*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

kannatus

Perussuomalaisuus on vahvalla pohjalla. Puolue näyttää suuntaa muille puolueille!

Perussuomalaiset on puolueena nyt todella vahva. Se on muita puolueita yhtenäisempi niin puolueena kuin eduskuntaryhmänkin osalta. Puolueella on muista puolueista erottuva linja. Perussuomalaiset on aito vaihtoehto nykymenolle.

Perussuomalaisilla vahva ilmatilan hallinta. Vanhan vallan parasta ennen päivä 17.4.

Perussuomalaisten myönteinen kierre jatkuu ainakin vaaleihin saakka: media kirjoittaa myönteisesti ja kilpailevat puolueet joutuvat reagoimaan Perussuomalaisten aloitteisiin. Näin ollen politiikassa tärkeä "ilmatilan hallinta" jatkuu entistä vahvempana. Perussuomalaiset vievät ja muut peesaavat. Kaikesta seuraa Perussuomalaisten murskavoitto huhtikuun eduskuntavaaleissa.

Perussuomalaisten kannatus vaaleissa 15-25 %

Perussuomalaiset ovat saaneet aikaan sen, että tulevat vaalit ovat todella mielenkiintoiset. Voitaneen sanoa kuten Pekka Tiilikainen aikoinaan Salpausselän kisoja selostaessaan, että "ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua".

Perussuomalaiset eivät ole Soinin varassa. Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto nykymenolle.

Ilta-Sanomien teettämä tutkimus tyrmäsi väitteet ja monensorttisen vähättelyn Soinin varassa olevasta puolueesta. Mielipidekysely osoittaa kiistatta, että Soinin vaikutus on pieni. Jopa pienempi kuin mitä itsekään olen tähän saakka arvellut.

Nyt ei enää tarvitse toitottaa, että eihän Perussuomalaiset menesty, koska Soinia voi äänestää vain yhdessä vaalipiirissä. Siltä tahalliselta ja tahattomalta herjanheitolta on kertakaikkiaan pohja nyt pois. Hyvä niin.

Punavihreän "suvaitsevaiston" kannatus syöksykierteessä alaspäin

Punavihreän "suvaitsevaiston" ytimen eli kok+sdp+vihr kannatus on tullut kuukaudessa peräti 1,9 prosenttiyksikköä alaspäin. Siinä on viimeisimmän gallupin olennaisin muutos.

Numerot osoittavat, että Kokoomuksen perälauta vuotaa oikeasta reunasta. Mutta minne? Vaihtoehtoja on vain yksi, Perussuomalaisiin. Silti Kokoomus lienee vaalien jälkeen suurin puolue. Kolmen seuraavaksi suurimman keskinäistä järjestystä on tässä vaiheessa mahdotonta ennustaa.

SDP ja Vasemmisto: heittäkää pyyhkeet kehään ja sammuttakaa puoluetoimistoilta valot!

Annan ilmaisen neuvon demareille: järjestäkää uusi Forssan puoluekokous. Todetkaa siellä ensin, että vanhaa luokkajakoa ei enää ole. Sen jälkeen katsokaa, löytyykö akanien seasta uusia, itäviä jyviä. Jos ei löydy, niin heittäkää pyyhe kehään ja sammuttakaa puoluetoimistolta valot. Siten säästytte monelta turhalta vaivalta.

Puolueiden voimasuhteet järkkyvät tulevissa eduskuntavaaleissa

Gallupit osoittavat, että Perussuomalaisten kannattajat ovat muiden puolueiden kannattajia epävarmempia. Se toki oli tiedossa ilman tutkimuksia. On luonnollista, että nukkuvien puolueesta tai muista puolueista tulleet kannattajat ovat alkuun vielä epävarmoja. Kotiutuminen ottaa oman aikansa.

Perussuomalaiset politiikan "pakollinen kusitolppa"

Perussuomalaiset ovat monella tavalla esillä niin mediassa kuin yksityishenkilöiden kahdenkeskisissä juttutuokioissa. Luin juuri Kouvolan Sanomista Perussuomalaisia käsittelevän Seppo Häkkisen kirjoittaman jutun.

Perussuomalaisiin on siirtynyt suurten puolueiden arvokonservatiiveja

Perussuomalaiset ovat saaneet mielipidemittauksissa kannattajia tasaisesti kaikkien kolmen suuren puolueen joukoista.

Perussuomalaisten kasvu on leikannut Keskustan kannatuksesta 1,5 prosenttiyksikköä. Kepun viimeaikojen gallupkannatuksen lasku selittyy jo pelkästään tällä.

Muut puolueet työntävät ja vetävät Perussuomalaisten vaalivankkureita

Politiikassa menestymisen kannalta on erittäin tärkeää pystyä ohjaamaan keskustelua haluttuihin aiheisiin ja halutulla tavalla. Pienille puolueille tämä on erityisen ongelmallista, usein lähes mahdotonta. Perussuomalaiset ovat onnistuneet siinä kuluvan vuoden aikana vähintään hyvin.

Perussuomalaiset ovat pitkälti "määränneet" mistä julkisuudessa puhutaan, niin median palstoilla kuin ihmisten kahdenkeskisissä keskusteluissa. Näitä aiheita ovat esimerkiksi sosiaaliperusteinen maahanmuutto, jätevesiasetus, lahjaraha kreikkalaisille, hallintoneuvostot ja pakkoruotsi.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä