin ratkaisu. Lue teksti ajatuksen kera ja kerro oma näkemyksesi joko vaaliohjelmassa mainittuihin tai mainitsemattomiin asioihin. Soita 050 3200 444. Sähköpostini on reijo.tossavainen@gmail.com."
