Olkoon sitten valtion, kunnan, yrityksen, yhdistyksen, puolueen tai
yksityishenkilön päätöksenteosta kysymys, niin aina viimeksi tehtyä
päätöstä noudatetaan, jos se on ristiriidassa aiempien päätösten kanssa.
Uusi päätös kumoaa aiemmat, koska keskenään ristiriitaisia päätöksiä ei
voi olla. Siksi mielestäni on oikeutettua epäillä, että Jyrki Katainen
ottaa nyt lain omiin käsiinsä.
Uuden Suomen lukijakunnasta löytyy myös juristeja, joten olisi hyvä
kuulla heidän mielipiteensä. Siis mikä on päätösten marssijärjestys?
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!