”Kun me somalit tulimme Suomeen, meille olisi pitänyt mieluummin
osoittaa työtä ja kertoa, että sen jälkeen saamme palkkamme. Sen sijaan
meille sanottiin, että tässä on asunto ja tässä on toimeentulotukirahaa.
Tämä ei ole parantanut asemaamme ollenkaan. Päinvastoin, se on tehnyt
osalle meistä enemmän haittaa”.
Näin sanoo Panorama julkaisussa Abdirahim Hussein, kulttuurikonsultti, entinen Helsingin Keskustanuorten
puheenjohtaja, humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelija, tulkki,
Bebel ry:n puheenjohtaja ja valtio-opin opiskelija.
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!