Lappeenranta, Imatra, Mikkeli, Savonlinna, Pieksämäki ja Tohmajärvi valmistelevat yhdessä esitystä kokeilusta, jossa venäjän opiskelusta tulisi vaihtoehto ruotsille. Lähtökohta on hyvä, tarpeettomasta rasitteesta pitää päästä eroon.
Sen sijaan vaihto venäjän pakollisuuteen ei ole sekään puolustettavissa. Sen voi ehkä ymmärtää, jos se on vain välivaihe lopulliseen tavoitteeseen.
Euron ihanuutta on ylistetty virallisena totuutena. Kolikon kääntöpuolesta on vaiettu, vaikka se on tarkoittanut Suomessa tehtaiden sulkemisia ja työpaikkojen menetyksiä erityisesti metsäteollisuudessa. Tuotantoa on siirretty muualle joko kokonaan tai laajennukset on toteutettu muualla kuin Suomessa. Siitä kaikesta on taas heijastunut ongelmia koko yhteiskuntaan.
Hesari kertoo, että kulttuuriministeri ja Rkp:n puheenjohtaja Stefan Wallin torjuu ajatuksen kokeilusta, jossa ruotsin kielen opetus korvattaisiin peruskoulussa venäjän opetuksella.
Wallin muistutti Rkp:n puolueristeilyllä lauantaina, että lain mukaan
peruskoulun pitää antaa kaikille samanlaiset valmiudet jatkoa varten.
Ruotsin taitoa vaaditaan esimerkiksi haettaessa julkisiin virkoihin.
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!