*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

rikolliset

Rikolliset on karkotettava Suomesta Tanskan mallin mukaisesti

STT kertoo, että Tanskassa parlamentti on hyväksynyt uuden lain, joka tekee entistä helpommaksi rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamisen.

Tähän asti karkotuksiin on päädytty vain murhan, tapon ja raiskauksien kaltaisten vakavien rikosten yhteydessä. Vastedes se on vaihtoehto aina, jos ulkomaalainen syyllistyy rikokseen josta seurauksena on vankeustuomio. Karkotettavan perhesuhteita ei tarvitse ottaa huomioon.

Rikollisten hyysääminen vain pahenee - kohta rangaistuksen voi "kärsiä" kotona!

Ikiaikaisen oikeudenmukaisuustajun mukaan rikoksesta seuraa rangaistus. Nyt Braxin johdolla hallitus ajaa lakia, jonka mukaan melko vakavaan rikokseen sortunut jäisi käytännössä lähes rangaistuksetta. Kunhan vaan viettäisi tietyn aikaa kotosalla mahdollisimman mukavasti. Voi hyvät hyssykät!

Julkaise syötteitä