Reijo Tossavainen, toisinajattelija "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"

kirjoittaminen

Alatyyliset herjat ja päätön koheltaminen kiinnostavat eniten lukijoita

On mielenkiintoista seurata mikä lukijoita kiinnostaa. Esimerkiksi puolueista kiinnostavat eniten jutut, joissa käsitellään Perussuomalaisia, Vihreitä ja Kokoomusta. Ihmiset vähät välittävät Keskustasta ja Demareista. Sama asia näkyy myös gallupeissa.

Kaikensorttiset alatyyliset herjat ja päätön koheltaminen kiinnostaa yllättävän suurta osaa lukijakunnasta. Jos siis kirjoittaa viihteellisesti, niin kyllä lukijoita löytyy. Eri asia sitten on, jääkö siitä jälkipolville juuri mitään kerrottavaa. Ei jää.

Nettikirjoittelun törkyteksteistä pitää päästä eroon

"Netti raaistaa, luo agressioita..." toteaa Torsti Äärelä omassa blogissaan.

Kyllä näin on. Se näkyy tavassa kirjoittaa. Monella kirjoittajalla blogikirjoittaminen ja blogien kommentointi on oman pahan mielen purkamista, huutamista vastatuuleen, pään seinään hakkaamista. Käytetään rumaa, toista loukkaavaa, alatyylistä kieltä. Unohdetaan, että sellainen aiheuttaa vastapuolella mielen pahoittumisen. Lopputulema on, että kirjoittelusta on vain haittaa.

Blogikirjoittamisessakin vapauden tulee olla vastuullista

Timo Soini: "Ehdokkaat joutuvat tottumaan monenlaiseen panetteluun. Kannattaa muistaa, että nollaa ei koskaan lyödä - ole hyvilläsi jos rehellinen toimintasi kerää myös vastustusta. Nettien "oksennuspalstoilla" ei kannata juurikaan käydä mieltänsä pahoittamassa, muuta kuin sen verran, että tarkistaa vieläkö politiikan puuhkalakkien pattereissa on virtaa. Ja onhan sitä. Hekin pelaavat Perussuomalaisten pussiin omalla rujolla tavallaan."

Julkaise syötteitä