Reijo Tossavainen, toisinajattelija "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"

Halosen ja Helsingin Sanomien leimakirveet heilahtivat

Tänään on isänpäivä. Tänään on myös syntymäpäiväni. Nyt nuo molemmat päivät ovat pilalla. Sormeni osoittaa tasavallan presidentti Tarja Halosen ja ainoaa oikeaa totuutta norsunluutornistaan julistavan Helsingin Sanomien suuntaan.

Helsingin Sanomien sunnuntain numero oli lehden osalta presidentinvaalien lähtölaukaus. Perussuomalaisten mollaamiseksi keppihevosena oli yksipuolisen galluptutkimuksen yksipuolinen tulkinta ja Halosen arvovallan hyödyntäminen.

Taustaltaan punavihreäksi luokiteltava tutkimus kertoo Hesarin mukaan, että perussuomalaiset ovat rasisteja. Sitä ei kerrota, kuinka paljon Helsingin Sanomien määrittelemällä mittatikulla rasisteja esim. keskustalaisten piirissä, joka on toiseksi rasistisin puolue. Annetaan vain yksipuolinen kuva perussuomalaisten rasistisuudesta.

On totta, että perussuomalaisista moni suhtautuu kriittisesti esimerkiksi islamin vaikutukseen. Sitä ei nähdä pelkästään suomalaista kulttuuria rikastuttavana ilmiönä. Ja se on mukasuvaitsevaiston ja mukasivistyneistön mielestä rasismia.

Sen sijaan ei ole mitenkään tuomittavaa, että sama porukka suhtautuu hyvin kielteisesti ja tuomitsevasti esimerkiksi lestadiolaisuuteen.

Samanlainen lähtökohta näyttää olevan myös Halosella. Helsingin Sanomien ingressissä hän väittää, että "ihmiset, jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia". Kysyn, että voiko juuri leimaavampaa ilmaisua käyttää? Mielestäni tuollainen arvio tasavallan presidentiltä on erittäin sopimaton.

Helsingin Sanomien erikoisnumero oli myös muilta osin hyvin asenteellinen. Lieksasta kertova juttu oli otsikoitu "tehtävä takapajulassa". Nyt siis tiedämme, että Lieksa on rasistinen takapajula. Silloin unohdetaan eräs äskettäin julkistettu tutkimus. Sen mukaan kaikkein kielteisimmin maahanmuuttajien omalle paikkakunnalle asuttamiseen suhtaudutaan Kauniaisissa.

www.reijotossavainen.net

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän simomakela kuva

Hesarilta massiivista vyörytystä perussuomalaisten mustamaalaamiseksi ja siten kannatuksen vähentämiseksi. Saivat oikein presidentin kampanjaansa valjastetuksi. Aika läpinäkyvää (ja törkeää), mutta ei varmasti vie tavoitteeseensa.

Käyttäjän simomakela kuva

Ja on suorastaan häpeällistä ja ala-arvoista syyllistää lieksalaiset tilanteesta, jonka edellytyksiä eivät itse ole luoneet ja tahtoneet.

Käyttäjän nilsaslak kuva

Lieksassa somalin ja suomalaisen välillä oli puukkotappelu ja molemmilla siis puukot. Somali hävisi, joten kyseessä oli rasismi. Somalin voittaessa puolestaan kyseessä olisi ollut yksittäistapaus ja sen yleistäminen (siitä puhuminen) rasismia.

Veitsi oli mukana vain somalilla. Suomalainen huitaisi auton takakontista ongitulla rengasraudalla, seurauksena terkkarireissu. Ja rasismi.

Helsingin Sanomissa pitäisi olla tuoteseloste eli se, miten sitä luetaan ja myös joku sosiaali- ja terveysministeriön varoitus niin kuin tupakka-askissa:

"Tämän julkaisun nauttiminen voi vaikuttaa tajuntaasi."

Isänmaallisin teko jonka voit tehdä, on peruuttaa hesarin ym propagandan tilaus

http://www.erkka.com/sivut/eroaerkosta/es.html

Uskoisin, että kaikille maamyyrää älykkäämmille ihmiselle on tullut jo kauan harvinaisen selväksi se, että Helsingin Sanomat tai tuttavallisemmin Pravda ei ole tiedotusväline vaan punavihereliitin propagandakoneiston murtuva osa – nimensä mukaisesti.

Tiedonvälitys on faktojen kertomista ilman poliittista halua vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Journalismi kertoo tosiasiat ja kehystää ne taustajutuillaan ja älykkäiden toimittajien analyyseillä ja jokainen lukija voi sitten tehdä asioista omat johtopäätöksensä.

Puolueettomana esiintyvä Suomen valtalehti Pravda on jo kauan aikaa sitten menettänyt journalistisen statuksensa, joka on todellinen sääli ja itse asiassa suora rikos Erkkojen perintöä kohtaan.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Suosittelen erkosta eroamista.

Hesari viettää isänpäivää haukkumalla suomalaisia rasisteiksi ja nostamalla mukasuvaitsevaiset akat jalustalle. VMP

Käyttäjän timpuri kuva

Katainen kysyy, mitä ihmettä me oikein pelkäämme? Kyse ei ole pelkäämisestä, vaan ihmisten ärsyyntymisestä väärinkäytöksiä ja vastikeetonta etuisuuksien hyväksikäyttöä kohtaan. Siitä koko hommassa on kyse.

Ainakin Facebookissa realistisesti maahanmuuttoon suhtautuvien ihmisten mielipiteet kuohahtivat, kun pohjanmaalla asuvaa työteliästä vietnamilaisperhettä uhkasi karkotus TYÖtulojen riittämättömyyden vuoksi.

Reijo Tossavainen, totuuden tunnustaminen on vaikeaa. Se tekee kipeää, mutta tosiasioiden tunnustamisesta lähtee tie oikeaan suuntaan. Ei voi olla totuus, että perussuomalaiset Halla-ahoineen, Hirvisaarineen ja Hommalaisineen sekä Suomen Sisun jäsenistöineen ei olisi rasistinen puolue. Totuus on toisenlainen. Onhan pari teidän jäsentä, toinen jopa kansanedustajan avustaja, tunnustanut liittyneensä natsipuolueeseen. Vai kiistätkö nämäkin tosiasiat?

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Mäntynen syyllistyy samaan kuin HS ja Halonen. Sen hän tekee ilmeisen tahallaan, mutta silti asian ymmärtämiseksi rautalankaesimerkki: Jos Toyota Corollan kuski ajaa kolarin, niin eivät kaikki corollakuskit ole syyllistyneet liikenneonnettomuuden aiheuttamiseen.

Käyttäjän mattijaatinen kuva

Kerro se Halla-aholle, Hirvisaarelle ja kumppaneille.

Käyttäjän partalainen kuva

Mäntynen valehtelee, niin kauan,kuin joku todistaa mustaa valkoisella!
Jäsenhakemuksen käsittelemisestä, hyväksymisestä, eikä jäsenmaksun laskutuksesta ole mitään näyttöä!

Reijo Kamula, tässä sitä on mustaa valkoisella:

"Perussuomalaisten eduskunta-avustaja haki uusnatsien jäseneksi
Julkaistu: 1.11.2011 06:00
Perussuomalaisten varapuheenjohtajan, kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo myöntää hakeneensa pari vuotta sitten Suomen vastarintaliikkeen jäseneksi.
Järjestö on kansallissosialistinen uusnatsijärjestö."

Käyttäjän partalainen kuva

Myöntää hakeneensa! Aivan oikein.
Onko hakemus hyväksytty, tai muuten käsitelty ja missä?

Ja jos haki, oli silloin KESKUSTAN jäsen.

Jos tätä nyt välttämättä halutaan vatvoa ikuisesti niin mielenkiintoisin kysymyksenasettelu on kuitenkin seuraava:
Paraniko hän ensin vaivastaan ja hakeutui Perussuomalaisiin, koska ei enää parantuneena sopinut Keskustaan.
Vai estikö vaiva häntä sopimasta Keskustaan, jolloin Perussuomalaiset sopivat hänen ajatuksiinsa paremmin.

Keskustasta Pyysalolle näytettiin ovea ulkomaalaisvastaisten ja äärioikeistolaisten kantojensa vuoksi. Olivat keskustassa sitä mieltä etteivät Pyysalon kannat vastaa keskustan linjaa ja kehottivat vaihtamaan viiteryhmää. Niinpä Pyysalo lähti Keskustasta keväällä 2011.

Tuolloin ei ollut tiedossa että Pyysalo oli vieläpä hakenut natsiryhmän jäsenyyttä. Kenkää tuli jo muustakin. Ja eihän se aikuisille niin kauhian vaikea ole huomata vastaako jonkun henkilön kannanotot puolueen linjaa saati ovatko äärioikeistolaisia.

Persuissa taas uusi jäsen Pyysalo sai ihmeen ripeästi luottamustehtävän puoluevaltuustossa ja työpaikan Eduskunnasta. Pyysalon ulkomaalaisvastaiset ja äärioikeistolaiset kannat joiden vuoksi hänelle näytettiin keskustasta ovea, ovat ilmeisesti olleet persujen linjan mukaisia.

Oikeastaan olisin ollut uteliaampi näkemään jonkun Perussuomalaisen selityksen.

Jos poliitista äärilaitaa edustavaa puoluetta ei ole rikollistettu, siihen liittymien on oikeus, siis oikeus eikä rikos. Tämä olisi hyvä ymmärtää maassa, jossa mm. kaikki nykyiset suurpuolueet ovat ajaneet politiikkaa, jota on mm. rahoitettu maan ulkopuolelta, jota on mm. salattu rikollisin ja maanpetoksellisin keinoin. (Kepun KGB-rahoista voin esittää kuoleman onnettomuudessa tutkittavaksi).

Ja miksikähän maassa oltiin hiljaa, kun evp. SS-miehet toimivat mm. Supon pomona (Arvo Pentti) tai puolustusministereinä? Siis Kekkosen aikana, kun ns. "virallinen politiikka" oli "antifasistista." Oliko pila niin hyvä vai liian huono? Miksei mm. Supon tuon ajan maanpetoksellisia rikoksia ole tutkittu? Eli paljon, ja ml. rikollista vallan käyttöä ja ml. presidenttien tasolla, peitellään yhä supertyhmällä potaskalla. Milloin itse asioihin mennään? Selvä se, että ne pelottavat, mutta joskus se on tehtävä.

Käyttäjän Aapok kuva

Valtakunnan epäviralliselta Puolestaloukkaantujalta odotettu purkaus. Persut kieltävät mielellään juurensa, joka on maalaisten ja köyhän kansan EU-, eliitti- ja muukalaisvastaisuus. Kun tähän lisätään elitistinen, sanoilla leikkivä rasismi, on sekoitus täydellinen.

Ja totta kai kyseessä on punavihreä ajojahti presidentin ja maan johtavan päivälehden johdolla, sehän nyt on sanomatta selvää.

Mutta vastaisitko Reijo toisessa blogissa esittämääni kysymykseen? Kun persukriitikot ovat mielestäsi punavihreyden ohella mukasivistyneistöä ja mukasuvaitsevaistoa, tarkoittaako tämä sitä että aitosivistyneistöön lasketaan se teidän maalaistollo ja aitosuvaitsevaistoon se nihilistinen sivarisaivartelijanne? Jos näin on, niin sitten olen ymmärtänyt väärin persujen elitismin vastaisuuden, koska maan eliittihän on joukossanne.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Nimerkin takana piilottelevalle proffalle vastaan sitten, kun hän käyttää asiallista ilmaisutapaa ja omaa nimeään.

Käyttäjän Aapok kuva

Arvelinkin, että Puolestaloukkaantuja Nr. 1 ei halua keskustella erimielisten kanssa. Näinhän on useimpien teikäläisten kanssa. Henri Myllyniemi onkin harvinaisen piristävä poikkeus muutoin kohtuullisen umpimielisessä ja omissa liemissään viihtyvälle persulaumalle.

Käyttäjän nilsaslak kuva

Lainaan omaa kommenttiani toisen blogin kirjoitukseen:

"Pentti Arajärvi totesi presidentin puolisolla olevan paljon ylimääräistä vaikutusvaltaa, jota voi sitten käyttää tai ei. Arajärvi itse sai paikan Ihmisoikeusliitosta, missä hän oli sorvaamassa Halosen haluamia kummallisia julkilausumia. Lestadiolaisten kimppuun käytiin ankarasti mutta muiden uskontojen moniavioisuudet, lapsiavioliitot, ympärileikkaukset ja lestojen tapaan suuret perheet hyväksyttiin. Nyt Halosen kauden päättyessä Pentti ei saa töitä edes R- kioskissa."

Somalien ja romanien käytöstapoja karsastetaan, ei rotua eikä uskontoa. Ruotsalaisiakin arvosteltaisiin rankasti, jos he rupeaisivat oikein urakalla mummoja ryöstämään ja muutenkin elämään samalla tavoin.

Moniavioisuudet,lapsiavioliitot,kunniamurhat ovat Suomessa kiellettyjä,se mitä muualla maailmassa tapahtuu,siihen ei Suomen lainsäädäntö yllä.Lestadiolaisuudessa tapahtuneet lasten hyväksikäytöt rikkovat Suomen lakia eikä ole heidän sisäinen asia,kuten he haluaisivat.

"Ihmiset, jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia" oli Hesariin painettu peräti kolme kertaa, presidentillisenä sitaattina! Jopa minun oikeustajullani ymmärtää, että nyt ollaan perussuomalaisten kimpussa raskain asein.

Eivätpäs sentään sanoneet, että perussuomalainen on yhtä kuin rasisti.
Mitähän Haloselta ehditään vielä kuulla, ennen kuin hänen virkakautensa loppuu? Kyllä huomaa, ettei paineita uudelleenvalinnasta ole.

Pitäiskö se lukea siellä vielä neljännen kerran ennen kuin yksikin Persu suostuisi myöntämään asian ja lakkaisi vollottamasta hirveää ajojahtia ja sortoa?

Mitenkäs teillä on sitten oikeus sortaa ja jahdata meitä muita?

Koska me olemme MIELEMMEPAHOITTAJIA. Ja se on niin hyvä brändi ettei siitä kannata luopua!

Hyvää Syntymäpäivää Reijo kaikesta huolimatta! Toivotan pitkää ikää ja onnea! Suomi tarvitsee rohkeita miehiä ja naisia.

Kyllä, Suomi selvästikin tarvitsee rohkeita miehiä ja naisia. Suomi ei tarvitse rasismia eikä rasisteja mihinkään. Tarvitaan rohkeita miehiä ja rohkeita naisia niitä asenteita vastustamaan. Sellaisia suoraselkäisiä. Onneksi sellaisiakin on.

HS on tunnettu valtavasta kaikkialle tunkevasta homovyörytyksestään.

Hesarin homopropagandan tarkoituksena on ollut ja on tuhota eri sukupuolten välinen luonnollinen erilaisuus ja perinteinen miehen ja naisen välisen yhteyden kautta syntynyt perheyhteys.

Suunnitelmaan kuuluu hävittää sukupuolierot ja heikentää perinteisen perheen asemaa, jotta sen kautta yhteiskuntaan saataisiin luotua mahdollisimman paljon heikkoutta ja epävakautta.

Perinteinen perhe on nimittäin aina ollut yhteiskunnan perussolu, ja jos uuden yhteiskunnan suunnittelijat haluavat luoda uutta, heidän pitää ensiksi horjuttaa nykyisen järjestyksen vahvinta elementtiä eli miehen ja naisen perhettä.

http://joukopiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49143-miksi-ja-keiden-tahdosta...

Amerikkalaisessa homo lehdessä marraskuulta 1987 Marshall Kirk esittää ne metodit,jolla saadaan Amerikkalaiset homo myönteiseksi.

Mediassa pitää puhua asiasta kovaa,ja niin usein kuin mahdollista,aina kypsymiseen asti.(vanha manipulaation muoto) toista toista.

http://erkkilatvala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/87891-mielipidemuokkaus-hom...

Käyttäjän nilsaslak kuva

Halonen syrjäytti epädemokraattisesti Martti Ahtisaaren,mutta silti Mara on suositumpi presidentti. Tämä saa Halosen riehumaan raivona ja vielä kun suuri osa kansasta äänestää Timo Soinia tiputtaakseen Lipposen ceausesculaisen pariskunnan toiselta kierrokselta.Hah, sanon minä!

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/11/iltalehti_ahtisaari_p...

Käyttäjän Kapo kuva

Koivisto konklaaveineen edustaa siis kansan mielestä oikeudenmukaista vallakkäyttöä!

Kerroppa,mitä epädemokraattista oli demarien valinnassa,kun he valitsivat Halosen presidenttiehdoksakseen Ahtisaaren sijasta.Odotan vastausta,jota ei taida tulla.

Käyttäjän nilsaslak kuva

Ahtisaarta vaadittiin ensimmäisen kauden jälkeen lähtemään demarien jäsenäänestykseen ehdokkuudesta, missä Halonen- Lipponen juntta olisi jyrännyt hänet.Vaikka presidentin vaali oli suora kansanvaali ja vaikka hän oli kuitenkin suosittu presidentti.

Hyvä kun kysyit. Nyt minä puolestani kehotan sinua tutustumaan historiaan siltä osin. Totuudelta et voi välttyä jos osaat ja ymmärrät lukea faktoja. Tieto lisää ymmärrystä mutta sammuttaa valheellisen tunteilun. Tutustu myös faktoihin Halosen Koivistoa koskevien pankkikriisin faktojen sammuttamisesta. Kaikki ovat tietyiltä osin avoimia ja saatavissa. Ole hyvä ja näe vaivaa, sen jälkeen voit kommentoida pitävältä pohjalta. Muutoin ole hiljaa.

HC Andersenin Todellinen prinsessa on kokenut Tossavaisessa reinkarnaation.

Käyttäjän peterkreisler kuva

Mitäpä tuosta, koominen propaganda on aina vaikuttanut käänteisesti, nyt siis oppositio ja erityisesti perussuomalaiset ovat saaneet tuekseen hesarin ja presidentin. Molempien kannanotot ja presidentin käyttäytyminen ovat kaskujen ja vitsien materiaalia sieltä parhaasta päästä.
Presidentti ja media eivät tajua, että Suomi ei ole suljettu maa jossa muuta mediaa ja tietolähdettä ei ole. Suomalaiset valistuneena kansana näkevät totuuden huolimatta propagandakoneiston toiminnasta.
Tulee mieleeni amerikkalaisen tutkijan arvio siitä miksi propagandakoneistot ja tiedustelupalvelut tekevät itsestään naurettavia, ja arvio kuuluu: "on vaikea saada älykästä ja viisasta ihmistä valehtelemaan kansalaisten vahingoksi, sillä hän ymmärtää vastuunsa".

Niin ja hyvää syntymäpäivää blogistille.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Peter on oikeassa,Hesarin ja Halosen pilkkakirveestä tulee bumerangi, koska
- Emme ole enää yksinomaan Hesarin ja muiden vastaavien aviisien varassa. Tiedotusvälineitä on nykymaailmassa muitakin.
- Ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan.

Joo, kuten Reijo Tossavaisen mielipide, joka ihan ilman perusteluja on automaattisesti oikeassa toisin kuin 1001 kansalaiselle tehty kysely johon he avoimesti kertoivat mielipiteitään. Mitenkäs Herra Tossavainen, oletko jo käsittänyt että HS ei julkaissut lehden toimittajien mielipiteitä vaan KANSAN, ja että kyselyssä erityisesti erottuivat rasistisilla mielipiteillään PERUSSUOMALAISET, JOTKA IHAN ITSE KERTOIVAT MIELIPITEENSÄ. EIKÖ TOSSAVAISELLE ENÄÄ KELPAAKAAN KANSAN MIELIPIDE?

"HS-gallupissa kaksi kolmasosaa kansasta kertoi näkevänsä rasismia Suomessa. Suomalaiset ilmaisivat epäluuloa toisia rotuja, uskontoja ja kulttuureita kohtaan. Yli kolmannes piti islamia uhkana länsimaisille arvoille ja demokratialle."

Ei mitään ihmeeellistä mutta jälleen kerran perussuomalaiset vetäneet herneen nenään!

Miksi hermostua asiasta joka on päivän selvää?

Hupsista heijaa Tossavainen.

Kertokaapa nyt meille kaikille:

Mikä noissa mielipiteissä joita presidentti ja pääministeri tänään esittivät vaivaa Teitä ?

Miksi niistä loukkaannuitte ?

Käyttäjän jaga kuva

Hyvää syntymäpäivää!

Käyttäjän arialsio kuva

Hyvää vanhentumisen vuosijuhlaa Reijolle. Vanhene vapaasti ja jätä hesari tilaamatta, jos ei luetun ymmärrykseen riitä rahkeet.

Käyttäjän ristoi kuva

Ensiksikin hyvää isänpäivää kaikille ja hyvää syntymäpäivää kirjoittajalle.

HeSan sunnuntainumero (olen tilapäinen lukija) oli isänpäivän ja antiperussuomalaisuuden suhteen tasapainoton.

Antirasismi on laaja ongelmavyyhti, jota olen sipaissut joissain kirjoituksissani, esim. tässä:
http://ristoi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83541-kuka-tilasi-rasismin-suomeen

Käyttäjän tapio kuva

Hyvää syntymäpäivää ja hyvää isänpäivää.

Tuon loputtoman rasismivouhotuksen voisi vähitellen unohtaa. Suomalaiset eivät ole sen rasistisempia kuin muutkaan kansat.

Helsingin Sanomat samoin kuin arvojohtajamme ja pääministerimme voisivat paneutua todellisiin ongelmiin, kuten kohta keikkaavaan euroon ja Euroopan unioniin, josta ei koskaan tule valmista.

Suomessa on järkyttäviä sisäisiä ongelmia, jotka tulevat joka päivä silmille mediasta. Helsingin Sanomat se vain on huolestunut rasismista.

Lopettakaa tilaus, jos joku vielä maksullista paperilehteä tilaa. Suomalaisen ei sentään tarvitse maksaa siitä, että häntä haukutaan milloin miksikin.

Jukka Kaulanen,Ahtisaari voitti aikoinaan mm.Sorsan SDP:n jäsenäänestyksessä johon sai osallistua myös kaikki halukkaat puolueen ulkopuolelta.Jos Ahtisaari olisi hävinnyt Haloselle SDP:njäsenäänestyksessä,siinä ei olisi ollut mitään epädemokraattista.Olisiko Ahtisaari valittu uudelleen presdentiksi jää arvailujen varaan.

Käyttäjän Kapo kuva

1999 eivät saaneet osallistua enää kuin jäsenet. On selvää, että istuva suosittu presidentti (vaikka media yritti väittää suosion sulavan ja kirjoitteli ikävästi) olisi pidetty ehdokkaana, ellei sorsalainen kgb-siipi ja puolueoligarkia halunnut vaihtaa häntä mieleiseensä Haloseen.

Kerroppa missä puolueessa muut kuin jäsenet valitsivat nykyiset prs.ehdokkaat,ei missään.Muistan kun Tuulikki Ukkola(kok) riemuitsi kun sai käydä äänestämässä Sorsaa vastaan eikä suinkaan Ahtisaaren puolesta.Oliko demareitten valinta huono,tuskin,Halonen on istunut kaksi kautta vaikka se joitakin v.....aa.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva

Leimakirveet heilahtivat. Toden totta. Mutta väistely on nyt väärä liike. Kerron miksi. Siksi ettei ole mitään väisteltävää.

Parempi ilmaus olisikin: noitaroviot leimahtivat. Sillä "rasismi" ja "rasistiksi" syytteleminen vertautuvat noidaksi syyttämiseen. Kumpikin on varsin epäselviin ja tunteita, varsinkin pelkoa, herättäviin mielikuviin pohjaavaa suggerointia. Sillä HS kiihottaa niin itseään kuin lukijakuntaa lynkkausmielialaan.

Jokainen joka tässä käsitesekaannuksessa tunnistaa itsessään rasistisia piirteitä on ajatuksellisesti selvemmillä vesillä kuin yksikään joka suggeroituu ja antaa hämärien käsitteiden noitua ymmärryksensä.

Jospa me kaikki tunnistaisimme itsessämme sen "rasistin". Seurauksena voisi olla ettemme enää hyväksyisi niitä jotka oikeasti ovat kaikkein suvaitsemattomimpia. Eli kaikenlaisten leimakirveiden heiluttajia. Ja ehkä lakkaisimme myös suvaitsemasta omaan suvaitsemattomuuteensa sulkeutuvia uskonnollisia, yms. ryhmiä.

Humanismi elämänasenteena ei merkitse fundamentalismin hyväksymistä. Humanismi ei ole ympäripyöreää lällyttelemistä. Humanismi on ihmisyyden nostamista ykkösarvoksi ja kritiikkiä yksilöä alistavia järjestelmiä kohtaan.

Omien "rasististen" piirteiden tunnistaminen saattaa olla merkki älyllisestä rehellisyydestä ja kansalaisvalistuneisuudesta.

Emme halua ryhmäsidonnaisia "kulttuureita" keskuuteemme. Eikä tämä torjunta ole "rasismia", vaan realismia. Yhteiselo omiin, ihmistä ja elämää suurempiin "totuuksiinsa" sulkeutuneiden ryhmien kanssa ei onnistu heidän ehdoillaan.

"Rasismi" voi olla sitä ettemme halua hyväksyä suvaitsemattomien ehtoja ja muuttua siten itse samanlaisiksi.

Itsellenikin tuli mieleen vertaus noitavainoista Norjan verilöylyn yhteydessä. Suomalaisia tiedotusvälineitä lukiessa piirtyi kuva lumotusta Anders Breivikistä joka oli tehnyt tekonsa Suomalaisen noidan, Jussi Halla-Ahon loitsun pakottamana.

"Omien "rasististen" piirteiden tunnistaminen saattaa olla merkki älyllisestä rehellisyydestä ja kansalaisvalistuneisuudesta."

- hyvä pointti

Huomasikohan Katainen muuten itsessään näitä "rasistisia piirteitä", kun hän eduskunnassa puhui eteläeurooppalaisesta tavasta heiluttaa käsiään, puhua tyhjää ja olla tekemättä mitään ?

Moni muu kyllä huomasi.

Käyttäjän kyy kuva

Oikkonen,
ymmärrän kahtiajakautuneen Suomen, josta olet puhunut, mutta en ihan pysy kärryillä flirttaillessasi Perussuomalaisten suuntaan, ikään kuin he olisivat ainoat hallitus-Suomen vastaiset voimat. Tällaisen kuvan kirjoituksistasi toisinaan saa.

Ymmärrän myös Perussuomalaisen protestin ja roolin virallisen ja valheellisen Suomen vastavoimana, mutta en niele sitä, että heillä olisi tuohon jonkinlainen yksinoikeus, ja noin epäyhtenäisenä ryhmittymänä heillä on siinä roolissa sitäkin vähemmän uskottavuutta.

Mielestäni Perussuomalaisten linja (jos sellaisesta voidaan puhua) on vastustaa, vastustaa ja vastustaa. Vaikka tässä maassa onkin paljon vastustettavaa, käsitän nimenomaan Perussuomalaisten tavoitteeksi ryhmäsidonnaisen "kulttuurin" luomisen Suomeen. Lisäksi olen ymmärtänyt että tuo yhteen tahtoon (Soini?) sitoutuva "ryhmä" tarkoittaisi heidän mukaansa koko Suomea ja Suomen kansaa, mikä on aivan käsittämätön, pahimmillaan tuhoisa illuusio.

Siksi pidän myös Perussuomalaisia erittäin suvaitsemattomina, vaikka en tällä käsitykselläni silti vapauta ns. "suvaitsevaistoa" faktisesta suvaitsemattomuudestaan. Tässä merkillisessä kuviossa en osaa nähdä Perussuomalais-suvaitsemattomuutta yhtään jalompana kuin "suvaitsevaiston" suvaitsemattomuutta.

Pidätkö sinä? Kommenttisi näet viittaavat ajoittain siihen suuntaan.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva

Vaikka totean kahtiajaon -- joka mielestäni on mitä traagisin kansallinen tilanne -- en "flirttaile" Perussuomalaisten kanssa.

Kahtiajakautumiselle on syynsä, eikä perussuomalaisia voi irrottaa näistä syy-yhteyksistä. Heidän kannatuksensa tarvitsee tulkinnan, ja tähän tulkintaan täytyy kuulua sen, että he ovat joissakin asioissa aivan oikeassa.

Yksi asia jossa he ovat oikeassa, on maahanmuuttokritiikki. Siinä järki-ihmiselle -- ja humanistille, jollaiseksi itsenikin von wrightilaisessa mielessä haluan määritellä -- ei jää muuta vaihtoehtoa kuin joko kieltää kaikki tieto tai olla periaatteessa samaa mieltä.

Valinta ei koske puoluekannatusta, lojaalisuutta saati -uskollisuutta, vaan siihen päädytään älyn, tiedon ja loppuunajattelemisen kautta.

Perussuomalainen suvaitsemattomuus on varmasti yhtä vastenmielistä kuin kaikki muukin suvaitsemattomuus. Se ei kuitenkaan saa olla este sille etteikö yksittäisiä kysymyksiä pitäisi ajatella läpi niissä käsitepuitteissa joissa ne tulevat parhaiten kuvatuiksi.

En tarvitse sympatiaa tai tukea minkään puolueen tai muunkaan ismin taholta. Olalletaputtelut ylimalkaan ovat vaarallisempia kuin tyly kritiikki. Konformismista ei ole apua totuuteen pyrittäessä. Sellaiseen liittyvät kysymykset eivät osu kohdalleen -- kunnia, häpeä, vahvistautuminen tai kylttien alle sijoittaminen eivät kuulu ajattelijan rooliin tai asennearsenaaliin.

Käyttäjän kyy kuva

Oikkonen.
Niin, se maahanmuuttokritiikki. Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki on mitä sattuu ja ikävä kyllä enimmäkseen silkkaa muukalaisvihamielisyyttä ja pelkoa tuntematonta kohtaan, ja kohdistuu useimmiten maahanmuuttajiin henkilöinä, näiden ihonväreihin ja heidän erilaisiin lähtökohtiinsa, mitä voi täydellä syyllä kutsua rasismiksi.

Maahanmuuttokritiikki sinänsä on aiheellista, mutta perussuomalainen argumentaatio ainakin sen mukaan, mitä mediassa kerrotaan ja mitä itse olen heiltä itseltään kuullut, on täysin avutonta sohlaamista, vaikka joukosta joitain tolkullisiakin lausumia joskus kuulee, mutta harvoin. Tämä osoittaa myös, että heidän kantansa maahanmuuttoon ovat epämääräisiä ja epäyhtenäisiä eikä niitä voi ottaa kovin vakavasti. Miksi siis heidän kanssaan väkisin pitäisi olla samaa mieltä koko kysymyksestä?

Tietysti voi aina kiittää heitä siitä, että asiaa ehkei kaunistella enää niin pontevasti kuin aikaisemmin. Perussuomalaisten analyyttiset lausunnot aiheesta ovat kylläkin olleet kiven alta revittävissä. Vai oletko itse nähnyt tai kuullut missään perussuomalaisen puhuvan muusta kuin oletetun yhtenäissuomalaisen "puhtauden" likaamisesta tuomalla siihen vieraita vaikutteita? Käytännöllisesti katsoen pelosta?

Olet aiemmin selostanut ansiokkaasti monikulttuurisuuden ja moniarvoisuuden eroavaisuuksista, mutta perussuomalaisten "analyyseissa" ei sen kaltaisista perusteluista ole hajuakaan. Päin vastoin.

Suoraan sanoen näyttää siltä kuin heidän analyysinsa maahanmuutosta sotisi täydellisesti omia maahanmuuttokritiikkisi perusteita vastaan, niistä joista voin itsekin olla jokseenkin samaa mieltä. Ja siksi en voi ymmärtää, miksi perussuomalaista tapaa maahanmuuttokritiikkiin olisi millään tavoin kannustettava.

En usko mihinkään salaliittoon enkä tietoiseen harhautukseen, mutta perussuomalainen maahanmuuttokritiikki on mielestäni enimmäkseen omiaan kääntämään fokuksen tärkeistä suomalaisen kahtiajakautumisen syistä aivan vinoon. Käsittääkseni talouseliitti mieluusti kannustaa heitä jatkamaan valitsemallaan tiellä, jotta ongelmien perimmäiset syyt jäisivät edelleen sivuoireista jäkättämisen varjoon.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva

Andersson

""Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki on mitä sattuu ja ikävä kyllä enimmäkseen silkkaa muukalaisvihamielisyyttä ja pelkoa tuntematonta kohtaan...""

Kuten totesin, en samaistu käydyn maahanmuuttokeskustelun rintamalinjoihin. En ole siinäkäytetyistä argumentaatioistakaan paremmin perillä, en ole koskaan lukenut hommafoorumia, tms. Käsitykseni keskustelusta perustuu siihen mitä näillä yleisemmillä areenoilla on esiintynyt.

Ja se käsitys minulla keskustelusta on, että kumpikin osapuoli on siinä jokseenkin yhtä harhassa. Saattaa olla että ylilyöntejä tehdään "kriitikoiden" taholta, mutta esimerkiksi nyt tässä piuheenaolevat "puheenvuorot", eli HS:n uutisoima "tutkimus" ja presidentti Halosen lausunto, ovat aivan täyttä älyllistä ja moraalista kuraa.

Olen aikaisemmin puhunut siitä, että sivistyneistö-suvaitsevaisto on ylimalkaan "rahvasta" mitätöidessään ja lyödessään historiallisesti väärässä, koska eliitin puolelta tapahtuva kahtiajakaminen ei koskaan voi toimia tilannetta tervehdyttäen. Tämä näkemykseni perustuu siis siihen kuinka olen tulkinnut tämän alistetun kansamme historian ja sieltä nousevat ominaisuudet ja trendit.

Vain eliitillä voi olla enemmän valtaa kuin ymmärrystä. Vain eliitti voi sortua nostamaan noitaoikeudenkäyntejä harhaoppisuuden karsimiseksi rahvaasta. Vain eliitillä on näihin päiviin asti ollut tiedonvälityksen auktorisoimaa valtaa legitimoida omat harhansa ja pitää niitä "sivistyksenä ja suvaitsevuutena" -- ja projisoida oman alintajuntainen pahuutensa "rasisteihin".

Jostain syystä minäkin odotan enemmän nimenomaan eliitiltä. Rahvasta olen taipuvainen pitämään eliitin uhrina -- aivan samoin kuin noitia aikoinaan vainottiin ja heistä tuli oikeaoppisuuden uhreja.

Käyttäjän villekauppinen kuva

Itseäni ihmetyttää Lieksan tapauksen otsikointi.
Kenen etua palvelee, että jatketaan jaottelua takapajuloihin, impivaaroihin ja peräkylän poikiin ? Kuvitteleeko HS otsikoinnillaan Lieksalaisten nyt häpeävän itseään ja parantavan pahat tapansa ?

Tällaisella te ja me -jaottelulla ei saada aikaan kuin syvempää kahtiajakautumista aikana, jolloin Suomen tulevaisuuden kannalta siltojen rakentaminen olisi enemmän kuin tervetullutta. Se, että syytetään persuja/'rasisteja' keskusteluhaluttomuudesta ei ratkea sillä, että julkisesti mollataan ja pilkataan toista osapuolta.

Lopputulos on vain suurempi katkeruus ja kahtiajakautuminen.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Toden totta. Hesarin ja muun mukasuvaitsevaisto ja mukasivistyneistön kannattaisi tarkemmin tutkia Kauniaisten takapajulaa. Tuore tutkimushan osoitti, että kaikkein kielteisimmin maahanmuuttajien asuttamiseen omalle paikkakunnalle suhtauduttiin juuri Kauniaisissa.

Tuo on ihan totta.

En ole huomannut "GIFK:n" loukkaantuneen kyselystä ja syyttäneet sitä tarkoituksellisesti leimaavaksi.

Miksi ihmeessä Te, Soinin ohella niin verisesti loukkaannuitte ?

Vai ymmärrettiinkö Kauniaisissa, että ei pidä syyttää peiliä, jos naamassakin on sanomista ?

Käyttäjän puppek kuva

"Siitä huolimatta omassa itsessään rasismia tunnistaa tai tunnustaa paljon vain kaksi prosenttia ja melko paljon kaksitoista prosenttia."

Eikö ole parempi, että tunnistaa itsessä rasistiset ajatukset kuin että ne mylläisivät alitajunnassa? Kun tunnistaa rasisminsa, sen torjuminen on helpompaa. Itse huomaan monesti ennakkoluuloni ja pyrin pysymään neutraalina.

Suvaitsevaisto saisi opetella tuota tunnistamista eniten kun sieltä se kaikista inhottavin ja kaksinaismoralistisin rasismi on peräisin.

Kapitalistia pitää lyödä sinne, minne sattuu eniten , eli lompakkoon.

Boikotti voi laittaa Erkonkin ajattelemaan, millaista roskaa julkaisee.

Reijonkin kannattaa boikotoida kaikkia näitä Sanoma Oy:n lehtiä ja varsinkin kaikkia niitä tahoja, jotka ilmoittelevat näissä julkaisuissa:

ET-lehti
Kodin Kuvalehti
Me Naiset
Hyvä Terveys
Gloria
MikroBitti
Tietokone
Auto Bild Suomi
Aku Ankka
hs
Suomen Rakennuslehti
3-T viikkolehti
Etelä-saimaa
Vartti
Kymen Sanomat
Kouvolan Sanomat
Kodin Rakentaja
Cosmopolitan
Keltainen Pörssi
Veikkaaja
Auto Week
Mens Health
Ilta Sanomat
Marie Claire
National Geographic
Linda
Matkaopas
Metro
Taloussanomat

Huuto.net
Hintaseuranta
oikotie.fi
ruutu.fi

R-Kioski
Lehtipiste
Radio Aalto
Radio Helsinki
Radio Rock

JIM
Liv
Nelonen
Nelonen Pro 1, Nelonen Pro 2, Nelonen Kino, Nelonen Maailma ja Nelonen Perhe

WSOY painaa valtaosan Suomen lasten oppikirjoista - aivopesu alkaa jo 6-vuotiaille.

Suomalainen Kirjakauppa Oy on Suomen johtava kirjakauppaketju. Suomalainen Kirjakauppa -myymälöiden lisäksi yrityksellä on kaksi Yliopistokirjakauppaa ja kaksi Reader's-pokkarimyymälää, Lukiolaisten Kirjakauppa ja verkkokauppa Suomalainen.com. Virossa kirjakauppamme toimivat Apollo-brändin alla.

http://www.sanoma.fi/tietoa-sanomasta/sanoma-media-finland2/mediaportfolio

Sanoma Magazines Finlandin aikakauslehdet tavoittavat yli kolme miljoonaa suomalaista. Yli neljänkymmenen lehden valikoimasta löytyy luettavaa kaikenikäisille ja erilaisissa elämänvaiheissa oleville suomalaisille. Kohderyhmilleen räätälöidyt lehdet tarjoavat niin elämyksiä ja viihdettä vapaa-aikaan kuin tietoa, vinkkejä ja suosituksia harrastusten ja työn tueksi.

Hyvää isänpäivää! Synntärionnittelut ovat jo tulleet!
Halosen esiintyminen maan "äitinä" on ala-arvoista! Äiti-ihmisen pitäisi kohdistaa huomio niihin sotien ja kuivuuden keskelle jäävien äitien ja lasten kohtaloon. Omasta mielestäni todellista apua on ensisijaisesti antaa turvapaikka yksinhuoltajaäideille ja heidän alaikäisille lapsilleen! Äidit varmasti ovat halukkaita tekemään niitäkin töitä, joita ylikoulutetut naiset maassamme vierastavat heidän lapsensa kasvavat suomalaisen yhteiskunnan jäseniksi koulussa ja opiskelussa.
Äänestin Halosta viime kerralla toisella kierroksella. Olen pettynyt. Hän on keskittynyt meidän suomalaisten eriarvoistamiseen!!

Käyttäjän pekkakorhonen kuva

Tarja Halonen aloitti tosiaan näyttävästi demarien vaalityön. SDP:n puoluehallitus ei enää kestänyt Lipposen tarpomista kannatuksen pohjamudissa, vaan päätti tarttua viimeiseen oljenkorteensa - Tasavallan presidentiin. Halosta ei taatusti tarvinnut maanitella esiin koloistaan, kun on kyse aatetoverin ja oman rakkaan puolueen menestyksen eteen tehtävästä työstä. Viis presidentin objektivisuudesta - eihän valtakauttakaan ole kuin pari - kolme kuukautta jäljellä.

Rasismikirves heilahti, ja Halonen lyttäsi odotetusti persut, koska Soini on ilman muuta niin Lipposen kuin muidenkin ehdokkaiden pahin kanto kaskessa pohdittaessa ketkä pääsevät toiselle kierrokselle.

Ei ole arvojohtajuutta, jos arvostelee toista ottamatta ensin malkaa omasta silmästään. Rasismissa on kyse yhdenvertaisuuden hylkäämisestä ja vähemmistöjen oikeuksien väheksymisestä. Tarja Halonen on epäonnistunut itse yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden edistäjänä ja toteuttajana valtakausillaan. Halonen on näyttäytynyt feministinä ja puolueellisena mm. nimitysoikeuttaan käyttäessään. Hän on suosinut oikeuslaitoksen ja Suomen pankin nimityksissään näkyvästi naisia (mm. Salo) miesten kustannuksella - ja tuttujaan (mm. Koskelo) pätevämpien kustannuksella. Useammin kuin kerran valinta on kohdistunut myös puoluetoveriin (mm. Liikanen). SM:n kansliapäälliköksi Halonen nimitti puoluetoverinsa ja miehensä (Arajärvi) työtoverin vastoin ministeriön henkilöstön ja hallituksen yksimielistä kantaa 2008.

Halonen jeesustelee omaan totuttuun, tarkoitushakuiseen tyyliinsä - nyt romaniasialla. Halonen sanoo pelänneensä ennalta, että romanikerjäläisten paljon julkisuutta aiheuttanut tilanne alkaisi vaikuttaa suomalaisten suhtautumiseen kaikkiin romaneihin. Kyselyssä 37 prosenttia kertoi suhtautuvansa romaneihin kielteisesti.

Halonen on itse ollut pohjustamassa kotimaista romanisyrjintää omalla presidentillisellä esiintymisellään. Bukarestin valtiovierailulla 2008 Halonen katsoi asiakseen nöyryyttää Romanian presidenttiä ripittämällä tätä kv. median edessä Suomessa kerjäävistä Romanian mustalaisista. Vaikka asian niukin naukin ymmärtää, on muutoin pakko todeta, että tapa ja vallankin paikka olivat erinomaisen vääriä.

Ensinnäkin tuolla valtiovierailulla presidentti Halonen rohkaisi romanialaista virkaveljeään laittamaan romanien asiat kuntoon heidän omassa kotimaassaan. Sanalla sanoen hän puuttui rohkeasti maassa rehottavaan räikeään syrjintään.
Kaduillamme esiintyvä pieni kerjäläisjoukko oli vain sivujuonne tuossa presidenttien välisessä keskustelussa.

Tämän aamun Hesari oli puuttunut ajankohtaiseen ihmisten mielipiteitä luotsaavaan tutkimukseen ja sen puolueittain jaoteltuihin rasismia koskeviin mielipiteisiin.

Kysymyksiin vastasi myös pääministeri Katainen.

Katainenkin vastasi suoraselkäisen rohkeasti mm.: "Olemme tekemisessä kokemuksen kanssa, jossa kyseenalaistetaan ihmisarvon kunnioittaminen ja humanismi"

Katainen toivoi, että tulehtunutta ilmapiiriä tuuletettaisiin presidentinvaaleissa jossa on "korkeasti arvostettuja ehdokkaita". Kataisen mukaan suomalaisten kyselyssä osoittama islamin pelko ja rasismi "eivät ole suomalaisuutta" Hänen mukaansa maailmassa on niin paljon uskontoja, että jos niitä alkaa pelätä, mitään muuta ei tarvitse enää tehdäkään. "Vaaleaihoinen luterilainen on harvinainen on harvinaisuus tässä maailmassa"

Mutta lukekaa itse tuo laaja haastattelukokonaisuus.

Myö Timo Soinilta oli samaan yhteyteen kysytty mielipiteitä.

Hän ei suostunut presidentin ja pääministerin tavoin avoimeen keskusteluun.

Käyttäjän Savolax kuva

"Kyselyssä 37 prosenttia kertoi suhtautuvansa romaneihin kielteisesti."
Eli 63% myönteisesti... kumpi uutinen nyt sattuu myymään paremmin...

32%

Kannattais lukea se juttu.

Joka kolmas on siis joutunut puukkohippasille tai muilutetuksi?
On se kumma kun se 99,999% pilaa aina sen 0,001% maineen.

Mutta tuskinpa halonen tuossa muodossaan mikään tuki on lopposelle päin vastoin tuo lausunto voi myös kostautua lipposen kannatuksessa.

Avoin kysymys kansanedustaja Tossavaiselle:

Sivistys, mitä se on Sinulle?

Hyvä Reijo Tossavainen

Ette varmaan tuolla ylempänä huomanneet kysymystäni

Niinpä kysyn uudemman kerran:

Mikä noissa mielipiteissä joita presidentti ja pääministeri
tämän aamun Hesarissa esittivät - loukkasivat Teitä ?

Miksi ihmeessä niistä mielenne pahoititte ?

Käyttäjän pekkaopollanen kuva

Jos Sinua sanotaan nyky-yhteiskunnassa, joka on rankkaa vauhtiaa totalitaristis - henkeen menossa, rasistiksi voit ajatella, että olet silloin realisti.

Siitä voi olla ylpeä lopunikää ja kaikesta huolimatta HAUSKAA syntymäpäivää. Itse olin juuri 84 - vuotispäivillä ja siellä oli hauskaa.

Elä maindaa ROSKALEHDISTÖSTÄ. En minäkään maindaa roskalehdistöstä enkä naapurista, joka sattuu olemaan presidentti ja monet sanovat siihen, että otan osaa.

Se on totuus.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Reijo
Onnea lähestyvästä kansaneläke-ikästä (mie 65v jo ylitin jatkaen oikean lääkärin työssä ja virassa, en keikkafirmoilla).

Kaksi kysymystä:

Kuka on PS:n "Poudiainen" (sellaistakin tarvitaan niinkuin Sinuhe tarvitsi Kaptahinsa)?

Miksi Soini lopettaa Plokinsa 12.11. "itse perustamani" puolueen sanoihin (lyhyt ploki, jossa ei ole keskustelua, on takitilhen viimoiseen asti harkittu)?

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Huomaan, että Antti ei ole "oikealta" murrealueelta, koska puhuu Poudiaisesta. Näyttää kuitenkin siltä, että media tekee omat poutiaisensa.

Soinin vastaamattomuus johtunee siitä, että hänellä ei ole aikaa "päivystää" ja vastata kommentteihin.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Reijo, miten olet voinut unohtaa.

Kun puolue oli "Sirkka, Mie ja Pekka", Pappa-mopo-Poudiainen todellakin oli Poutiainen, mutta kuso kuului "Poudiainen".

Se oli sitä aikaa, kun vastus oli riittävän kova.

lähde:

Raija Oranen: "Nimeltään Kekkonen" (Teos 2011)
(lämmin lukusuositus)

Nykypäivänä, kun Perussuomalaisilla ei - todellakaan - ole kunnon Kekkosta vastuksenaan, täytyy tyytyä suosittelemaan tämän päivän "Jäniksen vuosi"-teosta:

Tuoma Kyrö: "Kerjäläinen ja jänis" (Siltala 2011)
(kuuma lukusuositus)

;>/

Käyttäjän OlliPusa kuva

Reijo

Epäilen, että otat asiat liian herkkänahkaisesti. Yritä nähdä asiassa valoisampia puolia, niin ehkä päiväsi vielä pelastuu.

Kaiken levottomuuden takana on se, että poliittinen järjestelmä on menettänyt uskottavuutensa kansalaisten silmissä. Kun vuosikymmeniä vallan makuun päässeille tulee pelko, että valta karkaa käsistä, nähdään epätoivoisia tempauksia.

Vuosia sitten Itävallassa kansalaiset äänestivät väärin ja maata vuosikymmeniä hallinneet demarit menettivät valtansa. Teettivät puoluesuhteillaan boikotin Itävaltaa kohtaan EU:ssa. Oli Itävallan uusista vallanpitäjistä mitä mieltä tahansa, EU:n toiminta (ja suomalaisten demarien samalla) oli törkeää.

Nyt Suomessa valtapuolue toisensa jälkeen on luhistumassa. Kepu sai jo siipeensä, demarien gallupit syöksyvät alas. Kokoomus vielä porskuttaa. Kokoomuksenkin monet ovat hylänneet, mutta sen on vielä korvannut tulijat kepusta ja demareista.

Monista persuihin myönteisesti suhtautuvista olisi ollut jokin vuosi sitten mahdotonta uskoa, että he valitsevat tällaisen linjan. Käsittääkseni syynä on yksinkertaisesti ollut se, että persuja on pidetty uskottavimpana muutosvoimana. Kapina vanhoja puolueita vastaan olisi voinut suuntautua muuallekin.

Jos nyt hyökätään mm. Halosen toimesta persuja vastaan, kyseessä on paniikinomainen vanhan vallan puolustaminen. Se on merkki siitä, että olette oikeasti saamassa aikaan jotakin muutosta puoluekentässä.

1940 brittiläinen sodanjohto kertoi poliitikoille, että jos Hitler vaihtaa pommitusmaaleikseen siviilikohteet sotilaskohteiden sijasta, se on kauheaa ja kuitenkin samalla merkki voitosta. Suhtaudu asioihin samalla tyyneydellä.

Ja muista, että kaikesta huolimatta kokoomuksessa, demareissa ja kepussa on terveestikin ajattelevia voimia. Vasta kun ne heittävät vallasta puolueidensa rappeutuneen johdon ja aidosti uudistavat puolueiden toimintaa, persutkin joutuvat todelliseen testiin. Mikä on teidän roolinne tällaisessa ajassa?

Hyvää isänpäivää ja syntymäpäivää

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva

""... kaikesta huolimatta kokoomuksessa, demareissa ja kepussa on terveestikin ajattelevia voimia. Vasta kun ne heittävät vallasta puolueidensa rappeutuneen johdon ja aidosti uudistavat puolueiden toimintaa, persutkin joutuvat todelliseen testiin...""

Ei puolueparlamentaristisessa järjestelmässämme voi tapahtua tällaisia uudistumisia. Esimerkiksi tämä perussuomalaisuuden suosio perustuu nimenomaan sille etteivät puolueet ole pystyneet uudistumaan. Ja jako hallitus-Suomeen ja perussuomalais-Suomeen vain sementoi tilannetta ja rintamalinjoja. Se pakottaa hallituspuolueet uskomaan omaan oikeassaolemiseensa, se ei suinkaan luo paineita eikä anna mahdollisuuksia uudistumiselle.

Käyttäjän OlliPusa kuva

Tuokin on mahdollista. Kuitenkin toimivaan puoluejärjestelmään tarvitaan muitakin suuria puolueita kuin perussuomalaiset. Jos vanhoista puolueista ei siihen ole, sitten syntyy uusia.

Tunnen kuitenkin kohtalaisesti kok-dem-kepu jäseniä. Joukossa on periaatteettomia pyrkyreitä, mutta eivät kaikki ole sellaisia. Olen samaa mieltä, että perussuomalaisuuden suosio perustuu nimenomaan muiden puolueiden kyvyttömyyteen uusiutua.

Seuraavaksi veikkaisin, että kok-dem-kepu puolueissa yritetään jonkinlaista kosmeettista uudistusta, jolla yritetään saada kapinaliikkeestä puhti pois. Jos sekään ei auta, nähdään vasta onko jossakin oikeasti uudistumispotentiaalia. Vasta sitten, kun tajutaan että valta on oikeasti karkaamassa käsistä, vaihtoehdoksi mietitään muutoksen tarpeellisuudesta.

Onhan meillä Suomessakin esimerkkejä puolueista (esim. edistyspuolue), joilla on ollut merkittävä rooli Suomen historiassa ja jotka ovat sitten häipyneet historian lehdille.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Olli Pusa: Keskustan kannatus on lyhyessä ajassa jopa puolittunut. Siitä huolimatta näyttää siltä, että puolue ei kykene katsomaan peiliin ja uudistumaan. Siksi puolue tulee olemaan jatkossa enintään keskisuuri puolue.

Oma arvioni on, että demareiden kannatus laskee seuraaviin ek-vaaleihin mennessä 15 % tuntumaan eli keskustan kokoluokkaan.

Minusta on käsittämätöntä väittä että Katainen,Urpilainen,Kiviniemi olisivat "rappeutuneet",varsinkin kun Soinin läheinen avustaja Putkonen on tuomittu raiskauksesta.Eikö sinua yhtään hävetä?

Käyttäjän OlliPusa kuva

Arto ei tunnu ymmärtävän, mistä tässä on kyse. Suuri osa suomalaissta sen ymmärtää, politrukeille se tuntuu ylivoimaiselta. Ei kriitisyys puolueiden toimintaa kohtaan rajoitu persujen äänestäjiin, sitä on paljon myös muiden puolueiden äänestäjinä pysyneissä.

Nykyinen puoluejärjestelmä muotoutui 1970-luvulla suomalaiseksi sovellutukseksi neuvostojärjestelmästä. Valtio ja sen yläpuolella puoluekoneisto kuten idässäkin. Keskeiset virkamiehet nimitettiin puolueen jäsenkirjan perusteella vahtimaan virkakoneistoa. Jäsenkirja oli edellytys virkauralle ja niinpä saatiin asteittain rappeutuva virkakoneisto.

Idässä oli yksi puolue, meillä useita. Kuitenkin politiikka oli keskeisesti samanlaista oli vaalitulos mikä tahansa. Tämä on mm. ollut yksi kansalaisia ärsyttäneistä asioista. Katainen, Urpilainen ja Kiviniemi ovat koneiston tuottamia broilereita. Putkonen on minulle tuntemattomampi hahmo. Ilmeisesti demareja raivostuuva loikkari, kun rinnastetaan pääministereihin.

Tuo neukkuklooni jäi 20 vuotta sitten siivoamatta. Nyt on aika siivota se pois. Voisi kysyä, eikö Artoa hävetä olla puolustamassa tällaista koneistoa? Onhan sosialidemokraateilla historiassaan myös hatunnoston arvoisia saavutuksia Suomen itsenäisyyden ja demokratian puolustamisessa. Tämä Arton puolustama broilerihallinto on vain yksi vaihe demarien, kokoomuksen ja kepun historiassa.

Käyttäjän koskela kuva

Onnea vaan Reijo!

Älä välitä, opetetut koirat haukkuvat, itseoppinut karavaani vaan kulkee ;-)

Tv 68v eläkeläis-yrittäjä.
(Ministeriö kun arvostaa asiantuntijan kokemusta).

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Lipposen asetettiin taustatahojensa toimesta ehdolle suurin toivein. Nyt kuitenkin näyttää toteutuvan ennusteeni, että Lipponen häviää Väyrysellekin.

Sitäkin pahempaa mukasivistyneistölle ja mukasuvaitsevaistolle on ilmeinen tosiasia, että Soini pääsee toiselle kierrokselle.

Nämä kaksi asiaa kun yhdistää, niin ei tarvitse ihmetellä sitä, että HS ja Halonen huudetaan apuun. Sekään ei ole yllätys, millä tavalla Halonen kommentoi.

Luulen, että lausunnollaan Halosen menetti perussuomalaisten silmissä sen vähäisenkin arvostuksensa.

Käyttäjän helanes kuva

En ole lukenut, olen siis sinun infiormaatiosi ja tulkintasi varassa, mutta vaikuttaa todella leimaamiselta. Ja presidentin suusta täysin sopimattomalta.

Mutta oletkos huomannut, miten itse olet läpi blogihistoriasi leimannut, puhunut vihervasemmistosta, mukasuvaitsevaistosta, mukasivistyneistöstä. Jos et ole huomannut etkä huomaa loukkaavasi, epäilen ymmärrystäsi.Voisitko ystävällisesti lopettaa? Tai käy niin, että ko. sanat livahtavat suustasi myös eduskunnassa. Taisi sitä paitsi jo lipsahtaa jotakin tämänkaltaista henkilöön käyvää jotakin...

Tossavaisella on kaikki oikeudet puhua, niin kuin puhuu.

Sen sijaan, kun Presidentti ottaa virkansa vastaan - hän luopuu jäsenkirjastaan ollakseen kaikkien suomalaisten Presidentti ja ollakseen sekaantumatta puoluepolitiikkaan.

Silmissäni hän on menettänyt kaiken arvovaltansa.

Käyttäjän helanes kuva

Toki Tossavainen saa puhua mitä lystää, myös munata itsensä.

Käyttäjän kyy kuva

Maltan tuskin odottaa, mistä ammattiloukkaantuja Tossavainen seuraavaksi pahastuu...

Käyttäjän tepponygren kuva

Aika outoa Halosen toiminta. Muistan kun ennen eduskuntavaaleja Halonen antoi kannatuksensa Perussuomalaisille.

Liiallinen saman asian hokeminen kääntyy itseään vastaan. Jos jostakin suunnasta ei ole uutta sanottavaa, niin tietysti se ärsyttää sitä mikä on siinä kohteena, mutta ihmisillä on tapana parkkiintua jatkuvalle hokemiselle samasta asiasta.

Onnea syntymäpäivän johdosta.

Käyttäjän marmesrob kuva

Tuomari Nurmio - Älä itke Iines

Sul on hampaassa palanen kultaa
Sul on korvissa hopeakuut
Isi tuo sulle lahjoja kaukaa
Mikä sua vaivaa Iines

refrain: Älä itke Iines (3x) Lupaa niin (3x)

Huorat huutakoot kapakoissa
Pummit tapelkoot puistoissa
Isi ajaa sut autolla kotiin
Sun ei tarvitse odottaa

refrain

Sä katsot isojen muurien takaa
Kavalaa mailmaa
Sulta ei puutu mitään
Mitä sä pelkäät Iines

refrain

Ja hyvää isänpäivää myös, muka-kansanedustaja Tossavaiselle!

Ammutaan sanansaattaja ja toivotetaan muka-tutkimuksen tehnyt HS Kauniaisiin. Lakaistaan roskat maton alle, valtakunnassa kaikki hyvin.

Käyttäjän simomakela kuva

Halonen sanoo, että rasismi "kuplii" Suomessa.

Enemmän kuin todellisessa Suomessa, se kuplii Halosen ja muiden yltiösuvaitsevaisten mielikuvissa.

Kuplii niin kauan kuin muumimamma puhaltaa kuplia ;-)

Käyttäjän pirkkomattila kuva

Hyvää isänpäivää ja syntymäpäivää puolueveljeni Reijo ja kiitos osuvasta tekstistä. Kun katson kommentteja tähän blogikirjoitukseen niin johan se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Totuudella on taipumus luikerrella esiin. Vihamielisen valtamedian pyrkimysten paljastuminen tekee kipeää. Mutta päivä päivältä mehevämmäksi kasvaa aineisto poliittisia muistelmiamme varten.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Olet huomenna täällä meillä päin, Lappeenrannan torilla. Kerro tutuille terveisiä!

Tasavallan Presidentti , tasa-arvon puolestapuhuja Tarja Halonen , ei vieläkään kestinnyt isänpäiväänsa viättäviä isiä Presidentin linnassaan. Koskahan tasa-arvo on niin pitkällä että näin käy ?

Käyttäjän Hermits kuva

Onnittelut Reijolle vuosi että isänpäivän johdosta! Luin just ton Halosen kommentin. Todella törkeetä skeidaa päästeli suustaan!!! Pilasi satojen tuhansien kotien isänpäivänvietonm, mut elämä jatkuu ja hallitus kaadetaan

Käyttäjän Aapok kuva

Miksi persun pitää kieltää oma itseensä? Jos teillä olisi normaali itsetunto, olisitte ihan rauhassa vain omana itsenänne, ettekä välittäisi muiden kommenteista. Mistä moinen?

Puolue, joka on perustettu maalaisten ja köyhän kansan EU, eliitti- ja muukalaisvastaisuudelle, on tänäkin päivänä juuri sitä, millaiseksi isä-Timo sen aikanaan konkan kautta rakensi.

Käyttäjän JouniM kuva

Onnittelut Reijolle, järkevälle ja täysipäiselle Perussuomalaiselle.

Vaikka itse monessa asiassa karsastan persuja, toki demareita ja vasemmistoa vielä enemmän, en voi sietää Hesarin liki vihakirjoituksiin rinnastettavaa persukirjoittelua. Toisekseen presidentinlinnan nykyinen residentti Halonen on liian monessa kommentissaan todennut olevansa kaikkea muuta kuin koko kansan johtaja.

Kansallinen juhlapäivä on se kun Halosesta päästään.

Jos rasisti äänestää, niin eiköhän ole aika selvää - ellei hänellä satu olemaan vieläkin tärkeämpiä, rasismin ohittavia teemoja mielessään - ettei hänen valitsemansa puolue ole SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto, Kokoomus, Kepu, RKP eikä KD. Minusta Halonen sanoi itsestäänselvyyden. Mutta onko tässä kyseessä julkinen salaisuus, jota ei saisi sanoa ääneen? Ainakaan presidentti?

Ilmeisesti asiasta pitää olla hissukseen ettei persut loukkaannu ja syntymäpäivät mee pilalle.

Minusta Halosen päätelmä on ihan perusteltu. Kun puolueen kannattajissa esiintyy tuplaten rasistisia asenteita, niin kyllä siitä voi ihan loogisesti päätellä että sillä perusteella on päädytty puolueen kannattajiksi.

Toinen johtopäätöshän kuuluisi että olisikin ollut päinvastoin: ryhtyivät rasisteiksi vasta sen jälkeen kun päätyivät persujen kannattajiksi, mikä olisi vielä edellistäkin huolestuttavampaa.

Käyttäjän eveavolin kuva

Piirun verran omavastuuta lisää. Halosen mielipiteet kuvastavat hänen käsitystään ikiliikkujasta, jonka yhteiskunta tarjoaa.

Suomi on sosialidemokraatinen pahoinvointiyhteiskunta, jossa vastuu itsestään ja toimeentulostaan on mahdollista siirtää yhteiskunnalle, mitä käyttävät hyväkseen sekä suomalaiset että ulkomaalaiset.

Jos Suomi olisi Amerikka, tänne olisivat tervetulleita kaikki, koska jokainen saisi pärjätä omillaan, eikä se todella olisi keneltäkään pois.

Suomeen voidaan hyvin ottaa elintasopakolaisia, jos he pystyvät vastaamaan itsestään ja sulautumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Omat ulkomaalaiset työkaverini ovat olleet ikkuna maailmaan, mutta he ovatkin tosiaan tulleet tänne töihin.

Hesarista ei ole edes WC-paperiksi saatikka mihin muuhunkaan.

Oli kyllä Haloselta aivan käsittämättömän typerä lausunto. Voiko se olla tosiaan _noin_ sokea/tietämätön maailman menosta vai esittääkö vaan?? Nyt olisi alkanut pelottaan ellen tietäisi että siitä ilm. seniilistä mummosta pääsee kohta eroon.

Käyttäjän perttilaine kuva

Kun eduskuntavaaleissa persuja äänestäneet tunsivat itsensä rasistisemmiksi kaksi kertaa useammin kuin muut suomalaiset keskimäärin, niin Tossavaisen isänpäivä menee pilalle. Ei sen takia, että hän olisi huolissaan persuja äänestäneiden mielipiteistä, vaan siitä, että presidenttikin ilmaisee huolensa aiheesta.

Mutta saattahan tosiaan olla, etteivät vastaajat ole ymmärtäneet kysymystä. Voihan olla niinkin, ettei perussuomalaisissa ole ollenkaan natseja eikä rasisteja, kuten Soini on moneen kertaan todennut. Asia selviäisi helposti, jos persut itse suorittaisivat äänestäiden keskuudessa kyselyn, jossa olisi niin selkeästi kirjoitetut kysymykset, että persuja äänestäneetkin ne ymmärtäisivät. Ei, en minä heidän ymmärrystään väheksy. Jostakin syystä aktiiviset persut sellaista epäilevät.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva

Haloselta presidenttikausiensa ylivoimaisesti paras puheenvuoro, joka osui maaliinsa. Perussuomalaiset ja heidän kannattajansa ovat muuta kansaa rasistisempia. Haluaisitko sinä leimautua rasistiksi? Presidentti osoitti arvojohtajuutta.

Lisäksi se Hesarin jutun maininta Lieksasta takapajulana oli suora lainaus jutussa haastatelluilta lieksalaisnuorilta.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Jos joku lieksalaisnuori harrastaa ironiaa, niin ei sitä voi yleistää. Jos niin tekee, niin se on tarkoitushakuista leimaamista.

Jostakin syystä mukasuvaitsevaisto ei ole noteerannut sitä, että kaikkein kielteisimmin maahanmuuttajien asuttamiseen omalle paikkakunnalle suhtaudutaan Kauniaisissa. Siellä perussuomalaisia on suhteellisen vähän...

Presidentti Haloselta johdonmukaista toimintaa. Jo taannoin hän kehoitti muita kuuntelemaan, mitä Soini ja perussuomalaiset puhuu. Nyt Halonenkin on kuunnellut perussuomalaisten juttuja ja ne ovat ollet vihapuhetta ja rasismia. Hesarin tekemä kyselykin tukee tätä presidentti Halosen ja enemmistön kansalaisista muodostamaa mielikuvaa.
Tossavaiselle ja muillekin perussuomalaisille itsetutkiskelu tekee terää ja siitä voi jopa oppia jotain.

"Tossavaiselle ja muillekin perussuomalaisille itsetutkiskelu tekee terää ja siitä voi jopa oppia jotain."

Ja herra Mäntynen voisi opetella lukemaan :). Tekisi terää ja herra Mäntynenkin voisi oppia jotain...

(Viittaan siis tähän yllä käytyyn dialogiin:

Reijo Kamula : "Mäntynen valehtelee, niin kauan,kuin joku todistaa mustaa valkoisella!
Jäsenhakemuksen käsittelemisestä, hyväksymisestä, eikä jäsenmaksun laskutuksesta ole mitään näyttöä!"

Heikki Mäntynen: "Reijo Kamula, tässä sitä on mustaa valkoisella:

"Perussuomalaisten eduskunta-avustaja haki uusnatsien jäseneksi
Julkaistu: 1.11.2011 06:00
Perussuomalaisten varapuheenjohtajan, kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo myöntää hakeneensa pari vuotta sitten Suomen vastarintaliikkeen jäseneksi.
Järjestö on kansallissosialistinen uusnatsijärjestö.""

Reijo Kamula: "Myöntää hakeneensa! Aivan oikein.
Onko hakemus hyväksytty, tai muuten käsitelty ja missä?"

Mäntynen ei vastaa.

-> Jotenkin sitä olisi voinut kuvitella, että Mäntynen edes sen verran ymmärtäisi lukemaansa, että olisi kyennyt tuon Kamulan kysymyksen ymmärtämään, mutta kun ei niin ei...kuten sanonta sen sanoo: jos on kauhalla annettu, niin ei voi lusikalla vaatia.)

Tossavaiselle hyvää syntymäpäivää kaikesta huolimatta; yritetään jaksaa :)!

Tämä rasismikohjotus on vain niin naurettavaa! Tuntuu siltä kuin ihmisiltä olisi kaikenlainen suhteellisuudentaju hämärtynyt täysin! Kaksi ääripäätä huutaa toisillensa päät punaisina kun todellinen kansan enemmistön mielipide on noiden ääripäiden välissä.

Käyttäjän helanes kuva

Olen esittänyt sinulle ainakin pari ystävällistä, asiallista kysymystä tai huomautusta. Kumpaankaan et ole vastannut. Lienen siis silmissäsi yksi niistä mitättömyyksistä, joilla ei ole oikeutta kommentoida.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Esa Helander: Olen samaa mieltä kuin Veikko Lavi, että "jokainen ihminen on laulun arvoinen". Valitettavasti on paljon muutakin tekemistä kuin päivystää tämän apparaatin vieressä. Näin sunnuntainakin olen valmistellut/kirjoittanut pari eduskuntapuhetta, yhden kirjallisen kysymyksen ministerille, yhden kysymyksen eduskunnan tulevalle suulliselle kyselytunnille ja kolme lehtijuttua. Siinä välissä vedin vähän henkeä ja kävin ulkoilemassa eli keräämässä syksyn viimeisiä suppilovahveroita.

Katsoin kyllä pari kommenttianne, mutta niiden sisältö ei ollut rakentava. Se oli toinen syy, miksi en katsonut tarpeelliseksi vastata.

Käyttäjän helanes kuva

"ei ollut rakentava" Pyytäisin perusteluja, mutta tyydyn siihen etten tule niitä koskaan saamaan.

Se ensimmäinen koski eduskuntakysymystänne. Kysyin ystävällisesti, mihin sillä pyritte. Asiallinenhan se ei ollut, päivän aiheissa pysyvä.

Toinen, tässä ketjussa, koski käyttämäänne suuria ihmisjoukkoja leimaavaa nimittelyä ja vähättelyä. Ja nyt sanon ilkeästi: Eihän pyhimysten tarvitse vastata sanoistaan. Aikaisemmin en ole ilkeästi mitään sanonutkaan.

Menestystä arvokkaassa kansanedustajatehtävässä.

Käyttäjän Aapok kuva

Valtakunnan Puolestaloukkaantuja Nr. 1 voisi ihan hyvin pysyä poissa jatkossakin täältä blogistaniasta, kun ei se osaa muuta kun pahoittaa mielensä. Säästyisi edes vähän paukkuja siihen opposition eduskuntatyöhönkin.

Kaikki mitä valtamedia ja eliitti julistaa, on juuri päinvastoin. Tämä pätee mainiosti juuri vihapuheeseen. Kun Halonen päästeli suustaan törkeitä loukkauksia perussuomalaista puoluetta ja kaikkia perussuomalaisia äänestäneitä kohtaan, syyllistyi hän itse paljon pahempaan mistä muita syytti. Iloitsen jo etukäteen oikeudenmukaisesta tuomiosta jonka Tarja Halonen tulee Kaikkivaltiaan Tuomarin kädestä saamaan. Isän Kädestä.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Olen todennut, että perussuomalaisia seurataan mikroskoopilla, muita suurennuslasilla. Mitä se on käytännössä?

Esimerkiksi sitä, että kukaan ei älähtänyt, kun kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) kirjoitti blogissaan, että perussuomalaiset ovat parasiitteja eli loiseläimiä. Jos perussuomalaisten seitsemän ääntä saanut Utsjoen varavaltuutettu olisi saman sanonut, niin kyllä päivystävä mukasuvaitsevaisto ja mukasivistyneistö olisi heti älähtänyt. Ehkäpä Yle olisi maininnut asian pääuutisissa.

Tai sitä mitä ministeri Stubb äsken päästi suustaan. Jos perussuomalainen olisi saman todennut samassa tilaisuudessa, niin kyllä Jungner Ylen tukemana olisi kysellyt muutaman päivän, että "mitä mieltä olette, pitäisikö kyseisen henkilön erota ko. elimestä"...

Käyttäjän JanneSa kuva

Jännää että kun vaalit lähestyvät, Tossavainenkin ilmestyy taas paikalle vaikka syntymä- ja isänpäivä menikin pilalle. Täällähän hän oli eduskuntavaalienkin alla kovin aktiivinen mutta vaalien jälkeen keksi muka-loukkaantua muka-häiriköinnöistä ja vetäytyä takavasemmalle. Mitäs sitä vaalikarjan kanssa kommunikoimaan kun ei ole vaaleja.

Harmi että jutut ovat sitä samaa loukkaantumista kuin aina ennenkin. Yhteenkään kysymykseen ei Tossavainen vastaa kun ne ovat loukkaavia.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Kyllä minä vastaan aina kun siihen aikaa ja/tai koen vastaamisen mielekkääksi.

Käyttäjän JanneSa kuva

Hienoa! Oletko edistynyt taistelussasi matkailuautoharrastuksesi verovapauden säilyttämiseksi?

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Ministeriön ilmoituksen mukaan asiaa selvitetään uudelleen.

Käyttäjän mikkosavelius kuva

Mielestäni perussuomalaisten kannattaisi käyttää harkintaa, kun he syyttävät muita toimijoita vihervasemmistolaisiksi. Hiljattain julkaistun perussuomalaisten "varjobudjetin" perusteella puoluetta on haasteellista määrittää yrittäjäystävälliseksi. Jotkut irvileuat ovat nimenneet varjobudjetin "kommunistimanifestiksi".

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Olen ollut yrittäjänä 20 vuotta ja jonkun aikaa myös yrittäjäjärjestön puheenjohtajana. Tätä taustaa vasten olen erityisen tyytyväinen siihen, että vaihtoehtobudjettimme kääntäisi yritystoiminnan tukea järkevämpään suuntaan: tukiviidakkoa pitää perata, tukia pitää leikata suurilta yrityksiltä jotka eivät niitä tarvitse ja painopiste pitää olla pk-sektorilla ja siellä nimenomaan t&k toiminnassa.

Käyttäjän esaolkoniemi kuva

Kyllähän Reijolta oivallustakin, kun katsoo nykytilannetta, maailmaa pyörittävät muka- talousnerot, poliitikot, presidentit, diktaattorit, lääkärit, rakentajat jne. Tuo jälkikin alkaa olla sen mukaista, että tavallista muka-kansalaistakin hirvittää.

Käyttäjän andres kuva

¡Feliz cumpleaños y qué cumplas muchos más!

"Taustaltaan punavihreäksi luokiteltava... mukasuvaitsevaiston ja mukasivistyneistön..."

Niin se leimakirves heiluu kun heiluttaa.

Mutta hyvää syntymäpäivää "muka"-kansanedustaja Tossavaiselle! :)
Ikävä kuulla että jotkin raportoidut tosiasiat pilasivat juhlatuulesi.

Halosesta olen jo -90 luvun alusta ollut sitä mieltä, että hänen tiensä politiikan ja nyt presidenttiyden jälkeen kulkee ja pitää kulkea linjalla Niuvanniemi/Honkanummi, enkä näe mitään syytä mielipiteeni muuttamiseen.

---

Piti vielä palata kysymään yhtä asiaa. Kuinka moni, siis kuka teistä hakeutuisi SETA'n, eli Seksuaalinen tasavertaisuus ry'n puheenjohtajaksi olematta itse homo tai lesbo? Miksi sitten Halonen niin teki?

Perussuomalaiset tulevat 'perimään' tämän maan, siitä ei ole pienintäkään epäilystä.

Kun se vanhempi sukupolvi, joka tekee presidenttejä sillä perusteella kun "se näyttää niin hyvälle aina kuvissa ja mukavalta tuntuu kun televisiosta katsoo" on mennyt manan maille ja nuoremmat paremmin omilla aivoillaan ja todelliseen nykytietoon perustuvilla ajatuksillaan ovat siirtyneet heidän tilalleen päättämään, Perussuomalaiset tulevat olemaan AINOA merkittävä tekijä suomalaisessa politiikassa.

Ei mikään puolue koskaan, ikinä ole ollut enempää ja pyyteettömämmin tavallisen suomen kansalaisen asialla kuin on Perussuomalaiset. On aivan sama mitä 'vanhat puolueet' myötähuutajineen sanovat tai tekevät, heidän aikansa on nyt loppu.

Mukavat myöhästyneet merkkipäivien jatkot! Tiedä sitten, puheliko Halonen omasta vaiko toimeksiantajansa puolesta. Halonenhan on tunnustautunut globalismin, siis modernin kolonialismin kannattajaksi, missä ei järin suurta ihmisarvoa jollekkin afrikan neekerille taikka etelä-amerikan inkkarille tuhatvuotisilla kotikonnuillaan anneta. Sitten kun kansainväliset pankit, leopardihattupäisine marionettidiktaattoreineen ovat kaiken omaisuuden ja elinmahdollisuudet vohkineet, päätyykin mamuksi, vaikkapa Suomeen. Eipä aikaakaan, kun samaisten pankkiirien ja kansainvälisen median palveluksessa olevat suomalaiset luopiopoliitikot alkavat ylistämään, jotta kaiken menettäneille mamuillekkin saataisiin jonkin sortin itsetuntoa ja kanavoitua kauna syyttömään osapuoleen, kantaväestön itsetunnon ja "syyllisyyden" kustannuksella tottakai. Siinä kun yhteentörmäys alkaa näyttää väistämättömältä, rahanväärentäjät livistävät takaovesta ja ovat taas ensmäisinä tarjoamassa uudeksi elämäksi naamioitua kuolemaa ja rajan yli menevää velkavankeutta. Montako kärpästä yhellä iskulla, aikamoinen riski, Kreikka -lainat ovat pikkujuttu tähän verrattuna, kyllä ne EU -veronmaksajat sen homman lopulta maksaa. Mutta se, kun joku elitisti osoittaa yksittäistä kansalaista norsunluutornista: "Säoot rasisti". "Syytetyn" asemesta vastaakin kansan syvät rivit, mamut mukaan lukien: "Widdu, me ollaan kaikki rasisteja, sitä samaa saatanan levyä on jauhettu jo kakskymmentä vuotta, ellei levy ala vaihtua, sitten vaihtuu dj!" Bolshevikit vasemmalta ja oikealta ovat tottuneet oikeudenkäynteihin, missä on syyttäjä ja syytetty, puolustusta ei olleskaan, eikä lopulta niin järin länsimaisen solidaaristakaan, vaikka kuinka naamioisi. Esmerkiksi Pyysalon toiminta on mielestäni täysin hyväksyttävää, ottaen huomioon pari vuotta sitten olleen keskustelu- siis valtamedian saneluilmapiirin. Varhaiskeskiaikaista julistusta, missä hyvyyttä ei ollut, ainoastaan pahuus - siis kansallismielisyys, ja hitommoinen lammaslauma, Pravda "hyvänä" paimenenaan. Ajat muuttuu, sekös toisia pelottaa, kun vuoren huipulta ei ole suunta kun alaspäin, ja joku voipi kysyä, mitenkä sinne huipulle joskus ylipäätään pääsikään.

Sitten askel alustuksesta sivuun ja kysymys kansanedustaja Tossavaiselle. Tuossa joku aika sitten lukaisin Maaseudun Tulevaisuudesta kepulaisen Pellervon tutkimuslaitoksen jutun "ihmisarvoisesta" vanhuuden turvasta. Siinä mallissa joku mökin mummu siirtää pienen maaomaisuutensa, taikka joku senioriduunari maksetun asuntonsa arvon kansainvälisen pankin omaisuuteen ja pankin omistuksessa oleva ulkomainen saattohoitofirma pitää huolta elämänsä ehtoopuolella olevista hamaan loppuun saakka, kohtuuvoittoa vastaan ja kepu passaa??? Perkele, tässä maassa on pidetty huolta lapsista ja vanhuksista jo tuhannet vuodet, vaihtelevalla menestyksellä, mutta näin alhaalla ei olla oltu ikinä. Nuo bolshevikkikorporatistisen Ylen uutiset vanhustenhuollon laiminlyönneistä toimivat samalla myös pelotteena vanhuksille, hyvä jos rahanarvoista omaisuutta löytyy, muuten voipi päätyä maantieojaan. Kumma pakkomielle saada kaikki kassavirta lähtemään maasta poispäin, mikä tietysti korostaa vientiyritysten merkitystä. Ajetaan alas perinteisiä toimintatapoja "sosialistisina" ja korvataan ne ulkomaisilla yksityisillä toimijoilla, jotta saadaan taloutta pyörittävä raha ja omaisuus pois Suomesta. Suomessahan on syntynyt aika monta nykyään kansainvälisesti tunnettua firmaa. Kansainväliset kommunistit pelkäävät kilpailua, ei teilata jokaista vastasyntynyttä vaan ennakoivasti synnyttäjä.

Sama linjaus turvallisuuspolitiikassa. Naton viides artikla on A4-lappu siinä kun Lipposen ja Heinosen umtsi-kaupat. Kaikki tietää, kuka sotilaallisesta turvallisuudesta maksaa, mutta kuka sen maksun sitten saa. Nykyisellä kansallisen puolustuksen mallilla aika lailla suomalaiset kantakapiaiset ja Patria myöskin, raha jääpi aika lailla valtion rajojen sisäpuolelle pyörittämään kansantaloutta. Nato jäsenyyden myötä käytännössä koko raha menee aseteollisuuden omistavien pankkiirien tileille, ja ne turvatakuut olivat? Jostain kumman syystä Yle on lähtenyt tonkimaan Patrian kauppoja oikeen mikroskoopin kanssa, ei Halliburtonin vastaavia. Samaan aikaan ajetaan alas varuskuntia, tehdään miinasopimuksia, ja kohta on jälellä yks ainoa vaihtoehto, Nato, illuusio siitä, ettei oltaisikaan maantieojassa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja