*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

tulipalo

Aiheetonta vihanlietsontaa suomalaisia kohtaan. Mikä siitä on rangaistus?

Poliisi kertoo, että tutkimusten myötä on alkanut vaikuttaa yhä selvemmältä, että tuhopolttoon ei liity rasistista motiivia. "Päivän kuluessa tämä käsitys on entisestään vahvistunut", sanoi rikoskomisario Hannu Kallioniemi Ilta-Sanomille eilen.

Tässä tilanteessa on jälleen kerran syytä pohtia "suvaitsevaiston" suvaitsemattomuutta. Miksi ylireagoidaan? Miksi halutaan kärjistää ja aiheuttaa ristiriitoja? Miksi meidät suomalaiset niin herkästi syyllistetään? Miksi maahanmuuttajia paapotaan? Miksi ihmisryhmien välillä ei ole tasa-arvoa?

Ensin pitää tutkia, sitten vasta hutkia. Ja vain syyllisiä, ei syyttömiä!

Tampereella sattui eilen järkyttävä tulipalo. Kukkahattuporukka on kiirehtinyt leimaamaan teon rasistiseksi, ja jopa henkilöitä ja kansalaisryhmiä on nimetty tekoon syyllisiksi. Päivi Lipponen ehti jopa vaatimaan tapahtuman johdosta mielenosoituksia.

Ei pidä innostua ja mennä asioiden edelle. Poliisi on tänään ilmoittanut, että heillä on syytä epäillä tuhopolttoa. Muuta faktatietoa ei ole. Miksi sitten Lipponenkin kiireehtii asioiden edelle? Miksi hän väittää, että kyseessä on rasistinen rikos? Miksi hän heti kiirehtii hyödyntämään tilanteen?

Julkaise syötteitä