Ilta-Sanomien teettämä tutkimus tyrmäsi väitteet ja monensorttisen vähättelyn Soinin varassa olevasta puolueesta.
Mielipidekysely osoittaa kiistatta, että Soinin vaikutus
on pieni. Jopa pienempi kuin mitä itsekään olen tähän saakka arvellut.
Nyt ei enää tarvitse toitottaa, että eihän Perussuomalaiset menesty, koska Soinia voi äänestää vain yhdessä vaalipiirissä. Siltä tahalliselta ja tahattomalta herjanheitolta on kertakaikkiaan pohja nyt pois. Hyvä niin.
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!