*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Katainen

Katainen valehtelee tai ei ymmärrä

Pääministeri on luvannut, että hänen hallituksensa toimesta suurin osa Suomen kunnista joutaa lahtipenkkiin. Ja perustelut ovat aivan uskomattomat. Näin kertoo Talouselämä-lehti:

"Kataisen mukaan tärkeintä ei ole kuntien lukumäärä, vaan hallinnossa säästettävien menojen määrä.

Vanhusten määrä kasvaa lähivuosina niin nopeasti, että kuntauudistus on välttämätön hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi."

Urpilaisen ja Kataisen näkemyserot vain poliittista teatteria? Suomen perustuslaki saa jälleen taipua poliitikkojen haluamalla tavalla?

Päähallituspuolueiden johtajien välillä vallitsee erimielisyys rahoituskriisin ratkaisusta. Näennäisesti ristiriita on suuri ja sovittamaton. Viimeistään maaliskuulla tiedämme, mikä oli totta ja mikä oli vain poliittista peliä.

Kataisen vasemmistohallitus muiluttaa erityisesti maaseutukuntia

Hallituksen ohjelmaan sisältyy useita virhearviointeja. Yksi niistä on kuvitelma suurten kuntien paremmuudesta. Siksi kuntia ajetaan väkipakolla yhteen. Näin tehdään, vaikka tosiasiat ovat sitä vastaan.

Kristillisdemokraatit petettiin, siksi pois hallituksesta

Kataisen vasemmistohallitus osoitti moraalisen rappionsa jo ennen toiminnan käynnistymistä, sillä Kristillisdemokraattien selän takana on sovittu salaa asioista. Menettelytapaa pidän ala-arvoisena, jopa moraalittomana.

Vasemmistoliiton paljastuneessa asiakirjassa todetaan IS:n mukaan näin: ”Sovittiin, että asiaa ei kirjata hallitusohjelmaan kristillisten vastustuksen takia, mutta eduskunnassa tehdään lakialoite oikeusministeriön avustuksella ja kaikki muut paitsi KD sitoutuivat tämän lain läpiviemiseen. Lakialoitteen taakse kerätään vähintään 100 nimeä.”

Tosiasioiden myöntäminen on kaiken viisauden alku. Poliitikoille se on erityisen vaikeaa.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen sanoo nyt kiertelemättä, että Suomen takausvastuu todennäköisesti kasvaa EU:n vakausrahastossa.

Katainen totesi äskettäin, että päätös on myös Suomen edessä joka tapauksessa, koska 440 miljardin vakausrahasto on sovittu otettavan kokonaisuudessaan käyttöön.

Kataisen terrorismin torjuntapuheet ristiriitaisia. Suomeen kohdistuvaa uhkaa pitää torjua Suomessa, ei Afganistanissa

"Meidän pitää torjua Suomea uhkaavaa terrorismia Afganistanissa". Jotenkin näin lausahti Jyrki Katainen tänä aamuna televisiossa. Olen täysin eri mieltä, sillä sotimalla islamilaisia talebaneja vastaan aiheutamme terrori-iskujen vaaran Suomessa. Siksi suomalaisten pitää tulla pois Afganistanista mahdollisimman pikaisesti.

Poliitikoilta puuttuu peiliin katsomisen taito. Niin myös Kataiselta.

Mielipidekyselyjen mukaan poliitikot ovat arvostusasteikon häntäpäässä. Sen myöntävät lukutaitoiset poliitikotkin, sillä esim. Jyrki Katainen lausahti äskettäin, että "kansalaisten luottamus politiikkaan on täysin aiheellisesti rapautunut".

Heti tämän havainnon jälkeen hän oli kuitenkin sitä mieltä, että ei hän, eikä kokoomuskaan ole sellaista aiheuttanut. Tästä syystä rapautuminen ja luottamuksen puute jatkuu. Pitäisi osata katsoa peiliin, ja tehdä sitten johtopäätöksiä.

Kokoomukseen iski paniikki. Ikävät asiat syrjään ja tilalle keskustelu pääministeristä.

Kokoomuksen kannatus on tullut kolmen viime kuukauden aikana todella rajusti alas. Samanaikaisesti perussuomalaisten vyörytys on vain jatkunut, jolloin kokoomuksen perinteiset kannattajat ovat vaihtaneet puoluetta. Heitä ei innosta viherliberaali politiikka. Siksi he ovat valinneet perussuomalaiset, aitosuomalaisen kansanliikkeen.

Perussuomalaiset tervetulleita Kataisen hallitukseen

Kokoomus pitää hallitusyhteistyötä mahdollisena perussuomalaisten kanssa. Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan hallituksen voimasuhteet ratkaistaan osaltaan kevään eduskuntavaaleissa. Näin kertoo MTV:n uutinen:

Tappamisella uhkailu ei saa olla sallittua!

Thorsia hengenmenolla uhkaillut sai sakot. Hyvä niin. Vanhasta ja Kataista uhkaillut pääsi kuin koira veräjästä. Ei hyvä niin.

Tässä on oikeuslaitoksemme tilanne: se ei oikein tiedä mikä on sallittua ja mikä ei. Tehdään vääriä tulkintoja epäselvien/ristiriitaisten lakien pohjalta.

Sen huomasi myös poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Hän ei hyväksynyt sitä, että Vanhasta ja Kataista hengenmenolla uhkaillut ei saanut syytettä. En tiedä, mutta arvelen, että vähintään 90 prosenttia suomalaisista on samaa mieltä.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä