Työväestöön itsensä
laskevien henkilöiden joukossa suurin puolue on nukkuvien puolue 29
prosentin kannatuksella. Seuraavaksi suurin on Perussuomalaiset, 23 %.
SDP:n lukema on 13 % ja Vasemmiston 6 %. Näin ollen Perussuomalaisten 23
prosentin kannatus on suurempi kuin vasemmistopuolueiden yhteenlaskettu
kannatus, 19 %. Kokoomus mainostaa itseään polleasti työväenpuolueena,
vaikka kannatus on vain 5 %. Tiedot selviävät Taloustutkimuksen
tekemästä kyselystä, jonka toimeksiantaja on Helsingin Sanomat.
Ay-liike näyttää pikkuhiljaa kypsyvän siihen, että tunnustetaan maailman muuttuneen. Rakennusliiton pj. Matti Harjuniemi aikoo tuulettaa oikein kunnolla liittoaan ja sitä
kautta keskusjärjestö SAK:ta. Poliittinen ryhmätoiminta loppuu
Rakennusliitosta, mikäli puheenjohtajan tahto menee läpi. "Kaikki
kiinnostuneet pitää saada ay-toimintaan mukaan, oli sitten puoluetausta
mikä tahansa. Järjestöön on saatava happea", Harjuniemi sanoo Verkkouutisten haastattelussa.
Sosdemien aate niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa on melkoisessa aallonpohjassa. Aate on tullut pitkän taivalluksen jälkeen risteykseen, josta erkanee teitä eri suuntiin. Ongelman ydin on siinä, että ei tiedetä mikä on se suunta, jonne pitäisi lähteä.
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!