Suomen työllisyydenhoidon pahimpiin ongelmiin eli nuorisotyöttömyyteen, rakennetyöttömyyteen ja työurien pidentämistarpeeseen on olemassa yksinkertainen lainsäädännöllinen ratkaisu, joka ei vaadi lisärahoitusta! Ratkaisu on yksinkertainen: nykyisen osa-aikaeläkejärjestelmän ikärajoja muutetaan siten, että jo 55-vuotiailla olisi mahdollisuus siirtyä osa-aikaeläkkeelle, mikäli työnantaja sitoutuu samalla palkkaamaan vähintään yhden työttömän osa- tai kokoaikaiseksi työntekijäksi vähintään yhdeksi vuodeksi. Suomesta löytynee jopa 100 000
"Työnteko ei aina kannata – joskus on kannattavampaa olla työtön.
Karkeimmassa tapauksessa työnteosta joutuu maksamaan. Keskimäärin 15
prosenttia työttömistä ei hyödy lainkaan taloudellisesti työhönmenosta.
Yksinhuoltajista peräti kolmanneksen ei kannata mennä töihin", kertoo Taloussanomat.
Lisäksi suurelle osalle töihin meno tuo vain pienen lisän siihen, mitä työttömänä ollessa kaiken kaikkiaan saa. Ja silloin ei ole vielä huomioitu matkakustannuksia, ja muita työtekoon liittyviä kustannuksia.
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!