Suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten sinisilmäisyys ja kyvyttömyys ymmärtää asioita on joskus suorastaan järkyttävää. Vai lieneekö kyseessä täysin tietoinen harhaanjohtaminen? Tästä esimerkkinä olkoon tämä Uuden Suomen eilinen uutinen:
"Velkakriisin pahin aalto onnistuttiin patoamaan Kreikkaan, iloitsi SDP:n
europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari perjantaina. Muita
mediatilaisuudessa paikalla olleita suomalaismeppejä Jaakonsaaren
optimismi hymyilytti."
Vajaa vuosi sitten Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen ministeri A. Stubb loihe ylimielisesti hymyillen lausumaan, että "nyt asiat Kreikassa ovat kunnossa, ja samalla kriisin leviäminen on estetty. Jotka toisin väittävät, ovat pölhöpopulisteja".
Tämä loukkaava ja täysin asiantuntematon väite on jäänyt mieltäni vaivaamaan. Se on tullut usein mieleeni, kun olen seurannut Euroopan velkakriisin etenemistä askel askeleelta yhä vaikeampaan tilanteeseen, ja Stubbin aina vain muuttuvia selittelyjä.
Neuvottelut Kreikan velkajärjestelyistä ovat kaatuneet perjantaina, kertoo talouslehti Financial Times.
Lehden mukaan alkaa olla entistä todennäköisempää, että Kreikasta
tulee ensimmäinen kehittynyt maa 60 vuoteen, joka ajautuu täydelliseen
maksukyvyttömyyteen.
Ministeri Alexander Stubb totesi puolestaan viime keväänä ensimmäisen Kreikan apupaketin jälkeen näin: "Nyt asiat ovat niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa kunnossa. On pölhöpopulismia väittää jotain muuta."
Katainen ja Urpilainen ovat vannottaneet, että Suomi vaatii Kreikalle
antamalleen lainalle täydet vakuudet. Näyttää siltä, että kyseessä on
melkoinen bluffi. Sen tarkka määrä selviää kylläkin vasta myöhemmin.
Suomi antoi siis Kreikalle lainaa 1400 miljoonaan euroa. Siitä Kreikka
palauttaa Suomen valtion tilille ehkäpä noin 400 miljoonaa euroa. Sen
jälkeen voidaan laskea, että esim. 4,3 % korolla ja 30 vuoden aikana tuo
summa nousee 1400 miljoonaan. Ja suomalaiset veronmaksajat ovat
tuolloin tyytyväisiä. Vai ovatko sittenkään?
Kreikan viimeinen apupaketti auttaa vain siirtämään kriisiä eteenpäin. Se ei siis poista sitä. Ikävä tosiasia, joka kertoo päätöksentekokoneiston kyvyttömyydestä kääntää kelkkaa oikeaan suuntaan. Kun tietty linja on valittu, niin päin seinää pusketaan viimeiseen saakka. Ja ikävintä tässä kaikessa on se, että vastuussa olleet luikkivat karkuun ja kansa maksaa sen jälkeen kun lopullinen rysäys ennenpitkää tulee.
Näyttää siltä, että pääministeri Kataisellekin alkaa viimeinkin selvitä, missä mennään Euroopan rahakriisin osalta. Kysymys on osin myös siitä, että eduskuntavaalit ovat takana ja hän on nyt vastuullisessa tehtävässä pääministerinä.
Joka tapauksessa miehen naama oli peruslukemilla, kun hän eilen kertoi missä mennään Kreikan osalta. Enää sormi ei ollut pystyssä kuten vuosi sitten Kreikka-lainaa eduskunnassa käsiteltäessä. Silloinhan Katainen moitti lainaa arvostelleita ja kehui, kuinka hyvä sijoitus Kreikka-laina on, sillä "saadaanhan lainalle vielä hyvä korkokin"!
Kreikalle laadittu
tervehdyttämisohjelma on epärealistinen eikä maa tule selviämään ilman
velkajärjestelyä. Näin sanoo Saksan valtiovarainministeri
Wolfgang
Schäuble. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Saksa arvioi näin julkisesti.
Taloussanomien uutisessa
Schäuble
varoittaa ensimmäisestä euroalueen jäsenmaan
vararikosta, ellei Kreikalle anneta uutta miljardiapua ja ellei sen velkoja
järjestellä uudelleen.
Hätkähdyttävän
suuria vastuita liikkuu myös "julkisuuden ulkopuolella". Ja tämäkin on
Kataisen ja muiden EU-intoilijoiden mukaan vastuunkantoa ja suomalaisten
hyvinvoinnista ja työstä huolehtimista. Kaikkea muuta! Tuntuu vahvasti
siltä, että Katainen ja kumppanit eivät täysin ymmärrä pelin suuruutta,
pallo taitaa olla hukassa...
Alla linkki Jan Hurrin ansiokkaaseen kirjoitukseen, joka julkaistiin Taloussanomissa. Kannattaa lukea!
"Nyt pitää lopettaa pelehtiminen niiden hullujen kanssa, jotka
järjestelevät uusia (tuki)paketteja sinne tänne." Näin jämäkästi totesi
Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos viikonloppuna Sammon
sijoittajapäivillä Lontoossa.
Tässäkin on vahvaa tukea perussuomalaiselle ajattelulle. Toki sitä on
tullut päivä päivältä yhä enemmän kaikkialta. Jos jätetään laskuista
pois virkansa/tehtävänsä puolesta "pakollisesti" asiaan uskovat, niin
tällä hetkellä ns. asiantuntijoista löytyy todella vähän nykyisen politiikan puolustajia.
Kreikkalaisen kasinotalouden kaatuminen näyttää jo melko varmalta. Sijoittajien tuottovaatimus Kreikan valtion kahden vuoden lainoille on noussut jo 18,4 prosenttiin. Vastaava prosentti viime vuoden alussa oli noin 4-6. Viime keväisen Kreikan velkakriisin jälkeen prosentti pysytteli syksyyn saakka alle kymmenessä. Nyt siis lähennellään 20 prosentin rajaa.
Ei tarvitse olla kovin suuri talousviisas kun ymmärtää, että eihän tällainen peli vetele. Yhä useampi EU-uskovainenkin sen jo ääneen myöntää. Näin teki äskettäin myös Saksan talousministeri.