Presidentinvaalien vaikutus puolueiden kannatuslukuihin on yllättävän pieni. Toki se näkyy, mutta muutokset ovat suhteellisen pieniä siihen verrattuna, miten eri puolueiden ehdokkaat vaaleissa ovat menestyneet.
Asiasta on vedettävissä selkeä johtopäätös. Kansalaiset kokevat, että presidentinvaaleissa äänestetään henkilöä, ei puoluetta. Nyt nähtävissä olevat muutokset ovat mitä ilmeisemmin ohimenevä ilmiö.
Politiikassa on meneillään poikkeuksellisen vahva muutos, koska keskusta ja demarit ovat unohtaneet kansan tahdon mukaisen politiikan. On syntynyt tilaa ja tarvetta uudelle poliittiselle voimalle, uudelle puolueelle, perussuomalaisille. Ja mikä tärkeää, kysymyksessä on pysyvä ilmiö.
Keskustan osalta nykytilanne on pitkän kehityksen tulos. Siemen kylvettiin jo vuonna 1994, jolloin Esko Aho pelotteli Jyväskylän puoluekokouksessa oman väkensä EU-myönteiselle kannalle puolueensa kannattajakunnan suuren enemmistön näkemysten vastaisesti.
Vuosi 2012 tulee jäämään historiaan ertyisen vaikeana vuotena. Kotimaassa tärkeimmät ikävät asiat tapahtuvat keväällä ja kunnallisvaalien jälkeen syksyllä ja muualla maailmassa jo alkuvuodesta.
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!