Nyt euroeliitti aikoo yrittää lopullista vallankaappausta: veloista tulee yhteiset ja valtioiden budjettivalta siirtyy Brysseliin. Tämä on torjuttava ainakin Suomessa. Nyt tarvitaan kaikkien tahojen mahdollisimman tehokasta yhteistyötä. Enää ei saa nöyristellä, meidän pitää viimeistään nyt puolustaa kansallisia etujamme!
Euroopan pörssit sukeltavat. Meneillään olevaa voi tulkita vain
yhdellä tavalla: pörssin syöksykierre on varma merkki koko talouden/politiikan päivä päivältä kiihtyvästä syöksykierteestä.
Pörssikauppa perustuu mahdollisimman pitkälle tosiasioiden
tunnustamiseen, siksi pörssien rajut suunnanmuutokset ovat varmoja
ennusmerkkejä tulevasta.
Olemme siis vedenjakajalla, kosken kohina jo kuuluu. Lähiviikkojen ja ilmeisesti jo
lähipäivien aikana tapahtuu paljon. Nyt kannattaa hakeutua
pelastusveneisiin, jos niitä sattuu enää lähistöltä löytymään.
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!