Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Vähemmistövaltuutetulta paimenkirje kansanedustajaehdokkaille

"Haluan aluksi ilmaista, miten paljon arvostan päätöstäsi ryhtyä ehdokkaaksi ja sitä että haluat myös tällä tavoin olla aktiivisesti rakentamassa maamme tulevaisuutta. Jo nyt vaalikampanjan aikana roolisi on keskeinen, puhuessasi siitä, mitkä arvot ja kysymykset ovat sinulle tärkeitä. Ehdokkaana olet myös avainasemassa vaikuttamassa asenteisiin ja keskusteluilmapiiriin. Toreilla ja kaduilla kohtaat ihmisiä jotka voivat olla kanssasi samaa ja eri mieltä, esimerkiksi etnisten vähemmistöjen asemasta. Pyyntöni sinulle on, että erityisesti mietit miten suhtaudut näkemyksiin jotka voivat olla ennakkoluuloisia, syrjiviä tai yleistäviä ja ihmisarvoakin loukkaavia. Mielestäni vaikenemisen aika on ohi. Keskustelemalla ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla, kunnioitamme samalla perustuslakimme sanomaa jokaisen yhdenvertaisesta asemasta. Aloita mielellään pohtimalla seuraavia kysymyksiä:

- Puolueenne on allekirjoittanut Euroopan poliittisten puolueiden peruskirjan rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinun vaalityösi kohdalla?

- Jos keskusteluissa asetetaan ulkomaalaiset ja suomalaiset vastakkain voisitko silloin kysyä itseltäsi ja ehkä toisiltakin, mitä auttaa jakaa ihmiset juuri näihin kahteen ryhmään?

- Noin kolme prosenttia Suomen väestöstä on taustaltaan ulkomaalaisia. Miten toivoisit että nämä ihmiset kokisivat uuden kotimaansa?

- Nuori mies hakee töitä jakeluyrityksessä ja saa vastauksen, että sellainen kuin hän ei voi tehdä tällaista työtä koska asiakkaat eivät luota sellaisiin kuin hän. Miten sinun mielestäsi voisimme vähentää syrjintää työnhaussa?

- Alkaa olla ratkaiseva hetki ryhtyä päättäväisiin toimenpiteisiin turvataksemme alkuperäiskansamme saamelaisten kulttuurin ja kielten siirtyminen myös heidän lastenlapsilleen. Voisitko sinä ottaa tästä osavastuun?

- Onko sillä merkitystä, että naapurissamme on kirkko eikä moskeija? Onko meillä riittävästi tietoa eri uskonnoista?

- Suomalainen yhteiskunta on rakennettu sille perustalle, että heikompaa autetaan ja että ihmiset ovat tasa-arvoisia. Mitkä ovat haasteet tämän toteutumiselle vuonna 2011 Suomessa?

- Maailmassa ihmiset taistelevat vapauden puolesta. Voisitko sinä toimia moottorina syrjinnästä vapaan Suomen rakentamisessa?

- Desmond Tutu sanoi näin:
If you are neutral in situations of injustice you have chosen the side of the oppressor. If an elephant has its foot on the tail of a mouse, and you say that you are neutral, the mouse will not appreciate your neutrality.

Näillä sanoilla toivotan sinulle onnea vaalityöhösi!"

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet lähestyi ylläolevalla kirjeellä perussuomalaisten puoluetoimistoa, josta se lähetettiin edelleen niin minulle kuin muillekin ehdokkaille.

Omalta osaltani kysyn vähemmistövaltuutetulta, miksi hän epäilee kykyjäni ajatella ja tehdä tarvittavia johtopäätöksiä? Miksi vähemmistövaltuutettu virkamiehenä katsoo velvollisuudekseen ohjeistaa kansanedustajaehdokkaita?

www.reijotossavainen.net

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Torbjörn Liimatainen

Laitahan takaisin Biaudetille taloustieteiden nobelistin Milton Friedmanin lainauksen.

"Samaan aikaan ei voi olla vapaata maahanmuuttoa ja hyvinvointivaltiota."

Jukka-Pekka Vasara

Kokoomus ja kepu ovat asettaneet tämä todellisen "bidee-pöntön" muhkeapalkkaiseen suojatyöhönsä kokonaisen vastaavasti palkatun lakimiesarmeijan kanssa keksimällä keksimään, vääristelemään ja ihan suoraan valehtelemaan kaikenlaisesta suomalaisesta rasismista. Mikä on tämän pumpun hyöty suomalaisille? Miksi näitä parasiitteja pitää lihottaa veronmaksajien rahoilla? Miksi tällaiseen roskaan riittää rahaa muttei tarpeelliseen?

Harri Rautiainen

"- Nuori mies hakee töitä jakeluyrityksessä ja saa vastauksen, että sellainen kuin hän ei voi tehdä tällaista työtä koska asiakkaat eivät luota sellaisiin kuin hän."

Jokaisessa rekrytointitilanteessa työnantaja ottaa huomattavan taloudellisen riskin. Siihen ei pidä sellaisen, joka on vain ollut julkisista varoista kustannetuissa suojatöissä, puuttuman.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

"Miksi vähemmistövaltuutettu virkamiehenä katsoo velvollisuudekseen ohjeistaa kansanedustajaehdokasta?" Hänhän tuo Sinulle tuleva kansanedustajanoviisi tiettäväksi, että virkamiehet ovat todellisia valtaapitäviä. Kansanedustajahan on vain puoluejohdon ja virkamiesten kumileimasimena toimiva reppana. Ei enempää eikä vähempää. Näin luulen.

Arvi Tamminen

Hei, Reijo,

kysymyksethän ovat sinänsä ihan hyviä, mutta ehkä väärässä paikassa. Niitä voisi kenties käyttää aineistoana yo-kirjoitusten äidinkielen kokeessa :-)

No, vakavasti: seuraava kysymys on aika moniselitteinen. "- Nuori mies hakee töitä jakeluyrityksessä ja saa vastauksen, että sellainen kuin hän ei voi tehdä tällaista työtä koska asiakkaat eivät luota sellaisiin kuin hän. Miten sinun mielestäsi voisimme vähentää syrjintää työnhaussa?"

Miksi "asiakkaat eivät luota"? Kosta työpaikan hakija on nuori? Koska hän on mies? Koska hän (mahdollisesti) on pukeutunut vaikkapa mustiin? Koska hänellä (mahdollisesti) on tatuointeja tai pitkä tukka? Koska hän puhuu savoa? Koska hänellä on risti väärinpäin kaulalla? Syitä voi olla ties kuinka monta, eivätkä ne välttämättä mitenkään liity niihin asioihin, joihin muissa kysymyksissä vihjataan.

Siitä huolimatta esitettyjä kysymyksiä kenties kannattaa pohtia, itse kunkin :-)

Terveisin
Arfwoeidus

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Hmm... Ihan asiallinenhan tuo kirje oli, joskin sen VOI kyllä ottaa loukkaavana epäluottamuksen osoituksena, mutta toisaalta: kun se ei edes ollut henkilökohtainen vaan lähetettiin lukuisille. Jotkut kysymykset ehkä ovat naiiveja, mutta juuri siksi olisikin kiinnostavaa kuulla, kuinka niihin vastaisit.

Shemu P

Asiallinen kirje. Hyviä huomioita. Vastakkainasettelulla ja ennakkoluuloilla ei maatamme rakenneta. Sillä voi kerätä ääniä, mutta asioitamme se ei edistä. Päinvastoin.

Jos joku kirjeestä ottaa nokkiinsa, niin sitten kalikka on kalahtanut.

Kenelle kaikille tuo on lähetetty, siis mille puolueille? Jos se pelkästään Persuille lähetetty, niin sitten haluaisin kuulla perustelut.

turunen (nimimerkki)

Älkäämme unohtako, että Eva Biaudet oli ainoa epäpätevä hakija vähemmistövaltuutetuksi, mutta valittiin virkaan puoluetoverinsa Astrid Thorsin mahtikäskyllä ja maahanmuuttoministerin itsensä myöntämällä erivapaudella. Biaudet kiilasi hakujonossa yli kymmenen pätevän hakijan ohi.
Jiri Keronen on kirjoittanut aiheesta näin: "Vähemmistövaltuutetulta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, jota Eva Biaudet ei ole suorittanut. Vähemmistövaltuutetun virkaa hakivat muun muassa muslimimaahanmuuttaja OTM Husein Muhammed sekä julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva tohtori Jukka Hankamäki. Sekä Muhammed että Hankamäki täyttivät viran vaatimukset, toisin kuin Eva Biaudet, mutta Biaudet valittiin vähemmistövaltuutetuksi erityisoikeudella(...) ihmiseltä, joka on erityisoikeudella ohittanut sekä uskonnolliseen että etniseen vähemmistöön kuuluvan maahanmuuttajan että seksuaalivähemmistön edustajan, on tekopyhää esittää vastustavansa rasismia."

Reijo Tossavainen

Tekisi mieli sanoa, että Eva B. ei ole pätevä minua ohjeistamaan.

Lisäksi suosittelen, että Eva B. seisoisi ensin noin 40 päivää toreilla ja markettien edessä ja kuuntelisi mitä mieltä kansa on. Siis kuuntelisi, ei heristelisi sormeaan. Sen jälkeen tekisi saamastaan palautteesta omat johtopäätökset. Näin minä olen tehnyt.

juri g.

Virkamiehet rajoittamassa luottamustehtävään pyrkivien sananvapautta. Onneksi Muutos 2011 ei allekirjoittanut Biaudet'n paperia.

turunen (nimimerkki)

Unohtui vielä tuosta em. Kerosen kirjoituksesta tämä kohta:

"Biaudet'n puolue ja pitkäaikainen hallituspuolue RKP puolestaan jakaa vuosittain Freudenthal-mitaleita puolueen henkisen isän Axel Olof Freudenthalin kunniaksi. Freudenthal oli rasisti ja hän harjoitti rotuoppeja. Freudenthalin oppien mukaan suomenkielinen enemmistö oli uhka ja hän kannatti separatismia. Freudenthalin mukaan suomenruotsalaiset olivat rodullisesti ylivertaisia suomenkieliseen palvelijakansaan verrattuna."

Reijo Tossavainen

Vaadin näin julkisesti, että vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet lähettää RKP:lle selvityspyynnön, koska puolue jakaa Freudenthal mitalia, vaikka se on rasistinen perinne.

Petri Sakkinen

Kas, amisviiksivallut, Parteigenosset, ovat taas samaa mieltä!

Enni Kulovaara

Hohhoijjaa. Yksi kysymys on typeryydessään vailla vertaa:

"- Onko sillä merkitystä, että naapurissamme on kirkko eikä moskeija? Onko meillä riittävästi tietoa eri uskonnoista?"

- Mitä ihmettä tuolla haetaan? Minä en ainakaan halua naapuriin kumpaakaan. En kirkonkellojen kalkatusta, enkä minareettien rukouskutsuja. Vaikka en ehdokkaana olekaan, niin voin vastata Evalle, että kiitos kysymästä, minä tiedän uskonnoista riittävästi. Huuhaata kaikki tyynni.

Se avarakatseinen

Valitut kansanedustajat ovat TALON = valtion Isäntiä.
Virkamiehet ja -henkilöt ovat renkejä ja piikoja.

Sitten kamnsanedustajana voit osoittaa kaapin paikan mokomille hännystelijöille ja rähmälläänolijoille.

Jari Vuorinen

Perussuomalaiset toimivat rasismia vasttaan enemmän kuin muut puolueet yhteensä. Koska kansa on rasistinen,niin ei oteta tänne lisää Mamuja enää ja nekin ,jotka on otettu,voidaan kotiuttaa omaan maahansa.Sehän on viesti,jota taasen Biaudet ei ymmärrä.

Kun täällä on Pakkoruotsikin ja muutenkin ruotsalaisvirkamiesprivilegio ja mamuvalllanpitäjät sekä suuri joukko vähätuloisia,niin oikeesti tarvittais enemmistövaltuutettu.

Maahanmuuttoministerikin voisi saada uuden nimikkeen maastamuutoministeriksi.

Ei oteta tänne mamuja kärsimään rasismista.

Petri Sakkinen
Petri Sakkinen

Et Sinä, Tossavainen, osaakaan ajatella, kunhan toistat Mestarisi propagandaa.

Karel Gott

Maustekauppias Sakkinen ei osaa mitään muuta kuin vihapropagandaa. US alkaa olla jo aika täynnä tätä samaa. Olisiko jo aika laittaa bannia?

Karel Gott

Ylläolevissa kommenteissa jo viitattiin virkamiesten haluun jo nyt paimentaa mahdollisia kansanedustajia tekemään "oikeita" päätöksiä. Perustuslaki sanoo kuitenkin yksiselitteisesti: "Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Jos minä olisin ehdokas, jo nyt tässä vaiheessa voisin nostaa metelin virkamieskoneiston yrityksestä vaikuttaa jo etukäteen tulevien kansanedustajien ajatusmaailmaan. Onko ylläoleva erityisoikeudella virkaan valitun Eva Biaudet´n (RKP) paimenkirje kaikki perustuslain pykälät täyttävä tai edes sen hengen mukainen? Paimenkirjeen ovat ilmeisesti saaneet myös jo istuvat kansanedustajat.

Toinen kysymys on, menikö ko. oksennus kaikille ehdolla oleville instansseille?

Mikko Mäkinen

Biaudet nimitettiin viiden vuoden määräajaksi, joka taitaa päättyä vasta toukokuussa 2015 - siis vähintään muutama kuukausi nyt valittavan eduskunnan mandaatin jälkeen. Ainoa keino saada epäpätevä ja ylimielinen Biaudet pois virasta on ns. hallinnollinen saneeraus taloudellisin syin. Siis koko vähemmistövaltuutetun byroo pitää joko yhdistää johonkin muuhun organisaatioon tai lakkauttaa, jolloin koko henkilöstö voidaan irtisanoa. Mutta taloudellisia syitähän meillä on noin 10 miljardin edestä.

siviili tarkkailija

Bidet on selvästi ylittänyt virkansa rajat. Hän on mennyt sinne mikä on politiikan tekemisen aluetta eikä se kuulu virkamiehelle. Ehkä Bidet katsoo että virkaNAISENA häntä ei rajoita hyvän hallintotavan vaatimukset.

Näin käy kun virkaan valitaan ihmisiä jotka eivät oikeasti täytä virkansa vaatimuksia. On todennäköistä että vähämielinen virkamies tekee enemmän tuhoa kuin hyvää.

Tero Jokinen

Perussuomalaisten kinja: "Jos tyttäresi raiskataan koulun välitunnilla, niin tyttäresi täytyy synnyttää raiskaajalleen lapsi." Jos vaimosi raiskataan, niin ei ole mahdollista että raskaus keskeytetään, vaan perheenne saa iloisena uutta väriä! Tsemppiä vaan Soinilaisille.

Petri Peltonen

Minusta olisi nättiä että lähettäisit nuo kysymykset vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetille ja kysyisit mitä hän vähemmistövaltuutettuna vastaisi niihin. Ja laittaisit sitten häneltä saamasi vastaukset blogiisi.

Touko Apajalahti

Riippumatta siitä kalahtiko kalikka pahastikin, olisi mukava lukea myös perustellut vastauksesi kysymyksiin.

Pekka Raukko

Tossavainen on tunnettu siitä, että hän ottaa kaikki kysymykset itseensä kohdistuvina loukkauksina, eikä siksi vastaa kuin kavereiden kysymyksiin silloin tällöin.

Minusta esitetyissä kysymyksissä ei ollut mitään loukkaavaa, vaan ne olivat täysin asiallisia.

Toimituksen poiminnat