Talvivaaran uraani turvallisesti hyötykäyttöön. Suurimmat haitat perusteettomasta mustamaalauksesta.
Kainuun ELY-keskus puoltaa Talvivaaran kaivosyhtiön kaavailemaa uraanin talteenottoa. YVA-prosessin päätteeksi annetussa lausunnossa ELY-keskus toteaa uraanin talteen ottamisen vähentävän merkittävästi ympäristöön kohdistuvaa rasitusta.
Prosessissa saadaan talteen yli 90 prosenttia malmissa olevasta uraanista. Tällä hetkellä uraani päätyy joko nikkelituotteeseen tai kipsisakka-altaaseen.Kaivosyhtiö on hakenut valtioneuvostolta ydinenergialain mukaista lupaa. Lisäksi toiminta vaatii Pohjois-Suomen aluehallintoviraston myöntämän ympäristöluvan.
Näin tietää kertoa tänään Kainuun Sanomat. Mitä tästä opimme? Ainakin pitäisi huomata se, että ympäristöaktiivit ja ympäristöjärjestöt nostavat metakan asiasta kuin asiasta perehtymättä asian todelliseen laitaan. Tässäkin tapauksessa jokainen arvonsa tunteva viherpiipertäjä otti asiaan kantaa heti, kun Talvivaaran suunnitelmat tulivat julki.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Reijo, sinulle kiinnostavaa oheistietoa?:
Toivottavasti annetaan myös paikallisten (suomalaisten) mielipiteillä edes jonkinlaista arvoa: "Ensin hajut ja pölyt kuriin - sitten on uraanin vuoro"....
Kyllä, Jussi, sinä sen tajuat?
Tajuatko, että tällä hetkellä tuo uraani menee jätealtaaseen?
Vähän sama kuin söisit pizzasta vain pohjan ja laittaisit täytteet roskiin...
Esa, seuraavaa tekstiä tajuaa jokainen: "Muutoksen saneli keskustelun alussa kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen. Aimo esitti, että kaivososakeyhtiön on saatava nykyinen prosessi hallintaan ennen uraanin talteenoton aloittamista. Korhosen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että ensin on melu- ja pölyhaittoja vähennettevä. Sitten voidaan aloittaa uraanin talteenotto. Korhonen sanoi kuntalaisilta tulleen paljon palautetta Talvivaaran kaivoksen aiheuttamista haitoista. – Nyt joudutaan kiristämään ruuvia, koska jotain niille haitoille on tehtävä".
Ohikulkija voi todeta, että Sotkamossa haisee välillä aivan samalla tavalla kuin Varkaudessa tai Uimaharjussa aikoinaan (satuin tähän Sotkamo-uutiseen sattumalta ja muusta syystä, mutta välitinpä eteenpäin, Reijon alustuksen pohjalta).
Joutuukohan Talvivaaran uraani ydinkärkiin. Suomi ei voi sitä hyödyntää, koska sillä ei ole oikeutta jalostaa uraania ydinvoimalan polttoaineeksi.
Mielenkiintoista on myös se, että sama henkilö joka hyväksyi ELY:ssa lupahakemukset siityi Talvivaaran kaivoksen palvelukseen ja nyt on sitten saanut potkut.
Talvivaaran jäteallas on jo vuotanut kaksi kertaa.
"Suomi ei voi sitä hyödyntää, koska sillä ei ole oikeutta jalostaa uraania ydinvoimalan polttoaineeksi."
Kukas sen kieltää?
Kirjoitit blogissasi 23.2. näin: "Lehtimiehenä olen tottunut käyttämään asiallista kieltä. Yritän välttää tarkoituksellista loukkaamista." Tänään kuitenkin kirjoitat: "Ainakin pitäisi huomata se, että ympäristöaktiivit ja ympäristöjärjestöt nostavat metakan asiasta kuin asiasta perehtymättä asian todelliseen laitaan. Tässäkin tapauksessa jokainen arvonsa tunteva viherpiipertäjä otti asiaan kantaa heti, kun Talvivaaran suunnitelmat tulivat julki."
Kirjoituksessa loukkaat ilmeisen tarkoituksellisesti sekä suoraan että epäsuoraan kanssasi eri mieltä olevia. Talvivaaran suunnitelmien vastustajien leimaaminen puoluekannasta riippumatta "viherpiipertäjiksi" ON tarkoituksellista loukkaamista. Ja miiten voit tietää, että asiaan uraanin hyödyntämiseen kriittisesti suhtautuvat eivät olisi perehtyneet asiaan? Jos he eivät ole tulleet samoihin johtopäätöksiin kanssasi, ei sillä ole mitään todistusarvoa heidän olemisestaan väärässä. Voihan olla, että he ovat jopa perehtyneet asiaan laajemmin ja syvällisemmin kuin sinä itse.
Oman mielipiteen esittäminen kuuluu jokaisen perusoikeuksiin. Toivottavasti sallit sen myös kanssasi eri mieltä oleville. Ei kai se "ilmatilan hallinta" tarkoita huutamista ja toisten tarkoituksellista leimaamista?
Aivan..siis eka kaivetaan maasta energianegatiivista uraania ja sitten vielä viedään se ulos jalostettavaksi..mistä veikkaat että se hyöty tulee?
Joku järki tarttis kyllä jo löytyä tuohon ydinvoimailuun.

Kommentoi 16 kommenttia