Reijo Tossavainen, toisinajattelija "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"

presidentinvaalit

Toimittajien presidenttipeli yksipuolista ja asiatonta

Toimittajilla on paljon valtaa, joka on demokraattisen kontrollin ulkopuolella. He ratkaisevat ketä haastatellaan, milloin haastatellaan, mitä kysytään, mitä kirjoitetaan ja mitä johtopäätöksiä tehdään. Pääosa porukasta elää omassa sisäsiittoisessa umpiossa. Presidentinvaalit olivat siitä jälleen ikävä muistutus.

Tosin peiliinkatsomistakin tapahtuu, mutta sillä ei ole juuri vaikutusta käytännön toimiin. Toimittajien ammattiliiton Journalisti -lehdessä on Jessikka Aron juttu, joka vastaa myös omia arviointani. Tässä siitä lainauksia:

Haaviston kannattajien kupla puhkesi

Ennustin, että Suomi jakaantuu pressanvaaleissa kehäkolmosen kohdalta ja että Haaviston vaalivankkurit alkoivat sutia siinä vaiheessa, kun taiteilijat ja muut pikkujulkkikset asettuivat vankkureiden vetovuoroon.

Tulokset kertovat, että Haavisto sai kehäkolmosen sisäpuolella puolet äänistä. Sen sijaan muualla Suomessa kannatus oli huomattavasti vähäisempää eli samaa luokkaa kuin vasemmistopuolueiden ja vihreiden normaali kannatus. Mistään Haavisto ilmiöstä siellä ei voida juurikaan puhua.

Haaviston kannattajat ampuivat omaan nilkkaansa. Niinistön voitto on hyvin todennäköinen.

Niinistö voittaa ja Haavisto häviää. Kiitos siitä kuuluu Haaviston taustajoukoille, sillä he tekivät täydellisen virhearvion. He valitsivat väärät vaalivankkurien vetäjät.

Ennen toista kierrosta asetelma oli tämä: Niinistön takana olivat lähinnä kokoomus ja kristillisdemokraatit. Haaviston takana olivat lähinnä vasemmistopuolueet ja vihreät. Siksi oli selvää, että pelin voittaa ehdokkaista se, joka saa taakseen perussuomalaisten ja keskustan kannattajat.

Presidentin vaalin ratkaisee kolmanneksi sijoittunut!

Kaksi konservatiivia, Lipponen ja Niinistö ovat molemmat tiukkoja EU:n ja Naton kannattajia. Nyt kuitenkin Euroopassa ja maailmalla kuohuu. Tuo kuohunta toimii Soinin eduksi, kuten eduskuntavaaleissa perussuomalaisten hyväksi.

Syntyy vastakkainasettelu Soini vastaan Lipponen ja Niinistö. Siitä seuraa, että loppukilpailuun selviää Soini sekä Lipponen tai Niinistö.

Keskustan kannattajista suurin osa eli perinteiset kepulaiset ovat toisella kierroksella Soinin takana. Kaupunkiliberaalikepulaiset valitsevat useimmiten Niinistön.

Julkaise syötteitä