Lipposen hallituksen aikana vuonna 1996 otettiin käyttöön eläkkeiden
osalta ns. leikattu indeksi. Sen seurauksena useimpien eläkeläisten
tulot ovat vuoden 1996 jälkeisenä aikana leikkaantuneet jopa yli 40 %.
Siis yli neljäkymmentä prosenttia!
Mitä tekisit, jos palkkasi olisi pudonnut suhteessa muihin yli 40 %? Nostaisit kovan metelin ja/tai vaihtaisit jos suinkin
mahdollista työpaikkaa? Mitä tekisi tässä tilanteessa ay-liike? Sehän
järjestäisi vähintään yleislakon!
Suomen lain mukaan vangeilla on oikeus päästä kerran päivässä ulos tunniksi.
Lisäksi he saavat päivittäin pari lämmintä ateriaa, ja heidän hyvinvointiaan valvotaan jatkuvasti. Sen sijaan vanhuksilla ja pitkäaikaissairailla tällaisia oikeuksia ei useinkaan ole. Suuri osa heistä pääsee vain joskus ulos, lämmin ruoka tulee usein vain kerran päivässä ja yksinäiset vanhukset esim. äkillisen sairauskohtauksen yllättäessä ovat liian usein yksin.
Espanjassa talvehtimiseen liittyy kaksi turhaa ennakkoluuloa. Sanotaan, että pitää olla rikas. Sanotaan myös, että siellä myös aika tulee pitkäksi, kun ei ole mitään tekemistä. Edellisessä blogissani yritin kumota ensimmäisen väitteen. Nyt on jälkimmäisen vuoro.
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!