Reijo Tossavainen, toisinajattelija "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"

Kiviniemi

Keskusta järkiintymässä eurokriisin hoidossa. Vaalienaluspuheet on nyt unohdettu.

Euromaiden kriisin selvittelyssä terve järjenkäyttö on lisääntymässä, sillä Keskusta hivuttautuu pikku hiljaa Perussuomalaisten näkemyksen taakse. Kun vertaa johtavien keskustalaisten mielipiteitä ennen vaaleja ja vaalien jälkeen, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Onneksi kannat ovat muuttuneet realistisempaan suuntaan.

Keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen mukaan euromaiden kriisejä ei voida loputtomiin padota tukipaketeilla, kirjoittavat Turun Sanomat, Kaleva ja Väli-Suomen sanomalehdet.

Kiviniemi hiljaa, kun euromaiden 440 miljardin takuista keskusteltiin.

HS tietää kertoa tänään, että pääministeri Mari Kiviniemi ei käyttänyt yhtään puheenvuoroa, kun euromaiden johtajat päättivät ns. Euroopan rahoitusvakausvälineen 440 miljardin euron käyttövalmiudesta.

Kotimaahan tultuaan Kiviniemi sai kuitenkin suunsa auki. Hän kehuskeli eduskunnalle, että Suomen linja oli "tiukin jäsenmaiden joukossa".

Tosiasioiden myöntäminen on kaiken viisauden alku. Poliitikoille se on erityisen vaikeaa.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen sanoo nyt kiertelemättä, että Suomen takausvastuu todennäköisesti kasvaa EU:n vakausrahastossa.

Katainen totesi äskettäin, että päätös on myös Suomen edessä joka tapauksessa, koska 440 miljardin vakausrahasto on sovittu otettavan kokonaisuudessaan käyttöön.

Jätevesiasetus alkoi haisemaan vaalien lähestyessä

Kiistelty jätevesiasetuksen muutos eli tuttavallisemmin "paskalaki" uhkaa Helsingin Sanomien mukaan romuttua – tai ainakin vesittyä. Lehden tietojen mukaan keskustaa repivän asetuksen käsittely on siirtymässä pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) hoidettavaksi.

Julkaise syötteitä